Dean Koontz!!

Itse oon lukenut about puolet noista ja jokaisesta oon tykännyt tosi paljon. Hankala suositella jotain...no otappa vaikka kätöseen Kylmä Tuli , Pimeän Pelko 1993 ,Vieraat.

Pakopaikka ja vieraat ainakin hyviä.

Kiitos teille kahdelle, tosta löytyy jo ihan hyvin lukemista, muutkin saavat toki huudella vielä täällä hyviä kirjoja!

Jään Kahleissa on Koontzin varhaistuotantoa.
Kylmä Kuu on ehkä omalla tavallaan kolkoin K.n teoksista,sillä siinä vihollinen on täysin epäinhimillinen.
Jos taas haluaa etsiä kirjoja valikoidakseen "parhaat" psykopaatit,niin Sydämen tummat virrat,Pimeyden Enkeli,Ääniä yössä ja Salainen muisti ovat tässä suhteessa kovinta kamaa.Ja tietenkin muutenkin.Sydämen tummat virrat on joidenkin mielestä tavallaan Koontzin pääteos ja hän ottaakin kantaa tiettyihin USA:n tapahtumiin.
Salama ja Kylmä tuli kannattaa nekin lukea,ehdottomasti.Itse olen lukenut kaiken K:n,mitä olen käsiini kähminyt.
Divareista löytyy suomennettuna aloittelevaa Koontzia mm. salanimellä Leigh Nichols.

Olen nyt haalinut suomi24:sen avuliaden ihmisten avulla käsiini seuraavat Koontzin teokset:
"Keskiyö", "Kylmä kuu", "Kylmä tuli", "Pakopaikka", "Vieraat" ja "ääni pimeydestä"

Muistaakseni tässä oli kaikki mitkä mulla nyt on... Vieläkö olisi joku spektaakkelimainen mestari teos joka pitäisi mun hommata?

Ääniä yössä

Mitä paskaa!

Täytyy sanoo, että en ymmärrä olleskaan ihmisiä, jotka lukee psykopaateista. Mulla on ollut "onni" tavata kaks sellaista töissä. Viimeisimmän takia joudun nyt kilometritehtaalle. Mieluummin luen vaikka Harlekiineja.

Koontz Dean: Pimeän Pelko, 1992
"Kävelin Ärrälle vaalen ruskeat hiukseni mekon päällä liehuen. Oli saatava: "vain yksinkertaisesti jotain luettavaa, sisareni halusi samanaikaisesti jotain makeaa". Kirja oli ensimmäinen kyseisen kirjalijan kirjoittama; lukemani. Hän asui jossakin suurkaupungissa kamppaillen mafian kourissa. Elämän hallitsevaksi tekijäksi paikallistui kirjan päähenkilön avulla tavanomainen harki. Hartaanrauhan olivat rikkoneet, pilkkaajat, avaruuden akkunasta hyökänneet oliot. Ne eivät pelastaneet ketään, "vieraansa" löytänyttä, tai kanssaihmisekseen kelpaavaa. Outo ilmiö oli mielestäni sekoitettunut vahingoittavaan virus-sairauteen. Kysymyksessä kuitenkin oli iso "mutta", se kertoi elollisuudesta, jossakin avaruuden ulkopuolisessa.
Kirja kertoi futurisesti tulevaisuudesta, ja sen tyylilaji paljasti olevansa: "Science Fikction". Piruuttaan se kertoi tylysti suurkaupungin "tyyli-lyylin", kuin lajin jälleen paljastaneen itsensä. Ne olivat inhottavia valkeita ja kuultavia, mustia olioita, vain täynnä materialismiaan. "Kuka keitä kenenkin käytti kamppailussaan?..." Ikoni, sen oli täytynyt kertova olevansa jotakin, markkinatalouden pörssihuumassa hörhöävälle kelle tahansa muullekin nuorelle. Kirja oli tarkoitettu sinipukuiselle 13-vuotiaalle tytölle. Omaksuttavana oli vain vieras ulkopuolisuus, kuuution ja sadun, yhtäläisyyden, kuten "summa summa rum" , avulla. Ikoni oli läpikuulu tylsyydestään, joka ei kenestäkään, luonut edes omaa arjen sankariaan. Se oli ollut kirjanpäähenkilön oma taru, sen luonne ja luonteenomainen juionne.
Sininen mekko, se kukallinen kävi seurassani. Se oli kuin tuhat tonnia rautaa, josta moni best-seller-dekkaristi vain saattoi haaveilla todellisuutena. Se käveli avonjaloin, kuin ihmettelevät oliot, jättäen jälkinään vain ohjelmoitua väkivaltaa, astuessaan elämään sivilisaationsa tietä. Koston janoisena se katseli avaruutenaan turvallisuutta, ja jo kerran tunnettua asemaa, pyrähdellen ilmeissä, kuin huomaamattomuutta esittävä, arkenaan. Sellainen tavallinen tarina, ja poikaystävyys, seurustelu-suhde: "se jäi illalla taka-alalle." Mahtoipa se ollakin jo monen harmaan hiuksen suoma karhe, kiireisenä se oli vain todellisuuden luoma harve, jonka todellisuuden kuvaelma loi illuusioksi tunteiden varjon.