pesän kavallusko?

Kuka oisaisi kertoa miten toimia!!
Isäni kuoli jo aiemmin ja nyt äidin kuoleman jälkeen olisi perunkirjoitus. Mutta minulla on kaksi veljeä jotka tyhjensivät koko äidin kuolinpesän kaikesta irtaimesta omaisuudesta (äiti dementikkona laitoksessa). Lisäksi äitini tiliin on tehty erilaisia velkoja mm. osteltu tavaroita postimyynnistä ja otettu pankkilainoja. Ja kuitenkin näiden ostosten ja lainojen aikaan äitini on ollut laitoshoidossa dementikkona. Ja hänelle ei ainakaan rahat ja tavarat ole menneet. Lisäksi en ole saanut mm. mitään tavaroita jotka isäni jälkeen minulle määrättiin koska äidilläni oli hallintaoikeus elinajaksi mm. tauluihin.
Nyt sitten olisi perunkirjoitus ja en tiedä kuinka asiassa toimisin. Auttakaa jotka tietävät näistä asioista. Vai jäänkö minä tässä tapauksessa "nuolemaan näppejäni" toisten röyhkeyden takia?
91341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tee ensiksi lista asioista, joihin haluat vastauksen. Sekä lista sinulle kuuluvista/luvatuista omaisuuseristä.

Esitä lista perukirjoituksessa viimeistään asioina joihin vaadit selvityksen. Ilmoita tekeväsi rikosilmoitus, jos et saa hyväksyttävää vastausta. Huolehdi, että perukirjoituksessa jokainen omaisuuserä kirjaan, eli älä suostu lauseeseen 'normaali koti-irtaimisto: ei arvoa'.

Jos isompi omaisuus kyseessä, nyt kannattaa maksaa asianajajan työstä!

Äänestä
  • Kiitos avusta!!
    Mutta mitä teen. Kun vastapuolet ovat kuin "korkkiruuvit" ja tietävät kaiken siitä miten voi kaiken tehdä niin, että se näyttää kaunimmaalta ja oikealta, toisin sanoen he osaavat nämä lain kääntö kiekurat. Ja minun periaatteni on ollut aina ja toivottavasti tulee olemaan rehellisyys ja puhdas omatunto.

    Äänestä

Tee luettelo asioista/tavaroista joita on kadonnut yms.
Lasket yhteen niiden arvon.
Perunkirjoituksessa ilmoitat uskotuille miehille että tämän arvosta tulisi olla pesässä.
Sitten ilmoitat ettet tiedä missä nämä varat ovat.
Laske myös muiden tekemät velat/tilaukset ja ilmoita myös nämä.
Kerro että tulet hankkimaan pesänselvittäjän joka tutkii tilit taannehtuvasti ja tutkii mikä on pesän oikea arvo.
Ilmoita myös että jos väärinkäytöksiä löytyy teet rikosilmoituksen asioista.
Toimi määrätietoisesti ja anna ymmärtää että olet päätöksessä ehdoton.
Jos uskotut miehet(tai toinen) on juristi hän kyllä ohjeistaa muita pesän osakkaita ja kertoo että toimesi ovat oikeutettuja ja mahdollisia.
Epäilen että pääsette sopuun ja jos ette niin sinulla ei ole hävittävää, pistä prosessi käyntiin.
Älä päästä enään asiaa pitkittymään. Anna myös selvät päivämäärät milloin alat toimiin jos asiat eivät selviä, tällä vältät loputtoman vetkuttelun asiassa.
Itse tein sen virheen että luotin puheisiin ja lupauksiin enkä asettanut selviä takarajoja ja asiaa puidaan vieläkin 1.5 vuotta perunkirjoituksen jälkeen ja lopulta jouduin kuitenkin hakemaan pesänselvittäjän ja tekemään liudan rikosilmoituksia aina kavalluksesta asiakirjaväärennöksiin saakka.

Äänestä
  • Joo, sisarusten väliset oikeudenkäynnithän ne ovat kaikkein makeinpia, kestävät pitkään ja maksavat paljon.

    Äänestä

autokuormallisittain tavaraa isän vielä ollessa sairaalassa. Joka viikonloppu kävi kärräämässä kuormallisen. Me asumme ympäri maata, eikä kotipaikalla ollut ketään valvomassa. Olisi ollut hyvä ottaa vaikka videolle joka huone irtaimistoineen. Hyvä tietysti sanoa jälkikäteen.

Vaikkei kyseessä olisi suuretkaan summat, tunnearvoa tavaroilla voi olla sinullekin. Ihan vain periaatteesta tee parhaasi, että väärinteot analysoidaan ja anastetun tavaran ja varojen arvo määritellään. Pidä pääsi kylmänä, ole hyvin selvä yksityiskohdista, ja esitä kysymyksesi selkeästi, kirjallisena. Ikävä, että niin monessa perheessä on noita ahnehtijoita. Kaikki kelpaa, räsymatoista vanhoihin kattiloihin - itselle pitää saada, muille ei voi antaa. Se on aika naurettavaa. Vaikkei raha-arvo olisi suurikaan, pidä sinä nyt vuorostasi hauskaa ahneiden veljiesi paljastamisessa. He ansaitsevat joutua naurunalaisiksi. Ja saada rangaistuksenkin, toivon. Älä anna periksi. Yritä kuitenkin itse säilyttää käytöstapasi - tee kontrasti veljiesi ja itsesi välillä mahdollisimman suureksi.

Äänestä
  • perinnöistä vaikka niistä korvattomista
    kahvikupeista.
    Tässä aikaisemmin köyhä mummo kuoli mökissään.
    Kaksi tytärtä, hyvin koulutettua, tulivat jakamaan
    mökin kupposia yms.
    Naapuri kuunteli huvittuneena sitä kovaa huutoa,
    joka mökistä kuului kun kumpikin tytär esitti
    vaatimuksiaan mummon korvattomista kupeista.

    Tarina ei kerro kuinka siinä sitten lopulta kävi.
    Kun ei vaan olisi käynyt niin, että kupposet lensivät
    päin seiniä ja niin perinnönjakajat saivat tahtonsa
    läpi.

    Äänestä

  • kuin kunnon tappelu kirjoitti:

    perinnöistä vaikka niistä korvattomista
    kahvikupeista.
    Tässä aikaisemmin köyhä mummo kuoli mökissään.
    Kaksi tytärtä, hyvin koulutettua, tulivat jakamaan
    mökin kupposia yms.
    Naapuri kuunteli huvittuneena sitä kovaa huutoa,
    joka mökistä kuului kun kumpikin tytär esitti
    vaatimuksiaan mummon korvattomista kupeista.

    Tarina ei kerro kuinka siinä sitten lopulta kävi.
    Kun ei vaan olisi käynyt niin, että kupposet lensivät
    päin seiniä ja niin perinnönjakajat saivat tahtonsa
    läpi.

    Hauskaa!!
    Vitsinäkö yritit asian kertoa. Mutta entä jos asia olisi oma kohtainen, ehkä hymy hyytyisi.Itse kun joutuu "uhriksi" niin kyllä siinä hymy hyytyy paremmaltakin "vitsi Veikolta." Asetupa joskus myös toisen asemaan.

    Äänestä

  • Itse saman kokenut kirjoitti:

    Jos ei osaa nauraa naurettaville ihmisille, niin mille sitten? Niin, totta kyllä, että se ei ole somaa, kun itse joutuu osalliseksi sllaiseen. Sitä on aika vaikea tietää, miten itse menettelisi tuollaisessa tilanteessa. Ihan normaalit, siivot, hyvin toimeentulevat ihmiset menettävät kykynsä keskustella rauhallisesti ja hyväntahtoisesti, kun äkkiä on edessä pikku perintö.

    Voi kai se joillekin olla se shokki, jonka kuolema aiheutti, joka saa sekoamaan. Suru on niin kova, ja haluaisi pitkittää yhteyttä vainajaan keinolla millä hyvänsä. Sen sijaan, että yhdessä sisarusten kanssa muisteltaisiin vainaajaa ja surtaisiin yhdessä, kukin haluaa surra yksin. Joukossa yritetään olla itkemättä. Tunteet ovat kuitenkin pinnalla, ja suru kääntyy raivoksi. En tiedä. Joku psykoloogi ehkä osaisi selittää.

    Olisikohan hyvä idea, että heti kuoleman jälkeen, jo ennen hautajaisia, olisi pakollista ottaa osaa neuvontatilanteeseen, jossa kukin puhuisi tunteistaan vainajaa ja toisiaan kohtaan, ja siitä, mitä kukin haluaisi tehdä parantaakseen välejä sisarusten kesken. Jos ei ota osaa tuohon, ilman hyvää syytä, menettäisi automaattisesti perintöosuutensa. Ja jos tilannetta vetävä psykologi tai pappi tai psykiatri päättäisi, että joillakin osakkailla on ongelmia (=he ovat ongelma), heidät tulisi pakottaa terapiaan. Jos he kieltäytyvät siitä, perintö pois.

    Äänestä

  • Itse saman kokenut kirjoitti:

    Hauskaa!!
    Vitsinäkö yritit asian kertoa. Mutta entä jos asia olisi oma kohtainen, ehkä hymy hyytyisi.Itse kun joutuu "uhriksi" niin kyllä siinä hymy hyytyy paremmaltakin "vitsi Veikolta." Asetupa joskus myös toisen asemaan.

    asianosaisten kohdalta.
    Naapuria todella huvitti mutta tuskin niitä
    kupin jakajia nauratti.
    Kas kun kumpikin olivat niin hulluja ja järki
    kaikkosi olemattoman asian takia.

    Minä en tekisi itseäni naurunalaikseksi
    mokomista perinnöistä.
    On eri asia kun todella on perintöjä eikä
    vain muistoja, joista sitten kynsin hampain
    riidellään vaikka lakituvassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olenko rikoksen uhri kirjoitti:

Kuka oisaisi kertoa miten toimia!!
Isäni kuoli jo aiemmin ja nyt äidin kuoleman jälkeen olisi perunkirjoitus. Mutta minulla on kaksi veljeä jotka tyhjensivät koko äidin kuolinpesän kaikesta irtaimesta omaisuudesta (äiti dementikkona laitoksessa). Lisäksi äitini tiliin on tehty erilaisia velkoja mm. osteltu tavaroita postimyynnistä ja otettu pankkilainoja. Ja kuitenkin näiden ostosten ja lainojen aikaan äitini on ollut laitoshoidossa dementikkona. Ja hänelle ei ainakaan rahat ja tavarat ole menneet. Lisäksi en ole saanut mm. mitään tavaroita jotka isäni jälkeen minulle määrättiin koska äidilläni oli hallintaoikeus elinajaksi mm. tauluihin.
Nyt sitten olisi perunkirjoitus ja en tiedä kuinka asiassa toimisin. Auttakaa jotka tietävät näistä asioista. Vai jäänkö minä tässä tapauksessa "nuolemaan näppejäni" toisten röyhkeyden takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu