Kieltotaulujen vaikutus ???

Mitä mieltä olet kieltotauluista ja niiden vaikutuksesta?

Ajatus tuli mieleeni eilen kaupungilla liikkuessani, ja mies-57 aloittama aikaisempi keskustelu sysäsi esittämään kysymyksen teille.
Mielestäni tämä on aihe, jota voi tarkastella erilaisista näkökulmista, kukin mielensä mukaan.

Olen useinkin ollut tilanteessa, jolloin en ilman kieltotaulua olisi tuntenut houkutusta tehdä taulussa kiellettyä asiaa. Ehkä en olisi huomannut, että tietyn pihan tai reitin kautta pääseekin oikaisemaan juuri sinne, minne itse olen menossa. Usein noudatan kieltotaulua, mutta joskus saatan kiireessä käyttää taulun kertomaa hyväkseni.;))

Oman pihan "koiran kakatus" -kieltomerkin poistaisin mielelläni, mutten ole viitsinyt ottaa asiaa esille. En usko sillä olevan mitään positiivista vaikutusta.

On paljon hyviä kieltotauluja, jotka saattavat jopa pelastaa hengen, mutta myös paljon toisenlaisia: hauskoja, ärsyttäviä, erilaisia tunteita herättäviä.

Miten sinä suhtaudut kieltotauluihin?
Oletko nähnyt hauskoja kieltotauluja, joiden vaikutus luultavasti on päinvastainen kuin tarkoitus?

19

907

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mummeli..

      Miksi pitää kakattaa minun ikkunani alla, tupakoida siinä, katsella sisään, jos en ole muistanut sulkea heti sälekaihtimia, vaikka lähistöllä on katu, jossa ei ole asuintaloja?

      Mikksi, miksi, miksi?

      • nikotiiniriippuvuus

        tottelee suolensa kehotusta ja se on siinä joko heti tai äheltämällä tai pyörittelyn jälkeen.


      • sanoppas se!
        nikotiiniriippuvuus kirjoitti:

        tottelee suolensa kehotusta ja se on siinä joko heti tai äheltämällä tai pyörittelyn jälkeen.

        Jos taluttaja lähtisi päin vastaiseen suuntaan kotoansa, niin ei "kehottaisi".
        Kamala haju parvekkeella keväällä.


      • Densa
        nikotiiniriippuvuus kirjoitti:

        tottelee suolensa kehotusta ja se on siinä joko heti tai äheltämällä tai pyörittelyn jälkeen.

        Tekee tarpeensa sinne minne se opetetaan tekemään tarpeensa.Ittellä on iso Saksanpaimenkoira joka ei edes maha kuralla tee tarpeitaan ennekun pääsee metsään jossa on tottunut käymään.
        Eli kaksi kerrosta rappuja ja 50 metriä jalkakäytävää.Joskus kyllä mennään aika kovaa.=))


      • Lisää tällaisia!
        Densa kirjoitti:

        Tekee tarpeensa sinne minne se opetetaan tekemään tarpeensa.Ittellä on iso Saksanpaimenkoira joka ei edes maha kuralla tee tarpeitaan ennekun pääsee metsään jossa on tottunut käymään.
        Eli kaksi kerrosta rappuja ja 50 metriä jalkakäytävää.Joskus kyllä mennään aika kovaa.=))

        toivoo mummeli.


    • susa51

      ,,,, saa kieltomerkkejä olla, suhtaudun niihin neutraalisti.
      Liikennemerkkejä on kuitenkin katsottava, muuten saa autoilun unohtaa.

      On sillä mielestäni hyvät perusteet, ettei koiria saisi kakattaa omalla pihalla. Siihen löytyy varmaan muitakin paikkoja ja jos koira tekee väärään paikkaan, olisi hyvä olla pussi mukana.

      • mutten usko kieltotaululla olevan mitään vaikutusta koiranomistajan toimintaan. Jokainen tietää, miten pitäisi toimia, mutta mutta...


      • höippö

        Koirat eivät osaa lukea joten turhia ne merkit :)


    • avata!

      Saata varoen!
      Älä sylje lattialle!

    • Anskuliini

      kieltomerkkejä näen ja eipä ne muita oo kuin ohjaavia liikennemerkkejä.
      Työpaikalla on VARO TRUKKIA kehoitus ja ihan mielelläni niitä noudatan.
      Suomen suojelluin eläin on muuten nurmikoi.

      • Me ollahan Anskuliinin kans samanlaases tilantehes. Ei oo kieltotauluja, mistään ei kielletä jos ei ny käsketäkkään.
        Noon enee sellaasia ihan ittestänsä selevyyksiä täällä meillä, eikä liioon voi verota siihen jotta "mä en tienny" ku sellaasta ei oo eriksensä kielletty. Jo ei, noon sellaasia jokka jokaanen ny tietää muutoonkin, sellaasia niinkuun sanotahan notta kirijoottamattomia lakia. Justihin niinkuun ennen savottatyömailla oli sellaanen kirijoottamtoon kämppälaki. Sitä ei kukaan neuvonu mutta kaikki sen kuitenkin tiesivät. Niin se on nuiren kieltotaulujen kans samaanlaasta.
        Ainuan poikkeuksehen tähän sääntöhön teköö tenavat.
        Poikakersat ny sanoomattaki niin ja tyttööset tenavat liioon, ihan sitte äireen kulteepiiasta alakain.
        Tottahan se tomera äite sitten purottaa räiväälöviltä kakaroolta housut klinkkoohin ja kropsii sellaasella sormenvahavuusella karahkalla sakkinsa ruotuhun ja muutoonkin pitää jäläkikasvuun kuriis ja nuhtehes. Ja välihin tuloo niinkuun ny oikeen onkin niin tulevien virheetten varooksi ja on mitä parasta ennaltaehkääsevää työtä sanaan ihan varsinaases merkitykses.
        Eikä se äite kuitenkaan koskaan oo paha ihiminen, soon vaan sellaanen luja syrämeltäänsä ja noon aivan eri asioota.
        Sillä meillä Anskuliinin kans ei ny tullu ainuttakaan kieltotaulua mielehen, ku ei täällä sellaasia trenkää olla ja kuka sitä ny tyyrihiä tauluja huviksensa alakas pystyttämähän, pärijätähän ilimanki.
        terv. tottelevaaset seppä ja pieni kultaanen Tiitu-kani täältä sateeselta ja tuuliselta lakeurelta.


      • Pirre*
        seppäpohojanmaalta kirjoitti:

        Me ollahan Anskuliinin kans samanlaases tilantehes. Ei oo kieltotauluja, mistään ei kielletä jos ei ny käsketäkkään.
        Noon enee sellaasia ihan ittestänsä selevyyksiä täällä meillä, eikä liioon voi verota siihen jotta "mä en tienny" ku sellaasta ei oo eriksensä kielletty. Jo ei, noon sellaasia jokka jokaanen ny tietää muutoonkin, sellaasia niinkuun sanotahan notta kirijoottamattomia lakia. Justihin niinkuun ennen savottatyömailla oli sellaanen kirijoottamtoon kämppälaki. Sitä ei kukaan neuvonu mutta kaikki sen kuitenkin tiesivät. Niin se on nuiren kieltotaulujen kans samaanlaasta.
        Ainuan poikkeuksehen tähän sääntöhön teköö tenavat.
        Poikakersat ny sanoomattaki niin ja tyttööset tenavat liioon, ihan sitte äireen kulteepiiasta alakain.
        Tottahan se tomera äite sitten purottaa räiväälöviltä kakaroolta housut klinkkoohin ja kropsii sellaasella sormenvahavuusella karahkalla sakkinsa ruotuhun ja muutoonkin pitää jäläkikasvuun kuriis ja nuhtehes. Ja välihin tuloo niinkuun ny oikeen onkin niin tulevien virheetten varooksi ja on mitä parasta ennaltaehkääsevää työtä sanaan ihan varsinaases merkitykses.
        Eikä se äite kuitenkaan koskaan oo paha ihiminen, soon vaan sellaanen luja syrämeltäänsä ja noon aivan eri asioota.
        Sillä meillä Anskuliinin kans ei ny tullu ainuttakaan kieltotaulua mielehen, ku ei täällä sellaasia trenkää olla ja kuka sitä ny tyyrihiä tauluja huviksensa alakas pystyttämähän, pärijätähän ilimanki.
        terv. tottelevaaset seppä ja pieni kultaanen Tiitu-kani täältä sateeselta ja tuuliselta lakeurelta.

        Kuinka sie nyt seppo tuota Anskuliinia ryhyt aivan kuin kosiskelemmaan.
        Oot sie semmonen viliperi ettei paremmasta väliä.
        Enhän mie mustis, suikkaan siulle hyvät yöt!


      • Pirre*
        Pirre* kirjoitti:

        Kuinka sie nyt seppo tuota Anskuliinia ryhyt aivan kuin kosiskelemmaan.
        Oot sie semmonen viliperi ettei paremmasta väliä.
        Enhän mie mustis, suikkaan siulle hyvät yöt!

        minun nimissäni höpäjä omiasi - klooni, vai klouvniko olet :)

        Mie olen oikea Pirre*


      • Pirre* kirjoitti:

        minun nimissäni höpäjä omiasi - klooni, vai klouvniko olet :)

        Mie olen oikea Pirre*

        juu paskin..eiku Pirrejuupas kin..:/ oho meinas ensin tulla vahingossa väärä ilmineeraus..

        Hyvää yötä klouvni eiku klooni :)


      • Pirre*
        Pirre* kirjoitti:

        minun nimissäni höpäjä omiasi - klooni, vai klouvniko olet :)

        Mie olen oikea Pirre*

        Siehän se epeli oot ko aina vartioit. Ilmoittaskohan siusta Viranommaisille.
        Suikkaan suuta kuitenki!


      • Pirre*
        Pirre* kirjoitti:

        Siehän se epeli oot ko aina vartioit. Ilmoittaskohan siusta Viranommaisille.
        Suikkaan suuta kuitenki!

        , miuta naurattaa, jo näin aamusta tuo matkimisesi :)


    • Itäisen ohitustien ali menee alikulkutunneli Linnainmaan kohdalla.

      Sen päiden kohdalla on liikennemerkki jossa pupujussin kuva ja sen alla lisäkilpi:"Ei ketuille".

      Tiedä kuinka noudatetaan ja valvotaan sen määräystä.

      Alkuaikoina merkki toimi juuri niin, kuin tarkoitettukin ts. vitsinä ja sen nähdessä tuli hyvälle tuulelle.
      Enää ei tule katsottua, onko merkki enää paikoillaan.

    • pimein

      niitä on tässä tietokone/netti maailmassa.

      Syynkin tiedän kieltoihin.

    • namisuku

      ...minä ohjeistoja (karsin)Heh.

      Minua huvittaa AINA, nähdessäni KoiranKieltotaulun (dobberin silhuetilla), ajattelen mielessäni: VAIN Dobbereilta pääsy kielletty:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      76
      771
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      750
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      503
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      402
      452
    14. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      394
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe