jotkut ei ymmärrä

Minulla tuttavia jotka mukana NO:ssa. Tuntuu että ovat jotenkin hurahtaneita siihen kun heidän kanssaan juttelee pari minuuttia alkaa taas kerran sama jankutus isoista rahoista ja mukavasta työstä. Siitä puhe mistä puute: RAHAA EI TAIDA OLLA
241453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jankutus mukavasta työstä ja isoista rahoista on SAIRASTA PSYKOLOGISTA aivopesua. Yrittävät valheillaan saada "uhrin" muuttamaan mielensä. Älä mene hommaan mukaan. Odota joitakin kuukausia. Tuttavasikin lienevät tuossa vaiheessa jo tulleet järkiinsä.

Äänestä
  • Hyvä pojat, jatkakaa samaan malliin.
    Kun ns. kaverinne kertoo miten homma toimii ja rahaa tulee, tehkää itsellenne palvelus.
    Pyytäkää ns. kaverianne näyttämään tiliote mitä rahaa on tullut ja kuinka kauan hän on hommaa tehnyt.
    NO:n jakelijana pystyn koska tahansa näyttämään asiasta kiinnostuneelle henkilölle kuinka oma homma toimii.

    Itse olen ollut mukana vasta muutaman viikon ja jo nyt säännöllistä tuloa joka viikko. En tosin tuhansia euroja mutta tuloa kuitenkin, joka viikko.

    Provisiot mitä hommasta tulee, on sitten jokaisen oma asia näyttääkö niitä tietoja vai ei.

    Rehellisyys maan perii, sen takia olen esittelyn jälkeen uutta starttia tehdessä näyttänyt mitä itse tienaan ja millainen organisaatio alla on.

    Kuitit on kivoja, mutta itsenne eduksi on jos pyydätte tämän supersankarinne näyttämään livenä paljonko tulee ja miten homma toimii.

    Kusettajia löytyy joka saralta, mutta omassa kaveripiirissä niistä pääsee nopeesti eroon.
    Paskanpuhujat kun eivät näytä tiliotteesta faktaa.

    Ottakaa asioista selvää älkääkä uskoko kaikkea kuulopuhetta. Säästytte huonon sponsorin huonosta tuesta.

    Koittakaa kestää, kyllä se kateus vielä kunnolla teissäkin herää......

    Siihen menee oma aikansa......

    T: tienaava jakelija

    Äänestä

  • jakelija vaan kirjoitti:

    Hyvä pojat, jatkakaa samaan malliin.

    Hyvä tienaava jakelija.

    Tällä palstalla ilmoitan käsi sydämellä seuraavan seikan: Sinä voit ajaa pihalleni Lamborghinilla tahi Ferrarilla enkä minä ole kateellinen pätkän vertaa. Minä olen rehellisen työn tekijä ja rahaa tienaava ihminen. Niin ikään minulla on rahaa omiin tarpeisiini.

    Mitä tulee Sinuun ja vaivaisiin tienesteihisi, olet juuri samasta puusta veistetty kuin muut vm-tyypit. Sinä laitat Nature's Owniin jatkuvasti rahaa, käytät siihen aikaa ja energiaa ja matkustelet värvättävien perässä. Siitä tienaat jotakin pientä.

    Unelmasi ovat kuitenkin jossain tulevaisuudessa. Uskot voivasi istua sohvalla kun raha virtaa. Voi sinua raukkaa. Herää petoksen maailmasta ja hanki ansiotyö. Jos teet jo ansiotyötä, keskity siihen.

    Olen tänään jättänyt selvityksen kuluttaja-asiamiehelle toiminnan laillisuudesta. Kerroin tavan millä minua yritettiin värvätä (esim. laitettiin nimi organisaatiokaavioon ilman sopimuspaperia), luvattiin katteettomia asioita. Kysyin myös verottajan näkemystä asiaan.

    Odotan vastausta mielenkiinnolla.

    -----
    t: Varoittaja, pyramidihuijausta vastaan menestyksekkäästi vuodesta 2003.

    Äänestä

  • Varoittaja kirjoitti:

    En todellakaan tule ajamaan koskaan Lambolla tai Ferrarilla, koska niitä autoja ei ole tehty Suomen oloihin. Ja vaikka voittaisin lotossa 3M€, en ostaisi ikinä mitään yli 50.000€ autoa.

    Siinä olet oikeassa, että tienestit ovat vielä vaivaiset. Käyn töissä, mutta en aio ottaa lopareita, vaikka joskus 3v kuluttua tienaisin firmalleni 10.000€ /kk.

    Tuhlaan lisäansioitani muuten, käyn lomamatkoilla, ostan uuden perheauton yms. Mutta, en vain osta niitä omalla palkkatyöllä ansaituilla rahoilla, vaan ostan ne firmalleni, maksan niistä iloista verot ja mahdolliset muut kulut.

    Käyn töissä ja teen harrastetoimintana tätä tähän mennessä mukavaa suosittelua, saan siitä euron jos toisen, mutta en myy mitään. Käytän itse tuotteita ja kerron tästä mahdollisuudesta muille. Se, onko ne hyviä vai huonoja, on aivan turha lähteä spekuloimaan nyt.
    Jokainen on oman itsensä herra, mikä kiinnostaa mikä ei, jokainen itse sen päättää.

    Jos jollakulla on niin heikko selkäranka, että lähtee toimintaan mukaan kun "kaveri" sanoo niin, voi raukkaa. Täällä sitä sitten huudellaan tietämättömyyttään ja haukutaan kaikki verkostomarkkinoijat pystyyn.

    Eivät kaikki ole kusipäisiä huijareita jotka ovat verkostomarkkinoinnissa mukana. Maailmassa olisi silloin monta miljoona verkostokusipäätä ja ilmeisesti heidän tuotteensakin olisivat huonoja.

    Unelmani ovat tulevaisuudessa, vai kun menit kouluun yläasteelle, etkö koskaan unelmoinut, että tämä koulun käynti joskus loppuisi.

    Unelmat siis ovat tulevaisuudessa, menneisyyttä kun ei muuttamaan pysty.

    Se, toteutuuko unelmani on aivan eri asia.
    Osa unelmistani on tavoitteita joihin pyrin pääsemään.

    Romaani jatkuu kahvin jälkeen........

    ...
    ..
    .

    "Uskot voivasi istua sohvalla kun raha virtaa. Voi sinua raukkaa."

    Minä raukka parka, pieni poloinen, työssä käyvä yrityksen omaava raasu rukka, voin todellakin istua terassillani rauhassa ja silti firmani liikevaihto tuottaa provisiota. Ikävä kyllä jo nyt.

    Se miten sinut on yritetty "värvätä", kohdistuu vain ja ainostaan siihen henkilöön kuka sinua on koittanut "värvätä". Tällaiset tietämättömät uudet jakelijat pilaavat joskus omat ja muiden asiat liialla innolla ja tietämättömyydellä.

    Kukaan ei saa laittaa kenenkään nimeä organisaatioonsa ilman ko. henkilön suostumusta ja allekirjoitusta. Varmaan tiedät tämän henkilön nimen, soita Nature's Own:lle ja kerro kuka teki ja mitä, niin seuraukset ovat sen mukaiset.

    Verottaja varmaan on iloinen asiastasi, jos se sinulle nyt edes on oikein kerrottu.

    Yritys maksaa toiselle yritykselle provisiota liikevaihdon mukaan.

    Mitä meni ohi, provisiota ei makseta ellet kuulu ennakkoperintärekisteriin, eli sinulla on oltava jonkin muotoinen yritys, seura tai yhdistys jolla on y-tunnus ja voimassa oleva ennakkoperintärekisteriote.

    Odota nyt vastausta mielenkiinnolla, palkkatyö kutsuu kun ruokkis sattui juuri loppumaan.

    terv. tienaava jakelija, tuo unelmaton rassukka

    Moi!

    Eksyin jostain syystä tänne, enkä täällä silti aio alkaa olemaan. Aika huvittavia juttuja.

    Kateus
    Kirjoittanut: Varoittaja, 10.7.2003 klo 09.31

    -Sinä taidat olla tyytyväinen elämääsi. Minäkin tyydyin ennen siihen että tein joka ilta hommia.

    -Nuo tienestit ovat aluksi vaivaisia, mutta jossain vaiheessa ne saattavat kovalla työllä muuttua tosiaankin suuriksi. En tiedä paljonko tienaat, eikä edes kiinnosta mutta itselläni on mennyt jo pari kuukautta aika hyvin.

    -Kukin taaplaa tyylillään, mutta itse en enää mene todellakaan mihinkään tehtaaseen. Ei paljoakaan nappaa se homma.

    -Nuo on jätetty jo ennenkin, joten turhaa vaivaa vain sinulle. Jos et olisi kateellinen niin et vaivautuisi tuohon. Bumerangia odotellessa.

    Odotan vastausta mielenkiinnolla.

    -Voi olla että eivät viitsi vaivautua. Jokainen jakelija on itsenäinen, joten kannattaa siinä miettiä että ketä tässä tutkitaan. Onnea valitsemallasi tiellä. Jakelijat tapaavat toisensa Tampereella, joten siellä kohtaamme syssymmällä.

    -Todella vaikuttava lopputeksti.

    Epäilen... Nämä huijarit kun on kuitenkin itsenäisiä ja yksin omasta toiminnastaan vastaavia jakelijoita, eikä Nature's Ownilla ole asian kanssa paljon tekemistä... Käsittäkää nyt, että Nature's Own on pelkkä tehdas ja jakelijat ( teidän mielestä "huijarit" ) ovat itsenäisiä yrittäjiä jotka, tosiaan, vastaavat itse tekemisistään. Ja eihän epärehellinen yrittäjä kauaa pystyssä pysy... senhän nyt todistaa jo "karman lakikin", eli eihän hän saa kauaa uusia mukaan, kun epärehellisyys paljastuu, ja näin ollen hänen "pelinsä on pelattu" ja bisnekset kuivuu kokoon. Uskon kuitenkin, että nämä rehelliset jakelijat porskuttavat vielä pitkään...

    Äänestä

  • kerro sitten kuinka kävi kirjoitti:

    Minä tuskin saan touhua loppumaan. Yritän saada vain selvitystä kuluttaja-asiamieheltä asian tiimoilta. Lisäksi yritän saada tuttavani lopettamaan.

    Ensisijaisesti olen toki huijareita vastaan. Olen kuitenkin myös pyramidiverkostomarkkinoinnin periaatetta vastaan. Olen Nature's Ownin kalliita tukkasaippuoita ja vitamiineja vastaan. Myös niitä tuotteita vastaan, joita on vedetty pois markkinoilta.

    Ja koska olen näin paljon vastaan, en vaikene.

    Äänestä

  • dxe kirjoitti:

    Moi!

    Eksyin jostain syystä tänne, enkä täällä silti aio alkaa olemaan. Aika huvittavia juttuja.

    Kateus
    Kirjoittanut: Varoittaja, 10.7.2003 klo 09.31

    Hyvä tienaava jakelija.

    Tällä palstalla ilmoitan käsi sydämellä seuraavan seikan: Sinä voit ajaa pihalleni Lamborghinilla tahi Ferrarilla enkä minä ole kateellinen pätkän vertaa. Minä olen rehellisen työn tekijä ja rahaa tienaava ihminen. Niin ikään minulla on rahaa omiin tarpeisiini.

    -Sinä taidat olla tyytyväinen elämääsi. Minäkin tyydyin ennen siihen että tein joka ilta hommia.

    Mitä tulee Sinuun ja vaivaisiin tienesteihisi, olet juuri samasta puusta veistetty kuin muut vm-tyypit. Sinä laitat Nature's Owniin jatkuvasti rahaa, käytät siihen aikaa ja energiaa ja matkustelet värvättävien perässä. Siitä tienaat jotakin pientä.

    -Nuo tienestit ovat aluksi vaivaisia, mutta jossain vaiheessa ne saattavat kovalla työllä muuttua tosiaankin suuriksi. En tiedä paljonko tienaat, eikä edes kiinnosta mutta itselläni on mennyt jo pari kuukautta aika hyvin.

    Unelmasi ovat kuitenkin jossain tulevaisuudessa. Uskot voivasi istua sohvalla kun raha virtaa. Voi sinua raukkaa. Herää petoksen maailmasta ja hanki ansiotyö. Jos teet jo ansiotyötä, keskity siihen.

    -Kukin taaplaa tyylillään, mutta itse en enää mene todellakaan mihinkään tehtaaseen. Ei paljoakaan nappaa se homma.

    Olen tänään jättänyt selvityksen kuluttaja-asiamiehelle toiminnan laillisuudesta. Kerroin tavan millä minua yritettiin värvätä (esim. laitettiin nimi organisaatiokaavioon ilman sopimuspaperia), luvattiin katteettomia asioita. Kysyin myös verottajan näkemystä asiaan.

    -Nuo on jätetty jo ennenkin, joten turhaa vaivaa vain sinulle. Jos et olisi kateellinen niin et vaivautuisi tuohon. Bumerangia odotellessa.

    Odotan vastausta mielenkiinnolla.

    -Voi olla että eivät viitsi vaivautua. Jokainen jakelija on itsenäinen, joten kannattaa siinä miettiä että ketä tässä tutkitaan. Onnea valitsemallasi tiellä. Jakelijat tapaavat toisensa Tampereella, joten siellä kohtaamme syssymmällä.

    -----
    t: Varoittaja, pyramidihuijausta vastaan menestyksekkäästi vuodesta 2003.

    -Todella vaikuttava lopputeksti.

    - Sinä taidat olla tyytyväinen elämääsi. Minäkin tyydyin ennen siihen että tein joka ilta hommia.

