Valkoinenpaimenkoira

lapsiperheeseen...

kokemuksia kaivataan? Rodusta olen lukenut todella paljon ja ihastunut täysin.

Nyt haluaisin vain kuulla kokemuksia millainen koira on lasten suhteen? Tuttavani sanoi, että on kuullut että olisivat herkasti stressaantuvia, muualta en tätä tietoa löytänyt.

Meillä on pieniä lapsia, joista nuorin on 2 vuotias ja vanhin 8. Kome muuta lasta sitten siltä väliltä.

Sakemanni on tietty yski vaihtoehto, koska aiemmin meillä on kyseisen rodun edustaja ollut.
Kuitenkin olen jotenkin niin yli ihastunut tuohon valkoiseenpaimenkoiraan ihan lukemani perusteelle, että sellainen olisi ihan ykkösenä.

Myös koulutettavuudesta kiinostaisi kuulla kokemuskia? Koira tulisi oman "koirakatraamme" jatkoksi harraste ja näyttely koiraksi. Kotona on tällähetkellä kaksi rottweileria ja venäjän vinttikoira, mietityttää tietysti miten sopisi tuollaiseen joukkoon..Siksi kaipailen kokemuksia.

97

20623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meillä on kotona valkoinenpaimenkoira. Se tulee todella hyvin lasten kanssa kun niitä käy meillä usein, eipä ole pahemmin stressaantunut. Meidän oppi todella nopeasti istumaan, menemään maahan ja myös kierimään.
      Onhan niissä kyllä arkojakin yksilöitä ja varautuneita. Meidän taas on todella sosiaallinen
      ja utelias, ympäristöstään kiinnostunut.
      Kyllä ne mielestäni sopivat vallanmainiosti perhekoiriksi.

    • Meillä on lisäksi kultainennoutaja, saksanpaimenkoira ja pohjanpystykorva, ja ne tulevat hyvin toimeen keskenään.

      • kiinnostunut

        Kumpi susta on söpömpi vakkari vai kultsi ?


      • Anonyymi
        kiinnostunut kirjoitti:

        Kumpi susta on söpömpi vakkari vai kultsi ?

        ulkonäköhän ei ole tärkein vaan luonne ja koiran sopivuus itselle


    • valkkari111

      Valkkari on parhaimmillaan hieno koira, mutta huomioitava on ehdottomasti tämänrotuista hankittaessa se, että luonneongelmat ovat huolestuttavan yleisiä.

      Älä hanki valkoistapaimenkoiraa kasvattajalta, joka ei kannata luonnetestejä äläkä yhdistelmästä, jossa vanhemmat ovat kotimaisia, eikä niitä ole luonnetestattu. Noin kolmasosa valkkareista hylätään tai testi keskeytetään, eivätkä nämä yksilöt ole erityisen miellyttäviä elämänkumppaneita varsinkaan lapsiperheisiin.

      Ikävä kyllä näyttelymeriittien ja ties minkä takia näitä koiria kuitenkin käytetään jalostukseen...

      Tutki taustoja, tutki, mitä asennemaailmaa kasvattajat harjoittavat. Valkoinenpaimenkoira on parhaimmillaan hieno koira, mutta stressiherkkyys, hysteerinen arkuus ym. ovat asioita, joita tässä rodussa todellakin esiintyy. Millään muulla et vanhempien luonteita selville saa kuin seuraamalla niiden testituloksia - ne eivät ole tyhjästä tempaistuja.

      Valkkari on yleistynyt nopeasti ja rodun parissa on poikkeuksellisen paljon pentutehtailua ja todellista puskakasvatusta. Lyhyen aikaa rotua (tai jopa koiria yleensä) harrastaneet tahot ovat ryhtyneet kasvattajiksi kuvitellen, että tässä rodussa on helppo kerätä meriittiä, kun tämä on niin uusi.

      Älä suosi pentutehtaita, äläkä tue luokatonta kasvatustyötä, vaikka saisitkin pennun nopeasti. Pentutehtailla on jo ongelmia saada penikoita käsistään, sen sijaan hyvämaineisilta kasvattajilta saattaa joutua odottamaan pentua.

      • siansaksaa

        Kerrohan meille taviksille mikä on luokaton kasvattaja vai mikä se oli? Ja mikä mittari se luonnetesti on, mitä sinä sillä haluat sanoa rotua tuntemattomalle? Kerro nyt kun aloitit samantien kuka on pentutehtailija? Oletkohan niitä keuhkoilijoita jotka kiljuu isoon ääneen ja siihenpä se sitten jääkin. Sanoisin alkuperäisen viestin laittajalle, että ei tarvitse varoa muita kuin edellisen viestin lähettäneiden mielipiteitä ja heidän myynnissä olevia pentuja. Itse omistan valkoisenpaimenkoiran, A-lonkkaisen, tervesilmäisen ja HYVÄKSYTYSTI luonnetestatun koiran ja nauran ääneen näille keuhkoilijoille.


      • -,.-.,-.,-.,-,.-.,
        siansaksaa kirjoitti:

        Kerrohan meille taviksille mikä on luokaton kasvattaja vai mikä se oli? Ja mikä mittari se luonnetesti on, mitä sinä sillä haluat sanoa rotua tuntemattomalle? Kerro nyt kun aloitit samantien kuka on pentutehtailija? Oletkohan niitä keuhkoilijoita jotka kiljuu isoon ääneen ja siihenpä se sitten jääkin. Sanoisin alkuperäisen viestin laittajalle, että ei tarvitse varoa muita kuin edellisen viestin lähettäneiden mielipiteitä ja heidän myynnissä olevia pentuja. Itse omistan valkoisenpaimenkoiran, A-lonkkaisen, tervesilmäisen ja HYVÄKSYTYSTI luonnetestatun koiran ja nauran ääneen näille keuhkoilijoille.

        Vedähän taas kerran happea, kokeile vaikka rauhoittavia, jos muuten kiristää liikaa. Kirjoituksessasi ei ollut taaskaan niin riviäkään asiaa. Samaa keuhkoamistasi, jota itse harjoitat jatkuvasti, kun anonymiteettiin voit vedota.

        Edellinen kirjoitus valkkarista oli pelkkää asiaa ja sitä kannattaa tosiaankin miettiä, myös ja etenkin "jepulistajeen". Jos nämä jepulistajeet rinkeineen suoltavan tuutistaan ilman mitään itsekritiikkiä mitä tahansa pihalle, ei se tee kenenkään muun asiantuntemuksesta olematonta.


      • Anonyymi
        siansaksaa kirjoitti:

        Kerrohan meille taviksille mikä on luokaton kasvattaja vai mikä se oli? Ja mikä mittari se luonnetesti on, mitä sinä sillä haluat sanoa rotua tuntemattomalle? Kerro nyt kun aloitit samantien kuka on pentutehtailija? Oletkohan niitä keuhkoilijoita jotka kiljuu isoon ääneen ja siihenpä se sitten jääkin. Sanoisin alkuperäisen viestin laittajalle, että ei tarvitse varoa muita kuin edellisen viestin lähettäneiden mielipiteitä ja heidän myynnissä olevia pentuja. Itse omistan valkoisenpaimenkoiran, A-lonkkaisen, tervesilmäisen ja HYVÄKSYTYSTI luonnetestatun koiran ja nauran ääneen näille keuhkoilijoille.

        googlesta löytyy helposti mikä on pentutehtailija: "Pentutehtailijaksi kutsutaan henkilöä, joka pyrkii tienaamaan teettämällä paljon pentuja epämääräisissä oloissa. Koirien tarpeista tai hyvinvoinnista huolehtimisen sijaan pentutehtailijaa motivoi vain pennuista saatava raha. Pentutehtailija ei tutkituta koirien terveyttä, eikä niitä ole rokotettu tai madotettu." tutustu asiaan ennen kuin huutelet täällä


    • mielipide -

      Valkoinenpaimenkoira on jopa näyttelylinjaiseen saksanpaimenkoiraan verrattuna keskimäärin luonteeltaan selvästi heikompi. Valkoinenpaimenkoira on lähinnä seurakoira ja saksanpaimenkoira palveluskoira. Päätä haluatko seurakoiraa vai palveluskoiraa.

      • mielipide.

        Käytät sanaa heikko sellaisessa merkityksessä, että jätät pois sen että saksanpaimenkoiran hermorakenne ja terävyys ovat huomattavasti valkkaria huonommat. Sakemannista saat todella helposti hihnassa räyhäävän, huonohermoisen koiran joka puree kaikkea mikä liikkuu, valkkarin kanssa se on huomattavasti vaikeampaa. Kuulut selvästi niihin ihmisiin, jotka ovat sitä mieltä että sakemanni on ainoa oikea koira. Vaan kun ei ole. Ja huomautan, ääripään näyttelysaksareilla ei ole älyä juuri mihinkään muuhun kuin kehässä juoksemiseen ja poseeraamiseen. Älä yleistä, kaikki saksanpaimenkoirat eivät ole niitä jotka kisaavat huipputasolla tokossa ja pk-lajeissa.


      • mielipide -
        mielipide. kirjoitti:

        Käytät sanaa heikko sellaisessa merkityksessä, että jätät pois sen että saksanpaimenkoiran hermorakenne ja terävyys ovat huomattavasti valkkaria huonommat. Sakemannista saat todella helposti hihnassa räyhäävän, huonohermoisen koiran joka puree kaikkea mikä liikkuu, valkkarin kanssa se on huomattavasti vaikeampaa. Kuulut selvästi niihin ihmisiin, jotka ovat sitä mieltä että sakemanni on ainoa oikea koira. Vaan kun ei ole. Ja huomautan, ääripään näyttelysaksareilla ei ole älyä juuri mihinkään muuhun kuin kehässä juoksemiseen ja poseeraamiseen. Älä yleistä, kaikki saksanpaimenkoirat eivät ole niitä jotka kisaavat huipputasolla tokossa ja pk-lajeissa.

        ole sitä mieltä, että saksanpaimenkoira on ainoa oikea koira. Mielestäni nämä rodut eivät vaan sovellu samoihin tarkoituksiin. Jos koiralta ei vaadita muuta kuin, että sitä voi käyttää näyttelyissä sekä lenkillä ja se soveltuu sisustuksen väriin sohvalle makaamaan, lienee valkoinenpaimenkoira ihan hyvä valinta. Jos sen sijaan on tarkoitus tähdätä palveluskoirakokeisiin, on syytä valita jokin perinteinen palveluskoirarotu, kuten saksanpaimenkoira tai belgianpaimenkoira. Keskiverrosta näyttelylinjaisesta saksanpaimenkoirasta voi saada ihan sopivan koiran kansallisiin pk-lajeihin. Onhan niitä ääripään näyttelykasvattajia, mutta tuskin kukaan ottaa pk-harrastukseen sellaiselta koiraa.


      • -.,-,.-.,-.,-.-.,
        mielipide. kirjoitti:

        Käytät sanaa heikko sellaisessa merkityksessä, että jätät pois sen että saksanpaimenkoiran hermorakenne ja terävyys ovat huomattavasti valkkaria huonommat. Sakemannista saat todella helposti hihnassa räyhäävän, huonohermoisen koiran joka puree kaikkea mikä liikkuu, valkkarin kanssa se on huomattavasti vaikeampaa. Kuulut selvästi niihin ihmisiin, jotka ovat sitä mieltä että sakemanni on ainoa oikea koira. Vaan kun ei ole. Ja huomautan, ääripään näyttelysaksareilla ei ole älyä juuri mihinkään muuhun kuin kehässä juoksemiseen ja poseeraamiseen. Älä yleistä, kaikki saksanpaimenkoirat eivät ole niitä jotka kisaavat huipputasolla tokossa ja pk-lajeissa.

        Metsään meni tuo mielipide, niin että kajahti. Ei kannata vertailla, jos ei ole tietoa, millä verrata eikä ymmärrystä siitä, mistä ominaisuuksista puhutaan.

        >>Käytät sanaa heikko sellaisessa merkityksessä, että jätät pois sen että saksanpaimenkoiran hermorakenne ja terävyys ovat huomattavasti valkkaria huonommat.>>

        Ei pidä paikkaansa. Valkoisenpaimenkoiran suurimmat luonneongelmat on hermorakenteen heikkous, äärimmäinen pehmeys ja arkuus.

        Terävyys ei ole asia, mitä näillä roduilla voi vertailla. Saksanpaimenkoira on käyttökoira, valkoinenpaimenkoira seurakoira. Terävyys on aika oleellinen luonteenpiirre työkoirilla.

        Jos valkoinenpaimenkoira olisi vielä terävä heikkojen hermojensa lisäksi, olisi tilanne katastrofi, se joutuisi välittömästi kiellettyjen rotujen listalle.

        >>Sakemannista saat todella helposti hihnassa räyhäävän, huonohermoisen koiran joka puree kaikkea mikä liikkuu, valkkarin kanssa se on huomattavasti vaikeampaa.>>

        Olet tainnut kulkea aika tehokkaasti laput silmillä. :-D

        Valkoisestapaimenkoirasta saa aivan yhtä lailla remmirähjän, heikoista viettiominaisuuksista huolimatta. Siihen ei paljon taidottomuutta tarvita. Valkkarilla on suurempi riski myös pelkoaggressioon merkittävän arkuuden takia.

        Taidat olla täysin tietämätön, mihin esimerkiksi täkäläiset luonteiden puolesta lopetetut valkkarit ovat kyenneet.

        >>Ja huomautan, ääripään näyttelysaksareilla ei ole älyä juuri mihinkään muuhun kuin kehässä juoksemiseen ja poseeraamiseen.>>

        Mitä se sellainen äly on? Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, mitä ihmeen inhimillistysjuttuja täällä taas jauhetaan. Kuinka monta "älykästä" valkkaria olet tavannut, kuinka moni niistä kuuluu MENSAan? ;-)

        Ihan mielenkiintoista olisi myös kuulla perustelu, mitä valkoinenpaimenkoira rotuna sitten oikeastaan tekee? Valtaosa kasvattajista kun kasvattaa nimenomaan näyttelykoiria ja näyttelymeriitit ensisijaisina jalostusperiaatteinaan.

        Ihan hyvä, jos ne sakemannit edes poseeraavat. Valkkareissa kun moni muotovaliokin seisoo kasassa kehässä, häntä koipien välissä, kun ei pää kestä sitä touhua.

        >>Älä yleistä, kaikki saksanpaimenkoirat eivät ole niitä jotka kisaavat huipputasolla tokossa ja pk-lajeissa.>>

        Valkkareissa ne huipputasolle ominaisuuksiensa puolesta yltävät koirat taitavat olla aika merkittävästi vähäisempiä. Eipä siitä yli seitsemästäsadasta koirasta taida olla kuin neljä, jotka ovat yltäneet pk-puolella tulokseen.


      • -

        Voi hyvää päivää mitä kommentointia :D


    • teidän perheelle

      soita ja käy kylässä eri kasvattajien luona ihan vaan tutustumassa rotuun ja ota lapset mukaan.Kaikissa roduissa on erilaisia yksilöitä, mulla vaan hyviä kokemuksia valkkareista lapsien kanssa, mutta niin on sakemanneistakin.

    • valkkarin omistaja

      Hei, kerron oman mielipteeni. Meillä kotona on upean luonteen omaava valkoinen, joka on hylätty luonnetestissä toimintakyvyn, temperamntin ja taisteluhalun mennessä miinukselle. Nehän ovat niitä osa-alueita joita nimenomaan PALVELUSKOIRALTA haetaan. Ja muistetaan vielä että luonnetesti nimenomaan rakentuu näistä haettavista ominaisuuksista ja se palvelee erityisesti työkoiria.Tämä testissä hylätty koiramme on erittäin avoin, sosiaalinen ihmisille/eläimille, rakastaa lapsia (vaikkei niitä ole syntymäkodissaan tottunut näkemäänkään). On tasapainoinen , hyvähermoinen ja aina iloinen. Ja kaiken kukkuraksi sillä on tulos Pk-puoleltakin(:
      Jos tämä koiramme olisi ollut terve niin ehdottomasti olisi sillä tehty pennut juuri sen UPEAN luonteensa takia. Joten älä tuijota äläkä tuomitse luonnetestaamattomiakaan valkoisia äläkä hylättyjä, vaan käy tutustumassa niihin.Muistetaan vielä yksi asia luonnetestin valossa. Mitä suuremmat pisteet koira saa testissä, sitä hankalampi elo sen kanssa saattaapi olla. Ei siellä testissä kaikki asiat tule esille juuri silloin kuitenkaan ja tuomareita on niin monenlaisia tulkitsemaan. Kaikki eivät osaa lukea koiraakaan.En ole luonnetestin puolesta enkä vastaan.Koira itsessään kertoo mikä on ja koiranlukutaito on hyvä taito ja itse luotan siihen. Suhtaudu varovasti keskustelupalstoilla kasvattajien mollaamisaan. Kaikista kasvattajista löytyy jotakin positiivistä ja hyvää ja mikä koiraluonne sinua itseäsi parhaiten miellyttää niin valitse sitten sellaiselta nartulta pentu.
      Onnea etsintääsi.

    • varmasti

      joukkoon enää mitään?? tuskin kauheesti luonteesta loppupelis otat ressii kun koiria paljon.
      valkkari on aivan oman ihmisen koira.se rakastaa ja haluaa vastarakkautta.se ei varmastikkaan tykkää olla perimmäisenä laumassa. en tiedä muista mutta minulla on yksivuotias,ja sakemanni sen kamuna,7v.niin kyllä katse kertoo että hänen pitäisi olla nyt vieressä eikä ton toisen lohnakkeen.. :)
      mutta kannatan valkkarin ottamista,se on ihana..harvat ja valitut ovat hänen sytämmensä lähellä...ja ihan satasella :)

      • Sandexix

        Vieläkö tätä rotujen välistä keskustelua täällä käydään.... Minä haluan koiran jonka kanssa voi lenkkeillä ja viettää hyviä hetkiä, eipä sen kummempaa. Hovawartista on 15 vuoden kokemus, vertailkaapa nyt näitä rotuja keskenään jos on kokemusta.


      • Lumikirsu
        Sandexix kirjoitti:

        Vieläkö tätä rotujen välistä keskustelua täällä käydään.... Minä haluan koiran jonka kanssa voi lenkkeillä ja viettää hyviä hetkiä, eipä sen kummempaa. Hovawartista on 15 vuoden kokemus, vertailkaapa nyt näitä rotuja keskenään jos on kokemusta.

        Sandexixin kanssa samaa mieltä. Haluaisin valkkarin jonka kanssa voisi viettää hyviä hetkiä ja käydä lenkeillä.. Haluaisin hyväluonteisen, kiltin valkkarin joka olisi ihan tavallinen seurakoira ja hyvä ystävä, en mitään muuta. Sen ei tarvitsisi olla muotovalio. Mutta vanhemmat ovat vähän koiranhankkimasta vastaan.. Sopiiko valkoinen paimenkoira 3-henkiseen, omakotitalossa asuvaan perheeseen, jos on rotuun perehtynyt tarkoin ja etsinyt siitä tietoa kirjoista, netistä jne? Ja molemmilla vanhemmilla on kokemusta koirista. Mm. saksanpaimenkoirista, lassiesta, rottweilerista, kettuterrieristä, ja niin edespäin. Kiitos kaikista vastauksista ^^


      • Espoo123
        Lumikirsu kirjoitti:

        Sandexixin kanssa samaa mieltä. Haluaisin valkkarin jonka kanssa voisi viettää hyviä hetkiä ja käydä lenkeillä.. Haluaisin hyväluonteisen, kiltin valkkarin joka olisi ihan tavallinen seurakoira ja hyvä ystävä, en mitään muuta. Sen ei tarvitsisi olla muotovalio. Mutta vanhemmat ovat vähän koiranhankkimasta vastaan.. Sopiiko valkoinen paimenkoira 3-henkiseen, omakotitalossa asuvaan perheeseen, jos on rotuun perehtynyt tarkoin ja etsinyt siitä tietoa kirjoista, netistä jne? Ja molemmilla vanhemmilla on kokemusta koirista. Mm. saksanpaimenkoirista, lassiesta, rottweilerista, kettuterrieristä, ja niin edespäin. Kiitos kaikista vastauksista ^^

        Minulla on 9 kk vanha valkkariuros, joka on siis ollut minun ensimmäinen koirani. Sitä ei voi olla rakastamatta mutta se tosiaan vaatisi omakotitalon isolla aidatulla pihalla, sillä se on semmoinen energiapläjäys ettei mitään rajaa. Kolme tuntia päivässä juostuaan (ja sen lisäksi noin tunti leikkiä) se on tyytyväinen ja rauhallinen mutta minulta itseltäni on siinä vaiheessa voimat ihan loppu, jos se ei taas saa juosta tarpeeksi se tuhoaa paikkoja ja häiriköi ihmisiä ja tunkee palloa syliin joka sekunti.

        Eli minulla alkaa olla joko vaihtoehtona muuttaa omakotitaloon tai luopua koirasta, vaikea ratkaisu koska se on parhaina hetkinä niin ihana, pahimpina (kun on itse väsynyt) se taas on rasittava, etenkin haukkuminen on aika kovaa esim. jos ovikello soi, samoin tervehdyshyppiminen menee välillä yli.. tosin se oppisi varmaan niistä tavoista helposti pois jos vain minulla olisi kokemusta koirankoulutuksesta enemmän. Sinänsä harmi, koska koira on hyvää sukua ja koirakoulussakin sanottiin että minä varmaan aion sen kanssa näyttelyyn. En ole kuitenkaan ehkä näyttelyissä käyvää tyyppiä, ja myöskin koiran koulutus tuottaa välillä päänvaivaa. Rotu tuntuu olevan hyvin oppivainen mutta lyhytjännitteinen.

        Lapsia se tuntuu hieman pelkäävän, paitsi jos ne ovat tarpeeksi vanhoja, kouluikäiset ovat jo ok.

        Mutta pähkinänkuoressa, rotu joka tarvitsee liikuntaa niin paljon että omistajan pitää olla todella aktiivinen tai asua maalla.


      • valkkari/saksari
        Espoo123 kirjoitti:

        Minulla on 9 kk vanha valkkariuros, joka on siis ollut minun ensimmäinen koirani. Sitä ei voi olla rakastamatta mutta se tosiaan vaatisi omakotitalon isolla aidatulla pihalla, sillä se on semmoinen energiapläjäys ettei mitään rajaa. Kolme tuntia päivässä juostuaan (ja sen lisäksi noin tunti leikkiä) se on tyytyväinen ja rauhallinen mutta minulta itseltäni on siinä vaiheessa voimat ihan loppu, jos se ei taas saa juosta tarpeeksi se tuhoaa paikkoja ja häiriköi ihmisiä ja tunkee palloa syliin joka sekunti.

        Eli minulla alkaa olla joko vaihtoehtona muuttaa omakotitaloon tai luopua koirasta, vaikea ratkaisu koska se on parhaina hetkinä niin ihana, pahimpina (kun on itse väsynyt) se taas on rasittava, etenkin haukkuminen on aika kovaa esim. jos ovikello soi, samoin tervehdyshyppiminen menee välillä yli.. tosin se oppisi varmaan niistä tavoista helposti pois jos vain minulla olisi kokemusta koirankoulutuksesta enemmän. Sinänsä harmi, koska koira on hyvää sukua ja koirakoulussakin sanottiin että minä varmaan aion sen kanssa näyttelyyn. En ole kuitenkaan ehkä näyttelyissä käyvää tyyppiä, ja myöskin koiran koulutus tuottaa välillä päänvaivaa. Rotu tuntuu olevan hyvin oppivainen mutta lyhytjännitteinen.

        Lapsia se tuntuu hieman pelkäävän, paitsi jos ne ovat tarpeeksi vanhoja, kouluikäiset ovat jo ok.

        Mutta pähkinänkuoressa, rotu joka tarvitsee liikuntaa niin paljon että omistajan pitää olla todella aktiivinen tai asua maalla.

        Heippa. Eksyn palstalle ja pisti silmään tuo keskustelu saksanpaimenkoiran ja valkkarin luonteen ja toimintakyvyn eroista. Itselläni on kohta 3-vuotias valkkari uros, (on ollut myös 2 saksanpaimenkoiraa sekä toinen valkkari tapa kasvatuksessa....). Saksanpaimenkoira on kaikinpuolin loistava palvelus ja harrastuskoira, mutta liiallisen jalostuksen (ja ylisuosion..) takia rotu valitettavasti saanut myös useoita sairauksia ja luonneongelmia omakseen.
        Valkoinenpaimenkoira on saksanpaimenta pehmeämpi luonne, eikä omaa samanlaista puolustus ja toimintakykyä kuin saksari. Valkoinenpaimenkoira on silti parhaimmillaan parempi harrastuskoira jos koira on hyvä päisistä ja terveistä vanhemmista (oma valkkarini on kyllä hyvin vahvaluontoinen ja hyvä pk harrastuskoira, mutta kotioloissa mitä kiltein...). Valkkari on rotuna myös huomattavasti terveempi, koska rotu on jalostettu suoraselkäiseksi (toki työlinjaiseks saksanpaimenet joilla suora selkä ovat myös terveitä...). Näyttelylinjaisten saksanpaimenkoirien selkälinjan YLIJALOSTUS on mennyt jo aivan järjettömyyksiin osittain. Viime keväänä ollessani eräässä näyttelyssä koirani kanssa, satuin kävelemään seefferi kehän ohi ja kyllä meinasi taju lähteä kun eräs nuori mies käveli uros seefferinsä kanssa ohi ! Koiran selkän oli niskasta alaspäin todella jyrkästi alaspäin.... Koiran takajalat olivat todella lyhyet selän takia enkä ihmettele jos koiralla on kipuja !!!!
        Jokatapauksessa molemmat rodut ovat loistavia palveluskoiria jos ihminen on koiralle oikea.

        Ja sinulle valkkariin ihastuneelle ihmiselle, valkkari on loistava perhe/harrastus ja seurakoira, jos tutkit kasvattajan taustat/kokemuksen ja onko koirat lonkka/kyynärkuvattu, luonnetestattu yms. Myös omakokemus koirista on tarpeen koska valkkari on paljon vaativa palveluskoira yhtälailla kuin saksanpaimenkoira ! Onnea koiran etsintään ja rodun valintaan :)


      • Laaalalaaaaaaa
        valkkari/saksari kirjoitti:

        Heippa. Eksyn palstalle ja pisti silmään tuo keskustelu saksanpaimenkoiran ja valkkarin luonteen ja toimintakyvyn eroista. Itselläni on kohta 3-vuotias valkkari uros, (on ollut myös 2 saksanpaimenkoiraa sekä toinen valkkari tapa kasvatuksessa....). Saksanpaimenkoira on kaikinpuolin loistava palvelus ja harrastuskoira, mutta liiallisen jalostuksen (ja ylisuosion..) takia rotu valitettavasti saanut myös useoita sairauksia ja luonneongelmia omakseen.
        Valkoinenpaimenkoira on saksanpaimenta pehmeämpi luonne, eikä omaa samanlaista puolustus ja toimintakykyä kuin saksari. Valkoinenpaimenkoira on silti parhaimmillaan parempi harrastuskoira jos koira on hyvä päisistä ja terveistä vanhemmista (oma valkkarini on kyllä hyvin vahvaluontoinen ja hyvä pk harrastuskoira, mutta kotioloissa mitä kiltein...). Valkkari on rotuna myös huomattavasti terveempi, koska rotu on jalostettu suoraselkäiseksi (toki työlinjaiseks saksanpaimenet joilla suora selkä ovat myös terveitä...). Näyttelylinjaisten saksanpaimenkoirien selkälinjan YLIJALOSTUS on mennyt jo aivan järjettömyyksiin osittain. Viime keväänä ollessani eräässä näyttelyssä koirani kanssa, satuin kävelemään seefferi kehän ohi ja kyllä meinasi taju lähteä kun eräs nuori mies käveli uros seefferinsä kanssa ohi ! Koiran selkän oli niskasta alaspäin todella jyrkästi alaspäin.... Koiran takajalat olivat todella lyhyet selän takia enkä ihmettele jos koiralla on kipuja !!!!
        Jokatapauksessa molemmat rodut ovat loistavia palveluskoiria jos ihminen on koiralle oikea.

        Ja sinulle valkkariin ihastuneelle ihmiselle, valkkari on loistava perhe/harrastus ja seurakoira, jos tutkit kasvattajan taustat/kokemuksen ja onko koirat lonkka/kyynärkuvattu, luonnetestattu yms. Myös omakokemus koirista on tarpeen koska valkkari on paljon vaativa palveluskoira yhtälailla kuin saksanpaimenkoira ! Onnea koiran etsintään ja rodun valintaan :)

        Mielestäni valkoista ei kannata ostaa"perhekoiraksi" koska kaipaa niin paljon toimintaa paljon raksuttavalle päälleen. Ainakaan meillä ei mitkään lenkit tai leikit riitä. Paljon aivoTYÖTÄ koiralle.
        Nopeasti oppiva,erittäin etevä tapaus ainakin meillä. Kaikki ihmiset,ja muut koirat (tutustumisen jälkeen) on tosi kivoja,parhaita kavereita ihan meijän neidin mielestä. Tekemistä on kuitenkin ollut pennusta pitäen,pelkäsi alusta asti muita koiria,tuhosi,yms. Mielestäni vaativa rotu siinämielessä.
        En tiedä olenko liian tyly tai jyrkkä,mutta jos etsit kotiin vain perhekoiraa,kaveria lenkille,ei ehkä valkoista kannata ostaa.
        Jos kuitenkin olet sitä mieltä että valkkari on teidän kotiin oikea rotu,ole tarkkana mistä koirasi ostat. Luonnetestit on oikeasti tärkeä juttu vanhemmille!


      • kk
        Laaalalaaaaaaa kirjoitti:

        Mielestäni valkoista ei kannata ostaa"perhekoiraksi" koska kaipaa niin paljon toimintaa paljon raksuttavalle päälleen. Ainakaan meillä ei mitkään lenkit tai leikit riitä. Paljon aivoTYÖTÄ koiralle.
        Nopeasti oppiva,erittäin etevä tapaus ainakin meillä. Kaikki ihmiset,ja muut koirat (tutustumisen jälkeen) on tosi kivoja,parhaita kavereita ihan meijän neidin mielestä. Tekemistä on kuitenkin ollut pennusta pitäen,pelkäsi alusta asti muita koiria,tuhosi,yms. Mielestäni vaativa rotu siinämielessä.
        En tiedä olenko liian tyly tai jyrkkä,mutta jos etsit kotiin vain perhekoiraa,kaveria lenkille,ei ehkä valkoista kannata ostaa.
        Jos kuitenkin olet sitä mieltä että valkkari on teidän kotiin oikea rotu,ole tarkkana mistä koirasi ostat. Luonnetestit on oikeasti tärkeä juttu vanhemmille!

        itselläni on 1,5 vuoden ikäinen valkkari narttu.. muuten melkein täydellinen, mutta pelkää vieraita ihmisiä, riippuu ihmisestä mutta joihinkin tutustuu nopeasti ja joihinkin ei totu vaikka kuinka monta kertaa on nähty. mutta ei sekään mikään ongelma ole. melkein kaikkien tuttujen kanssa joiden kanssa ollaan joskus tekemisissä on tutustunut ja innoissaan aina kun nähdään. kaikkien koirien kanssa on tullut toimeen. Ollut myös nopea oppimaan, parissa viikossa oli täysin sisäsiisti eikä koskaan ole tehnyt mitään tuhoja kotona ja yksin osannut aina olla hienosti. Sisällä on aina nätisti eikä riehu, ulos taas kun päästään niin koko ajan pitäisi leikkiä :). kiintyy todella perheeseensä. tarvitsee vain riittävästi liikuntaa (niinkuin melkein mikä tahansa koira) ja hyvän kärsivällisen koulutuksen niin voi saada todella hyvän koiran ja ystävän.


      • Anonyymi
        Lumikirsu kirjoitti:

        Sandexixin kanssa samaa mieltä. Haluaisin valkkarin jonka kanssa voisi viettää hyviä hetkiä ja käydä lenkeillä.. Haluaisin hyväluonteisen, kiltin valkkarin joka olisi ihan tavallinen seurakoira ja hyvä ystävä, en mitään muuta. Sen ei tarvitsisi olla muotovalio. Mutta vanhemmat ovat vähän koiranhankkimasta vastaan.. Sopiiko valkoinen paimenkoira 3-henkiseen, omakotitalossa asuvaan perheeseen, jos on rotuun perehtynyt tarkoin ja etsinyt siitä tietoa kirjoista, netistä jne? Ja molemmilla vanhemmilla on kokemusta koirista. Mm. saksanpaimenkoirista, lassiesta, rottweilerista, kettuterrieristä, ja niin edespäin. Kiitos kaikista vastauksista ^^

        Tuskinpa teillä on mitään kokemusta "lassieista". Tiedoksesi vain, että Lassie ei ole mikään koirarotu, vaan on olemassa elokuva, jossa Lassie-niminen skotlanninpaimenkoira seikkailee.


    • Koirainen

      on nyt valkkari kahden sakemannin jälkeen. Väliin jäi muutama koiraton vuosi.

      Valkkari on itselleni ollut täydellinen valinta. Toki perehdyin rotuun mahdollisimman tarkkaan etukäteen; kävin mm. tutustumassa koiriin kolmen eri kasvattajan luona jne.

      Minulle valkkari sopii juuri sen matalamman viettitason vuoksi erinomaisesti nyt kun perhe rajoittaa koiran kanssa harrastamista. Toki edelleen harrastetaan mutta elämä ei vain voi pyöriä täysin koiran ja sen kanssa menemisen ympärillä kuten perheettömällä. Eikä toki ole ollenkaan huono asia, että meidän koira rakastaa lapsia - niin omia kuin vieraitakin.

      Koira on sen verran nuori, ettemme ole vielä päässeet luonnetesteihin mutta aikanaan nekin käydään kyllä kokeilemassa. Aika näyttää mutta olettaisin kokemukseeni nojaten koirani saavan hyväksytyn tuloksen (tosin ei millään huippupisteillä).

      Kummastelen vähän näitä adhd-valkkareista kertovia. En yhdenkään tapaamani kasvattajan luona nähnyt sellaisia. Arkuudesta paljon puhutaan mutta itse en ole yhteenkään arkaan valkkariin vielä törmännyt (toki pitäisin sitä hyvin vakavana vikana enkä olisi hyväksynyt koirani vanhemmiksi arkoja yksilöitä). Omamme on hyvin avoin, oikeaan paimenkoiratyyliin rohkea mutta pidättyväinen. Energiaa löytyy kun on sen aika (ja on hyvin motivoitavissa toimintaan) mutta koira osaa tarvittaessa rauhoittua ja on näin kotona mitä ihanteellisin kotikoira.

      Olen todella tyytyväinen rotuvalintaani ja suosittelen lämpimästi myös ketjun aloittajalle kehottaen kuitenkin perehtymään ja tutustumaan eri kasvattajiin huolella.

      • Anonyymi

        hei! miltä kasvattajalta koirasi on? kuulostaa itselle juuri täydelliseltä!


    • Valkkari10

      Minulla on sakemanni/valkkari risteytys alle vuoden. Aivan mahtava koira, käymme koulutuksessa, koska hieman arkuutta löytyy ja sitä nyt koitetaan kovasti saada siedätyshoidolla pois. Pikkuhijaa alamme edetä asiassa, vaatii paljon työtä ja kuljen koirani kanssa kaupungilla ynm.paikoissa jossa väkisin tottuu maailman menoon.

    • kiesu

      Hei! Te ketkä ootte onnistunu kasvattajan valinnassa (valkoinenpaimenkoira), haluisitteko kertoo keltä kasvattajalta ootte pennun päätyneet ottamaan? Ois helpompi ite siitä sitte vaikka lähtee kattelemaan ja tarkistelemaan, kun noista lukemattomista listoista mitä netistä löytyy. Kts :))

    • mulle kans

      Entäs mistä löytyis valkkareiden luonnetestivideoita? Onko valkkarifoorumia olemassa?

    • pijo54

      Meillä on valkkari joka on aivan ihana, sen luonne on rakastava,huolehtiva ja on hyvin sosiaalinen, lapset saavat tehdä sen kanssa ihan mitä lystäävät, se leikkii onnellisena heidän kanssaan, eikä ole mikään hermoheikko tai erityisen säikky, on luonnetakin jos sitä ei hallittaisi. Äärettömän harmooninen yksilö jopa lääkäri kehui siitä. Tulee myös toisten koirien kanssa toimeen hyvin. En vaihtaisi muuhun koirarotuun,:)

      • MINÄ <3

        hei tiädätkös sä sopiiko walkkari allergisille?


    • allergikolle apua..

      helou! olis semmonen kysymys että sopiiko valkkari allergisille??? olen itse allerginen ja haluaisin koiran mikä ei haittaisi allergiaan nähden. Mutta siis JOS valkkari ei sovi allergisille, niin olis mukavaa jos joku kertois mitkä kaikki rodut sopii allergisille...

    • lskjflköefwöjsklf

      Vittu se on se koiran hilse mikä allergisoi,eli kaikki koirat allergisoi,toiset ei oo niin pahasti allergisia. eli ei ole rotuja jotka ei allergisoi.

    • alergikolle apua...

      on rotuja jotka sopii allergisille, mutta hluisin tietää mitä rotui.

      • :-)

        Bichon frisé on ainakin yksi :-) Kokemusta on. Meillä on nimittäin kennel


      • 24
        :-) kirjoitti:

        Bichon frisé on ainakin yksi :-) Kokemusta on. Meillä on nimittäin kennel

        paskapuhetta, että bichoni sopii allergiselle. _JOILLEKIN_ hyvin lievästi allergisille se _SAATTAA_ sopia, todennäköisesti ei sovi. Se on Fakta.


      • esimerkki

        Villakoira on ainakin sellainen rotu mikä sopii allergisille.


      • Anonyymi
        esimerkki kirjoitti:

        Villakoira on ainakin sellainen rotu mikä sopii allergisille.

        osalle allergisista, ei kaikille. äitiäni allergisoi villakoira todella pahasti, mutta bretoni ei ollenkaan.


    • 1941

      Ja minä kun luulin että sakemanni porukka on sekoa?taitaa olla samaa ryhmää nämä valkkari porukat?mutta asiaan.kävin viikonloppuna katsomassa yhden tuttavan luona valkoista paimenkoiraa,sekä sakemannia ja sekarotuista. kyllä täytyy sanoa että ilman minkäänlaista tietoa rodusta aiemmin,kyllä oli todella mainio ja hyvin ystävällinen koira.Oli utelias ja rauhallinen.itse ottaisin kyllä kyseisen rodun edustajan.Mutta sakemanni.voi itku sentään.Kyllä jos olisin suomessa sakemannin kasvattaja en kyllä puhuisi saati sitten meuskaisi näillä foorumeilla,kun ei todellakaan ole mitään ylpeilyn aihetta.Koira oli kyllä mainio ja kiltti,mutta köyry selkä ja takajalat jotka "nuljuaa" takapään alla kun koira normaalisti kuonottaa maata ja tutkii paikkoja.Tämäkö on nyt sitten toko tai muotovalio tai mikä lie kasvatustyön tulos??Eihän jumalauta ole mitään järkeä jalostaa sairaita koiria??Itselläni on ollut 2 saksanpaimenkoiraa 15 vuotta sitten ja ne ei todellakaan olleet tämmöisiä luiskaperiä lonksupolvia kuin nämä nykyiset niin sanotut sakemannit.Ei ollut iho ongelmia tai ruoka allergioita.En sano että kaikki kasvattavat näitä köyryselkiä,mutta oikeasti ne kyllä pitäisi karsia linjoista pois.Vaikka olisi kuinka hyvät kirjat.Katsokaapa huvikseen millaisia sakemanneja on suomessa ollut 50 luvulla ja katsokaa koiria.Ei ollut luiskaperiä kuplavolkkareita silloin koirat.taitaa pitää se hitlerin kosto paikkaansa myös näissä koirissa nykyään.Ja tuttavani koirista sen verran että syövät kasvattajan ohjeitten mukaan ja ovat todella aktiivisia liikunnan suhteen että mistään sohvaperunoista ei puhuta.

      • Anonyymi

        tämä!! näyttelylinjaiset sakut on kyllä ihan hirveän näköisiä. käyttölinjainen ei taas kaikille sopisi, korkean energisyyden takia


    • bitchh.

      Minulla 3v valkkarinarttu, sisällä maailman kiltein,rauhallisin ja tottelevaisin. Ulkona koira muuttuu salamana kun näkee koiran tai kissan, menee samantien ylikierroksille ja se kestää kauan! Vaikea mennä tavalliselle hihnalenkille, ei auta koulutus ja muut jutut. Vapaana metsässä on huippu kaveri. Hihnalenkillä on arka, pää menee sinne tänne koko ajan, aivanku odottais mistä uhka tulee? Kun tämä koira näkee toisen koiran ja menemme ohi, koira menee sellaseen tilaan, että sitten hyökkii ihmisten päälle ja haukkuu ihmisille, mutta rauhottuu 10min kuluttua, kunhan ei toista koiraa tuu heti vastaan.

      • kasvattaja-kisaaaja

        höpö höpö "ei auta koulutus"-juttujen kanssa.. hahhahh. saalistusvietti mahtava. se pitäisi suunnata oikeille urille hyvä "kouluttaja"..


    • töpsykkäpallero

      Minulla on 9kk vanha valkkari tyttö johon voi käydä tutustumassa täällä:
      http://bhoomidevi.blogspot.com/

      Tää on vieraiden lasten kanssa hiukan varautunut, mutta laumaan kuuluvien lapsien kanssa ei mitään ongelmaa :)

      • Rotikka12

        Hieman varautunut. Se on jo vaarallista leikkiä. Voin jo kuvitella että lapsienne kaverit kun tulevat kylään niin namitetaan pelokasta koiraa jonka jälkeen se suljetaan toiseen huoneeseen tai ulos haukkumaan. Koiran ei kuulu olla varautunut kun oma väki on kotona. Saatikka sitten lapsia kohtaan. Voin sanoa että et aina pysty vahtimaan ja joku kaunis päivä joku vieraista koskee koiraan ja se puree. Siinä sitten ollaan. Silloin toivon että pystys tekemään sen järkevän päätöksen koiran suhteen.


    • eienää

      Minulla valkkari, joka pelkää kaikkea. Äänet, ihmiset, koirat. Elämä yhtä h*****ttiä, kun kaikki äkilliset äänet pelottaa koiraa. On näitä samoja koiria, joista yksi kirjoittaja kehuskelee niin mahtavaksi tässä ketjussa. Koiran sisko on pelkoaggressiivinen, aikuisia ei uskalla purra, mutta lapsia kyllä. Haaveilin normaalista lenkkikaverista ja ystävällisestä seuralaisesta mutta toisin kävi. Saatiin hermokimppu jonka kanssa saa olla silmät selässä, ettei pääse panikoimaan itseään auton alle eikä mikäään normaalielämä onnsitu.

      • XD

        Omapa on vikasi! Koira pitää pennusta asti opettaa KAIKKEEN!! Minulla on käynyt sama Bolognese nartun kanssa. Se stoppasi auto tiellä aina ja lähti pakittamaan väärään suuntaan. Olimme tienhaarassa joskus monia kymmeniä minuuttia. Istuin koira jalkojen välissä ja jalat olivat koukussa. Valkkarin tapauskin onnistuu, tuoli vain alle. Luin lehteä tai olin koneella siinä sivussa niin koira rauhoittui. Aloitimme lenkeillä käymisen ja se aina välillä stoppasi istumaan ja kun auto oli sen kohdalla, se jatkoi matkaa. Toiset koiratkin ovat olleet joskus ongelma. Harjoittelin sisareni koiralla joka siis ei ole perheessämme, ihan vain että heittelin molemmille koko ajan palloa. JOs valkkarisi ei hae palloa voit heitellä nakin palasia molemmille koirille. Heitin kahta palloa ja molemmat toivat. Sitten heitin yhden rievun ja ne alkoivat repiä sitä. Valkkarisi kannalta, kannattaa varmaan ottaa yöksi koira ja tavoite olisi pitää koirat samassa huoneessa ilman että toinen pelkää. Äänet kannattaa opettaa näin: Pidät television täysillä ja annat koiralle ruokaa hiukan etäämmällä. Ja aina hiukan lähemmäs televisiota. Jos koirallasi ei ole hyvä ruokahalu syötä makupaloja(nakkia). Se toimii. Vie koirasi paljon erilaisiin paikkoihin niin se rohkaistuu. Aloita olemalla ihan sivussa ja sitten keskellä toimintaa


      • 16+8
        XD kirjoitti:

        Omapa on vikasi! Koira pitää pennusta asti opettaa KAIKKEEN!! Minulla on käynyt sama Bolognese nartun kanssa. Se stoppasi auto tiellä aina ja lähti pakittamaan väärään suuntaan. Olimme tienhaarassa joskus monia kymmeniä minuuttia. Istuin koira jalkojen välissä ja jalat olivat koukussa. Valkkarin tapauskin onnistuu, tuoli vain alle. Luin lehteä tai olin koneella siinä sivussa niin koira rauhoittui. Aloitimme lenkeillä käymisen ja se aina välillä stoppasi istumaan ja kun auto oli sen kohdalla, se jatkoi matkaa. Toiset koiratkin ovat olleet joskus ongelma. Harjoittelin sisareni koiralla joka siis ei ole perheessämme, ihan vain että heittelin molemmille koko ajan palloa. JOs valkkarisi ei hae palloa voit heitellä nakin palasia molemmille koirille. Heitin kahta palloa ja molemmat toivat. Sitten heitin yhden rievun ja ne alkoivat repiä sitä. Valkkarisi kannalta, kannattaa varmaan ottaa yöksi koira ja tavoite olisi pitää koirat samassa huoneessa ilman että toinen pelkää. Äänet kannattaa opettaa näin: Pidät television täysillä ja annat koiralle ruokaa hiukan etäämmällä. Ja aina hiukan lähemmäs televisiota. Jos koirallasi ei ole hyvä ruokahalu syötä makupaloja(nakkia). Se toimii. Vie koirasi paljon erilaisiin paikkoihin niin se rohkaistuu. Aloita olemalla ihan sivussa ja sitten keskellä toimintaa

        Tällainen tarvehan ei ole tervepäisen koiran kanssa millään lailla normaalia. Että sikäli ei pelkällä koulutuksella tilannetta korjata. Jotain voi vielä pelastaa ja tulevaisuutta helpottaa, mutta itse "ongelma" on, eli koiran luontainen tapa suhtautua uusiin asioihin on ja pysyy. Ja pulpahtaa pintaan herkästi taas uusissa tilanteissa. OIkeanlaisen hyvän hermorakenteen omaava pentu on jo pienenä reipas ja utelias. Mentiin sen kanssa sitten mihin vaan. Tietysti jonkin verran se turvaa ohjaajaansa, mutta tuollaiset reaktiot eivät ole normaaleita. Eivät missään tapauksessa.

        Kyllä, minulla on ollut ns. huonon hermorakenteen omaava koira. Ei mitään hirmu suurta ongelmaa, mutta kyllä se sosiaalistaminen oli vaan niin paljon työläämpää, että ei ikinä kiitos enää. Eikä siitä ikinä tullut sellaista innokasta ja hyvää harrastuskoiraa. Itse en olisi sitä pennuista valinnutkaan, vaan se tuli kodinvaihtajana minulle, tilanteessa jossa se oli jo aika pahasti pelkopurentaan taipuvainen.

        Toisiin koiriin opettelua ei kannata todellakaan tehdä jotain nakinpaloja heittelemällä. Liian suuri riski tappelutilanteisiin. Toisiin koiriin kannattaa opettaa muualla kuin kummankaan omalla reviirillä, itse kyllä neuvoisin lähtemään tavalliselle lenkille, pitkään kävellään vaan, ohjaajat keskittyvät muuhun kuin pelokkaaseen koiraan, ja sitten jossain vaiheessa vaikka metsään, ja siellä irti. Pysähtyä ei kannata, vaan koko ajan pienessä liikkeessä, näin toimien ei tule niitä "tylsiä" hetkiä, jolloin koirilla aikaa keskittyä vain toisiinsa.

        Ihmisiin totuttelu menee hiukan samaan tyyliin, koiraa ei pidä pakottaa, vaan lähinnä se vain tarvitsee aina ja aina yksinomaan positiivisia kokemuksia. Vieraat ihmiset antavat herkkuja, ja pikkuhiljaa vaaditaan hukan pidempää lähellä oloa. Mutta alkuun se on ihan sitä, että riittää, että otus vain hakee sen namin. Jos tilanne on huono, voi olla vaatimus kädestä hakemisellekkin liikaa. Pelkopurijoille jos ehtii reagointitapa kovinkin veriin, voi olla hyvin vaikeaa saada koiraa ikinä luotettavaksi. Silloin vaan pitää osata ennakoida, ja jättää koiralle aina mahdollisuus siihen, että sillä on se oma paikka, missä se olonsa turvalliseksi tuntee. Ja sinne ei kukaan vieras taikka läpsi mene ikinä millään asialla. Noh, ehkä herkkuja sinne voi antaa, mutta ei silittelyjä ja muuta.


      • Anonyymi

        Kannattaa kohdata pelot, ja aina kun koira ei välitä niistä, annat namin. Tällöin sä toistat sitä, että kun ei reagoi pelottaviin ääniin, saa namin, ja vähitellen kun meet pidemmälle, et anna namia ollenkaan, ja lopulta pitkien harjoitusten jälkeen se ei enää reagoi niihin, nukkuu vain tyytyväisenä, käyttää ajan johonkin muuhunkin.


      • Anonyymi
        XD kirjoitti:

        Omapa on vikasi! Koira pitää pennusta asti opettaa KAIKKEEN!! Minulla on käynyt sama Bolognese nartun kanssa. Se stoppasi auto tiellä aina ja lähti pakittamaan väärään suuntaan. Olimme tienhaarassa joskus monia kymmeniä minuuttia. Istuin koira jalkojen välissä ja jalat olivat koukussa. Valkkarin tapauskin onnistuu, tuoli vain alle. Luin lehteä tai olin koneella siinä sivussa niin koira rauhoittui. Aloitimme lenkeillä käymisen ja se aina välillä stoppasi istumaan ja kun auto oli sen kohdalla, se jatkoi matkaa. Toiset koiratkin ovat olleet joskus ongelma. Harjoittelin sisareni koiralla joka siis ei ole perheessämme, ihan vain että heittelin molemmille koko ajan palloa. JOs valkkarisi ei hae palloa voit heitellä nakin palasia molemmille koirille. Heitin kahta palloa ja molemmat toivat. Sitten heitin yhden rievun ja ne alkoivat repiä sitä. Valkkarisi kannalta, kannattaa varmaan ottaa yöksi koira ja tavoite olisi pitää koirat samassa huoneessa ilman että toinen pelkää. Äänet kannattaa opettaa näin: Pidät television täysillä ja annat koiralle ruokaa hiukan etäämmällä. Ja aina hiukan lähemmäs televisiota. Jos koirallasi ei ole hyvä ruokahalu syötä makupaloja(nakkia). Se toimii. Vie koirasi paljon erilaisiin paikkoihin niin se rohkaistuu. Aloita olemalla ihan sivussa ja sitten keskellä toimintaa

        Sitten ette kävele siitä risteyksestä, ja koulutat sen samoilla neuvoilla; toistat sitä mitä haluat, ja viet namia, taputat käsiä tai otat koiraan katsekontaktin, ja saat koiran huomion! (ÄLÄ PAKOTA KOIRAA MIHINKÄÄN!)


    • tutki tarkkaan

      Tutki jalostietojärjestelmästä taustat tarkkaan! Käsittämätöntä, minkälaisia jalostusvalintoja käytetään.

      Tällä hetkellä ei ole tiedossa Suomessa yhtään sellaista yhdistelmää, josta koiran ottaisin.

      Jos sattuukin niin hyvin, että hyvälonkkailsilla astutetaan, niin polvet on sitten 1/1
      Miksi sellaiseen taipuvaisuutta halutaan jatkojalostaa??? Jo muutenkin lonkka/nivel vaiva herkässä rodussa!??

      • Totuudet esille!

        ^ Asia kirjoitusta!!!

        Toden totta! Tarkka kannatta ja pitää olla, sillä todella paljon liikkuu ns. "epäkuranttia" materiaalia markkinoilla, jos näin voi sanoa.

        Hyvän yhdistelmän löytämiseen voi mennä vuosi tai parikin helposti, mutta kyllä se ennemmin kannattaa hyvä ja oikeasti terve etsiä, kun , että ottaa isolla riskillä koiran joka sitten leikellään alle 5 vuotiaana lonkista ja silmäsairaudet päälle ja sen jälkeen monttuun. Siinä kärsii eläin sekä ihminen.

        http://jalostus.kennelliitto.fi/frmEtusivu.aspx?R=347

        ^ tuolta totuudet selviää, myös se, että ketkä testaa, ketkä ei. Itsekkään en ottaisi 1/1 polvisten vanhempien pentuja, enkä myöskään, jos kumpikin vanhempi on C lonkan koiria, mieluiten molemmat A tai B. Muista myös, että kannattaa suosia sellaisia yhdistelmiä, joilla on jo aikasempia pentuja, näin nähdään mitä ne todellisuudessa periyttää jälkipolville.

        Tämä on tarkkaa hommaa ja ihmettelenkin, miten kaikennäköiset ja tapaiset ihmiset kasvattaa koiria ylipäätään ja millä moraalilla ja mentaliteetillä.

        Jos joku kasvattaja tähän tekstiin ei yhdy, niin ainakin minä tiedän, että hänellä ei voi olla hyvät jalostusvalinnat. Kenenkään on turha puolustella sitä, että tehdään huonoilla yhdistelmillä todella sairastumisriskialttiita pentueita.


    • Aran koiran omistaja

      Polvi ongelmaa valkkareilla ei ole, kaikilla kuvatuilla on tulos 0. Lonkka, kyynerpää,selkä, silmäsairautta löytyy, samoin allergiaa,atopiaa,ruokayliherkkyttä.Se että selkä on valkkarilla suora niin ei tee sen selkää yhtään terveemmäksi kun sakulla. Eli valkkari on ihan yhtä saira/terve kun serkkunsa sakemanni. Luonteissa on paljon hajontaa, on kivoja, rohkeita, mutta valitettavasti paljon arkoja, agressiivisia valkkareita. Luonnetesti on valkkareilla ensisijainen, sillä saadaan( toivottavasti) arat, hermoheikot koirat pois. Itsellä arka valkkari, joo meitä ei tosiaan näy missään kun koira on niin arka ettei sen kanssa voi mihinkään lähteä, kun se menee niin pois tolaltaan. Jos haluaa harraste/kilpa koiraa niin valkari ei ole oikea valinta. PK puoleta valkkareilta löytyy vaan pari tulosta. Valkkari vaatii myös paljon liikuntaa, siis todella paljon. Ja jos koira on yliaktiivinen ja päässä fiilaa niin ei kiva. Valkkareita on myös mennyt paljon monttuun juuri luonteen takia. Jos kuitenkin haluaa valkkarin niin käy tutustumassa koiriin ja kun valitset pentua niin käy katsomassa sen sukulaisia, niin saat selvyyttä millainen tuleva koirasi on luontelltaan. Jos huomaat että pennun suvusta löytyy arkuutaa ÄLÄ osta. Luonne on vahvasti periytyvä ominaisuus. Valkkreista voi käydä juttelemassa valkkariyhdistyksen keskustelu palstalla.

    • Valkkari 3v

      Mun ja kaverini valkkari voi hyvin vähällä liikunnalla, mun valkkarilla tällainen päivärytmi.

      Aamulla pikapissalenkki 10min.

      Päivällä 2h metsässä joka sisältäämakupalojen etsimistä/tottista noin 15min

      Iltapisulenkki 10min

    • Santtu

      Puolesta ja vastaan...
      Valkkari heikkohermoinen? Vietitön? Arka?
      Ei tosiaankaan! Ei sinnepäinkään!

      Kyllä se kuulkaa hyvät ihmiset on nyt niin että taitaa nuo koirat olla ihan omia yksilöitään nekin ihan joka iikka - sellaasen saa mitä pennusta kasvatteleepi.
      Näin se vaan on.

      • whitelove....

        joo,se on totta että valkkareissa kuten joka ainoassa maan päällä elävässä erkissä on luonne erot. kukaan ei ole samanlainen.johtuuko valkoisen "rodun nuoruudesta" että ne ovat silmätikkuina koska joka rodussa löytyy arkaa ja rohkeaa koiraa. oma valkoiseni kävi luonnetestissä mahtavin tuloksin.hämmästyin itse kuinka hyvin meni,koska pidin omaa koiraani aina "varovaisena" mutta ei missään nimessä arkana. tämä ei pelkää mitään. minulla on maailman paras valkoinen. koko sen olemus on täydellinen.ulkonäkö,luonne,lonkat a ,kyynärät 0.silmät terveet,sertit ja ropit.rakastaa lastani. tykkää hevosista,ja kissoista, on siis paras. suosittelen kaikille ko rotua.


      • Anonyymi

        Niin. Pentu totutetaan asioihin, ja niihin uusiin kokemuksiin yhdistetään kivoja kokemuksia, eikä mitään ragelohtauksia, ja kun koira pelkää, älä silitä sitä, sit se luulee, että sen pitää tehdä niin kun se tekee.


    • drrer

      Muutamia hyviä tosiaan löytyy mutta enemmistö ihan pilalla :( lähipiiriini kuuluu 17 valkkaria ja vain 2 on hyviä, muilla niin hitosti ongelmia :( on lottovoitto jos saa hyvähermoisen ja terveen valkkarin.

    • Porilainen77

      Meillä kaksi valkkari urosta. Toinen suomipentu ja toinen Tsekistä (Bohemian Mandiga) kennelistä 1,5v ja 2,5v. Tulevat hienosti toimeen keskenään ja valkoisen kissamme kanssa. Vieraat pidetään poissa kunnes annetaan lupa heille tulla tontille/sisälle joten vhteja ovat. Lapsiemme kanssa viihtyvät mainiosti, ovat rauhallisia (tosin viiripäisyyttäkin löytyy). Kaiken kaikkiaan yhteenvetona: Valkkari on hieno ja omintakeinen rotu josta löytyy sekä hyviä notta huonoja yksilöitä (kuten joka rodusta) En suosittele ihmiselle jolla ei mitään tietoa koirista aikaisemmin. Tämä rotu menee/toimii seura, vahti ja vartokoirana osaavan ihmisen käsittelyssä.

    • huoh..

      Itsellä kotona 3v sakemanni ja kohta 2v valkkari.. Meillä valkkari ei pelkää kuin humalaisia ihmisiä, joiden liikkeistä ei saa selvää.. Muuten tulee toimeen kaikkien kanssa (koirat,lapset, aikuiset jne) ja mielellään olisi menossa joka suuntaan.
      Eläinlääkärissä tarvinnut käydä ainoastaan rokottamassa.. Joten en itse henk.koht. suosittele yleistämistä että valkkarit on pilattu jnejne.. Sakemannit ja valkkarit ovat muutenki täysin erirodut joten niitä ei tule vertailla muutenkaan keskenään.

    • "¤%

      minulla valkkari jonka äiti on tsekkiläinen ja isä jenkki.erittäin rautahermoinen kaveri.todellakin kannattaa varmistaa että vanhemmat ovat hyväksytysti luonnetestattuja.ihmetyttää eräskin kenneli joka myy rekkaamattomia valkkareita koska vanhempia ei ole luonnetestattuja.
      oma valkkarini toimii ihan maatilan työkoirana, paimentaa ja vahtii vuohia ja muita kotieläimiä.
      onko muuten valkkareissa yleistä se että ne eivät juurikaan hauku? tuo on yksi hiljaisimmista koirista mitä olen omistanut.tosin en anna koirieni louskuttaa turhista.tuota ei ole tarvinnut siitä asiasta komentaa.

    • itse hain tänään 8vkk uros valkkarin ja hirvittää lukea näitä muotovalio ihmisten kirjoittamia juttuja. Rambo on ollut nyt kanssani 10 tuntia ja olen täysin rakastunut häneen. tunnin auto matka meni hyvin ja sen jälkeen tutustuimme ihmisiin ja sitten tulevaan kotiin. kotona hän on ollut reipas ja nukkununut jonkun verran mutta täälläkin hetkellä nukkuu jalkojeni juurella ja jos poistun niin reagoi siihen. tuleekin mieleen että miten tästä koirasta saa luonne-vikaisen? niinpä, ehkä ME ihmiset teemme sen.. itse aion kouluttaa Rambon niin hyvin kuin pystyn mutta eiköhän ne vitun luonne viat ole ihmisistä kiinni..

    • elpopeoslowa

      Minulla on ollut yksi valkkari. Ikinä ei enää tule ellei rodun tilanne parane huomattavasti ja kasvattajat ala tehdä jotain asioiden eteen.

      Hankin sen, koska halusin sosiaalisen, seurakoiraksi ja harrastelukoiraksi sopivan terveen ja tervepäisen koiran kokoisen koiran. Voi kuinka kaukana se koira olikaan siitä. Yhdistelmäkin valittiin tarkkaan, mutta ongelmat ovat levinneet niin laajalle, että järkevien vanhempienkin pentueessa voi olla monenlaista yksilöä.

      Se oli kasvattajalla aivan tavallinen pentu, mutta ensimmäisellä viikolla kotona kun vietin sen kanssa enemmän aikaa, siitä huomasi jo, että ei ole mikään kaikkein rohkein yksilö verrattuna aiempiin koiriini. Ääniä kuunteli korvat höröllä varovaisena siinä missä aiemmat koirani eivät ole välittäneet ollenkaan. Mitä pidemmälle murkkuikä ja koiran kehitys eteni, sen suurempia olivat pelkotilat ja epävarmuudet, niistä johtuva rähinä. 2-vuotiaana puhkesi paukkuarkuus, vaikka koira oli kuullut laukauksia jo aiemmin ja vaikuttanut suhteellisen tottuneelta niihin.

      Sitä sosiaalistettiin niin maan pirusti vuosia verrattuna yhteenkään normaaliluonteiseen koiraani, että ei ole tosikaan. Silti se oli paukkuarka, ääniherkkä, varautunut, pelkäsi ja säpsyi täysin tyhjänpäiväisille asioille ja äänille sekä lisäksi kävi ylikierroksilla saalisleikkien ja narutaistelujen jälkeen ja rauhoittuminen oli vaikeaa. Lopulta sille ei uskaltanut heittää keppiäkään kuin erittäin harvoin.

