Mitä tapahtuikaan kun olimme apteekkari Pillerstömin kanssa havainnoimassa luontoa?
Poiketen alkuperäissuunnitelmasta, jossa tarkoituksenamme oli suorittaa luontohavaintomme tavallisessa paikassamme eli kauppias Butikenströmin takapihalla, lähdimme metsään.
Ensimmäinen havaintomme metsään saavuttuamme olivat tikapuut, jotka oli jätetty nojaamaan korkeaan mäntyyn. Koska onni siis potkaisi meitä moisella sattumalla päätimme oitis kiivetä tikapuita pitkin männyn oksalle. Arvelimme, että näköalamme avartuisi suunnattomasti korkealla ollessamme ja totta totisesti; sieltähän näki vaikka minne.
Olin juuri saanut kaukoputkeni kohdennettua kohti kylän mattolaituria, jossa Karjusen sikatilan pikkupiika oli mattopyykillä – aijaijaijai mikä näky – kun jostain syystä kunnon apteekkari putosi puusta. Puun juurelta hän vaivoin sai tuskissaan huikatuksi, että ”jalka, pentele, tais mennä!” Onneksi minä, eli siis lääketieteen edustaja, olin paikalla ja laskeuduinkin niin nopeasti kuin kykenin alas puusta ja riensin diagnosoimaan apteekkarin mahdollisen sairauden laadun. Tovin jalkaa tutkittuani totesin se on olevan ruhossa kiinni mutta kipeän.
Eipä ollut apteekkarista kävelijäksi. Onneksi olemme molemmat varsin kokeneita eränkävijöitä emmekä menneet paniikkiin. Päätimmekin siis, ettemme lähde harhailemaan metsään ja siten eksymään lopullisesti. Pahimmassa tapauksessa päätyisimme vain kulkemaan ympyrää, mikä muutenkin olisi ollut vaikeaa ja väärä ratkaisu ottaen huomioon, ettei apteekkari pystynyt kävelemään. Mietimme vakavina tilannetta ja lopulta päädyimme siihen, että jäämme rauhallisena istumaan puun alle ja alamme huutaa apua. Siinä huutelun välissä voisimme nauttia mukanamme tuomaamme virvoketta jota leikkisästi kutsumme hopeateeksi.
Ennen ensimmäistäkään avunhuutoamme kuulimme jonkun lähestyvän meitä. Hetkisen kummankin sydänalaa kouraisi pelko, että aiemmin näkemämme ihmisgepardi olisi palannut kyläämme, mutta saatuamme näköyhteyden lähestyvään hahmoon totesimme tulijan olevan kuvanveistäjä Skulpturström, joka olikin tervetullut näky meidän jo hieman väsyneille silmillemme. Iloisina huikkasimme hänelle tervetulotoivotuksemme ja pyysimme häntä liittymään seuraamme. Kaivoin repustani hänellekin hopeateetä eikä kuvanveistäjä pannut lainkaan pahakseen tarjoiluani. Olimmehan usein ennenkin – siis apteekkari Pillerstöm ja kuvanveistäjä Skulpturström kuten myös kauppias Butikenström kera eläinlääkäri Veternerströmin – nauttineet hauskoista hetkistä hopeateen kera apteekin takahuoneessa. Virvoketta siemaillessamme kuvanveistäjä Skulpturström kertoi, ettemme arveluistamme huolimatta suinkaan olleet keskellä aarniometsää vaan itse asiassa hänen ateljeensa takapihalla ja löytämämme tikkaat olivat hänen. Tämä tieto helpotti jatkotoimenpiteitämme suunnattomasti ja päätimmekin kuvanveistäjän kanssa, että kaksissa miehin raahaisimme apteekkarin kuvanveistäjän ateljeehen ja kipsaisimme jalan oma-aloitteisesti. Se jos mikä edistäisi paranemista oleellisesti.
Saatuamme kelpo apteekkarin onnistuneesti kuvanveistäjän sohvalle aloimme sekoittaa kipsiainetta. Sekoittamisemme aikana apteekkari silkasta järkytyksestä nukahti sohvalle mikä osaltaan helpotti työtämme. Kuvanveistäjän ja itseni aikaansaama jalan kipsauksen lopputulos oli sekä lääketieteellisesti ottaen onnistunut että erittäin taiteellinen. Ainoa pieni haittapuoli siinä oli vain se, että apteekkari herättyään väitti meidän kipsanneen väärän jalan ja ilmaisi siitä voimakkaan mielipahansa. Tästä hieman tuohduimme mutta aikamme asiasta keskusteltuamme tulimme kaikki siihen tulokseen, että poistaisimme väärän jalan kipsin ja kipsaisimme oikean jalan.
Oikean eli kipeän jalan kipsaus sujui rutiinilla mutta poistaessamme kipsiä väärästä jalasta sattui kuvanveistäjälle pieni lipsahdus ja hän taltallaan mursi jo kertaalleen kipsatun väärän jalan.
Tässä vaiheessa yhteistuumin päätimme soittaa kolleegani ja ystäväni eläinlääkäri Veterinerströmin paikalle joka ongelmamme kuultuaan riensikin paikalle vapaapalokunnan ensiapuryhmän kanssa ja vei apteekkarin mukanaan sairaalaan jossa hänen jalkansa hoidettiin ja kipsattiin uudelleen.
Vaikka apteekkarin molemmat jalat ovat nyt kipsissä eikä hän siten pääse vähään aikaan havainnoimaan kanssani ei hän kanna minulle eikä Skulpuströmille kaunaa. Miten voisikaan, mehän hoidimme ensihoidon esimerkillisesti. Ja näin meidän kesken, ei Pillerstöm ihan kaikkea edes muista.
Poiketen alkuperäissuunnitelmasta, jossa tarkoituksenamme oli suorittaa luontohavaintomme tavallisessa paikassamme eli kauppias Butikenströmin takapihalla, lähdimme metsään.
Ensimmäinen havaintomme metsään saavuttuamme olivat tikapuut, jotka oli jätetty nojaamaan korkeaan mäntyyn. Koska onni siis potkaisi meitä moisella sattumalla päätimme oitis kiivetä tikapuita pitkin männyn oksalle. Arvelimme, että näköalamme avartuisi suunnattomasti korkealla ollessamme ja totta totisesti; sieltähän näki vaikka minne.
Olin juuri saanut kaukoputkeni kohdennettua kohti kylän mattolaituria, jossa Karjusen sikatilan pikkupiika oli mattopyykillä – aijaijaijai mikä näky – kun jostain syystä kunnon apteekkari putosi puusta. Puun juurelta hän vaivoin sai tuskissaan huikatuksi, että ”jalka, pentele, tais mennä!” Onneksi minä, eli siis lääketieteen edustaja, olin paikalla ja laskeuduinkin niin nopeasti kuin kykenin alas puusta ja riensin diagnosoimaan apteekkarin mahdollisen sairauden laadun. Tovin jalkaa tutkittuani totesin se on olevan ruhossa kiinni mutta kipeän.
Eipä ollut apteekkarista kävelijäksi. Onneksi olemme molemmat varsin kokeneita eränkävijöitä emmekä menneet paniikkiin. Päätimmekin siis, ettemme lähde harhailemaan metsään ja siten eksymään lopullisesti. Pahimmassa tapauksessa päätyisimme vain kulkemaan ympyrää, mikä muutenkin olisi ollut vaikeaa ja väärä ratkaisu ottaen huomioon, ettei apteekkari pystynyt kävelemään. Mietimme vakavina tilannetta ja lopulta päädyimme siihen, että jäämme rauhallisena istumaan puun alle ja alamme huutaa apua. Siinä huutelun välissä voisimme nauttia mukanamme tuomaamme virvoketta jota leikkisästi kutsumme hopeateeksi.
Ennen ensimmäistäkään avunhuutoamme kuulimme jonkun lähestyvän meitä. Hetkisen kummankin sydänalaa kouraisi pelko, että aiemmin näkemämme ihmisgepardi olisi palannut kyläämme, mutta saatuamme näköyhteyden lähestyvään hahmoon totesimme tulijan olevan kuvanveistäjä Skulpturström, joka olikin tervetullut näky meidän jo hieman väsyneille silmillemme. Iloisina huikkasimme hänelle tervetulotoivotuksemme ja pyysimme häntä liittymään seuraamme. Kaivoin repustani hänellekin hopeateetä eikä kuvanveistäjä pannut lainkaan pahakseen tarjoiluani. Olimmehan usein ennenkin – siis apteekkari Pillerstöm ja kuvanveistäjä Skulpturström kuten myös kauppias Butikenström kera eläinlääkäri Veternerströmin – nauttineet hauskoista hetkistä hopeateen kera apteekin takahuoneessa. Virvoketta siemaillessamme kuvanveistäjä Skulpturström kertoi, ettemme arveluistamme huolimatta suinkaan olleet keskellä aarniometsää vaan itse asiassa hänen ateljeensa takapihalla ja löytämämme tikkaat olivat hänen. Tämä tieto helpotti jatkotoimenpiteitämme suunnattomasti ja päätimmekin kuvanveistäjän kanssa, että kaksissa miehin raahaisimme apteekkarin kuvanveistäjän ateljeehen ja kipsaisimme jalan oma-aloitteisesti. Se jos mikä edistäisi paranemista oleellisesti.
Saatuamme kelpo apteekkarin onnistuneesti kuvanveistäjän sohvalle aloimme sekoittaa kipsiainetta. Sekoittamisemme aikana apteekkari silkasta järkytyksestä nukahti sohvalle mikä osaltaan helpotti työtämme. Kuvanveistäjän ja itseni aikaansaama jalan kipsauksen lopputulos oli sekä lääketieteellisesti ottaen onnistunut että erittäin taiteellinen. Ainoa pieni haittapuoli siinä oli vain se, että apteekkari herättyään väitti meidän kipsanneen väärän jalan ja ilmaisi siitä voimakkaan mielipahansa. Tästä hieman tuohduimme mutta aikamme asiasta keskusteltuamme tulimme kaikki siihen tulokseen, että poistaisimme väärän jalan kipsin ja kipsaisimme oikean jalan.
Oikean eli kipeän jalan kipsaus sujui rutiinilla mutta poistaessamme kipsiä väärästä jalasta sattui kuvanveistäjälle pieni lipsahdus ja hän taltallaan mursi jo kertaalleen kipsatun väärän jalan.
Tässä vaiheessa yhteistuumin päätimme soittaa kolleegani ja ystäväni eläinlääkäri Veterinerströmin paikalle joka ongelmamme kuultuaan riensikin paikalle vapaapalokunnan ensiapuryhmän kanssa ja vei apteekkarin mukanaan sairaalaan jossa hänen jalkansa hoidettiin ja kipsattiin uudelleen.
Vaikka apteekkarin molemmat jalat ovat nyt kipsissä eikä hän siten pääse vähään aikaan havainnoimaan kanssani ei hän kanna minulle eikä Skulpuströmille kaunaa. Miten voisikaan, mehän hoidimme ensihoidon esimerkillisesti. Ja näin meidän kesken, ei Pillerstöm ihan kaikkea edes muista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hauska, kevyt lukea. Oli pakko lukea pötköön (=kokonaan).
Loppuhuipennosta odotin, että oikein vielä nyrjähtäisi, mutta ei oikein tullut.
Tsekkaa ny viä läpi kuitenkin; jos sais vielä terävöitettyä hjuumoria.
Nimet yrittävät olla hauskoja, mutta vievätkö vähän uskottavuutta? Tarinahan lienee tosi(?).
Täyttä huuhaata koko tarina.
Kirjoitin tämän neljännen kerran puhtaaksi ja itsenikin mielestä vielä kaipaa hiomista. Mielellään lukija saisi ihan sormellaan osoittaa, missä menee pieleen.
Päässäni on kokonainen kylä jossa ko.henkilöt asustavat. Heille on sattunut yhtä jos sun toista. En tarkoituksella laittanut mitään taustatietoja koska haluan kommentteja mm. tyylilajista eli huvittaako nykyaikana tämä vanhanaikainen tyyli.
Unohdin mainita, että TEEMA siitä oikeastaan puuttuu (tai en hiffaa).
Elikkä sanoma tai opetus, johon teksti etsii vastausta tai ratkaisua (noin niinku komeesti sanottuna).
Tuon puutteen takia se on ehkä vain hupailua, ei varmaankaan (mini)novelliksi lueta.
Hupailua, tilannekomiikkaa ja henkilöiden persooniin tukeutuvaa hauskuutta.
Jaa, että kerkesit "harrastajana" giagnosoimaan ja kuitenkin akuutin onnettomuuden sekoitat sairauteen.
Aika lapsellinen tarina, vähän kuin ohukaista ja paksukaista tarinan muotoon, mutta oli se ihan luettavaa.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä diagnosoidaan 6
T. ®Sherlokki © 2008
Mielestäni esiinnyin "lääketieteen edustajana" mutta tajusin pointtisi. Vitsi ei siis ainakaan sinuun purrut.
Kategoroin tämän pakinaksi. Vertailusi Ohukaiseen ja Paksukaiseen imartelee.
Suomalaisissa metsissä on koomisen ihmeellinen taipumus ottaa vastaan kaikki mitä sinne huudetaan. Ja tämä suorastaan runomuotoinen essee mättäältä mättäälle korostaa esimerkillisen hyvin luonnonlapsien taipumusta ratkoa kaikki elämänsä suurimmat ja vaikuttavimmat ihmissuhdeongelmansa männyn
juurakossa kipsillä.
Valitettavasti tässä kirjoituksessa ei ratkottu mitään muuta kuin kipsiä - joka valmiiksi olikin jo aivan väärässä jalassa. Mutta sehän kuuluu tietenkin asiaan - jota sitäkään ei suuremmin ollut - niin kuin elämässä yleensäkään ei liiemmälti ole.
Mutta vitun hauskaa tämä oli, tuli mieleen suomalainen postmodermismi jota kulttuuriksi antaumuksella kutsutaan.
Suurin pelkoni on etten osaa välittää ja kuvata sitä kihertävää tunnetta - ei suoranaista naurua vaan hykerrystä - mikä itselläni on kun päässäni nämä sankarit seikkailevat.
Kuten ylempänä todettiin loppu olisi saanut olla hieman yllätyksellisempi. Siihen yritän saada vielä jotain äksöniä lisää viidennellä tai kuudennella kirjoituskerralla.
Karsi sanoja. Esimerkiksi seuraavissa virkkeissä sulutetut sanat.
Virvoketta siemaillessamme kuvanveistäjä Skulpturström kertoi, ettemme (arveluistamme huolimatta suinkaan) olleet keskellä aarniometsää vaan (itse asiassa) hänen ateljeensa takapihalla ja löytämämme tikkaat olivat hänen.
(Kuvanveistäjän ja itseni aikaansaama jalan kipsauksen lopputulos) KIPSAUS oli sekä lääketieteellisesti (ottaen) onnistunut että (erittäin) taiteellinen. (Ainoa pieni) haittapuoli (siinä) oli (vain) se, että apteekkari herättyään väitti meidän kipsanneen väärän jalan ja ilmaisi siitä voimakkaan mielipahansa.