Avittakaa nyt mitä tässä tekisi.
Olen seurustellut pojan kanssa lähes seitsemän vuotta ja rakastan häntä todella paljon. Meillä on yhdessä todella hauskaa, olemme parhaat ystävät jne.. Ongelmana on, että olen ihastunut naiseen. Tämän naisen kanssa olemme tapailleet useaan otteeseen ja viihdymme hyvin yhdessä.
Miehen kanssa seksi on ok, mutta ei mitään järisyttävää ja tavattuani tämän naisen ei seksi enää mieheni kanssa paljon kiinnosta. Tämän naisen kanssa en ole harrastanut seksiä, vielä.
Olen siis pattitilanteessa. Olen yrittänyt tutkia itseäni ja missä mennään jne. Ilman mitään tulosta.
Ja tietysti olen inhottava ihminen, koska nämä kaksi osapuolta eivät tiedä toisistaan. Johdan kumpaakin harhaan vain sen takia, että itse en tiedä mitä elämältäni ja ihmissuhteiltani haluan.
Olipa sekava viesti, mutta toivottavasti joku sai selvää. Olisi kiva kuulla mielipiteitänne tilanteestani ja miten löytää siihen ratkaisu jne. Kummastaan en tahtoisi luopua.
Ja tiedän myös sen, että olen selkärangaton ja ajattelematon, kun johdan minulle tärkeitä ihmisiä harhaan, joten sitä ei tarvitse enää erikseen kertoa :). En vaan keksi ulospääsyä tästä tilanteesta. (ja nyt syyteryöppyjen uhallakin meinaan lähettää tämän viestin)
Olen seurustellut pojan kanssa lähes seitsemän vuotta ja rakastan häntä todella paljon. Meillä on yhdessä todella hauskaa, olemme parhaat ystävät jne.. Ongelmana on, että olen ihastunut naiseen. Tämän naisen kanssa olemme tapailleet useaan otteeseen ja viihdymme hyvin yhdessä.
Miehen kanssa seksi on ok, mutta ei mitään järisyttävää ja tavattuani tämän naisen ei seksi enää mieheni kanssa paljon kiinnosta. Tämän naisen kanssa en ole harrastanut seksiä, vielä.
Olen siis pattitilanteessa. Olen yrittänyt tutkia itseäni ja missä mennään jne. Ilman mitään tulosta.
Ja tietysti olen inhottava ihminen, koska nämä kaksi osapuolta eivät tiedä toisistaan. Johdan kumpaakin harhaan vain sen takia, että itse en tiedä mitä elämältäni ja ihmissuhteiltani haluan.
Olipa sekava viesti, mutta toivottavasti joku sai selvää. Olisi kiva kuulla mielipiteitänne tilanteestani ja miten löytää siihen ratkaisu jne. Kummastaan en tahtoisi luopua.
Ja tiedän myös sen, että olen selkärangaton ja ajattelematon, kun johdan minulle tärkeitä ihmisiä harhaan, joten sitä ei tarvitse enää erikseen kertoa :). En vaan keksi ulospääsyä tästä tilanteesta. (ja nyt syyteryöppyjen uhallakin meinaan lähettää tämän viestin)
Vastaukset 15
Vanhimmat
minulla oli hyvin samankaltainen tilanne. elämä kävi hyvin hankalaksi, tilanne kesti yli vuoden ja tunteet naista kohtaan vaan syveni. loppujen lopuksi päätin, että haluanko elää ns. tavallisessa parisuhteessa ja hankkia mieheni kanssa lapsia vai elää naisen kanssa ja koko ajan miettiä miten toimia ja kertoa asiasta ihmisille.
Jatkoin mieheni kanssa, meillä on nyt lapsia ja elämä ei ole koskaan tuntunut yhtä tasapainoiselta. Vaikka ajasta on monta vuotta, vieläkin tulee haikea olo, eikä se nainen katoa ikinä sydämestäni. Tuntuu sille, että päätökseni oli kuitenkin oikea, ainakin minulle.
