Kovasta sähköiskusta selvinneitä?

iskee kuin miljoona volttia...

Olisi kiva kuulla muiden kertomuksia miten olette selvinneet sähköiskusta. Itse sain saunan kiukaasta (omaa huolimattomuuttani) kovan iskun, jossa sähkö paineli vasemmasta kädestä sisään ja oikeasta jalasta ulos. Itse tapahtuma oli melkoisen shokeeraava. Muistan että käteni kramppasivat kiukaaseen kiinni ja koko kroppa ”humisi”. Muistikuvaksi on syöpynyt että huusin kauhunsekaista huutoa ja yritin irrottaa otetta kiukaasta ja mielessäni kävi ajatus että tässäkö se elämä sitten oli. Tilanne antoi myös täysin uuden merkityksen sanalle kuolemanpelko, sillä tuon vahvempana en usko että sitä voi kokea.

Hetken päästä onnekseni kaikki kolme sulaketta pamahtivat ja lensin perseelleni pesuhuoneeseen. Ilmeisesti en missään vaiheessa menettänyt tajuntaani, mutta en ole asiasta varma.

Kun pääsin pesuhuoneesta, niin ainoa ajatus oli soittaa 112:seen mahdollisimman nopeasti, koska olin yksin kotona ja pelkäsin että voisi tulla sydänoireita. Säntäsin yläkertaan ja yritin muistella missä puhelin oli. Hetken päästä tajusin että se oli jäänyt pesuhuoneeseen ja sieltä sen hain. Toki olisi ensin pitänyt ottaa päävirtakytkin pois, mutta olin sen verran sekavassa tilassa että en ajatellut selkeästi. Kännykkäkin oli tiltannut, joten akku piti poistaa ja laitaa paikalleen ja sitten pääsi 112:seen. Hetken päästä sain ammattiapua langan päähän ja tilanne alkoi hiljalleen asettumaan.

Ambulanssimiesten tultua tehtiin rutiinitsekkaukset: Otettiin sydänfilmi tms. ja sitten lähdettiin poliklinikalle. Sairaalassa otettiin uudestaan sydänfilmi, verikokeita, lihasentsyymi kokeita, veren happipitoisuus testejä tms. ja aamulla pistettiin kotiin. Koko episodin lopputuloksena fyysisiksi vammoiksi jäivät kärähtänyt käsi ja jalkapöytä. Lääkärien mukaan ei ole tarvis tehdä mitään erityisempiä tutkimuksia, jos ei ole oireita… Näin se kai sitten on?

Asiasta jäi melkoisen outo fiilis, koska asian vakavuuteen nähden fyysiset vammat olivat marginaalisia. Saas nähdä miten asia on vaikuttanut psyykkeeseen. Ainakin toistaiseksi joka kerta kun menen alakertaan, jossa sauna sijaitsee, tunnen kylmiä väreitä ja jonkinasteista järjenvastaista pelkoa. Luulisin kuitenkin että aika parantaa haavat ja tilanteeseen pystyy jossain vaiheessa suhtautumaan rationaalisesti ja todeta että näin kävi mutta elämä jatkuu ja miksei jatkuisi, koska kaikki asiat ovat täysin mallillaan koska mitään ei loppujen lopuksi sattunut.

8

6137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on käynyt

      Itse sain kanssa aika massiivisen sähköiskun pari vuotta takaperin moottoripyörän virtakytkimestä. kyseessä ei ollut normaali virtakytkin vaan itse väsätty (idioottimaista touhua) johon siis tuli käytännöllisesti katsoen kaikki mahdolliset sähköjohdot. No, nappasin kytkimestä kiinni sammuttaakseni pyörän, mutta kytkimen katkaisin oli irronnut eli otin kiinni suoraan johdoista. vastaavanlaisesti kävi eli käsi kramppasi kiinni katkaisijaan ja tärinä oli valtava. muutamia sekunteja käsi puristui kiinni, mutta sitten kaaduin ja pyörä sammui. ensiapuun->sydänfilmit ja muu sälä, ja sitten kotiin. mitään pysyvää vauriota ei jäänyt, mutta pyörän myin melkein heti tapahtuneen jälkeen. pieni varovaisuus kaikkia sähkölaitteita kohtaan on jäänyt, mutta ei sairaalloista pelkoa siitä että sähköisku iskisi uudelleen. Varovaisuushan näissä asioissa on valttia. Kyllä se pelko ajan mittaa pois lähtee =)

    • pyrophoric

      ..sitä on jokusen saanut. Onneksi ei mitään pahempaa ole sattunut. Sain joskus nuorna miehena oikein kunnollisen (en tuntenut vielä käsitettä avoimen piirin resistanssi) kädestä - käteen. Joka lienee se pahin tapaus. Fiilis on ihan eri luokkaa kun semmoinen isku jonka saat koskemalla vaiheeseen huonosti maadoitettuna. Melkein suurempi riski terveelle miehelle noissa on sitten tippua tikkailta tms.

      No onneksi ei tuosta yhdestä kunnollisestakaan ei jäänyt mitään oireita. En kyllä käynyt lääkärisssäkään. Opetti tervettä kunnioitusta sähköä kohtaa...

      Pienjännitteen suurin riski (kotioloissa) lienee jonkin sortin hermovauriot, jotka sitten aiheuttaa esim. rytmihäiriöitä tms. Kuolemakin lienee ihan mahdollinen, varsinkin jos kysessä on lapsi / vanhus tms. heikkokuntoinen.

      Epäilisin kyllä että olet tod. näk. ihan kunnossa jos ei sydänfilmissä näy mitään ja olo on muutenkin hyvä. Ainakin näin maallikkona (terveydenhoidollisessa mielessä) epäilisin että vahinko tapahtuu juuri siinä hetkessä kun virta kulkee, joten oireetkin luulisi tulevan nopeasti. Varsinkin jos sydämmeen tulee jotain vaurioita. En toki epäile etteikö jokin viivästynyt vaikutus olisi mahdollista mutta siihen tuskin osaa ihan tavan lekurikaan vastata.

      Jos asia huolettaa niin asennuta vikavirtasuojat saunaan / pesuhuoneeseen / kiukaaseen. Nämähän ovat uusissa asennuksissa osittain pakollisia. Ko. laite toimii siis sulakkeen rinnalla valvoen sitä että sähkö "pysyy johdoissa". Tuotahan ei yleensä kait laiteta kiukaaseen (siinä voi kosteuden takia esiintyä vuotovirtoja), mutta mikäänhän ei sitä sinänsä estä. Muistaakseni on myös saatavilla vähemmän herkkiä vikavirtasuojia jos tavallinen katkoo liian herkästi.

    • siiri.

      Osaatkoa sanoa (tai siis varmaan osaat), että MIKSI noin pääsi käymään? Siis sähköteknisesti..?

      Että osaa itse välttyä "kärähtämiseltä"...

      Joo, itse psyykestä. Itse melkein tukehduin n. 11-vuotiaana siihen kun söin toffeeta ja hypin narulla ("järkevää" joo...) ja sitten toffee liimautui henkitorven esteeksi.

      Taju meni, ehdin kokea sitä ennen karmivaa kuolempelkoa tyyliin: "Tältäkö tämä nyt sitten tuntuu...?"

      No äitini oli kotona (onneksi) ja hakkasi selkääni, kun oli ensin löytänyt minut tajuttomana lattialta.

      Eli palasin takaisin "elävien kirjoihin".

      PITKÄÄN oli yksinkertaisesti SYÖMISEN ja NIELEMISEN pelko...!

      Vaikeaa oli ja kauan kesti...mutta kyllä se vaan parin vuoden päästä rauhouttui ja nykyään jos joudun vastaavaan tilanteeseen, tärkeintä on PYSYÄ RAUHALLISENA, ettei henkäise paniikkihäiriössä ruokaa VIELÄ syvemmälle henkitorveen.

      • pyrophoric

        ..tietysti ottaa tuohon spesifiseen tapaukseen mitään suoraa kantaa. Mutta siis jostain syystä on päässyt syntymään virtapiiri vaihe - ihminen - maa. Vielä kohtuu hyvin jos siihen on jäänyt kiinni. Kiukaan rungohan pitäisi olla maissa juurikin sen takia että jos vaihe pääseen rungon kanssa yhteyksiin -> jännite ei pääse nousemaan rungossa -> lopulta sulake palaa. Suojamaa irti, tai wanhoissa asennuksissa voi kai olla vielä nollauskin. Tai sitten alunperin kytketty väärin, jätetty esim. nollaus tekemättä. Liitokset löystyneet, joko kiukaassa tai ihan keskuksessa (löysä / irtonainen maa / suojamaa / nollaus).

        Paras konsti välttyä moisilta on tietysti vähän pohtia että kuka niitä sun sähköjä säheltää ja millä pätevyyksillä... Tulee hengelle / asunnolle suht. halpa hinta jos jotain ikävää tapahtuu.. Samoin jos vehkeet ja asennukset alkaa olla vanhoja niin liitokset vois kiristää / tarkistaa ja vehkeet / kumikaapelit vaihtaa tai ainakin mitata eristysvastumittarilla. Asennustesterillä voi myös mitata maadoituksien kunnon. Vaihtaa 5-johdijärjestelmään ja/tai lisäillä noita vikavirtasuojia kosteisiin ym vaarallisempiin tiloihin.


    • kimpale

      Minä sain kokemukseni kohtalaisesta sähköiskusta kesällä joitain vuosia sitten. Minuun osui salaman isku. Välittöminä seurauksina tietysti tajuttomuus, enkä oikein osaa sanoa kauanko olin "poissa oleva" koska sairaala dokumenttien mukaan olin 3 vrk sairaalassa, mutta tuolta ajalta minulla on vain yksi selvä mielikuva, enkä muista esim. kotiutumistani lainkaan.
      Sain kolmannen asteen palovammoja kaulaan, jalkaterään, reiteen ja selkään, mutta näistä ei enää näy mikään muu kuin kesällä rusketuksen kanssa pienet ketjun jäljet kaulassa.
      Yhä edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen..
      Ukkosella päänahkaa kihelmöi, olo on todella levoton ja ärtynyt, iho menee kananlihalle tämän tästä jne.
      Ukkosella varsinaisesti pelottaa nähdä sellaisia suoria pysty tolppa salamoita ja äänistä se sähkön ritinä tekee häijyä.
      Tuskin minusta tulee koskaan välinpitämätöntä ukkosen suhteen,mutta sen kanssa voi elää :))

    • ..entisellään!

      Olen kuullut, että kovan sähköiskun saanut henkilö ei ole enää entisellään. Varmaan vaikuttaa psyykkeen jollakin tavalla,vaikka fyysiset vammat paranevatkin. Mieheni kuoli kolmepuoli vuotta sitten sähköiskuun harrastuksensa parissa.

      • AValo2

        Kovasta sähköiskusta - jos siitä sattumalta selviää hengissä - tulee neurologisina häiriöinä ilmenevä aivovaurio ja jalkoihin parantumattomia palovammoja. Tiedän tämän siitä, kun avustan ay-juristina työtapaturmassä sähköiskun saanutta liiton jäsentä vakuutusyhtiötä vastaan.


    • läheltä piti -tilanne

      Lyhyellä aikavälillä voit varmaan tuntea ahdistusta tosta tapahtuneesta, mutta pidemmällä aikavälillä (itselleni kävi näin) tulet varmaan yhtäkkiä ymmärtämään, että oli todella lähellä piti -tilanne ja oman elämäsi suhteen tulet ehkä "vapautumaan", kaikki ylimääräinen saattaa karista pois, siis kaikki turha. Itse olin sellaisessa vaarallisessa tilanteessa, josta toinen kuoli viereltä pois (auto-onnettomuus) ja hiukan pidemmällä aikavälillä ymmärsin, miten tärkeä elämä on elää tässä hetkessä, koska viimeinen päivä voi olla milloin tahansa. Toisaalta olen näin jälkeenpäin huomannut, että jonkinlainen piilevä kuolemanpelko on jäänyt. Eli jos olen jollainlailla tekemisissä äärimmäisten asioiden kanssa, niin sellainen tietty pelko iskee. Alunperin kaikki pelot lähtivät noin vuoden jälkeen ja ensimmäistä kertaa elin elämää täysin rinnoin. Se on usein se lahja, jonka vakava vaara voi ihmiselle antaa, siis elämän nautinnon tai tämän kaiken hetkellisyyden ymmärtäminen. Se tietty ahdistus hävisi ja tuli ihan suunnaton elämännälkä, myös sitä rakastuu helpommin sellaisella hetkellä jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4659
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      272
      2376
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2247
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1642
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe