Äiti kieltää

Mistäs nyt alottaisin... Noh, ongelma on se, että äitini ei päästä minua poikaystävälleni yöksi, eikä poikaystävänikään pääse meille yöksi. Minä olen 17, poikkis 18. Olemme kuitenkin mielestäni jo sen ikäisiä, että kyllä yökyläily pitäisi sallia. Emme tosin ole seurustelleet kun vasta muutaman kuukauden.

Tuntuu, että joka kerta äidillä on eri syy, miksi en pääse yökylälle. Päällimmäisin niistä kuulemma se, että jos tutustun poikaan kunnolla ja olen hänen kanssaan kovin tiiviisti ja sitten tulee ero, se satuttaa enemmän. Mutta tuolla periaatteellahan ei pitäisi koskaan seurustella?!?! Sitten jos tuo ei ole syynä, on syy se, että poikaystäväni on minua "niin paljon vanhempi" tai muuten epäilyttävä, vaikka hän on ihan "kunnollinen" lukiolainen.

Yökyläilystä tykkäisin siksi, että on paljon enemmän aikaa olla yhdessä. Minun kun täytyy tulla iltaisin aina kotiin jo ennen kahdeksaa. Muutenkin päiväseksiin liittyvä kova kiire on hieman tympäisevä.

Mitä ihmettä sanon äidille, että saisin viettää poikaystäväni kanssa öitä??
5780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minusta sinun kannattaisi puhua kunnolla äitisi kanssa, ja ottaa poikkiksesikin mukaan jutteluun. Kai hän nyt loppujen lopuksi tajuaisi että olisihan se ihan sallittua, teidän yhteinen yöpyminen siellä tai teillä (missä sitten lienee yötä vietättekään..) Kyllä se siitä, tsemppiä!

Äänestä
  • mee salaa... ei välttämättä kannata.:)Lataset sille äipälles et ootte varannu matkan joneki (suomesta)ja sitä ei voi perua enää... tai sit ootat että oot 18 ei siihe kauaa voi enää mennä:)

    Äänestä

Munkin mielestä ootte kyllä jo niin vanhoja, et kyl tollanen pitäis sallii! Jos ot vajaan vuoden vailla täysi-ikäinen, ja poikaystäväsi on jo, niin kai nyt saa yöksi mennä :O Jos puhuminen ei auta, niin munkin täytyy kyl vaan sanoo, et venaa se vajaa vuos et täytät 18-v. Mun sisko on 16, ja se asuu poikakaverinsa luona. Ei kaukana, n.25km. Kyllä siinä oli vatvomista että se saatiin onnistumaan :D Ja kyl silläkin oli vaikeuksii päästä yökylään ennenku ne muutti yhteen. Ihme juttu, et nyt ne asuu yhdessä ja siihen annettiin loppujen lopuks lupa, mut yökylässä ei usein rampattu.Mut stemppii sulle, koita pärjäillä ja selittää äidilles et se on sun elämä, ja oot pian täysikäinenkin etc...f

Äänestä

"Yökyläilystä tykkäisin siksi, että on paljon enemmän aikaa olla yhdessä. Minun kun täytyy tulla iltaisin aina kotiin jo ennen kahdeksaa. Muutenkin päiväseksiin liittyvä kova kiire on hieman tympäisevä."

Sanot tuon. Jos äitis jotai seksijuttuja pelkää eikä voi sanoo siitä suoraan, niin sano tuo. Eipä se paljoo eroa yökyläilystä. Itse en ole esiaviollisen seksin kannattaja, mutta mikäpä olen moralisoimaankaan toisten päätöksiä. Tuo varmaan toimii, uskoisin ainakin. Ja eipä sulla kauaa mee kun oot 18 ja saat periaatteessa tehä mitä huvittaa :P Toki parempi on jutella ihan tosissaan äitin kanssa, ja voit vielä ottaa poikakaverinki siihen mukaan :) Tsemppiä.

Äänestä

juu tuttu tilanne. Ei mekään saatu olla toistemme luona yötä..tosin taidettiin me olla silloin kun mieheni oli 18v kun pääsi autolla liikkumaan. mutta aluksi oltiin salaa yötä toistemme luona. eiköhän se perimmäinen syy ole se seksin harrastaminen mitä vanhemmat pelkää. ihan kuin sitä ei nyt päivällä voisi tehdä. aluksi sain olla yötä poikaystäväni luona kun hänen vanhemmat oli kotona. oltiin oltu yhdessä sillon jo varmaan 2 vuotta. ja ikää meillä oli varmaan 17? sun poikaystävän pitää saada luottamus vanhempiisi ja toisinpäin, jolloin vanhempasi luottavat teihin. ei se oikein muuten taida onnistua, tosin sitten salaa kun vahempasi eivät ole kotona tosin siitä ei kannata jäädä kiinni koska silloin luottamus karisee nopeasti. hitaasti hyvä tulee sanoisin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yökyläilyt kirjoitti:

Mistäs nyt alottaisin... Noh, ongelma on se, että äitini ei päästä minua poikaystävälleni yöksi, eikä poikaystävänikään pääse meille yöksi. Minä olen 17, poikkis 18. Olemme kuitenkin mielestäni jo sen ikäisiä, että kyllä yökyläily pitäisi sallia. Emme tosin ole seurustelleet kun vasta muutaman kuukauden.

Tuntuu, että joka kerta äidillä on eri syy, miksi en pääse yökylälle. Päällimmäisin niistä kuulemma se, että jos tutustun poikaan kunnolla ja olen hänen kanssaan kovin tiiviisti ja sitten tulee ero, se satuttaa enemmän. Mutta tuolla periaatteellahan ei pitäisi koskaan seurustella?!?! Sitten jos tuo ei ole syynä, on syy se, että poikaystäväni on minua "niin paljon vanhempi" tai muuten epäilyttävä, vaikka hän on ihan "kunnollinen" lukiolainen.

Yökyläilystä tykkäisin siksi, että on paljon enemmän aikaa olla yhdessä. Minun kun täytyy tulla iltaisin aina kotiin jo ennen kahdeksaa. Muutenkin päiväseksiin liittyvä kova kiire on hieman tympäisevä.

Mitä ihmettä sanon äidille, että saisin viettää poikaystäväni kanssa öitä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu