hevostalli?

Saako 2 pienen ponin tallia rakentaa vähän reilun hehtaarin tontille. Rajoittaako sitä jokin säädös paljon pitää maata tallin alla olla? Kesä laitumet ovat muualla vuokramaalla. Eli saako tallia rakentaa? mitä lupia tarvii?
2879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Reilun hehtaarin kokoiselle rakennuspaikalle (tila tai tontti) saat lähtökohtaisesti (lain yleissäännöksen mukaan) rakentaa tallin, ellei kaavoituksessa aluetta ole määrätty muuhun tarkoitukseen. Kunnan rakennusjärjestyksessä saattaa olla ehtoja rakennuspaikalle, joten ota yhteyttä kyseisen kunnan rakennusvalvontaan.

Samalla saat tiedon tarvitseeko talli rakennusluvan (kuten oletan) vai riittäkö kunnassa toimenpidelupa.

Äänestä

tarvitset terveystarkastajan ja kaupungineläinlääkärin suostumukset, marssi piirustuksinesi heidän puheilleen. naapurit on kuultava, talli ei saa olla lähellä taloja, pohjavesialueita tai kaivoja (minimi 50 m mutta poikkeustapauksissa täytyy olla kauempanakin). Lantalat on järjestettävä selä itse talli tietysti nykystandardien mukaisiksi. Lannat kerättävä tarhoista päivittäin. Pelloille levitys vain luvattuna aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


!!!!! kirjoitti:

Saako 2 pienen ponin tallia rakentaa vähän reilun hehtaarin tontille. Rajoittaako sitä jokin säädös paljon pitää maata tallin alla olla? Kesä laitumet ovat muualla vuokramaalla. Eli saako tallia rakentaa? mitä lupia tarvii?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu