Ajattelin purkaa ajatuksiani hieman "paperille"
Eli ikää mulla on nykyään 20vuotta ja elän vaimoni kanssa kahdestaan ja meille on tulossa alkuvuodesta vauva. Mua on kiusattu lapsena mun omasta mielestä tosi paljon, kiusaaminen on ollu enemmänkin henkistä eikä niinkään fyysistä.
Kiusaaminen alko mulla kolmannella luokalla pienessä kyläkoulussa jossa oli n.20 oppilasta.
Alettiin arvostelemaan mun korvia, nimiteltiin erillaisilla pilkkanimillä. Koulumatkoilla tultiin aina potkurilla tai polkupyörällä viereen, tönittiin ojaan, heiteltiin lumipalloilla ja kiskottiin housuja alas.
Kyseiseen kouluun mennessäni 2luokkalle, silloinen kaveri kääntyi minua vastaan.
Koulussa aloin vetäytyä omiin oloihini ja ajauduin aina omaan mielikuvitus maailmaani.
Koulusta lähtiessä kiirehdin aina että kerkeän muita ennen pois tai jäin yksin koululle että muut olivat jo lähteneet koteihinsa. Sillätavoin sain turvattua itselleni helpon kotimatkan ilman kiusaamista.
5luokalle jouduin taas menemään uuteen kouluun sillä entinen kyläkoulu lakkautettiin. Osa entisistä luokkalaisistani tuli samaan luokkaan.
Olin jo aikaisemmin kesällä kovettanut itseni ja päättänyt että en ystävysty keneenkään sillä ne kuitenkin kääntyvät mua vastaan ennen pitkään.
Tässä vaiheessa alkoivat myöskin opettajat nimittelemään/nolaamaan koko luokan edessä. Muistan ikuisesti ne lauseet, kuten "kuuleppas nyt hörökorva-heikki" tai kun luokkakuvia jaettiin niin kutsuttiin "ja täällä on tämän nuoren herran kuvat jonka korvat on yhtä isot kuin englannin kuninkaalisilla". Tai sen jälkeen kun en enää halunnut 6luokalla mennä kouluun kiusaamisen takia ja olin kotona 2viikkoa. Isäni oli jutellut rehtorin kanssa että miksi minä en ole koulussa, isä oli vastannut että poikaa kiusataan koulussa niin ettei uskalla tulla enää kouluun. Kouluun palaamisen jälkeen sitten rehtori sanoi liikuntasalissa aamun avauksessa koko koulun edessä suureen ääneen että eikö enää pelota tulla kouluun?
Sitten täytyi siirtyäkkin ylä-asteelle.
Siellä alkoikin ongelmia tulla koko ajan, entiset luokkalaiset jatkoivat kiusaamista ja siihen liittyi paljon ihmisiä myös. Koulussa alettiin puhumaan että olisin homo ja keksittiin muita perättömiä juttuja. Varastettiin lippiksiä, piillotettiin reppua koko ajan. Takin taskuihin ilmestyi roskia, tunnilla heiteltiin kumin palasia ja purkkaa päälle. Nimiteltiin edelleenkin korvieni takia.. Olin niin kyllästynyt etten jaksanut enää välittää ollenkaan mistään. Kunnes yksi ilta sitten päätin että en enää mene kouluun kiusattavaksi, ja se päätös pitkin reilun 4kuukautta. Neljään kuukauteen en käynyt koulussa, ei tarvinnut sietää kiusaamista. Olin kotona yksin päivät enkä enää välittäny muusta maailmasta mitään mikä ympärilläni pyöri, olin päättänyt selvitä elämästäni yksin ilman kenenkään apua ja olla välittämättä kenestäkään.
7luokan keväällä sitten joku sai puhuttua minulle sen verran että päätin käydä katsomassa miltä koulussa näyttää. kouluun palaaminen oli suuri kynnys. N.1kk verran meni ilman kiusaamista
kunnes kaikki alkoi taas uudelleen. Mutta olinkin päättänyt etten välitä enää kenestäkään muusta vaan elän tätä elämääni yksin.
Rakkaan harrastuksen sukelluksen avulla sain voimia jaksaa elää, voi jopa sanoa että sain vedestä voimia. Ilman sitä en tiedä olisinko jaksanut. Sukeltamisen myötä tutuistuin yhteen kaveriini joka oli puolustamassa minua. Itse en enää jaksanut toisista välittää vaan annoin tavallaan ihmisten tehdä mitä halusivat. Mutta tuo kaveri oli koko tuon ylä-aste ajan puolellani eikä välittänyt mitä toiset olivat mieltä minusta. Tuo ystävä on vielä tänäkin päivänä ainut ihminen jota ystävänäni pidän, muut ihmiset ovat vain tuttuja.
Hiljaa kituuttaen peruskoulu päättyi ja pääsin vihollisistani eroon.
Tässä on mun tarinani pintaa raapien ja sitä ei varmaan voi kuin sellaset ihmiset jotka ovat kokeneet samaa.
Kuinka tämä kaikki on sitten vaikuttanut minuun.
En osaa enää luottaa ihmisiin, pelkään että jollain tavalla joku pettää luottamukseni.
Pelkään tutustua uusiin ihmisiin.
Pelottaa uudet ja oudot tilanteet.
Välillä on todella vaikeita kausia, pelottaa elää koska ei tiedä mitä elämältä haluaa ja mihin pystyy.
Sukeltaessa tiedän mihin minä kuulun ja mitä haluan.. haluan sukeltaa, syvälle.. siellä saan olla aivan yksin, siellä mua ei kukaan ole arvostelemassa..
Vaimo tietenkin on parhaansa mukaan apuna.
Myöskin muutto 400km päähän kotipaikka kunnasta helpotti, koska ihmiset eivät tunne mua täällä..
Kiitos sulle paras ystäväni kun oot ollu tukena ja turvana mun elmässä!! Oot mun ainoa ystäväni!
Eli ikää mulla on nykyään 20vuotta ja elän vaimoni kanssa kahdestaan ja meille on tulossa alkuvuodesta vauva. Mua on kiusattu lapsena mun omasta mielestä tosi paljon, kiusaaminen on ollu enemmänkin henkistä eikä niinkään fyysistä.
Kiusaaminen alko mulla kolmannella luokalla pienessä kyläkoulussa jossa oli n.20 oppilasta.
Alettiin arvostelemaan mun korvia, nimiteltiin erillaisilla pilkkanimillä. Koulumatkoilla tultiin aina potkurilla tai polkupyörällä viereen, tönittiin ojaan, heiteltiin lumipalloilla ja kiskottiin housuja alas.
Kyseiseen kouluun mennessäni 2luokkalle, silloinen kaveri kääntyi minua vastaan.
Koulussa aloin vetäytyä omiin oloihini ja ajauduin aina omaan mielikuvitus maailmaani.
Koulusta lähtiessä kiirehdin aina että kerkeän muita ennen pois tai jäin yksin koululle että muut olivat jo lähteneet koteihinsa. Sillätavoin sain turvattua itselleni helpon kotimatkan ilman kiusaamista.
5luokalle jouduin taas menemään uuteen kouluun sillä entinen kyläkoulu lakkautettiin. Osa entisistä luokkalaisistani tuli samaan luokkaan.
Olin jo aikaisemmin kesällä kovettanut itseni ja päättänyt että en ystävysty keneenkään sillä ne kuitenkin kääntyvät mua vastaan ennen pitkään.
Tässä vaiheessa alkoivat myöskin opettajat nimittelemään/nolaamaan koko luokan edessä. Muistan ikuisesti ne lauseet, kuten "kuuleppas nyt hörökorva-heikki" tai kun luokkakuvia jaettiin niin kutsuttiin "ja täällä on tämän nuoren herran kuvat jonka korvat on yhtä isot kuin englannin kuninkaalisilla". Tai sen jälkeen kun en enää halunnut 6luokalla mennä kouluun kiusaamisen takia ja olin kotona 2viikkoa. Isäni oli jutellut rehtorin kanssa että miksi minä en ole koulussa, isä oli vastannut että poikaa kiusataan koulussa niin ettei uskalla tulla enää kouluun. Kouluun palaamisen jälkeen sitten rehtori sanoi liikuntasalissa aamun avauksessa koko koulun edessä suureen ääneen että eikö enää pelota tulla kouluun?
