Kaaleet

kaaleet kaikki!! Riihimäella on sellasta että on tullut siellä käytyä kaupassa. teille riihimäen väelle toivotan hauskaa jatkoa ja hyvää ja onnellista elämää. peltosaaressa ja keskustan taloissa.
Olen useesti kuullut kun muita ihmisiä paheksutaan toisten tekemisistä, esim: maallisen kuuntelusta..
Minun mielestäni musiikki ei ole syntiä, useimmat musiikin kertomukset ovat kaajeenmoisia, ikävästä, surusta ilosta jne..
Eikö kaajeenmoisissa lauluissa ole myös sama aihe. rakkaus, joka joskus antaa iloa, joskus surua ja ikävää ym... Ellämme kurjuudessa ja nälässä. pois rikollisuus. ja rasismi. perisynti.
Tänä päivänä maailma on niin pahaa täynnä, että luulis ihmisten antavan toisille jotain muuta kun syylisyyden tunteita..
Kukaan meistä ei tiedä mitä jumala on tarkoittanut meille, me jokainen koemme asiat erillailla, eikö olisi hölmöä olla kaajeenmoisia aina samoin kuin toinen???
Olen joskus kuunellut kun köpiä ja muita ihmisiä haukutaan siitä, että uskossa ja askossa ollaan.. '
Muistakaa, että valkolaisten ihmiset ei todella tarvitse tuomita muita, sillä ne ei ole millään lailla jumalan arvoisia..
VINK VINK.. OLLAAN TOISILLEMME IHMISIÄ.. JOOKOS??
minä en välitä mitä muut miettivät minusta..sanat ei saa minua suuttumaan, sillä ne on vaan sanoja, joilla ei minulle anna muuta kuin surua, surua siitä, että meidän kansa menee joka päivä vaan kauemmaksi romanista.
MINÄ OLEN AINA AJATELLUT, ETTÄ KANSAMMe ON MAA ON TODELLA ROMANI KANSAN KAUNIS MAA Ja kaajeenmoisia on kaikki maa on kaikille ei vaan meille, joten pidetään kaajeitakin sisarina ja veljinä...
202467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

...

Äänestä
  • :voi haisie ....

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    :voi haisie ....

    Eiköhän mannet ole kohtelunsa ansainneet sillä epärehellisellä käytöksellä ja oman edun tavoittelulla. Näyttäkää minulle ystävällinen ja rehellinen mustalainen, niin minä näytän teille homomiehen tyttöystävän.

    Äänestä

  • Julkisen sektorin mies kirjoitti:

    Eiköhän mannet ole kohtelunsa ansainneet sillä epärehellisellä käytöksellä ja oman edun tavoittelulla. Näyttäkää minulle ystävällinen ja rehellinen mustalainen, niin minä näytän teille homomiehen tyttöystävän.

    tuu poika peltosaareen ni näytän rehellisen mustalaisen.

    Äänestä

  • hevosmies kirjoitti:

    tuu poika peltosaareen ni näytän rehellisen mustalaisen.

    ai missä semmonen on?

    Äänestä

kyllä on taas niin valkolaiset rasisteja ja me ei olla itte yhtään, kun ollaan niin jumalan kansaa eikä kukaan muu ku me kelvata sille, ku me ei ikinä tehä mitään laitonta ja aina ollaan työmme tehty että voi kyynel... onse niin ikävää taas.. vittu mitä läppää! Lisää vaan muovihelmiä myymään vitun kusettajakansa!

Äänestä

on teillä vaan pokkaa heittää ihan mitä paskaa vaan päin naamaa, ilman mitään omaatuntoo?? ja sitten viellä jumalan kansa! sanon vaan että kyllä se on aika saatana jos te sen kansaa ootte! vittu kun ottaa päähän tollaset juntit! ROMANIAAN MARS, ei tuu ikävä... ei yhen yhtä ainutta teistä.. vittu pöllöjä koko sakki saatana! tulis ees yks järkevä kommentti, ni kyllä olisin perseelläni tossa lattialla samoje tein!

Äänestä
  • tuo on rasisti! ja Tämä sen juttu kin on rasismi. älkää kuunnelko ollenkan mitä tuo kirjoitti. se on RASISTI!

    taas sorretan vähemmistäjä!!!!!!!

    Äänestä

  • sisko vaan kirjoitti:

    tuo on rasisti! ja Tämä sen juttu kin on rasismi. älkää kuunnelko ollenkan mitä tuo kirjoitti. se on RASISTI!

    taas sorretan vähemmistäjä!!!!!!!

    osaatsä kirjottaa... ookkei... joo ei välii, mutta kuhan sanoin vaan että: "jos ykskin järkevä kommentti..."

    Äänestä

Rahtihameet ja pahvihousut ihmisjätettä, olisi oivaa polttoainetta ekokemille !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tronjas sisko kirjoitti:

kaaleet kaikki!! Riihimäella on sellasta että on tullut siellä käytyä kaupassa. teille riihimäen väelle toivotan hauskaa jatkoa ja hyvää ja onnellista elämää. peltosaaressa ja keskustan taloissa.
Olen useesti kuullut kun muita ihmisiä paheksutaan toisten tekemisistä, esim: maallisen kuuntelusta..
Minun mielestäni musiikki ei ole syntiä, useimmat musiikin kertomukset ovat kaajeenmoisia, ikävästä, surusta ilosta jne..
Eikö kaajeenmoisissa lauluissa ole myös sama aihe. rakkaus, joka joskus antaa iloa, joskus surua ja ikävää ym... Ellämme kurjuudessa ja nälässä. pois rikollisuus. ja rasismi. perisynti.
Tänä päivänä maailma on niin pahaa täynnä, että luulis ihmisten antavan toisille jotain muuta kun syylisyyden tunteita..
Kukaan meistä ei tiedä mitä jumala on tarkoittanut meille, me jokainen koemme asiat erillailla, eikö olisi hölmöä olla kaajeenmoisia aina samoin kuin toinen???
Olen joskus kuunellut kun köpiä ja muita ihmisiä haukutaan siitä, että uskossa ja askossa ollaan.. '
Muistakaa, että valkolaisten ihmiset ei todella tarvitse tuomita muita, sillä ne ei ole millään lailla jumalan arvoisia..
VINK VINK.. OLLAAN TOISILLEMME IHMISIÄ.. JOOKOS??
minä en välitä mitä muut miettivät minusta..sanat ei saa minua suuttumaan, sillä ne on vaan sanoja, joilla ei minulle anna muuta kuin surua, surua siitä, että meidän kansa menee joka päivä vaan kauemmaksi romanista.
MINÄ OLEN AINA AJATELLUT, ETTÄ KANSAMMe ON MAA ON TODELLA ROMANI KANSAN KAUNIS MAA Ja kaajeenmoisia on kaikki maa on kaikille ei vaan meille, joten pidetään kaajeitakin sisarina ja veljinä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu