nouda käsky

Koirani tietää mitä mitä "nouda" tarkoittaa. se hakee heittämäni pallon ja tulee minua kohti. Miten voin opettaa sille että sen tulee käydä istumaan ja pitää pallo suussa kunnen minä otan pallon siltä?

koirani tulee palloineen luokseni, mutta joko tiputtaa pallon maahan, tai sitten joudun repiä sitä koiran suusta. istuminenkaan ei onnistu samanaikaisesti. tämä ongelma on ollut jo vuoden verran ja alan kyllästyä. en ole saanut ohjattua koiraani tekemään kertaakaan oikeanlaista suoritusta - johon kuuluu tulo luokseni, istuminen ja pallon pitäminen kiltisti suussa. istuminen ja pallon pito suussa näyttää olevan mahdoton tehtävä.
makupalalla koulutus ei sovi koirallani temppuihin, joissa pitää suussa kuljettaa jotakin, koska se menettää välittömästi mielenkiinnon noudettavaan/otettavaan ja keskittyy vain makupalaan eikä tee mitään noutaakseen palloa tms. tai sitten noutaa, mutta tiputtaa sen suustaan välittömästi siis kaukana minusta.
1302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aloita koulutus alusta, tai tarkemmin sanottuna lopusta. Aika epäreilua koiraa kohtaan, että se suorittaa kenties esineen luo menemisen, siihen tarttumisen ja luoksesi tuomisen moitteettomasti, mutta palkinto jää saamatta, koska se ei tiedä, miten esine tulisi luovuttaa.
Aloita siis siitä, että tarjoat esineen kädestäsi koiran suuhun, heti kun se tarttuu siihen annat luovutuskäskyn kun esine on kädessäsi palkitset koiran namilla (koska nami koiraasi kertomasi mukaan motivoi!) Itse noutoliike ei saa olla liian palkitseva, suurimman palkinnon tulee koiran saada siitä, että se suorittaa liikkeen loppuun.
Jos esine tippuu lattialle ennen kuin annat luovutuskomennon, et palkitse koiraa. alkuun aika jonka koiran on oltava esine suussaan on vain sekunnin murto-osa, siitä pidennät aikaa pikkuhiljaa, kun koirasi osaaminen kasvaa.
Opetat koirallesi, että ainoa mahdollinen tapa saada koiran himoama palkinto on pitää esine suussa tasan niin pitkään kuin sinä sanot. Kun esineen pito ja luovutus onnistuvat, voit alkaa siirtämään esineen kauemmas ja ottaa mukaan noudon muut osa-alueet.
Tekniikkaa kutsutaan takaisinpäin kanavoimiseksi, kun liike on opetettu lopusta alkaen palkitsee koiraa edeltävät osat, eli kun koirasi tulee kohti esine suussaan se tietää että istumalla halutulle paikalle ja odottamalla luovutuskäskyä se saa palkinnon, ja pystyy näin ennakoimaan, eli jo tämä motivoi jatkamaan liikkeen loppuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei oikein toimi kirjoitti:

Koirani tietää mitä mitä "nouda" tarkoittaa. se hakee heittämäni pallon ja tulee minua kohti. Miten voin opettaa sille että sen tulee käydä istumaan ja pitää pallo suussa kunnen minä otan pallon siltä?

koirani tulee palloineen luokseni, mutta joko tiputtaa pallon maahan, tai sitten joudun repiä sitä koiran suusta. istuminenkaan ei onnistu samanaikaisesti. tämä ongelma on ollut jo vuoden verran ja alan kyllästyä. en ole saanut ohjattua koiraani tekemään kertaakaan oikeanlaista suoritusta - johon kuuluu tulo luokseni, istuminen ja pallon pitäminen kiltisti suussa. istuminen ja pallon pito suussa näyttää olevan mahdoton tehtävä.
makupalalla koulutus ei sovi koirallani temppuihin, joissa pitää suussa kuljettaa jotakin, koska se menettää välittömästi mielenkiinnon noudettavaan/otettavaan ja keskittyy vain makupalaan eikä tee mitään noutaakseen palloa tms. tai sitten noutaa, mutta tiputtaa sen suustaan välittömästi siis kaukana minusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu