16.1.2008
Kovassa maailmassa joskus
yksi kaunis sana.
Ystävän rehellinen ja suora
katse, vilpitön.
Raskaiden vaatimusten, painostuksen,
väkivaltaisen paineen keskellä.
Hiljaa ja vaatimatta
tulee vuosituhantisten etäisyyksien läpi.
Huikaisevan lähelle.
Pyyteetön kosketus kaukaa.
Ja sydän,
lähellä toista sydäntä,
auki kilahtaa.
Jumiutunut portti kääntyy.
Ei tarvitse selittää - saanhan olla?
Ilman häpeää ja syyllisyyttä.
Katseesi alla.
Kiitollinen itku.
Pesee poskilta kauhujen juonteet,
auttaa vapaaksi
itsesyytösten ja alemmuudentunteiden
sietämättömän raskaasta painosta.
Sinun katseesi.
Riittää
eväiksi pitkälle pimeälle taipaleelle.
Kiitos ystäväni.
Nyt on helpompi kulkea
tämä pakollinen matkaosuus,
joka joskus tulee jokaisen osalle.
Vaellus muistojen puutarhoissa!
Onnen hetkissä, jotka jäivät saavuttamatta
ja onnen hetkissä, jotka niin nopeasti
kuihtuivat pois - - -
Kovassa maailmassa
joskus yksi kaunis sana,
ystäväni, anna ihmiselle, kun on
vaikeaa.
Vain inhimillisen katseesi
lempeä kirkkaus.
Kiitos sinulle.
-parta
Ikuinen, todellinen ymmärtäjäni on Kristus. Hänen lempeyttään ei paraskaan maallinen ystävyys voi korvata. Mutta myös ihmisiä tarvitaan... Ihminen on tarkoitettu yhteyteen toisten kanssa, rehellisyyden ja totuudellisuuden pohjalta; silloinkin - ja erityisesti juuri silloin - kun oman itsensä näkeminen tekee kipeää... Totuus tekee vapaaksi... Jumalallisessa totuudessa on aina, jos vain suostumme, ihmeellinen armo. Hänen katseensa alla en pääse pakoon itseäni, hyvä niin.
Siksi, kiitos sinulle Jeshua, paras auttajani.
Tänään kiitän Sinua erityisesti ystävistä, kultaakin kalliimmista!
Ja vielä kerran: kiitos, ystävä.
Kirjoittamani runo lähti liikkeelle todellisesta tapahtumasta. Ystävän sanat, pieni lause tänään iltapäivällä nosti kyynelet silmiin. Oma tapahtuma ja kokemus muotoutui nyt kirjoittaessa yleisluonteiseksi kuvaksi aiheesta. Jokainen tarvitsee ystävän katsetta...
Kiitos myös lukijoille, että sain tässä pienen hetken ajatella ääneen.
Lopuksi pyydän anteeksi kaikilta joita olen loukannut. Erityisesti nimimerkiltä kirsikkalimujää, jonka vastausta harkitsemattomaan kommenttiini en ehtinyt lukea, erehdyin henkilöstä. Olen pahoillani.
Pyydän anteeksi myös Olgalta.
Jokainen ihminen on äärettömän kallisarvoinen ja tärkeä... Toivon kaikille teille - olkoon näkemyksemme, vakaumuksemme millaiset tahansa - koko sydämestäni kaikkea hyvää.
Elämä opettakoon meitä ystävyyden tietä kulkemaan...
Kohti kevättä
♥
Kovassa maailmassa joskus
yksi kaunis sana.
Ystävän rehellinen ja suora
katse, vilpitön.
Raskaiden vaatimusten, painostuksen,
väkivaltaisen paineen keskellä.
Hiljaa ja vaatimatta
tulee vuosituhantisten etäisyyksien läpi.
Huikaisevan lähelle.
Pyyteetön kosketus kaukaa.
Ja sydän,
lähellä toista sydäntä,
auki kilahtaa.
Jumiutunut portti kääntyy.
Ei tarvitse selittää - saanhan olla?
Ilman häpeää ja syyllisyyttä.
