Toivoa sopii, että joku kuraattorin tai opettajan onneton sielu eksyisi lukemaan näitä. Saattaisivat hekin oppia joskus jotakin. Tai alkaa oikeasti miettiä koulukiusaamisen vakavuutta. Ja isoihin palkkoihinsa nähden kantamaan joskus vastuutakin. Opettajat kun luulevat että heillä ei ole velvollisuuksia. Väärin! Meillä kaikilla ihmisillä on velvollisuuksia ei vain pelkästään oikeuksia!
Tälläkin palstalla niin helevetin paljon liikaa koulukiusattuja…aivan liikaa. Kuka enemmän kuka vähemmän elämän kolhuja saaneena… ja kun miettii että kuinka moni koulukiusattu ei ole enää edes kirjoittamassa tänne, kuinka moni kiusattu on siis jo masentuneena päättänyt päivänsä liian aikaisin oman kätensä kautta. Ja aivan 100%:n varmasti kaikissa näissä tapauksissa joku opettaja tai joku vanhempi on ollut jollain lailla tietoinen kiusaamisesta, mutta raukat eivät ole siihen puuttuneet.
Ja kun joku koulukiusattu sitten jonakin synkkänä hetkenä ei enää jaksa, vaan ottaa oikeuden omiin käsiinsä tehdäkseen lopun kiusaamisesta, niin opettajat viranomaisia myöten leikkivät tekopyhää ja ihmettelevät huulipyöreänä miten näin on päässyt TAAS käymään. Hallitus valittelee ja levittelee pääministeriä myöten käsiään. Ihmetellään mikä meni kiusatun lapsen kasvatuksessa pieleen kun tappoi kiusaajansa.
Itse olin koulukiusattu läpi koko peruskoulun. Muistan kuinka juoksin kouluun ja koulusta kotiin, kiusaajat kannoillani. Onneksi olin nopea jaloistani. Otin välitunneilla usein osumaa isommilta. Toisinaan minua piestiin ihan opettajien nenän edessä. Opettajat olivat siis tietoisia…mutta kuten niin monen Teidän muidenkin tapauksissa, ei opettajia kiinnostanut puuttua…vaan käänsivät katseensa muualle näytellen tietämätöntä. Joten kiitos paljon opettajille! Kaiken paskan kestettyäni perkeleet myönsivät luokan parhaana oppilaana hyvästä käytöksestä minulle stipendinkin, jonka olisivat voineet rehellisesti työntää vaikka perseeseensä!
Omasta mielestäni pahinta ei ollut fyysinen kiusaaminen ja väkivalta. Se hajotti paikkoja kyllä, mutta kasvatti myös kovuutta ja kipukynnystä. Pahinta oli se henkinen nöyryytys, se kasvatti vain vihaa. Se tunne kun kiusaajat saavat sulle julkisen nöyryytyksen ja kyyneleet silmiin nauraen sun kärsimykselle ja ahdistukselle.
Nykyisin elän melko hyvää tasapainoista elämää kaukana noista ajoista. Mutta silti toisinaan muistot 12 vuoden takaisista peruskouluajoista hiipivät mieleen ja saa mielen masentumaan. Lähes aina mietin vain yhtä kysymystä, MIKSI EN LYÖNYT HETI TAKAISIN? miksi en alentunut kiusaajien tasolle ja turvautunut väkivaltaan? Jos pääsisin ajassa takaisin, niin tekisin jotain toisin. Muutama kusipää saisi puukosta jo heti huomenna. Katkeruutta? Ehei, ihan puhdasta vihaa.
Nuorempien kirjoituksia tältäkin palstalta lukiessani muistan omaa peruskouluaikaani ja samalla jaan kyllä koko sydämestäni sympatiat kaikkien Teidän koulukiusattujen kanssa ja huomaan että monet Teistä ovat kokeneet varmasti vielä pahempaa kuin minä. Eikä läheskään kaikki Teistä koskaan saa tilejä kiusaajien kanssa tasattua. Mikään ei ole kouluissa muuttunut eikä kiusaaminen ole vähentynyt, ja opettajat ovat yhtä saamattomia raukkoja kuin 12vuotta sittenkin. Se masentaa itseänikin tällä hetkellä ja saa minut kirjoittamaan tänne. Kun valtion päättäjätkin ovat liian saamattomia vätyksiä tekemään asioille mitään tai antamaan tukeaan, kuten olemme kaikki jo nähneet, niin pitäisi itse varmaan perustaa harrastusmielessä jokin yhdistys koulukiusattujen tueksi.
Ainakin tietäisin miltä Teistä kiusatuista tuntuu, olenhan itsekin sellainen.
Harvoin voin sanoa että olisin mitenkään millään asteella muita parempi ihminen, ei en ainakaan usko olevani…mutta ainakin minusta tuli kiusaajiani parempi ihminen...se ei ole mikään saavutus. Kun tietää millaisia hylkiöitä heistä on tullut. Työttömiä narkomaaneja, rikollisia ja vieläpä avuttoman tyhmiä juntteja. Joita jopa heidän vanhempansa häpeävät.
Varmasti monesta Teistä on tullut tai tulee kiusaajianne parempia ihmisiä. Omalla kohdallani tiedän että nykyisin kiusaaja reppanoista ei vastusta enää olisi…osat ovat todellakin vaihtuneet. Toivottavasti luoja suo minulle uusinta ottelun kaikkia kiusaajiani vastaan jonakin päivänä, silloin pääsisin vihasta lopullisesti. Sitä ilon päivää odotellessa voin vain tukea ja auttaa niitä jotka ovat samaa paskaa kokeneet ja kannustaa ajatuksella siitä, että uskokaa vain ”Kaikki aina ajallaan kaikki takaisin maksetaan, mutta ANTEEKSI HEILLE EI PIDÄ ANTAA MILLOINKAAN”.
Paras rangaistus kiusaajalle olisi kun hänen lapsestaan tulisi koulukiusattu, joka masentuneena päättää päivänsä köydenpätkään. Itkeköön ”isi” sitten lapsensa haudalla ja muistelkoon kaikkia heitä joita itse on aikanaan kiusannut. Silloin hymyilen kiusaajalle sen elämäni ainoan kerran…sen verran kylmän kusipään te kiusaajat ja välinpitämättömät opettajat olette minustakin tehneet.
YRITTÄKÄÄ kaikesta tuskasta ja ahdistuksesta huolimatta kaverit jaksaa taistella. Ja uskokaa ja luottakaa siihen että kyllä lopussa velat maksetaan korkojen kanssa takaisin tavalla tahi toisella.
Ja elämä kuluu yllättävän nopeasti, joten ei sitä ennenaikaista poismenoa kannata nopeuttaa oman käden ja köydenpätkän kautta, vaikka kuinka ahdistaisi. Köydenpätkä ei ole ratkaisu. Sitä on vain jaksettava nousta tuhkasta…
“...Strike from behind and knock me to the ground
Kick me while I'm down!
Stab me in the back, you bastards
Tear my heart out of my chest!
I'll rise from the ashes, from these ruins of mine
From the wreckage
I'm right on your track, you bastards
A dozen of eyes for an eye - vengeance is mine!...”
-Sentenced-Vengeance is mine-
Tälläkin palstalla niin helevetin paljon liikaa koulukiusattuja…aivan liikaa. Kuka enemmän kuka vähemmän elämän kolhuja saaneena… ja kun miettii että kuinka moni koulukiusattu ei ole enää edes kirjoittamassa tänne, kuinka moni kiusattu on siis jo masentuneena päättänyt päivänsä liian aikaisin oman kätensä kautta. Ja aivan 100%:n varmasti kaikissa näissä tapauksissa joku opettaja tai joku vanhempi on ollut jollain lailla tietoinen kiusaamisesta, mutta raukat eivät ole siihen puuttuneet.
Ja kun joku koulukiusattu sitten jonakin synkkänä hetkenä ei enää jaksa, vaan ottaa oikeuden omiin käsiinsä tehdäkseen lopun kiusaamisesta, niin opettajat viranomaisia myöten leikkivät tekopyhää ja ihmettelevät huulipyöreänä miten näin on päässyt TAAS käymään. Hallitus valittelee ja levittelee pääministeriä myöten käsiään. Ihmetellään mikä meni kiusatun lapsen kasvatuksessa pieleen kun tappoi kiusaajansa.
Itse olin koulukiusattu läpi koko peruskoulun. Muistan kuinka juoksin kouluun ja koulusta kotiin, kiusaajat kannoillani. Onneksi olin nopea jaloistani. Otin välitunneilla usein osumaa isommilta. Toisinaan minua piestiin ihan opettajien nenän edessä. Opettajat olivat siis tietoisia…mutta kuten niin monen Teidän muidenkin tapauksissa, ei opettajia kiinnostanut puuttua…vaan käänsivät katseensa muualle näytellen tietämätöntä. Joten kiitos paljon opettajille! Kaiken paskan kestettyäni perkeleet myönsivät luokan parhaana oppilaana hyvästä käytöksestä minulle stipendinkin, jonka olisivat voineet rehellisesti työntää vaikka perseeseensä!
Omasta mielestäni pahinta ei ollut fyysinen kiusaaminen ja väkivalta. Se hajotti paikkoja kyllä, mutta kasvatti myös kovuutta ja kipukynnystä. Pahinta oli se henkinen nöyryytys, se kasvatti vain vihaa. Se tunne kun kiusaajat saavat sulle julkisen nöyryytyksen ja kyyneleet silmiin nauraen sun kärsimykselle ja ahdistukselle.
Nykyisin elän melko hyvää tasapainoista elämää kaukana noista ajoista. Mutta silti toisinaan muistot 12 vuoden takaisista peruskouluajoista hiipivät mieleen ja saa mielen masentumaan. Lähes aina mietin vain yhtä kysymystä, MIKSI EN LYÖNYT HETI TAKAISIN? miksi en alentunut kiusaajien tasolle ja turvautunut väkivaltaan? Jos pääsisin ajassa takaisin, niin tekisin jotain toisin. Muutama kusipää saisi puukosta jo heti huomenna. Katkeruutta? Ehei, ihan puhdasta vihaa.
