Olin vielä ala-asteen puolella kun eräs saman luokan poika ihastui minuun. muutama kuukausi ja jo seurustelimme. parin viikon hengailun jälkeen minulle tuli melko epävarma olo enkä enää tiennyt pidänkö hänestä vai enkö ja sanoin että siitä ei tule mitään. Vaikeinta siitä teki se, etten osannut sanoa syytä. Toisaalta pidin hänestä kovasti mutta en tiennyt mikä mättäsi. Poika kyseli perääni vielä kuukauden ajan sen jälkeenkin. Syksyllä taas poika kyseli minua, että voitaisiinko yrittää uudestaan. Kaverini vihasivat tätä poikaa enkä itsekkään ollut varma, joten vastaukseni oli vähän "en tiedä... en oikein tiedä.."ja lopulta sanoin en. Välillä vain tuntui, etten olisi kehdannut vastata myöntävästi, mutta se ei johtunut ainoastaan kavereistani. Poika lähetti minulle tekstiviestejä ja kertoi rakastavansa minua, toisaalta se tuntui ihanalta, sillä kukaan ei koskaan aikaisemmin ole sanonut minulle niin. Mutta toisaalta se sattui, koska en halunnut jatkaa pojan kanssa, mutta en olisi halunnut myöskään särkeä hänen sydäntään. Ja jälkeen päin harmitti hirveästi kun vastasin hänelle aika tylysti. Siirryimme yläasteelle ja poika tietysti tuli vielä samalle luokalle kanssani. Poika vilkuili minua vähän väliä ja näytti kovin masentuneelta. Tein juuri sen, miten en olisi halunnut käydä.
Pidän siitä pojasta paljon, mutta olen mennyt liian pitkälle.Enää ei ole kovin maassa ja viime aikoina hän on taas käyttäytynyt niin, että tiedän hänen pitävän minusta yhä.
Kun sain joskus silloin tietää, että joku pitää minusta hämmennyin täysin eikä todellakaan ymmärrä mitä joku minussa näkee. Minä kun en itsestäni löydä kuin epäkohtia, niin fyysisesti kuin henkisestikkin.
Tunnen pojan hyvin, olen ollut hänen kanssaan samalla luokalla jo 8 vuotta.
En vain tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella. Olen pyytänyt pojalta anteeksi, mutta hän ei nähtävästi haluaisi ajatella menneitä. Löydän itseni ajattelemasta häntä vähän väliä, eikä sitä pysty unohtamaan, kun on samalla luokalla.
Pidän siitä pojasta paljon, mutta olen mennyt liian pitkälle.Enää ei ole kovin maassa ja viime aikoina hän on taas käyttäytynyt niin, että tiedän hänen pitävän minusta yhä.
Kun sain joskus silloin tietää, että joku pitää minusta hämmennyin täysin eikä todellakaan ymmärrä mitä joku minussa näkee. Minä kun en itsestäni löydä kuin epäkohtia, niin fyysisesti kuin henkisestikkin.
Tunnen pojan hyvin, olen ollut hänen kanssaan samalla luokalla jo 8 vuotta.
En vain tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella. Olen pyytänyt pojalta anteeksi, mutta hän ei nähtävästi haluaisi ajatella menneitä. Löydän itseni ajattelemasta häntä vähän väliä, eikä sitä pysty unohtamaan, kun on samalla luokalla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei pentu ekköö ny oo liian nuori tämmösiin pelleilyyn....jos ei mikkää lähe nii kuse tubaan