Katseesi alla.
Kiitollinen itku.
Pesee poskilta kauhujen juonteet,
auttaa vapaaksi
itsesyytösten ja alemmuudentunteiden
sietämättömän raskaasta painosta.
Sinun katseesi.
Riittää
eväiksi pitkälle pimeälle taipaleelle.
Kiitos ystäväni.
Nyt on helpompi kulkea
tämä pakollinen matkaosuus,
joka joskus tulee jokaisen osalle.
Vaellus muistojen puutarhoissa!
Onnen hetkissä, jotka jäivät saavuttamatta
ja onnen hetkissä, jotka niin nopeasti
kuihtuivat pois - - -
Kovassa maailmassa
joskus yksi kaunis sana,
ystäväni, anna ihmiselle, kun on
vaikeaa.
Vain inhimillisen katseesi
lempeä kirkkaus.
Kiitos sinulle.
-parta
Ikuinen, todellinen ymmärtäjäni on Kristus. Hänen lempeyttään ei paraskaan maallinen ystävyys voi korvata. Mutta myös ihmisiä tarvitaan... Ihminen on tarkoitettu yhteyteen toisten kanssa, rehellisyyden ja totuudellisuuden pohjalta; silloinkin - ja erityisesti juuri silloin - kun oman itsensä näkeminen tekee kipeää... Totuus tekee vapaaksi... Jumalallisessa totuudessa on aina, jos vain suostumme, ihmeellinen armo. Hänen katseensa alla en pääse pakoon itseäni, hyvä niin.
Siksi, kiitos sinulle Jeshua, paras auttajani.
Tänään kiitän Sinua erityisesti ystävistä, kultaakin kalliimmista!
Ja vielä kerran: kiitos, ystävä.
Kirjoittamani runo lähti liikkeelle todellisesta tapahtumasta. Ystävän sanat, pieni lause tänään iltapäivällä nosti kyynelet silmiin. Oma tapahtuma ja kokemus muotoutui nyt kirjoittaessa yleisluonteiseksi kuvaksi aiheesta. Jokainen tarvitsee ystävän katsetta...
Kiitos myös lukijoille, että sain tässä pienen hetken ajatella ääneen.
Lopuksi pyydän anteeksi kaikilta joita olen loukannut. Erityisesti nimimerkiltä kirsikkalimujää, jonka vastausta harkitsemattomaan kommenttiini en ehtinyt lukea, erehdyin henkilöstä. Olen pahoillani.
Pyydän anteeksi myös Olgalta.
Jokainen ihminen on äärettömän kallisarvoinen ja tärkeä... Toivon kaikille teille - olkoon näkemyksemme, vakaumuksemme millaiset tahansa - koko sydämestäni kaikkea hyvää.
Elämä opettakoon meitä ystävyyden tietä kulkemaan...
Kohti kevättä
♥
Vastaukset 10
Vanhimmat
näin kauniita ja ystävällisiä sanoja harvoin saa lukea täällä. Sanoja, joissa ajatellaan muutakin kuin itseänsä. Maailmassa on vielä hyvyyttä jäljellä, vaikka se usein jää huomaamatta.
♥ kohti kevättä ♥
uskon että maailmassa on paljon hyvyyttä jäljellä, valtavan paljon.
ystävyydestä, rakkaudesta, ihmisten tärkeydestä toisilleen...
t.ticole
sinulle Ticole...
Taikuus, magia ja velhous ovat asioita joita vastaan olen milloin tahansa valmis nostamaan taisteluviirin, rakkauden ja totuuden puolesta: alas taikuus ja loitsut, lemmenjuomat ja kaikki muukin ruusunpunan hehkuinen, ihmisen tahtoa manipuloiva pahuus!
:)
Ihan totta.
Mutta otan nyt sanan "taianomainen" positiivisessa mielessä. Synonyymina "monimerkityksellinen, arvoituksellinen, salaperäisellä tavalla puhutteleva".
Jos ehkä jotain sellaista tarkoitit. Kiitos sinulle taas kerran kauniista sanoistasi...
Kumarran.
