Vuosikatsaus: vuoden kulku näyttäisi lähtevän suhteellisen rauhallisissa ja arkisissa merkeissä, päivät kulkevat ja kuluvat ja olo voi tuntua välillä tylsältä, mutta se on juuri arjen rikkaus, oppia olemaan tyytyväinen ja onnellinen, vaikka mitään ei tapahtuisikaan. Jonkinlainen (fyysinen)sairastuminen saattaa tulla eteen, ei mikään kovin vakava. Uusia suunnitelmia näkyy kovasti, jonkinlainen tavoitteen asettaminen, myös joku neuvottelu, ehkä sopimuskin? Ehkä jonkinlainen yhteistyön mahdollisuus. Joku vanha ystävä näyttäisi palaavan elämääsi. Eteen tulee mahdollisesti tilanne, jossa hänen tukensa on korvaamaton.
Parisuhde näkyy pöydässäsi myös, liekö jo oleva, vai tuleva? Hyvin kirjava ja tapahtumarikas suhde, jossa koet voimakasta hämmennystä.Tuossa suhteessa ei sanoja juuri säästellä. Luota intuitioosi ja pyri myös kuuntelemaan sitä, äläkä anna liikaa periksi, vaan pyri pitämään omat puolesi ja oma näkemyksesi. Näyttäisi että eteesi tulee tilanne, jossa sinun tulisi näyttää, että uskallat ja pystyt ja saat tilanteen hallintaasi. Vältä tekemästä hätiköityjä päätöksiä.
Tulet varmastikin vuoden kuluessa löytämään selkeän päämäärän, jonka haluat elämässäsi toteutuvan. Ehkä saat aivan selkeän näkemyksen tulevaisuudestasi, taloudellinenkin puoli näkyisi järjestyvän. Uusien taitojen opiskelua siihen näyttäisi liittyvän. Näyttäisi kuin lähtisit seuraamaan "sydämesi tietä".
0Äänestä
tuuli kiittää
Hei. Odottelin jännittyneenä vastaustasi.Kiitos. Minulla on nuorempi mies rinnallani.Me puhumme paljon,emme riitele.En ole tyytyväinen tilaani.Tunnepuoli on minulla hakusessa.Tarkoititkohan häntä?Pystytkö sanomaan vanhasta ystävästä mitään?kukahan hän voisi olla. Onko todellista rakkautta tiedossa? Sinulle on paljon kirjoiteltu kysymyksiä.Silti toivon että jaksaisit minulle vielä vastata.Kiitos kovin paljon.
0Äänestä
tytär auringon
tuuli kiittää kirjoitti:

Kiitos, palautteesi selvensi paljon minuakin! Olen sikäli hyvin huono tulkitsija, kun en mitenkään perin päin haluaisi tulkita ihmisille mitään surun tai ikävyyden kortteja, vaikka nekin ovat suuri osa elämää, ja ennenkaikkea hyvin kehittävä osa.
Mies pöydässäsi oli todennäköisesti juuri tuo kumppanisi, sillä jotenkin itselleni tuli heti intuitio, että suhde on kiikkerä, ja siinä on jotain pielessä. Varmastikin edessäsi on vielä tämän suhteen selvittely perinpohjin.
Haluan ainakin uskoa, että sinulle varmasti tulee vielä todellista rakkautta elämääsi, vaikka tässä pöydässä ei vielä se noussut esiin. Ennemminkin sinulle nousi toipuminen, selviäminen ja jonkin muun asian tuleminen elämääsi. Mielestäni se voisi liittyä esim. jotenkin itsesi toteuttamiseen. Henkinen elämä saattaa nousta elämässäsi enemmän etusijalle. Pystyt paljon aidommin ja paremmin tuomaan itseäsi esiin, ja teet ehkä melko suurenkin ratkaisun elämäsi suhteen. Turvallisuuden tunne ja iloisuus löytää elämääsi.
Tuo ystävä vaikuttaisi olevan joku "yksinäisen tien" kulkija, erittäin "henkinen", paljon kokenut ihminen. Sellainen, jolla on sydämestään halu auttaa muita, eikä hän kaihda ihmisten seuraa, mutta ei myöskään "pidä" itsellään "turhia" ystäviä, eli hänen ystävyytensä perustuu sielun ystävyyteen, hän on aito ystävä. Selkeästi oli pöydässäsi, että hän olisi vanha ystäväsi, mutta tokihan mikään ei ole täysin varmaa, vaan onhan mahdollista sekin, että hän on sinulle "uusi" ystävä (ehkä vain jollain tavalla muuten tutun oloinen, vanha sielu?).
Otin sinulle vielä voimaeläin kortin, jota en pitkästi ala selittelemään, kun ei varmastikaan kuulu tälle palstalle. Sait delfiinin, sen iloisuus ja leikkisyys ja hyvä olo tulkoon vahvistamaan elämääsi.
0Äänestä
minä vielä
tytär auringon kirjoitti:

Kiitos.Toivonkin että iloisuus tulisi taas rintaani.Kai se joskus rakkauskin astuu ovesta sisään.Toivon ainakin. Mukavaa että jaksat ihmisille vastailla.Jatka samaan malliin ja voimia sinulle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vuosikatsaus: vuoden kulku näyttäisi lähtevän suhteellisen rauhallisissa ja arkisissa merkeissä, päivät kulkevat ja kuluvat ja olo voi tuntua välillä tylsältä, mutta se on juuri arjen rikkaus, oppia olemaan tyytyväinen ja onnellinen, vaikka mitään ei tapahtuisikaan. Jonkinlainen (fyysinen)sairastuminen saattaa tulla eteen, ei mikään kovin vakava. Uusia suunnitelmia näkyy kovasti, jonkinlainen tavoitteen asettaminen, myös joku neuvottelu, ehkä sopimuskin? Ehkä jonkinlainen yhteistyön mahdollisuus. Joku vanha ystävä näyttäisi palaavan elämääsi. Eteen tulee mahdollisesti tilanne, jossa hänen tukensa on korvaamaton.
Parisuhde näkyy pöydässäsi myös, liekö jo oleva, vai tuleva? Hyvin kirjava ja tapahtumarikas suhde, jossa koet voimakasta hämmennystä.Tuossa suhteessa ei sanoja juuri säästellä. Luota intuitioosi ja pyri myös kuuntelemaan sitä, äläkä anna liikaa periksi, vaan pyri pitämään omat puolesi ja oma näkemyksesi. Näyttäisi että eteesi tulee tilanne, jossa sinun tulisi näyttää, että uskallat ja pystyt ja saat tilanteen hallintaasi. Vältä tekemästä hätiköityjä päätöksiä.
Tulet varmastikin vuoden kuluessa löytämään selkeän päämäärän, jonka haluat elämässäsi toteutuvan. Ehkä saat aivan selkeän näkemyksen tulevaisuudestasi, taloudellinenkin puoli näkyisi järjestyvän. Uusien taitojen opiskelua siihen näyttäisi liittyvän. Näyttäisi kuin lähtisit seuraamaan "sydämesi tietä".
Hei.
Odottelin jännittyneenä vastaustasi.Kiitos.
Minulla on nuorempi mies rinnallani.Me puhumme paljon,emme riitele.En ole tyytyväinen tilaani.Tunnepuoli on minulla hakusessa.Tarkoititkohan häntä?Pystytkö sanomaan vanhasta ystävästä mitään?kukahan hän voisi olla.
Onko todellista rakkautta tiedossa?
Sinulle on paljon kirjoiteltu kysymyksiä.Silti toivon että jaksaisit minulle vielä vastata.Kiitos kovin paljon.
Kiitos, palautteesi selvensi paljon minuakin! Olen sikäli hyvin huono tulkitsija, kun en mitenkään perin päin haluaisi tulkita ihmisille mitään surun tai ikävyyden kortteja, vaikka nekin ovat suuri osa elämää, ja ennenkaikkea hyvin kehittävä osa.
Mies pöydässäsi oli todennäköisesti juuri tuo kumppanisi, sillä jotenkin itselleni tuli heti intuitio, että suhde on kiikkerä, ja siinä on jotain pielessä. Varmastikin edessäsi on vielä tämän suhteen selvittely perinpohjin.
Haluan ainakin uskoa, että sinulle varmasti tulee vielä todellista rakkautta elämääsi, vaikka tässä pöydässä ei vielä se noussut esiin. Ennemminkin sinulle nousi toipuminen, selviäminen ja jonkin muun asian tuleminen elämääsi. Mielestäni se voisi liittyä esim. jotenkin itsesi toteuttamiseen. Henkinen elämä saattaa nousta elämässäsi enemmän etusijalle. Pystyt paljon aidommin ja paremmin tuomaan itseäsi esiin, ja teet ehkä melko suurenkin ratkaisun elämäsi suhteen. Turvallisuuden tunne ja iloisuus löytää elämääsi.
Tuo ystävä vaikuttaisi olevan joku "yksinäisen tien" kulkija, erittäin "henkinen", paljon kokenut ihminen. Sellainen, jolla on sydämestään halu auttaa muita, eikä hän kaihda ihmisten seuraa, mutta ei myöskään "pidä" itsellään "turhia" ystäviä, eli hänen ystävyytensä perustuu sielun ystävyyteen, hän on aito ystävä. Selkeästi oli pöydässäsi, että hän olisi vanha ystäväsi, mutta tokihan mikään ei ole täysin varmaa, vaan onhan mahdollista sekin, että hän on sinulle "uusi" ystävä (ehkä vain jollain tavalla muuten tutun oloinen, vanha sielu?).
Otin sinulle vielä voimaeläin kortin, jota en pitkästi ala selittelemään, kun ei varmastikaan kuulu tälle palstalle. Sait delfiinin, sen iloisuus ja leikkisyys ja hyvä olo tulkoon vahvistamaan elämääsi.
Kiitos.Toivonkin että iloisuus tulisi taas rintaani.Kai se joskus rakkauskin astuu ovesta sisään.Toivon ainakin.
Mukavaa että jaksat ihmisille vastailla.Jatka samaan malliin ja voimia sinulle.