      Jotenkin sen kanssa eli 6-vuotiaaksi saakka antaen sen olla rauhassa kotona muiden koirien kanssa, ottaen sen autoon ja ajaen metsään lenkille ja tullen sieltä taas kotiin. Kaikesta muusta se stressasi ja ripuloi, hyrräsi ympyrää, mutta metsässä irti juostessaan se oli elementissään. Hoidossa sen piti olla vanhempieni luona usein, jos meillä oli remontti, jos oli uusivuosi, jos oli ukkonen, jos jossain ammuttiin jne. Lopulta se alkoi pelätä kattiloiden putoamista lattialle ja useita kodin ääniä, oli kotonakin niin hermostunut ja säikky, tuli viereeni ääniltä turvaan täristen ja läähättäen pelosta, makasi päivät sängyn alla varovaisena.

      Itkusilmässä musertuneena vein kaverin lopetettavaksi vähän alta 7 vuoden iässä, koska sen pää ei kestänyt tätä elämää. Sen vain sanon, että harkitkaa tarkkaan onko teistä tuollaiseen.

      Kaikki höpinät siitä, että luonneominaisuudet eivät periydy ja ongelmia ei ole vaan omistajat ovat yksin syypäitä niihin kannattaa jättää omaan arvoonsa. Normaalipäistä koiraa ei saa tuollaiseksi kuin rankalla pieksämisellä jos sittenkään.

      • elpopeoslowa:lle

        Tää edellinen voisi olla itseni kirjoittama, kaikki samat ongelmat ja töitä tehty koiran kanssa niin, että voisi olla maisteritutkinto alla, jos kaiken koiraan käytetyn ajan olisi käyttänyt vaikkapa opiskeluun. Ollaan odotettu, että jospa ongelmat iän myötä laantuisivat, mutta tuntuvat vain pahenevan. Viimeisen vuoden aikana koira on käynyt kolmen ihmisen ja kahden koiran päälle. Kaikki vaihtoehdot käyty läpi ja ollaan lopulta, vuosien työn jälkeen, päätymässä samaan lopputulokseen kuin tekin, todella raskain mielin. Itse en koskaan enää uskaltaisi ottaa valkoista paimenkoiraa.


    • r2r3233

      no jos kasvatat koiran onnistuneesti varmaan siitä tulee ihan ok koira mutta ainaki ne koirat johon olen itse henk koht koirapuistoissa törmänny on ollu luonnevikaisia hyvin aggresiivisia ja dominoivia, viimeksi lähdin puistosta juurikin näitten valkkareitten takia, niitä oli kaks siellä, tai itseasiassa koko puisto tyhjeni ku nää kaks pirua tuli sinne... mutta poikkeuksia löytyy rodus ku rodus, mutta toivon onnea ja kaikkee sillä sitä tarvit jos päädyt tähän kys.rotuun

    • valkkari

      Itsellä 6 vuotias valkkari uros.Hakuillaan käydään raunioilla ja agilityssä.Helppoa koiraa hakevan kannattaa suunnata saksanpaimenten tai labradorien luokse.Dominanssia löytyy mutta ei suoraa.Kaikki ei ole vaan sitä miltä näyttää.Valkoisenpaimenkoirayhdistyksen sivuilta löytyy lisää.Kestää pitkää puurtamista ja paljon toistoja mutta nopeaa käyttölinjan sakun tulista viettiä tuskin löydät.Rodu on uusi siis kasattu vasta valkoisen värin perusteella eri saksanpaimenkoiran linjoista ja kaikki mikä kiiltää ei vaan ole kultaa.Vaatii liikuntaa virikkeitä sekä kunnon kasvatuksen muuten valta saattaa vaihtua pirtissä.
      Tutustu kasvattajiin ja koiriin sekä mieti mitä varten tarvitset ison voimakkaan koiran.

    • o'pman

      Yhden valkoisen vaivalla koulutat kolme saksanpaimenkoiraa...

      Nimenomaan, jos haluat helpon koiran, ota saksanpaimenkoira, mutta jos toldella osaat kouluttaa ja motivoida, ota valkoinenpaimenkoira.

      Valkoinenpaimenkoira oppii asiat nopeammin ja vähemmillä toistoilla kuin saksanpaimenkoira, mutta viettikestävyyttä puuttuu (eli ohjaajan tulee osata motivoida koiraa). Saksanpaimenkoira on "tyhmempi" koira, vaatii enemmän toistoja että liikkeet jää selkärankaan, mutta kerran opittuaan se kyllä toistaa niitä maailman tappiin saakka kuten kunnon palveluskoiran kuuluu. Valkoinenpaimenkoira ajattee itse ja kyseenalaistaa, ei vain tottele sokeasti.

      Meillä muun lauman seassa asustaa 7-v aktiiviharrastuksista jo eläkkeelle jäänyt valkkari sekä vuoden ikäinen seuraaja.

      • Susi

        On totta että koiraroduilla on ominaisuutensa, mutta koirat ovat myös yksilöitä. Hyvä kouluttaja ottaa huomioon koiran yksilölliset ominaisuudet ja pystyy kouluttamaan "tyhmimmänkin koiran". Sitten vielä niille jotka sanotte että valkkarit ovat huonoluonteisia ja heikkohermoisia, niin muistakaa että jokainen koira on erilainen ja luonteeseen ja käyttäytymiseen vaikuttaa suuresti koiran koulutus ja kaikki miten sen kanssa toimitaan. Oma valkkarimme on aivan ihana persoona ja todella lapsiystävällinen ja sosiaalinen.


    • santtu

      Sinulle joka kirjoitit älä hanki valkkaria "jossa vanhemmat ovat kotimaisia", voi jukoliste! Miten hitossa muka ulkolaisista voi tietää mitä ne on?

      Meillä on valkkari, uros joka sai eilen luonnetestistä 155 pistettä - tuomarilta vielä "pöytäkirjan ulkopuolelta lausunnan "erinomaisen mukava koira" '
      Tämä kaveri ei sovellu suojelukoiraksi mutta on 100% varmaa että ei syö suihinsa ikinä ketään, on erittäin avoin - luoksepäästävä - kaikkien kaveri mutta myös paikoitellen hyvinkin omapäinen hyvällä tavalla. Valkkaria ei voi verrata sakemanniin (vaikka tämän valkkarin suonissa on sakua 75% Suosittelen valkkaria kaikille niille jotka ovat valmiita perehtymään rodun ominaisuuksiin - sitoutuvat antamaan liikuntaa 1/2 - hellyyttä 1/4 ja topakkaa johtamista 1/4 - eli maalaisjärkeä ihan niin kuin minkä tahansa rodun kanssa.

      • - mielenkiinnolla

        Valkoisenpaimenkoiran suonissa on 100% saksanpaimenkoiraa. Saksanpaimenkoirien kantaisän emän isä oli valkkari, ne erotettiin värivirheen takia. Kannattaa ottaa selvää, todella mielenkiintoisia asioita löytyy! (kannattaa myös itse perehtyä)


      • Täsmennetään
        - mielenkiinnolla kirjoitti:

        Valkoisenpaimenkoiran suonissa on 100% saksanpaimenkoiraa. Saksanpaimenkoirien kantaisän emän isä oli valkkari, ne erotettiin värivirheen takia. Kannattaa ottaa selvää, todella mielenkiintoisia asioita löytyy! (kannattaa myös itse perehtyä)

        edellisen kirjoittajan tekstiä, niin että asiaan perehtymättömätkin ymmärtää mistä on kyse.

        Eli siis saksanpaimenkoirien kantaisän horandin isoisä oli väriltään valkoinen. Sen vuoksi saksanpaimenkoirat periyttää valkoista väriä resessiivisesti, ja valkoisia koiria tupsahtaa silloin tällöin maailmaan. Valkoinen oli hyväksytty väri saksanpaimenkoirissa aina 1930-luvulle saakka, jolloin rodulle tehtiin rotumääritelmä joka määritteli valkoisen värin virheelliseksi. Tämän jälkeen valkoiset saksanpaimenkoirat vietiin ns. ladon taakse euroopassa, mutta pohjois-amerikan mantereella valkoinen jatkoi hyväksyttynä värinä.

        60-luvulla tuotiin sveitsiin näitä amerikkalaisia valkoisia saksanpaimenkoira, ja niistä tehtiin oma rotunsa, valkoinenpaimenkoira. Muutkin euroopan maat hyväksyivät uuden rodun, ja alkuun rotukirjat olivat auki, eli myös euroopassa syntyneitä valkoisia saksanpaimenkoiria otettiin rotuun. Rotuunotto päättyi vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneitä valkoisia saksanpaimenkoiria ei ole enää voinut rekisteröidä valkoisiksi paimenkoiriksi. Mm. oman valkkarini isä on valkoinen saksanpaimenkoira joka on rotuunotettu valkoiseksi paimenkoiraksi.


    • kauhua herättää.....

      ÄLÄ,ÄLÄ,ÄLÄ
      ÄLÄ ihmeesä valkkarii ota! ;heikkohermosia= EI kestä juurikaan mitään,ei eds normaalia arkea......

      • Ei ihan.

        Jos tällä hetkellä ottaa valkkarin pennun, saa suht hyvälaatuisen pennun. Vuoden alusta tuli voimaan pevisa-sääntö, jonka mukaan vanhemmilla pitää olla luonnetestitulos tai tulos 1-luokassa pk-kokeessa jotta pennut saa rekisteröityä. Eli niiden heikkohermoisten koirien pentuja ei voi saada enää rekisteriin. Moni valkkareita ns. "kotikoiriksi" myynyt huonompi kasvattaja on lopettanut valkkarien kasvatuksen tästä syystä.

        Valkkarit ovat olleet heikkohermoisia, mutta uskoisin, että tästä eteenpäin pahimmat arkuudet ym. tippuu pois kun rekisteröinnin edellytyksenä on, että koiran pitää olla "käytettävä".

        Toivoisin, että vastaavia koetulospakkoja tulisi myös muille roduille, nythän niitä ei ole kuin valkkarilla ja rotweilerilla. Ihan hyvin voisi tulla myös kantarodulle saksanpaimenkoirille luonnetesti / koetulospakko.


      • -kasvi-
        Ei ihan. kirjoitti:

        Jos tällä hetkellä ottaa valkkarin pennun, saa suht hyvälaatuisen pennun. Vuoden alusta tuli voimaan pevisa-sääntö, jonka mukaan vanhemmilla pitää olla luonnetestitulos tai tulos 1-luokassa pk-kokeessa jotta pennut saa rekisteröityä. Eli niiden heikkohermoisten koirien pentuja ei voi saada enää rekisteriin. Moni valkkareita ns. "kotikoiriksi" myynyt huonompi kasvattaja on lopettanut valkkarien kasvatuksen tästä syystä.

        Valkkarit ovat olleet heikkohermoisia, mutta uskoisin, että tästä eteenpäin pahimmat arkuudet ym. tippuu pois kun rekisteröinnin edellytyksenä on, että koiran pitää olla "käytettävä".

        Toivoisin, että vastaavia koetulospakkoja tulisi myös muille roduille, nythän niitä ei ole kuin valkkarilla ja rotweilerilla. Ihan hyvin voisi tulla myös kantarodulle saksanpaimenkoirille luonnetesti / koetulospakko.

        Niin, siis valkkareilla on tullut pevisaan _suoritettu_ luonnetesti tai MH luonnekuvaus. Luonnekuvauksessa ei ole pisteytystä, ja siten vaikeampi tulkita maallikon silmin, kuin luonnetesti, jonka osa-alueet on ilmoitettu pistein.

        Suoritettu luonnetesti voi olla myös -131p, ja tälläinen tulos onkin yhdellä valkkarilla, jota käytetään jalostukseen.
        http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=ER33562/09&R=347

        MH luonnekuvauskin voi olla monella tapaa negatiivinen, ja kun se on suoritettu, voi koiraa käyttää surutta jalostukseen.

        Suosittelisin suosimaan yhdistelmiä, missä koirilla löytyy nimenonaan luonnetestitulos, ja luonnetestin tulee olla hyväksytty molemmilla vanhemmilla, mikä tarkoittaa sitä, että laukaus pitää olla plussan puolella ja pisteet vähintään 75.
        "Koira saavuttaa hyväksytyn tuloksen kun edellä mainitulla tavalla laskettu lopputulos on vähintään 75 ja koira on saanut vähintään arvosanan 1 terävyydestä,hermorakenteesta, luoksepäästävyydestä ja ( , , ) laukauspelottomuudesta."

        http://www.kolumbus.fi/monica.hansten/tiedostot/lt_selite.htm


    • seffelikka

      meillä on ollut pari sefukkaa joista toisella kamalat allergiat ja toisella lonkkavikaa (vaikka ei olleet näyttelylinjaisia, selät suorat). muuten hienoja ja mahtavia joka harrastukseen sopivia olivat. fiksuja, rauhallisia.

      nyt sitten on tutuilla näyttelylinjan seefferi ja ihan kamala katsella, joka paikka vinossa, etujalat, takajalat, selkä... lisäksi vaikka mitä allergioita ym ym. ja huh, onhan se monia, minuakin purrut jo. ei uskalla tuttavapari enää edes ystäviä pyytää kahvittelemaan, saati lapsia. tottelee (jotenkuten) naista, mies ei uskalla enää komentaa. liikuntoa saa ja perustottelevaisuutta on harjoiteltu. ihan kiva sohvankoriste. oli kallis, ja ihan hyvästä kennelistäkin kuulema?

      mulla on valkkari. lähes täydellinen vuffe, tulee kaikkien koirien kanssa toimeen (alistuu aina isommille). joitakin ihmisiä arastelee, mut silloin alkaa vain leikkisä paimennus, ei siis ole pelokas. ei allergioita. fiksu, todella aktiivinen. juoksee päivät pitkät ja vaatii päälle vielä tokoharjoituksia kotona. hieman liian rauhaton (mikä on oikea termi, yliterävä? :D siis turhankin innostunut harjoitellessa) jotta odottaisin menestystä tokossa, tietysti on koirakin vasta alle vuoden... ei mitään ongelmia missään. esim eroahdistusta tms.

      nämä on tietysti vain yksittäisiä kokemuksia :)

      ps.ehkäpä valkkarin ''huonous'' tulee siitä, että sitä mainostetaan helppona hauvana, perhekoirana, vaikka se vaatisi omistajaltaan oikeasti vähän enemmän... eihän sefukkaakaan mainosteta kotikoirana joka voi maata sisällä ja kävellä sen 3x 15min lenkin päivässä tulematta bimboksi...

      • seffelikka

        ja mitä o'pman kirjoitti ''Valkoinenpaimenkoira oppii asiat nopeammin ja vähemmillä toistoilla kuin saksanpaimenkoira, mutta viettikestävyyttä puuttuu (eli ohjaajan tulee osata motivoida koiraa). Saksanpaimenkoira on "tyhmempi" koira, vaatii enemmän toistoja että liikkeet jää selkärankaan, mutta kerran opittuaan se kyllä toistaa niitä maailman tappiin saakka kuten kunnon palveluskoiran kuuluu. Valkoinenpaimenkoira ajattee itse ja kyseenalaistaa, ei vain tottele sokeasti.'' on niiin totta! tavisseffet oppi hitaammin, mutta tottelivat aina tilanteesta riippumatta. valkkari osas kaiken mahdollisen jo parin kuukauden iässä ja samoja asioita harjotellaan vieläkin, että pysyy kontrollissa...


    • Odi

      Meiltä löytyy 3-vuotias valkkariuros joka on aivan mahtava tapaus. Aina iloinen, energinen ja mukava harrastuskaveri. Töitä koiran luonteen eteen olen kyllä tehnyt todella paljon, pennusta asti koiraa on sosiaalistettu ja sen kanssa on käyty pentukursseilla ja sen kanssa harrastetaan aktiivisesti. Koon ja vilkkauden vuoksi suosittelen rotua ihmiselle jolla on jo aikaisempaa kokemusta koirista, ja joka todellakin haluaa harrastaa koiransa kanssa.

      Kun suunnittelin valkkarin ottamista moni sanoi heti ettei missään nimessä valkkaria, sillä ovat luonnevikaisia ja arkoja. Harkitsin useamman vuoden koiran ottamista ja selvittelin rauhassa kasvattajia. Jos jaksaa ottaa asioista selville niin valkkarista on mahdollista saada upea kaveri. Sen sijaan heräteostos pentutehtailijalta ja käsissäsi saattaa olla kymmeneksi vuodeksi ongelmia riittämiin.

      Jokainen koira vaatiin pentuna paljon työtä ja sosiaalistamista, mutta on tietämätöntä ja väärin leimata aran koiran omistaja. Itsekin olen myös sitä mieltä että useimmissa tapauksissa koiraongelmakäytöksen syy löytyy omistajan käyttäytymisestä. On kuitenkin tosiasia että luonneominaisuudet, esimerkiksi sairaalloinen arkuus, periytyy. Valkkari on näyttävä koira jonka suosi on noussut huimasti. Tästä syystä myös pentutehtailijoita ja uusia kasvattajia on rodussa paljon.

      Koiraa hankkivan kannattaa säästää itseään ongelmilta ja nähdä se pieni vaiva että selvittää hieman kasvattajan taustoja. Itse en ottaisi paikasta josta pentuja tulee solkenaan. Totta kai jokaisen mielestä, myös kasvattajan, se oma koira on ihanin ja paras, mutta luonnetesti antaa kuitenkin ulkopuolisen, kokeneen tuomarin lausunnon. Se on jonkinlainen turva pennun ostajalle.

      Valkkarin hankintaa suunnittelevan tulisi ymmärtää että kyseessä on parhaimmillaan 40-kiloinen aktiivinen, vauhdikas koira joka vaatii paljon aikaa, tekemistä ja koulutusta.

      Hyviä kasvattajia ovat esimerkiksi kennel Mihela´s, Gentle Miracle´s, Veshukan, Kowhai. Varmasti muitakin on riittämiin, mutta näiden kasvattajien sivuilta saa kuvaa siitä miten kasvattaja parhaimmillaan miettiin tekemiään yhdistelmiä, testauttaa koiriaan jne.

    • Jouko

      Meiltä löytyy 2 valkkariurosta, 3 v 5 kk ja 2 v 1 kk, enkä ikinä vaihtaisi koiria. Maailman parhaimmat koirat! Nuoremman kohdalle ei ole toistaiseksi sattunut vielä yhtään mikään, mikä pelottaisi, ei alusta, ei äänet, ei ihmiset, ei niin yhtään mikään. Vanhempi reagoi jonkun verran uuden vuoden raketteihin, mutta laukauksiin ei juurikaan reagoi.

      Ja se mitä sosiaalisuuteen tulee, niin nuorempi saisi puolestani olla jopa epäsosiaalisempi, olisi menossa tutustumaan ihan kaikkiin ihmisiin ja koiriin.

      Missään vaiheessa tai tilanteessa en voisi kuvitella niiden käyttäytyvän aggressiivisesti ihmistä kohtaan.

      Katsot vaan tarkkaan, mistä koirasi hankit, käyt tutustumassa eri kasvattajiin, niin minäkin tein yli vuoden, kunnes löysin haluamani, enkä hetkeäkään ole katunut!

      Tällä hetkellä tuntuu, että en ikinä tule ottamaan mitään muuta koiraa kuin valkkarin, ainakin itselleni sopii 100 %. Vanhempi on rauhallisempi, ei rieku eikä riehu ja jos yhtenä päivänä lenkki jää väliin, mutta kuitenkin isolla aidatulla pihalla saa puuhailla, niin se riittää. Eivät missään tapauksessa ole mitää adhd-tapauksia.

      Meille voitte vapaasti tulla vaikka tutustumaan näihin kahteen rotunsa edustajaan! Asutaan Espoossa.

    • Hanipöö**

      Kaverilla valkkari uros n.3 vee ja täysi vitipää koko koira ollut jo pennusta asti. Erittäin arka ja näyttelee hampaita jopa omalle perheelle. Jo pentuna kusi allensa kun vieraita ihmisiä näki. Koiram piti olla erittäin hyvältä ja kokeneelta kasvattajalta, mutta itsellä on pieni epäilys onko pennun lähtökohdat elämään olleet ihan kuitenkaan kunnossa. Ei oo ihan hermosto koiralla tikissään.

    • valkkis1

      Valkkarit ei ole mitään ongelma koiria koiran käytös on paljon kiinni ihmisen käytöksestä ja koulutus tavasta valkkarit ovat kuuliaisia ja helppoja kouluttaa

      ÄLKÄÄ LEIMATKO SITÄ ONGELMA RODUKSI

    • yksi koira ei kesää

      Valkkareissa on runsaasti yksilöitä, jotka pelkää peikkoja eli ihmeellisisä pelkotiloja. Koska minulla on ollut muitakin rotuja niin pistää kyllä silmään, että niin moni valkkari "inhoaa" sitä ja tätä ja hermoilee ja pelkää yhtäkkiä jotain pirun pientä pahvilaatikkoa tai jos puu heiluu yms.

      Tätä asiaa ei saa sivuuttaa!

    • ...............

      Jalostustietokanta kertoo aika surullisia asioita. Jos keski-ikä siellä on reilut kolme vuotta kuolinsyytilastoissa, ja luonneongelma erottuu selvästi, on silloj todela aika pohyia, missä mennään. Vaikkakin se keski-ikä on vuodessa noussut kuitenkin siitä vajaasta kahdesta vuodesta. Noilla lukemilla, onnea vaan ostajille. Itselläni jäisi väliin.

      • 20vneiti (:

        Valkkaria jo pitkään harkinneena pistää tämän ketjun kommentit kauhistumaan.
        Onneksi olen fiksu, en usko aivan kaikkea mitä netissä kirjoitellaan ja menen kasvattajien luo tutustumaan koiriin, kasvattajiin, olotiloihin yms.
        En tosiaan ottaisi halvinta tai suloisinta pentua saati ekaa joka käyn katsomassa vaan yhdessä kasvattajan kanssa omiin tarpeisiini vastaavan pennun.
        Ja kaikki tiedot pentueen vanhemmilta, vanhempien vanhemmilta yms. Tottakai haluan saada tietää. En koskaan ostaisi ns. Sikaa säkissä.

        Ja joka rodussa taistellaan näistä paremmuudesta, hermoista, luonteista, terveydestä yms.
        Vaikka vanhemmat ovat tervepäisiä ja terveitä fyysisesti, se ei valitettavasti takaa 100% pennun olevan terve.

        Valkoisenpaimenkoiran olen valinnut seuraavaksi perheenjäseneksi, lemmikiksi sekä harrastustoveriksi ja sellaisen aijon hankkia, meni sen täydellisen pennun metsästykseen vuosi, kaksi tai kymmenen .
        Kiire minulla ei ole.


      • Voi voi taas

        Tässä nyt nähdään, että tilastoista johtopäätöksiä vetävän pitäisi ymmärtää jotain tilastoista ylipäänsä ja osata tulkita niitä. Ensinnäkin valveutuneet kasvattajat ja koirien omistajat ilmoittavat sairauden tai luonnehäiriön takia lopetetut koirat aktiivisesti jo ihan jalostuksellisista syistä. Luonnollisesti kuolleet jäävät pelkästään omistajan aktiivisuudesta kiinni ja monelta se jää tekemättä. Harvallapa taitaa olla kiinnostusta ilmoitella asiasta, kun koira kuolee vain vanhuuteen. Toisaalta kohtalaisen uusissa roduissa korostuu ensimmäisenä ongelmat/sairaudet tällaisissa tilastoissa, koska niitä luonnollisesti kuolleita ei välttämättä ole kauheasti, kun valtaosa koirista ei ole vielä elämän ehtoopuolta edes nähnyt. Jos katsoin noita kasvattajatietoja oikein, ensimmäinen rekatulle kasvattajalle syntynyt pentue on vuodelta 2000. Siitä ei ole kuin 12 vuotta aikaa (syntynyt kyseisen vuoden loppupuolella).

        Yleisesti ottaen tällaisten tilastojen merkityksellisyys ja kerrontavoima kasvaa vasta kyseisen rodun vakiinnuttaessa paikkansa, määrän kasvaessa ja rotua edustavien koirien vanhetessa. Vaikea on olla vielä kauheasti niitä luonnollisiin syihin kuolleita, kun suomalaisilta kasvattajilta syntyneitä koiria on vasta 2000 vuodesta alkaen.

        Tällä hetkellä tosiaan erottuu nuo luonnehäiriöt, joita rodussa toki on paljon. Tähän asiaan kuitenkin puututaan aktiivisesti, joten uskoisin tilanteen korjaantuvan, kun järki otetaan käteen kasvattajien puolella ja heidät myös pakotetaan sääntöjen puitteissa tähän.


    • Harkitse pitkään

      Kannattaa lukea myös niitä kodinvaihtajien tietoja. Niissä toistuu aina samat ongelmat. Pelkää nuoria tyttöjä tai poikia vaikka mitään pahaa ei ole tapahtunut. Pelkää miehiä vaikka mitään pahaa ei ole tapahtunut.
      Stressaantuu kävelyllä, toivotaan uutta kotia maalta.

      Itselläni on kokemusta useammasta rodusta. Aikanaa tuli valkkari kodinvaihtajana. Otin meidän säännöt käyttöön ja monet asiat saatiin hanskaan. Silti tuo koira on oudon epävarma. Paras tapa saada sen yhtäkkinen stressitila haltuun on komentaa koira omaan petiin. Jos annan sen kerätä kierroksia niin se pörrää olkkaria ympäriinsä ja huohottaa yötä myöden.

      Vaikka saan tuon stressin kotona haltuun peti-käskyllä niin jos en käske, koira stressaa ja stressaa eli sen aikanaan toteuttama stressitila ei ole hävinnyt vaikka käskyllä sen saa rauhoittumaan. Toisilta koirilta olen sanut pois sen stressin kokonaan. Valkkarilla se säilyy muistissa ja tulee esiin kun on tullakseen.

      Kadulla kävellään on mikavaa kunnes koira yllättäen keksii, että mörkö on tuolla puskassa ja yhtäkk ollaan maassa ja yritetään karkuun. Epilepsiaa koiralla ei ole.

      Jos jonkun spanieli tai muu oppii pelosta pois kun tehdään niin tai näin niin se vain ei toimi aina muilla koirilla. Valkkareita lopetetaan suhteellisen paljon käytöshäiriöiden takia. Itse pärjään tämän koiran kanssa mutta samoilla säännöillä muun rotuiset koirani ovat täysin selväpäisiä, jopa se yksilö, joka pentuna oli arka.

      Kannattaa rekkautua valkkarifoorumiin ja lukea niitä ongelmia ja käytöshäiriöitä yms

    • Doggiefan

      Moi!

      Olen nyt kiinnostunut tuollaisesta koirasta.Tuleeko koira kissan kanssa toimeen? Asumme omakotitalossa ja meillä on suht. iso piha. Käymme mummolassa jossa tosiaan on paljon tilaa juosta ja yms. Täällä kotona meillä on hyvät liikuntamahdollisuudet kun lähin metsä on 50 metrin päässä.

      Kaikki kokemukset ovat tervetulleita! Kiitos jo etukäteen

    • kuria ja lisää

      Luehan kaikki edelliset kirjoitukset. Käy rekisteröitymässä valkoinenpaimenkoira- foorumiin ja käy lukemassa millaisia vaikeuksia ihmisillä on koiriensa kanssa. Sen jälkeen voit käydä lukemassa niitä kivoja onnistumisjuttuja. Sen jälkeen lue uudestaan vaikeuksista ja harkitse tarkkaan.

    • sakemanni3

      Hommaa pitkä karvane sakemmanni ja opeta 8w lapses käyttää sitä näyttelyis! :)

    • sakemanni3

      Hommaa pitkä karvane sakemmanni ja opeta 8w lapses käyttää sitä näyttelyis! :)

    • valkkasrin valitsin

      hmmm.. Meillä valkkarin pentu tällä hetkelle ja todella hyvin toimii lapsiperheessä. Itse tutkin ja harkitsin eri rotuja vuoden verran ja päädyin sitten valkkariin. On totta, että valkkarissa on jonkinverran tuota huonoa hermorakennetta joka ilmenee voimakkaana arkuutena. MUTTA. Mikäli katsot tarkkaan, että vanhemmilla on luonnetestit läpäisty sekä laukaisuvarmuustesti selvitetty, niin suosittelen rotua. Lasten kanssa minkä vaan pennun kasvattaminen on aikamoinen homma, koska etenkin pienillä lapsilla on tapana härnätä koiraa. Mutta ainakin meillä 2 vuotias oppi parissa päivässä jo, että miten koiraa kohdellaan ja miten ei. Valkkarit on todella hienoja koiria ja suosittelenkin, että otat pariinkin kasvattajaan yhteyttä ja menet rohkeasta tutustumaan rotuun. Saksanpaimenkoira oli minullakin vaihtoehtona mutta rotu on ihan pilalla näyttelyhömpötysten takia. Selkä ongelmia ihan kauheat määrät, johtuen vinosta linjasta. Valkkari on seura/käyttökoira ja sen kanssa täytyy touhuta paljon. Lisäksi monet valkoisenpaimenen kasvattajat haluavat pitää rodun terveenä, toisin on sakemannien kasvattajen laita. D lonkkasilla ja selkä vaivaisila koirilla vaan tehdään penikoita. Surullista touhua.

    • hgfd3

      Valkkari on niin uusi rotu vielä suomessa, että siitä ei voi sanoa tarkkaa millainen sen pitäisi olla. En suosittele kuuntelemaan näitä saku henkeen ja vereen ihmisiä lainkaan, koska sen näkee jo sakemannien tevrystilastoista kuinka sairaaksi rotu on jalostettu tässä maassa. Perse laahaa melkein maassa eikä kasvattajat edes yritä parantaa rodun tevryttä. Suosittelen, että menet rohkeasti tutustumaan näyttelyihin tai kasvattajien luokse rodun edustajiin ja teet itse päätöksesi :) Itse tunnen 3 ihan täyspäistä valkkaria ja hienoja koiria ovat.

    • suosittelen!

      heippa!

      kerron vähän omia kokemuksia... ensimmäinen ja toinen koirani olivat sakemanneja, ensimmäinen oli suht terve, mutta se olikin silloin -80 luvulla. toiselle sakemannille tuli anaalifistellejä 8 vuoden iässä ja jouduttiin lopettamaan niiden takia pari vuotta sitten. eläinlääkäri jolla kävimme sanoi tämän yleistyneen sakemanneilla juurikin jalostuksen takia, selkä on niin vino..... tämä viimeinen koira oli muuten luonteeltaan aivan ihana ja varmasti en koskaan saa samanlaista koiraa. no, päätin sitten ottaa chihun koska halusin pienen koiran kun yksin asuin kerrostalo kämpässä. ja tämä rottahan on ihan vallaton, hankalin koira koskaan :DD no, muutin sitten mieheni kanssa rivariin ja päätimme ottaa toisen koiran ja päädyimme valkkariin koska hyvällä ystävälläni on ollut pienestä pitäen valkkareita.heidän valkkari oli 9 valkkari mitä suomeen oli tuotu ja täysin terve ja huippu luontonen! no tämä valkkari herra mikä meillä on niin on nyt osoittautunut ihan täydelliseksi! koiralla on ikää 1v 2kk ja tottelee hyvin, arkuutta tai agressivuutta ei ole havaittavissa ollut kertaakaan. mitään moittimista ei ole pojassa. sisäsiistiksi oppi samantien kun tuli meille, varmaan yhet pissat tuli sisään. samana päivänä oppi istumaan, makoileen, ryömimään ja antamaan tassua. puoli vuotiaana pysyi jo pihalla irti karkaamatta ja oppi olemaan paikalla kun pyytää. ei hauku tai tuhoa paikkoja. yhdet kengät söi 4kk ikäsenä multa, mutta ei muuta :D tulee hyvin toimeen meän chihun kanssa, ne on jo erottamattomat. myös lapsista tykkää ja kävelee hihnassakin lasten kanssa tosi nätisti. ei ole ikinä meillä ollessaan näykkinyt edes ketään. ja ihmettelin kun tuttavani lapsi vetaisi koiraa hännästä aika kovastikkin kun emme kerenneet väliin niin koira ei tehnyt lapselle mitään, eka veti itteä pois mutta meni sitten viereen kölllään. luonnetesteissä olen ajatellut ihan vain kiinnostuksen takia käyttää koiran että näkkee miten koira siellä toimii. tää meän tapaus ei vaadi ainakaan pitkiä lenkkejä, kerran päivässä käyn koiran kanssa joko 3km lenkin tai sitten juoksuttamassa mettässä ja koira väsyy tuon 3km aikana jo ihan kunnolla, laiska koira vissiiin??? kotona saavat kuitenkin olla pihalla koska vaan haluaa sillä ovi on aina auki.. niin ja ainakin jos tämmösiä samanlaisia tapauksia voi olla ees olemassa ku meillä niin menee ensimmäisenä koiranakin.. itselläni kuiten on ennen tätä kokemusta sakemanneita, dobbereista ja pystykorvasta :D itselläni ei valkkarin rodusta ole ainakaan mitään pahaa sanottavaa! :) pahempi tää meän chihuki on vaikka saman koulutuksen ovat saaneet :DD

    • vierestä seuraaja

      Nytkin on niin upeita pentuja myynnissä. Vanhemman luonnetestissä 44 pistettä eli hylätty ja melkein voisi sanoa, että voi ristus sentään. Kuraa kuraa kuraa.

      Kannatttaa rekkautua http://foorumi.valkoinenpaimenkoirayhdistys.com/
      ja lukea miten paljon ihmisillä on sairaan säikkyjä koiria. Ihan pahaa tekee. On lottovoitto jos saa omakseen tervepäisen valkkarin.

      Sitten kun ja jos tulee käsiin se säikky valkkari niin sille ei uskalleta vähääkään laittaa sääntöjä ja kuria ja koiran oireet pahenee. Eli positiivista palautetta runsaasti mutta rajoja tarvitaan myös niin ei tule pelkopurijaa.

    • Valkkari

      Valkoinen paimenkoira on aivan ihana koira jos haluaa koiran joka on sinun kanssasi 24 tuntia vuorokaudessa,niin ainakin meillä. Jos liikun niin koirakin liikkuu, ja jos poistun asunnosta alkaa itkemään, helpottaa kuitenkin jos näkee ikkunasta.Meidän valkkari tulee toimeen hyvin toisen koiramme kanssa, ja lenkillä haluaisi tutustua toisiin koiriin,ainoa että ottaa kovalla haukulla kaikki vastaan.Valkkarimme on todella iso poika, ja ihmiset tuppaavat pelkäämään sitä, säkä korkeus pojalla noin 72cm,eli iso on. Kiltti poika joka ei ole koskaan tehnyt pahojaan,siistiksi oppi viikon kuluessa, ja muutenkin on oppinut kaikki tosi nopeasti, ainoa mistä olen huolissani niin on ettei pidä jos tulee vieraita ihmisiä,haukkuu ja rynnii päin, lapsia pelkää ja nyt lähes2 ja puolivuotiaana tuli uutena vuotena paukkuaraksi. Kuitenkin kaiken kaikkiaan aivan ihana yksilö,jota en pois antaisi mistään hinnasta.

      • Odi

        Viestiketju voi tuntua ristiriitaiselta mutta totuus on että vaihtelu rodun sisällä tosiaan on melkoista. Valkkarien luonnetestissä näin itsekin näitä paljon puhuttuja arkoja yksilöitä. Tuomarin haastattelu, eli se että vieras mies tuli seisomaan parin metrin päähän ja juttelemaan omistajalle oli jo liikaa koiralle. Ei ole kiva katsoa näitä koiria, pelkäävät sairaalloisesti kaikkea. Luulin ennen itsekin että koulutuksella näistä selvitään ja että vika on aina siellä hihnan toisessa päässä, mutta nyt harrastuspiireissä olen nähnyt monissa roduissa sairaalloisen arkoja koiria. Arkuus periytyy joten selvittäkää kunnolla ennen kuin hankitte minkään rotuista pentua!


    • iso ja isompi

      Ihan ikioma mielipide: valkoinen on ruma, hermostunut sakemanni. Tän hetken muotirotu, en ottais itelleni.

    • 1200987

      Meillä 7 kk vanha valkkari uros: ainakin vielä on tullut hyvin juttuun tuttavien lasten kanssa (ikähaarukka 1v-6v).

    • Anonyymi

      On kokemusta neljän valkkarin kanssa elämisestä, Valkoinenpaimenkoira on älykäs, iloisa, aktiivinen, hellä ja nopea paimenkoira, jonka voi ottaa ekaksi koiraksi lapsiperheisiin tai harrastus- tai seurakoiraksi. Hyvin ovat tulleet meillä toimeen toisten koirien kanssa.

      Karvat ja Turkinhoito:
      Valkkarit on pitäny tosi paljon meillä ainakin uimisesta, ja karvaa lähtee muutama kerta siihen yhteen viikkoon. Pesu tehdään näille sähköjäniksille ja hulivileille muutama kerta vuoteen, ja harjaus silloin tällöin tuolloin.

      Koulutus:
      Ainakin 70% valkkareista on nopeaoppisia, eli peruskoulutus ja johdonmukainen omistaja riittää ihan hyvin, hyvin ihan.

      Vieraat:
      Valkkarit on meillä hieman varautuneita vieraita kohtaan, mutta kun ne tutustuu, kyllä ne sitten vieraista tykkäävät. Toisten koirien kanssa menee aina ihan suotuisasti, Säihkyvästi.

    • Anonyymi

      Kannattaako hankkia Valkkari jos ei ole ennen omistanut koiraa? Mietin vain että onko Valkkari
      Oikea vaihtoehto?😬

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe