Haluaisin pentuja.

Eli kysymys kuuluu näin, kun narttu kissa leikataan niin siltä poistetaan kohtu mutta poistetaanko myös munasarjat? Koska nyt kadun sitä että leikkuutin kisuni, ja haluaisin nimenomaan juuri tämän neidin pentuja. En haluaisi suvun katkeavan, koska minulla on ollut jo tämän nykyisen kisun isoisoäiti jonka sain pienenä syntymäpäivälahjaksi=)ja kaikki muutkin polvet siitä välistä.
1154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Leikataan nimenomaan myös munasarjat pois. Sieltähän niitä hormoneja erittyy, ja jos vain kohtu leikattaisiin, ei kissa voisi enää saada pentuja, mutta kiima tulisi normaalisti. Ja siinähän ei olisi sitten mitään järkeä.

Meinasitko, että olisit ottanut kyseiltä kissalta munasoluja talteen ja sitten "vuokrakohdussa" teettänyt pennut? Voi kiesus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huspu kirjoitti:

Eli kysymys kuuluu näin, kun narttu kissa leikataan niin siltä poistetaan kohtu mutta poistetaanko myös munasarjat? Koska nyt kadun sitä että leikkuutin kisuni, ja haluaisin nimenomaan juuri tämän neidin pentuja. En haluaisi suvun katkeavan, koska minulla on ollut jo tämän nykyisen kisun isoisoäiti jonka sain pienenä syntymäpäivälahjaksi=)ja kaikki muutkin polvet siitä välistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu