Joko kaikki kaikkosivat?
Luin tuossa mielenkiintoisen uutisen siitä, että suomalaismiesten kuolemista 4% on itsemurhia.
Lisäksi onnettomuuksissa ja väkivallan uhrina kuolee 12%.
Mikä meidän suomalaista " mussukkaamme" vaivaa, kun esim. kreikkalaisten miesten itsemurhia on vain alle prosentti kuolemista!!
Mitäs mietitte tästä?
Toisen uutisen mukaan Kelan mielenterveyskuntoutukseen varaamat rahat tälle vuodelle on jo käytetty. Lasten ja nuorten osalta, 5 - 25 vuotiaille.
Täällä on varmasti äitejä paljon, miltä tuntuu tämä tieto? Eikö ole kamalaa?
Vielä siellä löytyi uutinen siitä, että olemme suvaitsematonta kansaa. Se tiedetään? Mutta emmekö sitten ole jokainen sitä? Miten siitä voisi oppia "ulos"?
Jos haluatte kysyä minulta jotain, sekin sopii. Vastailen tässä työni lomassa. Olisi niin kiva tutusta!
Hauskaa päivän jatkoa Teille!
Meillä on pilvipouta, eikä erityisen lämminkään :(
Luin tuossa mielenkiintoisen uutisen siitä, että suomalaismiesten kuolemista 4% on itsemurhia.
Lisäksi onnettomuuksissa ja väkivallan uhrina kuolee 12%.
Mikä meidän suomalaista " mussukkaamme" vaivaa, kun esim. kreikkalaisten miesten itsemurhia on vain alle prosentti kuolemista!!
Mitäs mietitte tästä?
Toisen uutisen mukaan Kelan mielenterveyskuntoutukseen varaamat rahat tälle vuodelle on jo käytetty. Lasten ja nuorten osalta, 5 - 25 vuotiaille.
Täällä on varmasti äitejä paljon, miltä tuntuu tämä tieto? Eikö ole kamalaa?
Vielä siellä löytyi uutinen siitä, että olemme suvaitsematonta kansaa. Se tiedetään? Mutta emmekö sitten ole jokainen sitä? Miten siitä voisi oppia "ulos"?
Jos haluatte kysyä minulta jotain, sekin sopii. Vastailen tässä työni lomassa. Olisi niin kiva tutusta!
Hauskaa päivän jatkoa Teille!
Meillä on pilvipouta, eikä erityisen lämminkään :(
Vastaukset 29
Vanhimmat
kun ei tiedä onko "puolesta vai vastaan tyyppiä."
Me ollaan "töksis ja möksis kansaa", niinkuin tän palstan kirjoituksista on hyvin huomannut. Ollaan ilkeitä pahoja tyhmiä epäystävällisiä epälojaalisia negatiivisia, halutaan viedä toisilta jalat alta keinolla millä tahansa. Toisten ilahduttaminen on meistä aivan vierasta. Siitä korkeat itsemurhaluvut. Poikkeuksena "möksis ja töksis"-tyylistä tällä palstalla mielestäni on "äitix3" ja "Anne", ehkä muitakin mutta kaikista en ole luonut käsitystä.
ihan on kuule turhaa.
En ole puolesta mutta en myöskään vastaan. Minulla on omat mielipiteeni enkä tuputa teille niitä. Puutun asiaan kun huomaan tahallista ärsyttämistä, siis ennalta ehkäisyä, ennen kuin jollekin tulee kovin paha mieli.
Millä keinoilla sen teen, no, puhumalla. Voin tietty sitten poistaakin viestejä. En hauku en syytä. Saatte puhua ihan mitä tahdotte, niin PAAALJON kuin haluatte. Annan mielipiteen, jos sitä minulta kysytään, mutta se ei ole se VAHVIN mielipide. Osallistun mielelläni ihan tavallisena keskustelijana. Vieläkö hirveesti pelottaa?
Yhteistyötä minä tänne tulin tekemään, en olemaan teidän yläpuolellanne, vaikka minulla onkin mahdollisuuksia, joita teillä ei ole. Mutta ne ovat vain äärimmäisiä keinoja.
Toivon myös, että annatte minulle mahdollisuuden "oppia" tämä työ. Opettakaa, antakaa palautetta, jos siltä tuntuu. Minä kestän kyllä.
:)
Mua ainakaan.
On vain paljon muita kiireitä näin reissussa joten ei paljon kerkee tätä nettiä selailla.
Sitten taas enemän kirjoittelen kun palaan arkeen ja kotiin.
Mutta valvojaa tälle palstalle on kaivattu ihan todella paljon.
Jospa nyt saatais aikaan ihan oikeita keskusteluja yksinhuoltajaperheiden arjesta ja juhlasta. Ettei tarvi pelätä saavansa kauheasti loskaa niskaansa.
Kenen elämä sujuu loatta? Olis kiva tietää...
Mitäköhän tarkoitit tuolla alustuksellasi miesten kuolemista?
Mitä mielenkiintoista siinä on?
Miten tuo asia liittyy yksinhuoltajien palstalle?
Ymmärtäisin jos 'tilastossasi' olisi käsitelty
alaikäisten lasten vanhempien kuoleman tapauksia.
Koskettaisi varmasti enemmän tämän palstan lukijoita.
myös muita asioita. Et tainnut huomata. Mielestäni niitä kaikkia asioita saattaa yhdistää sama tekijä. Paitsi, että ne olivat tämän päivän uutisia.
Anteeksi kovasti, jos se loukkasi. Taidan lopettaa nämä kirjoitushommat ja katselen silloin tällöin, josko olette postia lähettäneet.
Niin on varmasti parempi. Jos teette riidan täällä, saatte tehdä sen keskenänne. Minä en siinä auta. Mutta varmasti siihen puutun.
haluatteko te täällä sitten päivä päivän perään riidellä yh-korotuksesta ym. yh:n elämään liittyvästä?
Onko suurin osa jo syrjäytynyt muiden ihmisten elämästä?
Onko teille yksinhuoltajuus niin raskas (rakas) asia, ettette edes halua (jaksa) tietää mistään muusta ympäröivästä?
Mielestäni (koulutukseni mukaan) kaiken inhimillisen pitäisi koskettaa IHMISTÄ, joksi yksinhuoltajankin olen laskenut.
Lueskelin tässä eilen illalla näitä vanhoja juttujanne. Oli leivänteko-ohjetta oli kuoleman käsittelyä oli yrittäjyyttä ja montaa muuta juttua. Ei mielestäni näistä mikään aihe ole vain yh:n aihe. Niinpä uskalsin häiritä teitä tämän päivän uutisilla. Ne eivät siis ole "tilastojani", vaikka niin virheellisesti väititkin.
Tässä lyhyt perustelu, miksi. Toivon, että vastaat myös minun esittämiini kysymyksiin, omalta kohdaltasi. Perustellen ne. Kuten vaadit minultakin. Ja kuten teinkin.
ollut pitkään.
Ainakin minä toivoisin että täälä voisi kirjoittaa kaikista aiheista saamatta päälleen järkyttävää ryöppyä haukkumisia.
Tietyt nimimerkit oikein etsivät kirjoituksesta jonkun "virheen" tai erottavat lauseen irti asiayhteydestä ja siihen takertuen haukkuvat kirjoittajan.
Siksi toivoinkin että valvojan saaminen tänne auttaa siihen että ne turhan jauhajat saadaan täältä pois ja ne kirjoitajat joiden kanssa palstaa alettiin täyttämään saatas palaamaan tänne takaisin. Ja keskustelemaan iloista suruista ja arjesta... koska siihen mahtuu niin paljon.
Voisin kertoa omasta elämästäni tosi paljon suruja.. ja olen kertonutkin ... mutta niitä iloja on kuitenkin vielä enemän ja aurinkoa.
Ja niitä neuvojakin sitä joskus kaipaa toisilta.
muusta yhteiskunnasta, pikemmin päinvastoin. Tottakai myös miesten asiat koskettaa yh:ia. Meten alustus oli hyvä.
se on ollut pitkään?
Kumpaa mieltä nyt oikein olet?
Kirjoita mailia, jollet tähän halua kaikkia sanoa.
lähes kaikista asioista.
Olin jo pitkän aikaa poissa kirjoittelijoiden joukosta koska sain vaan mielen pahaksi näistä vastauksista. Ja kun on keuhkokuumeessa ei kertakaikkiaan ihan kaikkea jaksa suodattaa.
Joidenkin mielestä yh.n pitäs pistää päänsä pensaaseen ja olla mahdollisimman hiljaa ettei häiritse ketään... ja tartuta yksinhuoltajuutta vaan kehenkään.
Ja lapsistaan ei saisi olla.ylpeä ja onnellinen..
ja jos ei tähän muottiin suostu... on todella huono ihminen.
Hmmm minulta taisi nyt mennä ohi... mihin asiaan minun pitää mielipiteeni sanoa?...
Tahdon vain että tappelu samassa tilanteessa olevien kanssa loppuu ja ajatusen vaihto kävisi mahdollisiman vilkkaana.
Olen ollut keskustelemassa tuolla yksinja yhteishuoltajien sivulla.. ja siellä ei ole tälläistä haukkumista vaan asiallista keskustelua.
ja ei siellä olla kuitenkaan samaa mieltä asioista.
Joskus olosuhteiden pakosta hetkittäin aika tiukasti kotiin suljettu kylläkin.
Eron jälkeen välittömästi meni lähes vuosi etten päässyt kotoa mihinkään .. silloin tuntui hieman orvolta olo. Mutta aika aikaa kutakin...
Joka päivä helpottaa...
Toi lesten ja nuorten henkinen huonovointisuus on muuten aika huolestuttava juttu.
Ja varsinkin se määrärahojen puute kelalla ettei sitä voida hoitaakaan tehokkaasti.
Lisää hyviä aiheita kehiin
sanoisin tähän kohtaan, että keskustelu onnistuakseen VAATII MOLEMMILTA osapuoliltaan kunnioitusta. Muuten se on riitelyä. Kuten varmaan kaikki ymmärtänevät.
Olen huomannut jo, että tämä pieneen osaan (usein asian kannalta mitättömään) tarttuminen ja siitä inttäminen on in näillä saiteilla.
Yritetään pitää se mieli hyvänä, sinullakin. Siksi olisi erinomaisen tärkeää, että tiedän, missä kohdin tartun asiaan. Voinko pyytää sinun mielipidettäsi?
En halua puuttua liian paljon. Sillä minun ei ole tarkoitus täällä JOHTAA keskustelua. Seuraan sitä, työssä välillä päivisin ja illalla kotona.
Minulla on kuitenkin muutakin elämää.
Poistat vaan asiattomuudet.
Kuten vihjailut yhteiskunnan rahoilla elämisestä.. huoraamisesta, ja sen sellaiset.
Nehän ei kuulu palstalle ollenkaan ja jos sellaisia yksinhuoltajia on.. ne ei näillä palstoilla liiku.
Kummallisia kuvitelmia ihmisillä yh.n arjesta tai ei se käsitys ole kuin muutamalla ihmisellä.. koska he vaihtavat sitä nikkiään ja antavat kuvitelman että heitä on valtaosa ihmisistä.
Ainakin minä tulen ilmoittamaan mielestäni asiattomat viestit suoraan.. ja moni muukin tekee niin.
Jospa saisimme tästä palstasta mukavan paikan vaihtaa ajatuksiaan.
Siihen laitan toivoni nytkun sheriffi vihdoin tänne saatiin.
tätä palstaa minäkin, vaikken yh olekaan.
Jos on jonkun nimimerkin kanssa samaa mieltä ja "puolustaa" tätä eli kommentoi jotain, niin heti on hänen "sivupersoonansa", kuten minä äitix3:n.
TEHKÄÄ tosiaan niin, ILMOITTAKAA niistä asiattomuuksista.
Minulla on vielä se etu, että minua ei huijatakaan "sivupersoonilla"...
Muuten, siksi minut tänne juuri valittiin. Jotta yhdessä saisimme tästä elävän ja mukavan paikan keskustella. :D
Huoraamiset on selvä, samoin mielestäni KAiKKI muukin kirjoittajaan itseen kohdistuva arvailu ja herjaaminen. Täällä oli monta ketjua, jossa alakynteen jäädessä kumppani alkoi vaihtaa nimimerkkiä ja teksti karskiutui huomattavasti. Sitten oli niitä, jotka näyttivät kesken kaiken hyökkäävän "hullun lailla" jonkun kimppuun, vaikka eivät olleet aiemmin ketjuun mitenkään osallistuneet. Mutta tarkempi tarkastelu osoitti, ettei se niin ollutkaan...Mitä keskustelua se on?
Mutta esim. asialliseen "pohtivaan" sävyyn kirjoitettu ajatelma "yksinhuoltaja tukiviidakossa", sille en valitettavasti voi mitään. Jos alan poistamaan kaikki asiallisetkin "rahaviestit", olen pian entinen sheriffi...sillä yleensä tämmöinen loukkaa kovasti kirjoittajaa, joka ei sitä loukkaamismielessä kirjoittanut. Hän valittaa siitä varmasti.
Muistakaa muuten myös, että kaikki eivät tule tänne riitelemään. Vain murto-osa. Mutta he ovat sitäkin sitkeämpiä...ja nyt kun minä olen täällä, saattaa aluksi käydä jopa niin, että tahti vaan kiihtyy. Sillä häirikkö koettelee rajansa. Kuin lapset ikään. Mutta me osoitamme ne hänelle.:)
käyttäjä itse alkaa syytellä muita sivupersoonien käytöstä jäädessään sivupersoonistaan huolimatta alakynteen.
olen ajatellut.
Saman kirjoittajan jutut tunnistaa aika helposti, vaikka nimimerkki olisi mikä.
että yh:n arkeen kuuluu myös yhteiskunnalliset asiat. Tällä hetkellä niihin kuuluvat prostituutio, huumeet jne. Me kasvattajina ja huoltajina olemme ensisijassa vastuussa lastemme tulevaisuudesta. Se on meistä kiinni minkälaisen maailman me heille jätämme ja minkälaiseksi toimivaksi yksilöksi me lapsemme kasvatamme.
Tämän palstan tarkoitus varmaankin on vaihtaa mielipiteitä, keskustelua puolin ja toisin.
Jokainen on oman historiansa kantaja, siksi jokainen persoona näkee asiat erilailla ja toisinaan mielipide eroavaisuudet aiheuttavat kiivastakin keskustelua ja näin täytyykin olla. Täytyy myös muistaa, että jokaisella on omanlainen tyyli kirjoittaa, jotkut kirjoittaa turhia sepustelematta, kommentoivat lyhyesti ja toisilla tyyli on kerronnallinen. Osalla ei tämä kielioppi ole kohdallaan ja pilkkukin voipi olla väärässä paikassa.
Ja sitten päivän mietelause, joka on Intiaanien rukous:
"Suuri Henki, auta minua, etten tuomitsisi ketään ennen kuin olen puoli kuuta kulkenut hänen mokkasiineissaan."
Niin, eikö tuota suomalaiten miesten itsemurha alttiutta ole ihmetelty ja tutkittu kautta vuosikymmenien. Jossain ilmeni, että kainuun ja lapin perukoilla olevat ovat erittäin alttiita itsemurhiin. Josko tuo syrjässä eläminen metsän ja lakeuksien keskellä, kituuttaen leivänkannikan ja poltetun kanssa olis yks niistä monista syistä. Ja tämän päivän työttömyys ja syrjäytyneisyys vielä edesauttaa mielenterveysongelmiin ja psykiatrian puolelta resurssien puuttuminen ei varmaankaan tilasto kaunistamaan.
En tullut katsoneeksi oliko siellä mainittu kuolinsyyksi alkoholi. Se on jokaisessa näistä osallisena.
Tässä muutaman vuoden kuluttua voidaan näitä lukuja nostella muutamalla %-yksiköllä, kun tämän päivän pienokaiset pääsevät aikuisikään. On Suomen kansalla huonosti asiat. Mm. pankkikriisissä ja sonerajupakassa paloi veromarkkoja paljon, ja tuskin tulemme saamaan niitä takaisin. Pikku peruna koko kakussa, mutta muutama lapsukainen niilläkin olisi saatu ulos "oravanpyörästä" paremman tulevaisuuden syrjään kiinni.
Mun on pakko laittaa tähän loppuun Sokrates´n (470-399e.K.r.) miete
"Siitä päivästä, jolloin lapsi syntyy, teidän on totutettava hänet tulemaan toimeen ilman tavaroita.
Nykyajan lapsilla on liikaa ylellisyyttä. He käyttäytyvät huonosti, uhmaavat esivaltaa eivätkä kunnioita vanhempiaan.
