Moi kaikille!
Olen komerossa elävä vahvasti sub-henkinen nainen, eräänlainen wannabe siis. Fantasioin moninaisista sadomasokistiseen seksiin liittyvistä asioista. Kirjoitin tämän uneni muutama kuukausi sitten eräälle hyvälle nettiystävälleni, mutta luettuani sen tässä uudelleen, ajattelin postittaa tämän tänne foorumille, josko tuo jota kuta ilahduttaisi.
Korostan vielä, että kyseessä on todellakin uni, olen sen vain "dramatisoinut" tähän kertomukseksi. Tottahan toki se oli varsin epälooginen poljennoltaan, mutta olen sen jäsennellyt tähän jonkinlaisen tarinan muotoon. Sittemin en ole moisia unia nähnyt, ikävä kyllä...
No niin... Tuossa unessani olen yllättäen jossakin käytävässä, tai oikeastaan pitkän käytävän varrella olevassa syvennyksessä. Siellä on hämärää ja kosteaa, mutta kuitenkin lämmintä. Seinät ovat karkeaa harmaata tiiltä tai oikeastaan melkein luonnon kiveä, en ole aivan varma. Lattia on karkeaa betonia. Tiedän siis vain olevani pitkällä käytävällä, vaikka en näekään sitä, sillä en pääse syvennyksestäni varsinaiselle käytävälle asti, kerron kohta syyn. (Tämän käytävän kyllä tiedän, mistä se tuli? Se oli jossakin elokuvassa jota olin katsonut telkkarista jossa oli juuri tuollaisen kaltainen käytävä, ja jossakin tietokonepelissä jota olen kokeillut oli vähän samanlainen miljöö)
En ole alasti, mutta ei minulla paljoakaan ole ylläni; Jonkinlainen karkeasta kankaasta tehty vaate, eräänlainen säkki vain jossa on pään aukko ja reiät käsille. Vaate yltää juuri ja juuri perseen ala puolelle. Sen alla ei ole mitään. Olen polvillani lattialla ja ihmettelen tilannettani. Ei kuulu mitään ääniä ja olen ihan yksikseni siellä hämärässä.
Tunnen kuinka kaulassani on jonkinlainen panta tai kahle ja siitä menee melko raskas teräsketju seinässä olevaan paksuun ruosteiseen silmukkaan kiinni. Se on siinä kiinni varsin kunnioitettavan näköisellä lukolla, kuin sellainen suuri messinkinen Abloy-lukko. Ketju joka yhdistää minut seinään ei ole kovin pitkä, ehkä kaksi tai kolme metriä, sallii seisomaan nousun, mutta riittävä kuitenkin estääkseni minua siirtymästä syvennyksestäni varsinaiselle käytävälle nähdäkseni mitä käytävän päissä on. Muistan tarkkaan ajatelleeni siinä, että eihän nyt mikään kaulapanta minua pitele kun minulla on kuitenkin kädet ja jalat aivan vapaana. Yleensä omissa fantasioissani olen kahlittu viimeisen päälle ranteistani ja nilkoistani niin, ettei minkäänlaista paon mahdollisuutta ole.
Tajuan heti, ettei ketju seinästä irtoa ilman avaimia ja alan sormeilla kaulassani olevaa kahletta. En tietenkään pysty näkemään sitä. Panta on jotakin metallia, ehkä terästä. Se on erittäin sileä ja liukas. Panta on noin yhden sentin leveä ja se on tiukasti aivan kaulani alaosassa "aataminomenan" alla. Vaikka panta on niin tiukasti kaulassani, etten saisi edes sormeani sen alle, se ei kuitenkaan kurista minua. Panta on myöskin varsin kevyt, vaikka sen kyllä varmasti koko ajan tuntee, että se on siinä. Se ei tunnu itse asiassa ollenkaan epämiellyttävältä sillä sen kaikki kulmat ovat pyöristetyt hyvin sileäksi. Se on suurin piirtein halkaisijaltaan D:n muotoinen, jossa tasainen lape on kaulaani vasten.
Ketju on kiinnitetty pannassa olevaan vahvan tuntuiseen silmukkaan, joka lähtee pannasta hyvin saumattoman tuntuisesti. Se on kiinni siinä toisella riippulukolla joka on paljon pienempi kuin seinässä oleva, mutta sekin vahvan tuntuinen, kylmä ja sileä sekin.
Riimu ei siis lähde mitenkään irti, mutta pannan luulisi lähtevän... Kun alan kuljettaa sormiani pitkin kaulapannan pintaa koenkin yllätyksen! Vaikka kuinka sivelen sitä ja kokeilen sitä kaikkialta kaulani ja niskani puolelta, en tunne minkäänlaista avautumiskohtaa. (Tämä nyt ei liene ihan realistista, kuinka se olisi sitten kaulaani laitettu? Ei kai sitä ole voitu valaakaan siihen...) Panta on kauttaaltaan aivan sileä, eikä siinä ole minkäänlaista paikkaa josta sen voisi avata!
Vaikka kuinka epätoivoisesti etsin sormillani avautumiskohtaa, en löydä mitään. Tässä vaiheessa panta alkaakin tuntua jo kuristavalta, ainakin noin psyykkisesti. Se ei liiku kaulallani ylös eikä alas ja pyöriikin ympäri vain vaivoin hangaten sileällä pinnallaan kaulaani.
Muistan tuumineeni, että tämähän ei lähde tästä pois muuten kuin katkaisemalla kaulani, mikä ei tuntunut miellyttävältä
ajatukselta... Vaikka olen kuinka sinänsä vapaana kädet ja jalat toimien, en pääse seinän vierestä mihinkään koska olen kaulastani kiinni siinä.
Tuossa vaiheessa minulle alkoi nousta kauhun tunne. Tuntuu kuinka jalat menevät veteläksi ja kurkkua alkaa kuristaa, jos minun pitäisi puhua, ääneni tärisisi varmasti pelosta. Tajuan ilman kokeilemista, että kaikenlainen vetäminen ja nykiminen ketjusta ei auta mitään, saan vain kaulani suotta kipeäksi. Ymmärrän aika pian, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla vain siinä paikallani ja tehdä oloni mahdollisimman mukavasti ja odottaa, että se joka on minut siihen laittanutkin päästäisi minut vapaaksi.
Katselen ympärilleni ketju kilisten joka kerta kun kääntelen päätäni. Nurkassa on likaisen näköinen vanha patja ja harmaa paksu huopa Toisessa nurkassa on kuhmuinen sinkkiämpäri. Siinä ympäristöni virikkeet. Enpä voi sitten tehdä muuta kuin taas kahle kilisten siirtyä kovalta betonilattialta patjalle istumaan. Siihen istahdan huokaisten ja ihmettelen kuinka kauan minun pitää siinä olla. Käypä mielessäni jo sellainenkin ajatus, onko minut jätetty siihen kuolemaan? Kun tarkemmin mietin, ilman apua kuolisin siihen varmasti, sillä minulla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä tukalasta tilanteesta vapaaksi. Ranteissa olevista kahleista voisi aina yrittää vapautua, jos ei muuta niin rikkomalla kätensä, mutta kaulan rikkominen ilman hengen menoa ei käyne päinsä.
En itse asiassa joudu siinä istuskelemaan kovin kauan kun kuulen käytävältä askeleita. Korjaan asentoni häveliäämmäksi, sillä seinään nojatessani jalat koukussa ollessani ei "vaatteeni" alla oleva jätä mitään arvailujen varaan. Käännyn patjalle polvilleni ja nyin onnettoman lyhyen "mekkoni" helmoja alemmaksi strategisten paikkojeni peitoksi. Askeleet lähestyvät ja tulija onkin nuori tyttö sievässä kesämekossa. Tyttö on ehkä 12-13 -vuotias. Hänellä on mukana aika suuri peltinen kannu ja siinä vettä. Hän katsoo minua alta kulmain, ehkä vähän säälien. Kun näen elävän ihmisen haluan tietysti puhua hänen kanssaan. Aloitan keskustelun kysymällä häneltä: "Missä ihmeessä minä olen?" Ääneni on käheä kuin olisin ollut puhumatta pitkän aikaa. Hän laittaa sormen suunsa eteen ja kuiskaa hiljaa: "Älä puhu jos haluat selvitä!"
En sanokaan sitten mitään. Hän laittaa kannun lattialle juuri ja juuri minun ulottuvilleni, katsoo minua surumielisesti hymyillen ja lähtee pois. Sen kuitenkin hänen katseestaan ymmärsin, että hänen sympatiansa olivat minun puolellani.
Sittenpä taas aika kuluu, en tiedä kuinka kauan. Aikakäsitteet eivät tietenkään ole unissa aivan selviä. Sen vaan tiedän, että olen tolkuttoman ikävystynyt.
Taas kuulen askeleita, mutta tällä kertaa tulija onkin noin kolmekymppinen vaalea päivän polttama ahavoitunut mies. Olen taas
korjannut asentoni häveliäämmäksi. Mies ei ole mielestäni komea, mutta ilkeän näköinen hän kyllä on. En uskalla katsoa häntä silmiin ja luon katseeni hänen jalkoihinsa. Hän on pukeutunut aivan tavallisesti farkkuihin, mustaan hihattomaan paitaan ja lenkkareihin. Ainoa mikä kuitenkin kiinnittää huomioni on hänen toisessa kädessään oleva pitkä, ohut kiiltävä esine. Se on jonkinlainen piiska, aivan kuin auton antenni!
En voi sanoa, että minulla olisi kokemusta moisesta kidutuksesta, mutta tuossa unessa kunnioitin välittömästi sitä esinettä. Tajusin, että tekisin mitä vain välttyäkseni siltä että minua lyötäisiin teräksisellä piiskalla. Pelkäsin sitä todella!
Mies sanoi tylysti: "Otsa maahan!" Ymmärsin hänen tarkoituksensa ja käännyin kahle kilisten kasvot seinää päin ja painoin kasvoni karkeaa betonilattiaa vasten. (Hmmm... En tiedä miksi en ollut tuolloin sillä patjalla?) En voinut muuta kuin toivoa, että hänen tarkoituksensa olisi tehdä jotakin muuta kuin alkaa pieksämään minua. En pystyisi missään vaiheessa vastustelemaan häntä, joten nöyrtyminen tuntui ainoalta vaihtoehdolta.
Olin siinä hänen edessään perse pystyssä kasvot lattiassa ja odotin mitä tuleman piti. Hän kohotti riepuni helmaa ja raiskasi minut. Siitä kohdasta unesta en muista mitään, mutta en ilmeisesti nauttinutkaan. Sellainen yksityiskohta jäi mieleeni, että jossakin vaiheessa hän painoi minua selästä lapojen kohdalta niin, että kasvoni ja rintakehäni painuivat epämiellyttävästi lattiaa vasten.
Hän hoiti hommansa ja poistui, Säästyin piiskalta.
Tästä eteen päin ei sitten olekaan juuri tapahtumia mielessäni, mutta jotenkin jäi vaan mieleeni, että aina vain tuli uusia miehiä. Joku katkelma on kun otan suihin joltakin joka haisi hieltä ja samalla sivusilmällä vilkuilen hänenkin kädessään olevaa teräksistä piiskaa.
Kaikkiaan koko tarinan johtava teema oli, että olen lähes vapaa, mutta silti kaulastani kiinni ja kuka tahansa tulija voi teettää minulla mitä vain jos uhkana on tuo teräksinen piiska. Minua ei piiskata, mutta sen hintana on totaalinen nöyrtyminen mihin tahansa.
Tuo oli siis tosiaan uni, eikä fantasia! Siinä oli mm. tuo kaulapantajuttu jota en ole koskaan aktiivisesti fantasioinut. Yleensä fantasioitteni kahlitseminen on huomattavasti rankempaa, mutta tuossa koin järjettömän turhauttavana tuon, että olen vain kaulastani kiinni ja sen, että en keksi miten ihmeessä sen pannan pystyy kukaan! saamaan kaulastani pois. Aivan kuin se tulisi olemaan siinä elämäni loppuun saakka.
Lisäksi tuo teräspiiska oli siinä jotakin järisyttävää jota pelkäsin kuin ruttoa. Ei olisi tullut mieleenikään vastustella miestä (tai miksei naista) joka voisi pieksää minut sillä. En muista, että kukaan olisi minua lyönyt, eikä koko juttuun sisältynyt mitään kipua. Ainoastaan hirmuinen pelko kivusta jota voisin kokea.
On varmaan turha kertoa mitkä olivat fiilarit kun heräsin. Sen voin sanoa, että olipa mieleen jäävä uni. Joskus vieläkin fantasioin sillä nukkumaan mennessäni ja haaveilen josko pääsisi taas unissaan jonnekin sinne mustien fantasioitteni maailmaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olipas huima uni. Itseäni tuon lukeminen ilahdutti kovasti, tosin siitä perinteisestä ilahtuttamistavasta hieman poikkeavalla tavalla..
Hyviä tulevia unia sinulle, kaappi-subbari. Tai siis oikeammin uni-subbari :)
edisym
Mitäs jos olitkin jossain edellisessä elämässäsi tuo unen hahmo? Ja nyt näkemäsi uni oli takauma...
Eihän sitä koskaan tiedä? :-) Tahtoisin kyllä kovasti vielä tietää, kuinka minun lopulta tuossa tukalassa tilanteessa kävi... Ei ole vielä näyttänyt.