Nuorempien kirjoituksia tältäkin palstalta lukiessani muistan omaa peruskouluaikaani ja samalla jaan kyllä koko sydämestäni sympatiat kaikkien Teidän koulukiusattujen kanssa ja huomaan että monet Teistä ovat kokeneet varmasti vielä pahempaa kuin minä. Eikä läheskään kaikki Teistä koskaan saa tilejä kiusaajien kanssa tasattua. Mikään ei ole kouluissa muuttunut eikä kiusaaminen ole vähentynyt, ja opettajat ovat yhtä saamattomia raukkoja kuin 12vuotta sittenkin. Se masentaa itseänikin tällä hetkellä ja saa minut kirjoittamaan tänne. Kun valtion päättäjätkin ovat liian saamattomia vätyksiä tekemään asioille mitään tai antamaan tukeaan, kuten olemme kaikki jo nähneet, niin pitäisi itse varmaan perustaa harrastusmielessä jokin yhdistys koulukiusattujen tueksi.
Ainakin tietäisin miltä Teistä kiusatuista tuntuu, olenhan itsekin sellainen.
Harvoin voin sanoa että olisin mitenkään millään asteella muita parempi ihminen, ei en ainakaan usko olevani…mutta ainakin minusta tuli kiusaajiani parempi ihminen...se ei ole mikään saavutus. Kun tietää millaisia hylkiöitä heistä on tullut. Työttömiä narkomaaneja, rikollisia ja vieläpä avuttoman tyhmiä juntteja. Joita jopa heidän vanhempansa häpeävät.
Varmasti monesta Teistä on tullut tai tulee kiusaajianne parempia ihmisiä. Omalla kohdallani tiedän että nykyisin kiusaaja reppanoista ei vastusta enää olisi…osat ovat todellakin vaihtuneet. Toivottavasti luoja suo minulle uusinta ottelun kaikkia kiusaajiani vastaan jonakin päivänä, silloin pääsisin vihasta lopullisesti. Sitä ilon päivää odotellessa voin vain tukea ja auttaa niitä jotka ovat samaa paskaa kokeneet ja kannustaa ajatuksella siitä, että uskokaa vain ”Kaikki aina ajallaan kaikki takaisin maksetaan, mutta ANTEEKSI HEILLE EI PIDÄ ANTAA MILLOINKAAN”.
Paras rangaistus kiusaajalle olisi kun hänen lapsestaan tulisi koulukiusattu, joka masentuneena päättää päivänsä köydenpätkään. Itkeköön ”isi” sitten lapsensa haudalla ja muistelkoon kaikkia heitä joita itse on aikanaan kiusannut. Silloin hymyilen kiusaajalle sen elämäni ainoan kerran…sen verran kylmän kusipään te kiusaajat ja välinpitämättömät opettajat olette minustakin tehneet.
YRITTÄKÄÄ kaikesta tuskasta ja ahdistuksesta huolimatta kaverit jaksaa taistella. Ja uskokaa ja luottakaa siihen että kyllä lopussa velat maksetaan korkojen kanssa takaisin tavalla tahi toisella.
Ja elämä kuluu yllättävän nopeasti, joten ei sitä ennenaikaista poismenoa kannata nopeuttaa oman käden ja köydenpätkän kautta, vaikka kuinka ahdistaisi. Köydenpätkä ei ole ratkaisu. Sitä on vain jaksettava nousta tuhkasta…
“...Strike from behind and knock me to the ground
Kick me while I'm down!
Stab me in the back, you bastards
Tear my heart out of my chest!
I'll rise from the ashes, from these ruins of mine
From the wreckage
I'm right on your track, you bastards
A dozen of eyes for an eye - vengeance is mine!...”
-Sentenced-Vengeance is mine-
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen ollut koulukiusattu, joten olen oikea henkilö kommentoimaan omalta kannalta!
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan ja ammattikoulu ajan, on vaikea antaa koskaan anteeksi sitä tuskaa kiusaajille, mutta en minä toivo heidän mahd. lapsilleen samaa kohtaloa, eikö olisi kaikkien kannalta parempi kitkeä kiusaamista eikä yllyttää ja yllyttää. luulisi sinun sen oppineen.
Minun kiusaamisesta tiesi koko koulu tms.
Kiusaaminen oli fyysistä sekä psyykkistä, en koskaan unohda, mutta anteeksi annan. Elämä on liian lyhyt aika alkaa vihaamaan.
Luonto opettaa, aina.
Siinä olet oikeassa että opettajat pelkäävät puuttua, se että he ovat valinneet kasvatusalan, vaatii kanssa asian mukaista toimintaa.
Silmien sulkeminen on pahinta mitä voi tehdä, mutta samoin on myös toiselle pahaa toivominen.
En koskaan unohda, mutta en jaksa asiasta enään itselleni ongelmaa ja päänvaivaa tehdä. Olen menettänyt lapseni, ja voin aivan kylmästi sanoa että miettisit mitä lauot täällä.
kannattaa omaa asenteeseen kanssa hieman peilautua ja miettiä hetkinen.