Sitten täytyi siirtyäkkin ylä-asteelle.
Siellä alkoikin ongelmia tulla koko ajan, entiset luokkalaiset jatkoivat kiusaamista ja siihen liittyi paljon ihmisiä myös. Koulussa alettiin puhumaan että olisin homo ja keksittiin muita perättömiä juttuja. Varastettiin lippiksiä, piillotettiin reppua koko ajan. Takin taskuihin ilmestyi roskia, tunnilla heiteltiin kumin palasia ja purkkaa päälle. Nimiteltiin edelleenkin korvieni takia.. Olin niin kyllästynyt etten jaksanut enää välittää ollenkaan mistään. Kunnes yksi ilta sitten päätin että en enää mene kouluun kiusattavaksi, ja se päätös pitkin reilun 4kuukautta. Neljään kuukauteen en käynyt koulussa, ei tarvinnut sietää kiusaamista. Olin kotona yksin päivät enkä enää välittäny muusta maailmasta mitään mikä ympärilläni pyöri, olin päättänyt selvitä elämästäni yksin ilman kenenkään apua ja olla välittämättä kenestäkään.
7luokan keväällä sitten joku sai puhuttua minulle sen verran että päätin käydä katsomassa miltä koulussa näyttää. kouluun palaaminen oli suuri kynnys. N.1kk verran meni ilman kiusaamista
kunnes kaikki alkoi taas uudelleen. Mutta olinkin päättänyt etten välitä enää kenestäkään muusta vaan elän tätä elämääni yksin.
Rakkaan harrastuksen sukelluksen avulla sain voimia jaksaa elää, voi jopa sanoa että sain vedestä voimia. Ilman sitä en tiedä olisinko jaksanut. Sukeltamisen myötä tutuistuin yhteen kaveriini joka oli puolustamassa minua. Itse en enää jaksanut toisista välittää vaan annoin tavallaan ihmisten tehdä mitä halusivat. Mutta tuo kaveri oli koko tuon ylä-aste ajan puolellani eikä välittänyt mitä toiset olivat mieltä minusta. Tuo ystävä on vielä tänäkin päivänä ainut ihminen jota ystävänäni pidän, muut ihmiset ovat vain tuttuja.
Hiljaa kituuttaen peruskoulu päättyi ja pääsin vihollisistani eroon.
Tässä on mun tarinani pintaa raapien ja sitä ei varmaan voi kuin sellaset ihmiset jotka ovat kokeneet samaa.
Kuinka tämä kaikki on sitten vaikuttanut minuun.
En osaa enää luottaa ihmisiin, pelkään että jollain tavalla joku pettää luottamukseni.
Pelkään tutustua uusiin ihmisiin.
Pelottaa uudet ja oudot tilanteet.
Välillä on todella vaikeita kausia, pelottaa elää koska ei tiedä mitä elämältä haluaa ja mihin pystyy.
Sukeltaessa tiedän mihin minä kuulun ja mitä haluan.. haluan sukeltaa, syvälle.. siellä saan olla aivan yksin, siellä mua ei kukaan ole arvostelemassa..
Vaimo tietenkin on parhaansa mukaan apuna.
Myöskin muutto 400km päähän kotipaikka kunnasta helpotti, koska ihmiset eivät tunne mua täällä..
Kiitos sulle paras ystäväni kun oot ollu tukena ja turvana mun elmässä!! Oot mun ainoa ystäväni!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minua kiusattiin yhdessä kyläkoulussa.
Vaihdoin kylä kouluun isommasta koulusta koska vittuunnuin opettajaan joka kokoajan piti minua silmätikkuna ja syytti kaikesta mutta kaverit pitivät minun puoliani isossa koulussa.
Kyläkoulussa minua alettiin kiusaamaan vuoden puolessa välissä (tämä oli 6 luokkaa).
Nimeni on kalle ja salatuissa elämissä sattui myös olemaan kalle jonka rooliin kuului myös homous ja eiköhän siitä saatu sopiva kiusauksen aihe minulle. Minua tönittiin ja vittuiltiin koko ajan "mitäs homo" tarpeeksi kauan tätä kuuntelin ja kerran kävin yhden tyypin kimppuun kaadoin hänet maahan ja otin kurkusta kiinni käsillä ja samalla sanoin "se vittuilu loppu nyt!" mutta eihän se siihen loppunu ja annoin niiden vaan aukoa päätään en enään välittänyt heistä.
Vielä nykyäänkin kun käyn siellä yhden kaverin luona he tulevat joskus aukoon päätään mutta eipä tuo haittaa jos ihminen on niin säälittävä ettei keksi muuta kun kiusata niin voisi silloin ampua itsensä!
Harmi et peruskoulu meni pilalle..... =( toi opettajien kiusaaminen on todella törkeää tiedän koska itseänikin opettajat ovat kiusanneet.....
Selvisit siitä, kuten useat muutkin, minäkin. Kiusaaminen jättää jälkensä, mutta onneksi se on nyt ohi...Saa keskittyä rakentamaan elämän uudelleen =)
Sinä olet hyvä esimerkki siitä, kuinka kiusattu voi pärjätä; sinulla on vaimo ja pian teistä tulee perhe. Minun mielestäni se on todellista onnea. Kun löytää vierelleen kumppanin jota rakastaa. Kun kiusaajilla voi olla asiat huonommin...alkoholiongelmia sunmuita ei jaksa edes luetella.
Tää nyt kuulostaa sairaan tyhmältä mut kuulostakoot..
Tuli vedet silmiin ku luin tota tekstiä, että ihmisellä voi olla vaikeeta toisten tyhmyyden takia. Mua ei oo koskaan kiusattu missään, on käyny hyvä tuuri. Ei sitä ees tajuu kuin vaikeeta kiusatuilla on, ne ku ei yleensä kerro mitään. Sitä vaan ohittaa ne asiat olankohautuksella. Kiitos sulle, toi kertomus oikeesti auttoi vähän ees ymmärtämään kiusattujen.. miten sen nyt sanois.. kipua? Mulla on paljon sisaruksia ja mä oon ite tottunu siihen että nimitellään yms, ne asiat menee yleensä huumorin kautta eikä satuta ollenkaan. Sen vuoks sitä ei aina tajuu et toista voi satuttaa joku pienempiki asia. Pitää ruveta miettimään mitä puhun, varsinki kaikille vähän aremmille ihmisille. KIITOS!!
...että opettajatkin kiusasivat? huh. Se nyt menee jo liiallisuuksiin! Minua kiusataan koko ajan ja joka sekunti koulussa (oppilaat), mutta opettajat eivät onneksi. Ainut asia on, etteivät opettajat välitä, vaikka kuinka kertoisin pahasta olostani. Sanovat vain:"Sinulla se huono itsetunto on. Sinun se täytyy muuttua. Älä noista välitä!". Minusta sekään ei ole reilua. Opettajienhan pitäisi kannustaa oppilaitaan, eikä syyllistää. Masennuin ja aloin pukeutumaan mustiin ja kuuntelemaan metallia. vihdoinkin tunsin löytäneeni tieni, kunnes kiusaaminen vain paheni. Kyläkouluissa (uskonnollispainotteisessa sellaisessa) ei tietenkään tämänlaatuista toimintaa suvaittua. He pitivät minua uhkana, joka täytyi eliminoida. Olisinhan minä voinut vaikka "opettaa" heille "toimintatapojani"! nyt olen niin täynnä koko koulua ja niitä kaikkia ihmisiä, että fantasioin joka hetki heidän ampumisestaan. miten vain menisin haulikko selän takana ja lopettaisin sen tuskan ja purkaisin paineet. Saatan olla sairas, mutta näin minä kuvittelen.