He eivät enää nouse seisomaan, kun heidän vanhempansa tai opettajansa astuvat huoneeseen. Miten kammottavia ihmisiä heistä tuleekaan, kun he kasvavat aikuisiksi?"
Kasvatuksella on suuri merkitys myös suvaitsemattomuudessa.
Täällä on tähtitaivas pilvieverhon takana ja kohta on aamunkoi.
tai mitä se sitten onkin mikä väkivaltaankin nuoren johdattaa, pitäis kiireesti tehdä jotain. Olen kuullut syytöksiä, että yh:ien lapsista tulisi rikollisia, homoja ja ties mitä kaikkea, mutta en ollenkaan usko sitä. Yksinhuoltajien perheet eivät juuri poikkea muista perheistä. Jos yh:lla on joku paha ongelma (esim. alkoholismi), olisi se hänellä parisuhteessakin. Parisuhteisten menestys- ja elintasokilpailu puuttuu, mutta sehän on vain hyvä lapsen kannalta. Lapselle riittää rauhallinen lapsuus.
rauhallinen lapsuus ON JO järkkynyt, kun ero on tullut...vaikka se sen jälkeen osalla olisikin entistä parisuhdetta seesteisempi.
Mutta lapset on menettäjiä, vaikka he menettäisivät miten kunnottoman vanhemman.
Meillä kaikilla on vain yhdet biologiset vanhemmat.
Oletko sitä mieltä, että kaikista mainitsemistasi ongelmista kärsii vain muut kuin yh-perheet?
Yksi lasten pahoinvoinnin aiheuttaja on turvattomuus ja ihmissuhteiden kestämättömyys.
Minä en niele tuota, että elintaso- ja menestyshakuisuus ovat suurin aiheuttaja lasten pahoinvoinnille. Vaikka menestyisi miten ja omistaisi mitä tahansa ei se tarkoita, ettei ole lapsista huolehdittu.
Parempiosaisten panettelua, sanon minä!
Voip johtua niin monesta asiasta.
Ei ainoastaan yksinhuoltajan hoivissa kasvaneet lapset ole turvattomia .. varsinkin jos vanhemmat osaavat eron jälkeen hoitaa välinsä kiistatta.
Ero järkyttää lasta aina. omistani tiedän että se on tosi paha shokki lapselle kun isä ei yhtäkkiä olekaan arjessa mukana.
Mutta minä osasin hakea apua ennen oireiden pahenemista. Kiitos lasteni hyvinvoinnista kuuluu pitkälti oman kaunpungin perheneuvolan väelle.
Pari esimerkkiä.. äärilaidoilta
Tunnen yhden perheen.. läheisesti.
Isä äiti kolme lasta. perhe on todella hyvin toimeentuleva niin henkisesti kuin rahallisestikin. Voitas sanoa että hyväosaisia ovat.
Ja siksi olikin suuri yllätys että heidän 17v tyttärensä alkoi kärsiä masennuksesta ja henkisestä pahoinvoinnista.
Ja läheltä seuranneena voin sanoa että tätä lasta kuten sisaruksiaankin on rakatettu tosi paljon.
Mutta vanhenmpiensa ja ystäviensa tuella hän pääsi asiantuntevaan hoitoon ja elämä on nyt vuoden jälkeen taas paranemaan päin.
Tunnen myös yh äidin jolla oli kaksi lasta.. poika ei pärjännyt yhteiskunnassa.. joutui tappeluun ja putkaan harva se viikonloppu.. nyt on 24 vuotiaana kahden lapsen isä ja sairastaa vaikka mitä tarttuvia tauteja...
tytär taas luki itsensä hyvin arvosanoin hyvään ammattiin ja seurustelee jo ties monetta vuotta saman pojan kanssa.. asuvatkin yhdessä. Samat eväät... ja aivan erilainen kohtalo.
Erossa lapsi menettää aina jotain. ja se on ikävää. Mutta se pitää muistaa ettei se aina ole automaattisesti sen syy joka lasten kanssa jää elämään. Siis yksinhuoltajan.
Yksinhuoltaja tekee taatusti parhaansa lasten eteen.. koska meidän on pakko vain jaksaa vaikka kuin tahtois luovuttaa ja painaa päänsä pensaaseen.
laskettiin ns. stressipisteitä. Asunnonvaihto, työpaikanvaihto, tärkeän ihmissuhteen katkeaminen, onnettomuudet, rikoksen uhriksi joutuminen, sairastuminen, kuolema ym. antoivat näitä pisteitä henkilölle. Mitä useampi piste, sen lähempänä oli "sietorajan" ylitys. Ja tietty pistemäärä osoittikin, että ihminen oli henkisen katkeamisen rajalla.
Se miten kehenkin stressi vaikuttaa on yksilöllistä, kaikissa tapauksissa. MUTTA se vaikuttaa kaikkiin jotenkin.
Pitäisi vain muistaa, että vanhemmat ovat näissäkin asioissa lastensa huoltajia. Lapsi itse ei pysty henkisestä hyvinvoinnistaan ollenkaan huolehtimaan. Pienikin lapsi kykenee miettimään ja kummastelemaan asioita, mutta ei kykene kuin alkeellisiin ratkaisumalleihin, joka yleensä vain pahentaa tilannetta. Siinä kohdassa pitäisi olla aikuisen apu lähellä. Hyvä, että olit omiesi tukena, äitix3.
Haluan sanoa tällä, ettei aineellinen hyvä, eikä rakkaus ole kumpikaan yksin eikä yhdessäkään este pahoinvoinnille. Panssarina se toimii, ainakin hetken. Mutta yleensä kyllä murtuu, kunhan paine kasvaa riittävän kovaksi. Ja se kasvaa, mikäli mitään asialle ei tehdä. Se hiertää kuin kivi kengässä. Niin kauan kuin se otetaan pois.
Myös osa näistä näennäisesti selvinneistä, saman ongelmaperheen lapsista, kärsii monenlaista henkistä traumaa loppuiän. Näkymätöntä. Harvempi siitä ääneen puhuu. Syitä taas on monia. Esim. joka perheessä pitää olla ns. selviytyjä. Hänen vahvuutensa riippuu muista. Jonkun toisen perheen hysteerikkö voi olla toisen perheen selviytyjä (vahvuudeltaan siis). Meitä on tosi monenlaisia.
Yleensä on silti niin, että jos lapsuudessa on jokin asia ollut tosi kurjasti, se jättää jälkensä mitä moninaisimpiin asioihin ihmiselämässä.
Olen kuullut sanonnan, joka mielestäni pitää paikkansa:
" Älä kadehdi toisen iloa, kun et tunne hänen helvettiään."
Sen mukana hauskaa päivää!
Kyllähän se varmaan on että joka perheessä sellainen on pakko olla.
Monessa se on se vahva äiti tai isä. Joskus jopa lapsi joutuu sen roolin ottamaan.
Ainakin minusta tuntui tosi pahalta eron jälkeen kun silloin 10v poikani alkoi käyttäytyä kuin aikuinen mies ottaen ison pojan (isänsä) roolin perheessämme. Ja koska hänellä on tämä mbd sen seuraukset olivat käydä tuhoisiksi.
Ja heti eron jälkeen minä olin sellaisessa "sumussa" pariviikkoa etten edes huomannut ison veljen pitävän huolta pienemmistään.
Onneksi pojalla oli tosi fiksu ja osaava neurologi jolle huoleni kerroin, hän auttoi minua kertomaan pojalle ettei hänen tarvitse muutua isoksi vaikka isä on lähtenytkin.
Mutta uskotko ettei hetket eron jälkeen olleet helppoja meille kenellekään.
Minä olin joutunut jo tyttären sairastamisen vuoksi valvomaan yöt pidemmän aikaa ja ero sotki minun henkistä hyvinvointia vielä enemän.
Ja koska raha-asiat oli sekaisin oli huoli myös ruuasta ja muusta pakollisesta pinnalla.
Moni ihminen joka tarinamme tuntee... ovat ihmetelleet että miten minä olen pysynyt kasassa ja pystynyt luotsaamaan perheeni yli kaiken tämän.
Ja siihen valvonut sairaiden vanhempieni luona sairaalassa. ja heidän arjestaan huolehtien myös.
Ehkä minä olen se meidän perheen(olen ison perheen tytär) selviytyjä.
Mutta kovan koulun olen joutunut läpikäymään että tähän tilanteeseen olen päässyt.
Ja edelleen olen sitä mieltä että äiti ei voi kokea pahempaa kuin oman lapsen vakava sairaus. Siinä kalpenee avioerot ja omat vakavat sairaudet tyystin. Se tuska oman pienen hennon lapsen puolesta raastaa äidin sydäntä joka hetki.
Mutta niin vain siitäkin oli pakko selviytyä.
Elämä meni uusiksi.. ja elämänarvot.
Joku viisas on sanonut että "mikä ei tapa se vahvistaa"
Kun minulla koittaa se "sietorjan" ylitys minä masennun.. mutta vain päiväksi tai kahdeksi.. makaan vuoteessa jättäen kaiken tekemättä....
ja sitten nousen ja olen taas tarmoa täynnä...
tämä on minun selviytymistaistelua...
ja ajateltavaksi voisin laittaa tähän mielenkiintoisen mietteen, minkä olen kuullut.
Sitä saa arvostella ja miettiä, se voi jopa lohduttaa. Tai saattaa epätoivoon. Se antaa vaikeina hetkinä uskoa huomiseen. Oma uskoni tämä ei ole, mutta lohdutuksesta käynyt monesti. :)
"Minä uskon, että ihmiselle syntymälahjana on annettu yhtä paljon onnea ja epäonnea.
Näitä kokemalla vuorotellen ne kestävät elämän loppuun molemmat. Mutta jos koet vain toista..."
Ps. Onnella tässä tarkoitetaan sellaista onnea lähinnä, joka on kuin tuuri! Esim. kun kaikesta viis veisaa ja silti onnistuu...toinen taas tekee kaiken huolella ja epäonnistuu.
..lapsi menetä kumpaakaan vanhempaansa. Olen kohta 12-vuotiaan pojan äiti ja erosin pojan isästä n. 10 vuotta sitten. Pojan elämässä ei muuttunut mikään muu kuin se, että isä ja äiti eivät enää nuku samassa sängyssä. Lapsi tapaa isäänsä aivan yhtä paljon kuin aiemminkin. Toisin sanoen isä tulee töistä suoraan tänne meille ja lähtee yleensä silloin, kun poika menee nukkumaan. Helppoa tämä ei alkuun ollut, vaan me vanhemmat jouduimme monessa asiassa nielemään kiukkumme ja nöyrtymään tosiasioiden edessä. Mutta nyt homma toimii ja toimii varmasti jatkossakin.
kysyä, miksi ihmeessä erositte?
Eikö tuo olisi kahdelta aikuiselta onnistunut ilman eroakin, tuo kiukun nieleminen ja nöyrtyminen tosiasioiden edessä? Ettehän näin ollen voi pojan takia olla edes muiden kumppanien kanssa.
Ja niiden myötä myös riidat. Alkuun mua pelotti päästää exä tänne poikaansa katsomaan, mutta kun tajusin olla avaamatta ovea jos exä oli humalassa, niin exä myös lakkasi käymästä kaljalla ennen meille tuloa. Myös mustasukkaisuus oli kuvioissa vahvasti mukana ja nyt, kun emme ole enää yhdessä, ei myöskään ole mustasukkaisuutta.
Tällä hetkellä molemmilla on uudet kumppanit. Mutta vaati kyllä miltei 10 vuotta löytää sellaiset henkilöt, jotka tämän meidän tapaamisratkaisumme hyväksyivät. Mutta kummallakaan ei ollut kiire juosta toiseeen syliin, joten kärsivällisyys kyllä palkittiin. Aina välillä käymme koko porukalla yhdessä syömässä ja olenpa käynyt exän uuden kanssa kaksisteen ravintolassa juhlimassakin.
Tilanteen olisi ehkä voinut ratkaista aikoinaan toisinkin. Mutta itse olin ainakin niin rikki alituisen pelon ja exän alkoholinkäytön vuoksi, että siinä tilanteessa ei mulla olisi ollut voimia pienen lapsen kanssa ruveta asioita käsittelemään. Välit olivat niin tulehtuneet kaikin puolin, että voimat eivät olisi riittäneet. Onneksi riittivät siihen kiukun nielemiseen ja nöyrtymiseen, nyt ollaan exän kanssa kuin sisko ja veli. Tuemme tarvittaessa toisiamme ja kumpikin laittaa aina lapsen edun omien mielihalujensa edelle.