Hyvää illan jatkoa. Halauksin
-parta
tietenkin..
HyvääYötä!
t.ticole
RunoYstävälle!
Minä tavallinen tallaaja olen arjen aherruksessakin aina rakastanut kauneutta ja sanoja rakkauden ja totuuden puolesta, mutta oikeastaan vasta suru on tuonut minut menneisyydestä tähän päivään, tänne runojen pariin, kun elämä alkoi tuntua taakalta.
Itsensä ilmaiseminen runojen sanoin niin kuin te muut teette (ja varsinkin sinä) onkin sitten jo paljon vaikeampaa, koska en löydä tai muista sanoja (ikäkulu nääs), tai sitten en muuten vaan uskalla niitä käyttää. Perustyhmänä ihmisenä kun olen yleensä liian luottavainen (niinkuin näkyy), se kostautuu minulle nyt niin, että on hyvin vaikea sanoa/kirjoittaa tähän esim. halauksin, t.ticole
Jokainen kokee asiat omalla tavallaan, mutta minä en esim. aikaisemmin tiennyt sitä minkä nyt tiedän ja ymmärrän, että rakkauden syvyyden huomaa usein vasta eron ja kuoleman jälkeen (tarkoitan nyt poisnukkuneita sukulaisiani). Ymmärrän nyt mitä tarkoittaa se, että he pysyvät sydämessäni aina. Ja ehkä ymmärrän senkin, että elämän valintojen keskellä ihminen on ja jätetään useimmiten yksin.
Pitkiin aikoihin ei elämässä ole näkynyt mitään ruusunpunaa. Mutta sinun sanoissasi näen ja koen (useimmiten) jotain hyvyyttä ja syvää ymmärrystä, siksi minä niitä rakastan.
No nii... jopa tuli tekstiä! Niin paljon, että nyt ei vähään aikaan tarvitsekaan (uskalla) sanoa mitään.
t.ticole
sanat tulevat lähelle,
ehkä ovat vilpittömästi
ajateltuja ja paperille lausuttuja -
silloin kun tulevat
meissä on niin paljon muka-olemista,
ja joskus sanat, jotka ovat selvästi
punnittuja ja rehellisiä,
ilahduttavat väsyneitä
kiitos runosta
sanot, ja uskon että rehellisesti. KIITOS.
Runoni syntyvät monin eri tavoin ja ovat milloin fiktiota, milloin faktiota ja joskus harvoin omakohtaista faktaakin.
Fiktiorunoissa tarkastelen aiheita ja sanojen mahdollisuuksia ilmaista niitä. Runo saattaa silloin näyttää vaikkapa rakkausrunolta mutta oikeastaan on teemansa tarkastelua, siis pohdiskelua rakkausrunoilusta ja siinä käytetystä rekvisiitasta, symboleista ja ilmauksista, niiden mahdollisista assosisaatioista, asioiden limittymisestä ym. Tällöin saatan venyttää asioita groteskeihin mittasuhteisiin, käytän ironiaa ja varsinkin itseironiaa, niin että lopulta näyttöruudulla on vain sanojen, joskus tahallisesti ja joskus ehkä tahattomasti (toivottavasti myös ajattelemaan) ärsyttävä kakofonia.
Fiktiorunossa voin siis kirjoittaa vaikkapa, hmmm
aamuöinen katseesi
verhojen läpi siivilöityvän katulampun valossa
kun luulit minun nukkuvan, avasin silmäni
osui kasvoilleni moukarina,
lensi sydämeni läpi kuin murskaava nuoli
nopeasti käänsit pääsi pois
ja minäkin käänsin pääni,
ja haukoin ääneti henkeä sielu vereslihalla,
mustan vihasi alla
valoon räpsähtäneen vihasi alla
ikäänkuin kirjallisuuden analysointina, verbaalisena tarkasteluna kuinka voidaan kirjoittaa ja mitä sanat ehkä ilmaisevat; runoon ei sisälly henkilökohtaista tunnelatausta. Mutta. Se ei tarkoita ettei mikään sisälläni liikahtelisi. Joskus liikahtelee yllättävästikin...
Joissain fiktiorunoissa on lähtökohtana tunnetta, enemmän kuin analysointia, jopa niin, että kirjoitan miltei parahtaen... Silloinkin kun en kirjoita itsestäni...
Muutamia kertoja on ollut sattuva, tuskainen tunne, kuin eläytyisin jonkun toisen kipuun...
Asia vain on niin, että lukijan on vaikea tietää milloin tarkastelen vain ulkokohtaisesti, sanoja sommitellen, milloin eläydyn ja tunnen...
Koska tapani kirjoittaa on moninaista ja joskus jopa käänteistä, niin että saatan kirjoittaa asioista joista en henkilökohtaisesti pidä kuin pitäisin niistä, asettuen sellaisen ihmisen asemaan runon minähenkilönä, on ymmärrettävää että useat runoni on käsitetty väärin, varsinkin kun minähenkilö on samaistettu kirjoittajaan tai on luultu, että hänen kauttaan fantasioin jotain mielestäni ihailtavaa.
Tämänkertaisen runon lähtösykäyksenä on todellinen, omakohtainen tapahtuma ja tunne... Kiva jos se välittyi... En kuitenkaan osaa sanoa runoa faktarunoksi, koska väkisinkin tulee tehokeinoja ja väritystä... Esimerkiksi "jumiutunut portti kääntyy" on värittävä kielikuva, se ei aivan täsmällisesti ilmaise kokemustani, ehkä lähelle mutta ei täsmällisesti; ja maininta vaelluksesta muistojen puutarhoissa, saavuttamatta jääneissä ja kuhtuneissa onnen hetkissä, on enemmän yleisluontoista kuvausta kuin faktista, kirjoitushetkellä koettua tapahtumaa... Riippuu siis faktarunon määritelmästä, mitä sanomme faktarunoksi. Minun mielestäni tämä ei ole faktaruno, joten ehkä tää on sitten faktio... Tositapahtuman aineksista muokattu kuvitelma.
Joka tapauksessa tämä kuuluu niihin jotka olen kirjoittanut sydämestäni ja joissa tahdon ilmaista kuinka itse ajattelen ja koen. Läheskään kaikissa runoissani ei (ainakaan näin suoraan) ole niin. Joten, jos tämä tapahtumatasolla (määrätyn hetken täsmällisenä kuvauksena) on faktio, filosofisella tasolla (henkilökohtaisen ajattelun ja elämänvakaumuksen ilmentäjänä) tää on sitten faktaruno.
Ja - vaikka runoissa useinkin saatan pelailla, leikkiä ja väännellä sanoja, todellisuudessa suhtaudun sanoihin erittäin vakavasti, on tärkeää mitä toisillemme sanomme.
Kiitos. Kaunista yötä. ♥
Olet arvokas
omana itsenäsi tärkeä minulle
ja vaikka välillämme on matkaa
ei sekään ole este,
este yhteyden pitämiseen niin monin tavoin.
Sinä olet lohduttanut minua
jaksanut " kuunnella " ja ymmärtää
kirjoittanut minulle lohdullisia runoja
kun kipuni on ollut suurin.
Olet tukenut vastoinkäymisissäni
jaksanut uskoa ja rukoilla puolestani
todella - tässä kovassa maailmassa
jossa lähimmäinen niin usein unohdetaan.
Sinä et ole unohtanut,
Sinä olet muistanut
ja olen onnekas siitä
että olemme kohdanneet ja ystävystyneet.
Kiitos, enemmän kuin kiitos ihan KAIKESTA.
Rrrrrutistus.
hukkasin sanan mikä minun piti kirjoittaa, mielestäni se kuvasi tunnettani aika hyvin, mutta en saa sitä enää kielenpäälle... Hölmistynyt? Ei, ei hölmistynyt. Häkeltynyt? Ei... Nyt löysin:
Hämilläni.
Ei tällaiseen osaa vastata...
Laitan sinulle s-postia. Tänään tai ehkä huomenna.
Kun saan sanat taas kulkemaan...
Hyvää yötä, Linda.