Mitä eroa on oikeudenkäynnissä puolustajalla tai avustajalla ja milloin puhutaan asiamiehestä tai asianajajasta. Mitä koulutusta heiltä kunkin nimikkeen alla olevina vaaditaan.
Selvittäiskö tietäväinen
1
1337
Vastaukset
- tässä:
Puolustajaksi kutsutaan sellaista oikeudenkäyntiavustajaa, joka on määrätty oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL:in) 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla. Eli näin:
"Epäillyn pyynnöstä hänelle on määrättävä puolustaja, jos:
1) häntä epäillään tai hänelle vaaditaan rangaistusta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, tai tällaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta siihen; tai
2) hän on pidätettynä tai vangittuna.
Epäillylle on määrättävä puolustaja viran puolesta, kun:
1) epäilty ei kykene puolustamaan itseään;
2) epäilty, jolla ei ole puolustajaa, on alle 18-vuotias, jollei ole ilmeistä, ettei hän tarvitse puolustajaa;
3) epäillyn valitsema puolustaja ei täytä puolustajalle asetettavia vaatimuksia tai kykene asianmukaisesti puolustamaan epäiltyä; tai
4) siihen on muu erityinen syy."
Avustaja sen sijaan on kuka tahansa muu oikeudenkäyntiavustaja. Varsinkin rikosasioissa, joissa pääsääntöisesti on myönnetty oikeusapu tai ainakin sen edellytykset täyttyvät, eroa on käytännössä vain siinä, että miltä momentilta valtio maksaa avustajan/puolustajan palkkion.
Kun henkilöä oikeudessa joku avustaa, avustajan pitää pääsääntöisesti olla juristin koulutuksen saanut. Eli vanhemman tutkintonimikkeen mukaan vähintään oikeustieteen kandidaatti, nykyinen tutkintonimike on oikeustieteen maisteri (tarkoittaa samaa asiaa). Avustajana voi myös toimia aviopuoliso tai lähisukulainen, vaikkei tällaista tutkintoa olisikaan. Lisäksi joissain asiatyypeissä voi olla maallikkoasiamies, esim. summaarisissa riita-asioissa, riidattomissa hakemusasioissa sekä kiinteistöasioissa. Eli esim. lainhuutoa haettaessa ei tarvitse olla juristia asiamiehenä.
Asianajaja on sellainen juristi, joka on Suomen asianajajaliiton jäsen, hänellä on vähintään 4 vuotta työkokemusta josta väh. 2 vuotta asianajollisissa tehtävissä ja hän on suorittanut erillisen asianajajakokeen (jonka pitää Suomen asianajajaliitto).
Puolustajaksi voidaan tuon ensiksi mainitun ROL:in mukaan määrätä ensisijaisesti asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, mutta myös muu juristi.
Asiamies -nimikettä käytetään silloin, kun päämies eli asiakas ei itse ole oikeudessa läsnä. Silloin juristi toimii asiamiehenä. Jos päämies taas on paikalla, silloin on avustaja-nimikkeellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17611185
- 545318
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462555- 372246
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131771Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421674Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311310Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351256Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61076Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo103995