Jaksamista tukalaan tilanteeseen, ainut minkä voin sanoa, on se, että mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä vaikeampaa on ratkaisun tekeminen. Tunteet muuttuu ja syvenee, ja sitä enemmän loukkaat ihmisiä. Niin minulle ainakin kävi. Ja satuttaa myös itseään. Naista ymmärtää parhaiten toinen nainen, mutta elämä miehen kanssa voi olla myös ihanaa.
Hei!
Elämässä on erilaisia vaiheita.
Jos olet tosi pitkään elänyt heterosuhteessa, etkä ole koskaan aikaisemmin tuntenut mitään lesbotuntemuksia etkä vetoa omaan sukupuoleesi, älä hyppää kovin hätäisiin johtopäätöksiin. On hyvin mahdollista, että tunnet nk. romanttista ystävyyttä tätä naista kohtaan, etkä seksuaalista vetoa. Naistenväliset aseksuaaliset romanttiset ystävyyssuhteet ovat yleisempiä kuin luulisikaan.
Seurustelin naisen kanssa, joka pimitti minulta tosiasian, että olikin elänyt heterosuhteissa koko elämänsä. Hän havahtui vuoden kuluttua siihen ettei ollutkaan lesbo ja syöksyi miessuhteisiin takaisin. Selitti erehtyneensä luulemaan ihastusta rakkaudeksi...
Näin minäkin olen asian pähkäillyt, koska elämässäni on vain yksi nainen johon olen ollut oikeasti ihastunut (jopa rakastunut). Muita naisia en ole koskaan ajatellut sillä tavalla enkä mitään sellaista tuntenut. Tiedän että hänellä on samanlaisia tuntemuksia minua kohtaan, muttemme vieneet asiaa eteenpäin, en pettäisi miestäni hänen kanssan missään nimessä, niinkuin en kenenkään miehenkään kanssa. Eikä "ystävänikään" miestään pettäisi. Keskitymme parisuhteisiimme, sillä niissa todellakin on tulevaisuutemme. Seksi mieheni on hyvää ja elämä maistuu kaikinpuolin hyvälle! On vain tämä yksi salainen ihastus :-)
Rakastuminen on ihanaa, ja nyt kun aikaa on kulunut, olen itkuni itkenyt ja pääni puhki miettinyt, olen vihdoin löytänyt tasapainon! Joka kerta ystäväni kohtaaminen jännittää, mutta koko ajan menee paremmin.
Ja toivon hänen olevan onnellinen perheensä parissa. Sydämestäni en häntä ikinä saa pois enkä haluakaan saada.
Pidä pintasi. Aika selvittää asiat sinullekin :-)
Tiedätkö, minunkin asiani on ihan kohdallaan.
Enkä minä sinua edes ajattele enää.
Hyvin, hyvin harvoin...
Tekstisi kuulosti tutulta.
Minun elämäni kulkee tavalliseen tapaan,
ilman isompia iloja tai murheita.
Ajattelen sinua kyllä ja joskus
tulee vaikeita hetkiä.
Tämä palsta on tuskin oikea minulle
tai sinulle.
En kiellä sinua itseltäni enkä koskaan
sitä tule tekemäänkään. Kyllä minä sinua
rakastan vaikka mitään ei meidän välillä
muuta ole. Vahva tunne vain.
Hyvää jatkoa sinulle.
Voitais joskus kirjoitella vaikka tuolla
ystävyyspalstalla. Kirjoitinkin sinne sinulle
jo yhden viestin.
On ihanaa kuulla ettei ole yksin kummallisten tunteiden ja hämmennysten kanssa. Aluksi sitä pitää itseään vähintäänkin pimahtaneena, mutta sitten tajuaa että hei, tää on ihan normaalia!
Voidaanhan me ajatuksia vaihtaa jatkossakin. Surffailen täällä keskusteluissa joka paikassa aina uskonnosta autohin, katsastan mielenkiintoisia otsikoita ja kirjoittelen joskus eri nimimerkeilläkin, kuten varmaan kovin moni muukin.
Mutta siitä olen varma että rakas ystäväni ei keskustelupalstoilla pyöri. Siksi kai on tänne niin "turvallista" kirjoitellakin. Sitäpaitsi hänen "ahdasmielisyytensä" varmaan estäisi häntä kertomasta asioistaan moisissa foorumeissa :-)
Kaikea hyvää kaikille!
T. Bingo, tai joku muu 8-))
Post Script: Tältä palstalta tuntuu löytyvän fiksuja ajatuksia ja kiinnostavia tyyppejä, siksi tänne niin usein eksyn. Lukijoita täällä on taatusti paljon enemmän kuin vakikirjoittelijoita!
Minustakin on mukava huomata ettei ole ihan
yksin näiden juttujen kanssa.
Kirjoitellaan vaan vaikkei ollakkaan ihan tuttuja.
Kirjoittamasi juttu oli kyllä ihan samanlainen
kuin omani.
Minunkaan ystäväni tuskin tänne kirjoittelee,
ihan on samanlainen, en sanoisi ahdasmielinen, mutta ei varmaan ole ihan sinut tämän meidän "jutun" kanssa.
Et sinä vielä ole tehnyt mitään, mikä loukkaisi kumpaakaan osapuolta. Sinuna en kyllä ihan heti sänkyyn hyppäisi - jos huomaat kesken kaiken ettet tunnekaan vetoa naiseen, sinulle jää siitä huolimatta melkoinen morkkis miehesi suhteen.
Minä olen lesbo, ollut koko elämäni.
Kerran olen ihastunut poikaan, ja tämä poika minuun. Olin nuori, vapaa -- ja silti mitään ei tapahtunut. Vietimme henkisesti rankan vuoden tapaillen toisiamme intensiivisten keskusteluiden merkeissä. Kumpikin tiesi kyseessä olevan voimakkaan romanttisen ja henkisen sieluntoveruus-ystävyyden. Fyysistä vetovoimaa ei ollut.
Lopulta meistä kumpikaan ei enää kestänyt tilannetta ja päätimme olla pitämättä pariin vuoteen yhteyttä.
Parin vuoden kuluttua, haavojen parannuttua, kummallakin oli seurustelukumppani. Hänellä hoikka, vaalea skandinaavi heteronainen ja minulla oma naisystäväni. Sen koommin asiaa ei ole puitu, ystävyys on kaveri-tasolla ja hyvä niin.
Sen koommin en ole koskaan yhteenkään mieheen tai poikaan ihastunut. Olin silloin 22-vuotias ja takana oli jo ollut seurustelusuhde naiseen.
En tiedä onko tarinani mielestäsi vertailukelpoinen, mutta ainakin siinä on samoja piirteitä. Minä myös itkin kun päätimme lopettaa tapaamiset mahdottomina...
Nyt olen 36-vuotias ja hiukan haikeana muistelen noita nuoruuden voimakkaita tunnetiloja. Nykyään sitä ottaa kaiken jotenkin niin paljon rauhallisemmin...
..kuin nuoruudessa. Ettäkö voimakkaat tunnetilat olisivat häipymässä iän myötä.;)
No ei ainakaan minulle ole näin käynyt, vaan olen päättömän rakastunut edelleen..
Hih, tarkoitin että ei jaksa enää ottaa paineita mistään -- siis että joutuisi oman elämänsä muutosten takia tunnekuohun valtaan. Sitä on oppinut että elämä on elämää.
Ja muutosfaktoreita vuoden sisällä:
kuollut läheinen, työpaikan pakollinen vaihdos (yrityksen toiminta lakkasi, jouduin ihan väärälle alalle huonommalla palkalla), uudelleenkoulutukseen hakeutuminen, läheisen sairastuminen vakavasti, isoon leikkaukseen meneminen ja siitä selviäminen itselle, yksi iso positiivinen muutos. En ole varma listasinko kaikki.
Tässä tämän vuoden aikana olen kiitellyt onneani, että kaikki tämä tapahtui vasta nyt, kun ikää ja mielen tyyneyttä on tarpeeksi.
Olen myös oppinutn uuden asian itsestäni: kun tulee surua, vetäydyn, ja erakoidun. En jaksa tavata ihmisiä. Se on uutta, koska olen hyperaktiivisen sosiaalinen iloinen höpöttäjä ainakin työympyröissä....
Onneksi elämänkumppani on jaksanut tukea ja minä olen jaksanut tukea häntä, koska hänellä on ollut lähes yhtä monta muutosta kahden vuoden sisällä....
Joudumme nyt olemaan erossa ainakin pari vuotta väärillä paikkakunnilla, koska hänen äitinsä on sairastunut. Joka kerta kun kohtaamme, sydämeni läikähtää:) Katson häntä, ja olen ihmeissäni:
Miten tuo ihminen voikaan olla tuossa ja on noin kertakaikkisen ihana....
Tämä meni nyt ihan astian vierestä, mutta pitihän se tarkentaa ettet sentään luule rakkauden kuihtuneen tai laantuneen tässä vuosien varrella...
Tässä on nyt yksi näitä elämän vaikeita tilanteita, jotka uskoakseni vaativat aikaa selviytyäkseen. Mitään hätiköityä tuskin kannattaa tehdä. Ihmisen elämä on todellakin mutkikas juttu. Tunteet tulevat tilaamatta niitä erikseen.
Mietin, miksi me niin helposti syyttelemme tällaisessa tilanteessa itseämme? Mihin me pääsemme sillä? Mielestäni itsesyytökset vain pahentavat asiaa.
Itse yrittäisin rauhallisin mielin tutkiskella itseäni ja miettiä, miksi olen juuri tässä tilanteessa. Olenko tyytymätön elämääni, mieheen, jonka kanssa elän? Vai olenko kenties kiinnostuneempi naisesta yleensä kuin miehestä ja vasta nyt tämän ihastumisen myötä se alkaa valjeta minulle?
Vai onko yksinkertaisesti niin, että sekä mieheni että tämä nainen ovat niin suloisia, etten voi tunteilleni mitään? Onko tämä uutuuden viehätystä, jännityksen viehätystä?
Yritä olla avoin elämälle. Avoin tunteillesi syyttelemättä itseäsi. Ihanne näissä asioissa olisi avoimmuus kaikille osapuolille. Eli tarkoittaa, että kertoisit kummallekin tunteistasi.
Toisaalta olenkin miettinyt rakkauden määrää ja laatua, jos emme uskalla olla avoimia hänelle, ketä rakastamme.
Minkälainen rakkaus on se, joka ei kestä elämän kaikkia inhimillisiä puolia.? Ihastumisineen päivineen.
Ainakin itsestäni voin sanoa, että ymmärrän kumppanini ihastumisen myös muihin. Hän on yhtä rakas minulle, vaikka tulisesti leimuaa jonkun perään aikansa..
Mitä ikinä nyt teetkin, oikean vastauksen löydät sisältäsi, kunhan oikein keskityt kuulemaan rakkainta ihmistä maailmassa - itseäsi!
Tsemppiä valitsemallasi tiellä - olkoon se mikä tahansa:)
kaikista rohkaisevista sanoista. Todellakin, vielä ei ole mitään tapahtunut ja en ota tulevista tapahtumista stressiä, jos niitä nyt tulee. Annan kaiken mennä omalla painollaan ja eiköhän se tästä lutviudu omaan suuntaansa.
on, että me ihmiset olemme jännittävän moninaisia. En osaa antaa neuvoja, mikä sinulle olisi parhaaksi, mutta sen voin ainakin sanoa, että iloitse niistä tunteista, mitä sinussa kukkii. Ei naisen naiseen ihastuminen ole niin harvinaista kuin ihminen yksin sielussaan kuvittelee (eikä miehen mieheen). Mutta onko se kestävää, voittaako se esteet jne, se riippuu niin paljosta. Kuulostaa varmaan kovin triviaalilta, mutta nauti siitä uudesta, mitä tunnet paraillaan. Ei keskivertoihminen kovin tiuhaan elämässään näitä koe. Äläkä missään nimessä häpeä tunteitasi, seurauksia kannattaa kyllä tietenkin aina ajatella.
no niin...elikkä ensimmäisenä minulle tuli mieleeni että se on vain kokeilun halua...tunnet yhtäkkiä vetoa naiseen koska et tiedä miltä seksi hänen kanssaan tuntuisi!
.....toisaalta se nainen ois voinut olla joku toinen mieskin!!? olisit voinut ihastua mieheen ja nyt miettisit että kannattaako jäädä vanhaan ja turvalliseen vai hypätä tuntemattomaan, ihastua ja rakastuakkin ehkä...mutta ku eihän sitä koskaan tiedä mitä tulee sattumaan...pahimmassa tapauksessa tulet tekemään elämäsi virheen jättämällä hetken huuman takia oikean rakkauden!
no huh...tulipas sekavaa tekstiä :)
olen ehdottomasti vastaan pettämistä. näkisin että sinun täytyy joko unohtaa tämä nainen(joka on varmaan mahdotonta) tai selvittää hänelle että seurustelet mutta tunnet silti vetoa häntä kohtaan...samoin sinun täytyisi olla rehellinen myös seurustelukumppanillesi...suhteestahan ei tule mitään ilman luottamusta ja rehellisyyttä, rakastaisi sitten kuinka paljon tahansa.
uskoisin kumminkin vahvasti että kun olet "kokeillut" seksiä hänen(naisen) kanssa tiedät mitä haluat!
No, yleensähän nuo tilanteet räjähtää silmille ennen pitkää. Jompikumpi saa tietää totuuden ja siinä sitten ihmettelet mitä tapahtui ja oliko se sen arvoista.
Pitkässä suhteessa tulee aina ihastumisia muihinkin, ei niiltä kukaan välty. Se on eri asia miten ihmiset sitten käsittelevät nämä ihastumiset. Toiset ei pysty vastustamaan millään, toisille taas on itsestään selvää että se oma rakas on silti se paras ja yrittävät pitää itsensä kurissa. Ja niin kuin joku tuossa sanoikin, ihan yhtä hyvin olisit voinut ihastua toiseen mieheen ja nyt miettisit sitä tuolla parisuhdepalstalla.
Muuta en oikein osaa sanoa kuin että omien ja kavereiden kokemusten perusteella hetken huumalle periksiantaminen ei kannata. Jos ero tulee pettämisen takia, seuraa siitä yleensä niin paha sotku ja välirikko että niitä jälkiä korjaillaan vielä pitkään sen jälkeen. Tietenkin asia voi olla nyt vähän eri kun kyseessä on nainen, miehesi saattaa hyväksyä tämän tempun koska se kaks naista on se yleisin miesten fantasia. Ellet siis jätä häntä tämän naisen takia, ja taas on sanottava se varoituksen sana että suoraan yhdestä suhteesta toiseen hyppääminen ei yleensä onnistu. Jos ja kun et kerran halua kummastakaan luopua, voithan aina vihjaista miehellesi että olet löytänyt itsestäsi bi-puolen ja haluaisit kokeilla. Mutta mielestäni tällöin sinun olisi myös kerrottava tälle naiselle missä mennään, on aika ikävää jos hän on rakastunut sinuun ja suunnittelee suhdettanne pidemmälle tietämättä sitä että seurustelet etkä (ilmeisesti?) aio erota.
En tiedä. :/ Hankalalta kuulostaa. Voisitko ottaa loman molemmista ja miettiä vähän aikaa itseksesi mitä oikein haluat?