    * Minä en tee iltahommia vaan päivähommia. Ja usko tai älä - nautin rehellisestä työstä. Taisit muuten jättää verkostomarkkinoinnin kun et enää tee iltahommia.

    -En tiedä paljonko tienaat, eikä edes kiinnosta mutta itselläni on mennyt jo pari kuukautta aika hyvin.

    * Tienaan niin, että voin elää omassa asunnossani, ajaa omalla autollani, syödä lihaa myös kuun viimeinen päivä. En saa Ferraria enkä pääse kerran kuussa Mauritiukselle mutta mitä siitä. Tiesitkö, että Goldenin myyjilläkin meni hetken aikaa hyvin. Mutta sitten homma tyrehtyy.

    -Kukin taaplaa tyylillään, mutta itse en enää mene todellakaan mihinkään tehtaaseen. Ei paljoakaan nappaa se homma.

    * Tuollainen asenne on Suomen kansalla. Ja sitten vielä ihmetellään työttömyystilannetta.

    - Nuo on jätetty jo ennenkin, joten turhaa vaivaa vain sinulle. Jos et olisi kateellinen niin et vaivautuisi tuohon. Bumerangia odotellessa.

    * Ai niinkö? Eli jos sinua yritetään huijata ja laitat selvityksen kuluttaja-asiamiehelle niin olet kateellinen? Mielenkiintoinen mutta ah niin epärelevantti näkökulma herralla.

    - Jokainen jakelija on itsenäinen, joten kannattaa siinä miettiä että ketä tässä tutkitaan

    * Pienemmilläkin syillä on tyrehdytetty vm-yritysten toimintaa Suomessa.

    Äänestä

  • Varoittaja kirjoitti:

    Minä tuskin saan touhua loppumaan. Yritän saada vain selvitystä kuluttaja-asiamieheltä asian tiimoilta. Lisäksi yritän saada tuttavani lopettamaan.

    Ensisijaisesti olen toki huijareita vastaan. Olen kuitenkin myös pyramidiverkostomarkkinoinnin periaatetta vastaan. Olen Nature's Ownin kalliita tukkasaippuoita ja vitamiineja vastaan. Myös niitä tuotteita vastaan, joita on vedetty pois markkinoilta.

    Ja koska olen näin paljon vastaan, en vaikene.

    Hieno homma sulla menossa !

    Minä vastaan muu maailma, mua yrittää kusettaa kaikki, jopa IBM, Canon, Nokia sekä 3M.

    NÄMÄ KAIKKI KUSETTAA MUA, NÄIDEN FIRMOJEN TOIMINTAAN LIITTYY VERKOSTOMARKKINOINTI OSANA HEIDÄN JAKELUTOIMINTAA ! ! ! ! ! AAAAAAARRRRRGGGGGG, KUSTETUSTA KAIKKI TYYNNI.

    Maailma kaipaa pelastusta, ole sankari ja TOSI MIES, ja lähde kanssa taistoon. '
    ALAS VERKOSTOMARKKINOINTI JA KAIKKI JOUKOLLA KORTISTOON, SILLÄ SIELLÄ JOS JOSSAIN ON VIELÄ TILAA. KYLLÄ VALTIO MAKSAA!!!

    Mitäs me eläkkeistä, sosiaalimaksuista ja muista veroista, nekin on kuitenkin jonkun valtion verkostohomman aikaansaannoksia, kun niitä niin moni joutuu maksamaan JOKA KUUKAUSI, vaikka ei edes haluaisi.....

    Hei,........pidä tuo asenne.
    Sulla homma toimii.

    terv. raasu jakelija vaan

    pystynkö kumoamaan mielipiteesi!? ;)

    "Hei,........pidä tuo asenne.
    Sulla homma toimii."

    1)
    Olet harvinaisen oikeassa. Ties vaikka omastakin organisaatiostasi olisi pari järkevöitynyttä kaveria jättänyt homman kesken huomatessaan homman turhuuden.

    2)
    Teille kiihkomielisille pyramidi-ihmisille on turha sanoa yhtään mitään. Tarkoitus onkin saada ne, jotka ovat miettimässä hommaan mukaan lähtemistä, ajattelemaan myös asian negatiivista puolta teidän fanaattisten värväystilaisuuksien asemesta.

    Ps.
    Käy sinä jakelija vaan koulusi uudelleen ja opettele kirjoittamaan.

    Äänestä

  • Tietäjä kirjoitti:

    pystynkö kumoamaan mielipiteesi!? ;)

    Ok. Tässä nämä jotka tulivat heti alkuun mieleen. Tottakai sinulta löytyy jokaiseen vastaväitteeseeni vastine. Niinhän teille on opetettu esim. Turun tiedoitustilaisuuksissa (hinta 200 euroa).

    1) Pyramidiperiaate

    2) Yltiöoptimismi
    - pyramidi nähdään täydellisenä
    - jonka vuoksi puhutaan isoista rahoista
    - jonka vuoksi herkkäuskoisia tulee mukaan
    - jonka vuoksi he menettävät ainakin starttirahan

    3) Huijareiden määrä
    Ok, joukossa on varmasti fiksuja ja filmaattisia kavereita. Mutta myös huijareita ja liikaa lupaavia. Te selitätte, että se ei johdu itse emoyhtiöstä (ks. kohta 4.)

    4) Toiminnan laillisuus/etiikka/valvonta
    Emoyhtiö sanelee suunta-antavat säännöt mutta ei valvo toimintaa tarkasti. Valtaosa kavereista on saanut (juoruperiaatteella) vivahteeltaan väärää infoa ja näin monia sääntöjä ohitetaan. Kuinka moni AIDON brandin (Esso, McDonald's) jakelija ei toimi emoyhtiönsä ohjeiden mukaisesti. Vastaus: pyöreä nolla.

    5) Katteettomat lupaukset/kartoitukset
    1: "Soneran kanssa on tehty sopimus"
    2: "Missä todisteet?"

    1: "Hinnat ovat halvimmat varmasti!"
    2: "Eivät ole, ainakaan Ruotsissa"
    ks. http://www.derigomedia.se/htmlmail/comit/comit20020912.html

    Ajanpuutteen vuoksi vain nuo esimerkit.

    6) Tapa hankkia/värävätä organisaatioon väkeä
    - Yleisin tapa: tehdään lista tuttavista
    - Käydään kaikki läpi, 2-10 % ehkä onnistuu
    - Maine tuttavien keskuudessa harmaantuu
    - Kaikki nähdään potentiaalisina asiakkaina
    - Laitetaan nimi paperiin vaikka värvättävä vielä empii, ilman sopimusta (kyllä, NO kieltää tämän, mutta silti sitä tapahtuu. Kuinka moni McDonaldsin pisteestä myy McLaitonta? Ei yksikään.
    - Aivopesuyritykset: psykologisina keinoina käytetään jopa käteisen rahan heiluttelua nenän edessä, vaikka värvääjä ei olisi tienannut euroakaan.

    7) Tekotuttavuus (relaatiossa kohtaan 6)
    - "Hei Matti, ekalla luokalla oltiin samassa koulussa. Mulla ois yks hyvä juttu..."

    8) Toimintaperiaate (jälleen)
    - Perustuu usein värväykseen, värvättävistä saatavaan rahaan. Itse tuotteet (ks. kohta 9.) jäävät sivuseikalle.

    9) Tuotteet
    1: "koska me emme mainosta missään, voimme siksi pitää tuotteiden hintaa alhaalla"
    2: "miksi sitten tukkasaippuanne maksaa enemmän kuin kampaajani ammattishampoo ja hammastahnanne kolme kertaa enemmän kuin Pepsodent. Entä vitamiininne? Miksi tuotteitanne on jouduttu jopa vetämään markkinoilta? Miksi en edelleen ostaisi Pharmacon tutkittuja vitamiineja, joita saan apteekista."

    2: "mitä teen tuotteilla, joita saan"
    1: "käytä niitä"
    2: "ei minua kiinnosta pesuaineet"
    1: "mitä? Etkö peseydy?
    1: "jakele niitä tuttavillesi"

    (edit: kaikki nuo sitaatit ovat totta)

    10) Lumotut värvääjät
    2: "Esitänpä nyt todellisen kysymyksen: Miksi sinä luulet, että PgOne on jättimenestys"
    1: "Koska se on halvin"
    2: "Miten toimii asiakaspalvelu kyseisessä hommassa? Jos haluan laskulleni siirtoa tai muita palveluja"
    1: "öö.. Suomeen ollaan perustamassa konttoria ja Ruotsissa palvellaan jo suomeksi."
    2: "ok"
    2: "Miksi sitten kaikki eivät ole vaihtaneet DNA:han, vaikka se on paljon halvempi kuin Sonera, joka edelleen on yleisin?"
    1: "koska.."
    2: "Aivan, brändi on vahva tekijä. Mainonta, jota VM:ssä ei tehdä, vahvistaa brändiä. Yritykset arvostavat lisäksi varsinkin suurten operaattoreiden palveluja. Köyhälle ja pihille halpuus voi olla tärkeä asia mutta normaalisti ansaitsevalle se on sivuseikka."

    ---
    T: Varoittaja
    [yritä tavoitteeksesi saada 2-3 henkilöä luopumaan pyramidiverkostomarkkinointitoiminnasta. Provisioksi saat hyvän omantunnon.

    Äänestä

  • Varoittaja kirjoitti:

    Minä tuskin saan touhua loppumaan. Yritän saada vain selvitystä kuluttaja-asiamieheltä asian tiimoilta. Lisäksi yritän saada tuttavani lopettamaan.

    Ensisijaisesti olen toki huijareita vastaan. Olen kuitenkin myös pyramidiverkostomarkkinoinnin periaatetta vastaan. Olen Nature's Ownin kalliita tukkasaippuoita ja vitamiineja vastaan. Myös niitä tuotteita vastaan, joita on vedetty pois markkinoilta.

    Ja koska olen näin paljon vastaan, en vaikene.

    Varoittaja, et suinkaan ole yksin. Eiköhän meitä ole melkoisen monia, joiden mielestä verkostomarkkinoinnin periaatteet ovat hyvien liikemiestapojen ja yleisen etiikan vastaisia.

    Tuote tai palvelu verkostomarkkinoinnissa on vain ulkokuori, varsinainen mätä rakenne löytyy sieltä taustalta. Ainoat kestävät pyramidit löytyvät Egyptistä.

    Äänestä

  • jakelija kirjoitti:

    En todellakaan tule ajamaan koskaan Lambolla tai Ferrarilla, koska niitä autoja ei ole tehty Suomen oloihin. Ja vaikka voittaisin lotossa 3M€, en ostaisi ikinä mitään yli 50.000€ autoa.

    Siinä olet oikeassa, että tienestit ovat vielä vaivaiset. Käyn töissä, mutta en aio ottaa lopareita, vaikka joskus 3v kuluttua tienaisin firmalleni 10.000€ /kk.

    Tuhlaan lisäansioitani muuten, käyn lomamatkoilla, ostan uuden perheauton yms. Mutta, en vain osta niitä omalla palkkatyöllä ansaituilla rahoilla, vaan ostan ne firmalleni, maksan niistä iloista verot ja mahdolliset muut kulut.

    Käyn töissä ja teen harrastetoimintana tätä tähän mennessä mukavaa suosittelua, saan siitä euron jos toisen, mutta en myy mitään. Käytän itse tuotteita ja kerron tästä mahdollisuudesta muille. Se, onko ne hyviä vai huonoja, on aivan turha lähteä spekuloimaan nyt.
    Jokainen on oman itsensä herra, mikä kiinnostaa mikä ei, jokainen itse sen päättää.

    Jos jollakulla on niin heikko selkäranka, että lähtee toimintaan mukaan kun "kaveri" sanoo niin, voi raukkaa. Täällä sitä sitten huudellaan tietämättömyyttään ja haukutaan kaikki verkostomarkkinoijat pystyyn.

    Eivät kaikki ole kusipäisiä huijareita jotka ovat verkostomarkkinoinnissa mukana. Maailmassa olisi silloin monta miljoona verkostokusipäätä ja ilmeisesti heidän tuotteensakin olisivat huonoja.

    Unelmani ovat tulevaisuudessa, vai kun menit kouluun yläasteelle, etkö koskaan unelmoinut, että tämä koulun käynti joskus loppuisi.

    Unelmat siis ovat tulevaisuudessa, menneisyyttä kun ei muuttamaan pysty.

    Se, toteutuuko unelmani on aivan eri asia.
    Osa unelmistani on tavoitteita joihin pyrin pääsemään.

    Romaani jatkuu kahvin jälkeen........

    ...
    ..
    .

    "Uskot voivasi istua sohvalla kun raha virtaa. Voi sinua raukkaa."

    Minä raukka parka, pieni poloinen, työssä käyvä yrityksen omaava raasu rukka, voin todellakin istua terassillani rauhassa ja silti firmani liikevaihto tuottaa provisiota. Ikävä kyllä jo nyt.

    Se miten sinut on yritetty "värvätä", kohdistuu vain ja ainostaan siihen henkilöön kuka sinua on koittanut "värvätä". Tällaiset tietämättömät uudet jakelijat pilaavat joskus omat ja muiden asiat liialla innolla ja tietämättömyydellä.

    Kukaan ei saa laittaa kenenkään nimeä organisaatioonsa ilman ko. henkilön suostumusta ja allekirjoitusta. Varmaan tiedät tämän henkilön nimen, soita Nature's Own:lle ja kerro kuka teki ja mitä, niin seuraukset ovat sen mukaiset.

    Verottaja varmaan on iloinen asiastasi, jos se sinulle nyt edes on oikein kerrottu.

    Yritys maksaa toiselle yritykselle provisiota liikevaihdon mukaan.

    Mitä meni ohi, provisiota ei makseta ellet kuulu ennakkoperintärekisteriin, eli sinulla on oltava jonkin muotoinen yritys, seura tai yhdistys jolla on y-tunnus ja voimassa oleva ennakkoperintärekisteriote.

    Odota nyt vastausta mielenkiinnolla, palkkatyö kutsuu kun ruokkis sattui juuri loppumaan.

    terv. tienaava jakelija, tuo unelmaton rassukka

    "Minä raukka parka, pieni poloinen, työssä käyvä yrityksen omaava raasu rukka, voin todellakin istua terassillani rauhassa ja silti firmani liikevaihto tuottaa provisiota. Ikävä kyllä jo nyt."

    Miksi sitten iniset täällä? Minun tavoitteeni on saada ihmisiä kääntymään pois Nature's Ownista (jossa olen jo onnistunutkin) - ei kinata organisaation johtajien kanssa.

    Äänestä

  • JiiKoo kirjoitti:

    Varoittaja, et suinkaan ole yksin. Eiköhän meitä ole melkoisen monia, joiden mielestä verkostomarkkinoinnin periaatteet ovat hyvien liikemiestapojen ja yleisen etiikan vastaisia.

    Tuote tai palvelu verkostomarkkinoinnissa on vain ulkokuori, varsinainen mätä rakenne löytyy sieltä taustalta. Ainoat kestävät pyramidit löytyvät Egyptistä.

    Hyvä, että täällä on samanmielisiä.

    Edellisisten vm-yritysten uhrien haavat on nuoltu ja valitettavasti uusia pyramidihuijauksia nousee. Pidetään kuitenkin yhtä! Suomi on niin pieni maa, että täällä ihmiset saavat faktat käsiinsä nopeasti. Paljon homman jättäneitä on jo nyt.

    Egypti-lauseesi oli osuva :)

    Äänestä

  • Varoittaja kirjoitti:

    Ok. Tässä nämä jotka tulivat heti alkuun mieleen. Tottakai sinulta löytyy jokaiseen vastaväitteeseeni vastine. Niinhän teille on opetettu esim. Turun tiedoitustilaisuuksissa (hinta 200 euroa).

    1) Pyramidiperiaate

    2) Yltiöoptimismi
    - pyramidi nähdään täydellisenä
    - jonka vuoksi puhutaan isoista rahoista
    - jonka vuoksi herkkäuskoisia tulee mukaan
    - jonka vuoksi he menettävät ainakin starttirahan

    3) Huijareiden määrä
    Ok, joukossa on varmasti fiksuja ja filmaattisia kavereita. Mutta myös huijareita ja liikaa lupaavia. Te selitätte, että se ei johdu itse emoyhtiöstä (ks. kohta 4.)

    4) Toiminnan laillisuus/etiikka/valvonta
    Emoyhtiö sanelee suunta-antavat säännöt mutta ei valvo toimintaa tarkasti. Valtaosa kavereista on saanut (juoruperiaatteella) vivahteeltaan väärää infoa ja näin monia sääntöjä ohitetaan. Kuinka moni AIDON brandin (Esso, McDonald's) jakelija ei toimi emoyhtiönsä ohjeiden mukaisesti. Vastaus: pyöreä nolla.

    5) Katteettomat lupaukset/kartoitukset
    1: "Soneran kanssa on tehty sopimus"
    2: "Missä todisteet?"

    1: "Hinnat ovat halvimmat varmasti!"
    2: "Eivät ole, ainakaan Ruotsissa"
    ks. http://www.derigomedia.se/htmlmail/comit/comit20020912.html

    Ajanpuutteen vuoksi vain nuo esimerkit.

    6) Tapa hankkia/värävätä organisaatioon väkeä
    - Yleisin tapa: tehdään lista tuttavista
    - Käydään kaikki läpi, 2-10 % ehkä onnistuu
    - Maine tuttavien keskuudessa harmaantuu
    - Kaikki nähdään potentiaalisina asiakkaina
    - Laitetaan nimi paperiin vaikka värvättävä vielä empii, ilman sopimusta (kyllä, NO kieltää tämän, mutta silti sitä tapahtuu. Kuinka moni McDonaldsin pisteestä myy McLaitonta? Ei yksikään.
    - Aivopesuyritykset: psykologisina keinoina käytetään jopa käteisen rahan heiluttelua nenän edessä, vaikka värvääjä ei olisi tienannut euroakaan.

    7) Tekotuttavuus (relaatiossa kohtaan 6)
    - "Hei Matti, ekalla luokalla oltiin samassa koulussa. Mulla ois yks hyvä juttu..."

    8) Toimintaperiaate (jälleen)
    - Perustuu usein värväykseen, värvättävistä saatavaan rahaan. Itse tuotteet (ks. kohta 9.) jäävät sivuseikalle.

    9) Tuotteet
    1: "koska me emme mainosta missään, voimme siksi pitää tuotteiden hintaa alhaalla"
    2: "miksi sitten tukkasaippuanne maksaa enemmän kuin kampaajani ammattishampoo ja hammastahnanne kolme kertaa enemmän kuin Pepsodent. Entä vitamiininne? Miksi tuotteitanne on jouduttu jopa vetämään markkinoilta? Miksi en edelleen ostaisi Pharmacon tutkittuja vitamiineja, joita saan apteekista."

    2: "mitä teen tuotteilla, joita saan"
    1: "käytä niitä"
    2: "ei minua kiinnosta pesuaineet"
    1: "mitä? Etkö peseydy?
    1: "jakele niitä tuttavillesi"

    (edit: kaikki nuo sitaatit ovat totta)

    10) Lumotut värvääjät
    2: "Esitänpä nyt todellisen kysymyksen: Miksi sinä luulet, että PgOne on jättimenestys"
    1: "Koska se on halvin"
    2: "Miten toimii asiakaspalvelu kyseisessä hommassa? Jos haluan laskulleni siirtoa tai muita palveluja"
    1: "öö.. Suomeen ollaan perustamassa konttoria ja Ruotsissa palvellaan jo suomeksi."
    2: "ok"
    2: "Miksi sitten kaikki eivät ole vaihtaneet DNA:han, vaikka se on paljon halvempi kuin Sonera, joka edelleen on yleisin?"
    1: "koska.."
    2: "Aivan, brändi on vahva tekijä. Mainonta, jota VM:ssä ei tehdä, vahvistaa brändiä. Yritykset arvostavat lisäksi varsinkin suurten operaattoreiden palveluja. Köyhälle ja pihille halpuus voi olla tärkeä asia mutta normaalisti ansaitsevalle se on sivuseikka."

    ---
    T: Varoittaja
    [yritä tavoitteeksesi saada 2-3 henkilöä luopumaan pyramidiverkostomarkkinointitoiminnasta. Provisioksi saat hyvän omantunnon.

    Heti näin alkuun kerron, että en ole NO:ssa mukana, kuten et sinäkään! ;)

    Ok. Tässä nämä jotka tulivat heti alkuun mieleen. Tottakai sinulta löytyy
    jokaiseen vastaväitteeseeni vastine. Niinhän teille on opetettu esim. Turun
    tiedoitustilaisuuksissa (hinta 200 euroa).
    V: Kuten sanoin, en ole NO:n jäsen, enkä ole siten missään 200 euron tiedoitustilaisuudessa
    ollut.

    1) Pyramidiperiaate
    V: Heh, minkähän mielipiteen olet tässä perustellut!? ;) Ilmeisesti haluat
    kritisoida matriisiorganisaation rakennetta, joka on täysin tavallinen kaikissa
    yrityksissä. Tässä tapauksessa hiearkkinen rakenne vain tulee selkeämmin
    ilmi, samoin se tulee aika selkeasti ilmi armeijassa.

    2) Yltiöoptimismi
    - pyramidi nähdään täydellisenä
    V: Organisaatio ei kasva koskaan täydellisesti, muuta kuin päiväunissa ja
    teoriassa.

    - jonka vuoksi puhutaan isoista rahoista
    V: Teoreettisia esimerkkejä voidaan kyllä esittää, jos vain huomataan lopuksi
    kertoa, että esimerkki on teoreettinen, eikä voida taata, että organisaatio
    rakentuu näin, koska osa jäsenistä on innokkaampia ja osa taas ei opi rakentamaan
    verkostoa vaaditulla tavalla.

    - jonka vuoksi herkkäuskoisia tulee mukaan
    V: Siitä ei ole mitään haittaa että on herkkäuskoinen, kunhan vain tajuaa,
    mitä on tehtävä, jotta organisaatio kasvaisi jolloin saa organisaatiopalkkioita.

    - jonka vuoksi he menettävät ainakin starttirahan
    V: Starttirahan menettävät henkilöt, jotka eivät löydä kahta uutta jälleenmyyjää, eivätkä kouluta heitä jälleenmyyjiksi, jolloin organisaatio ei yksinkertaisesti kasva.

    3) Huijareiden määrä
    Ok, joukossa on varmasti fiksuja ja filmaattisia kavereita. Mutta myös huijareita
    ja liikaa lupaavia. Te selitätte, että se ei johdu itse emoyhtiöstä (ks.
    kohta 4.)
    V: Verkostomarkkinoinnin parissa on huijareita aivan kuten on yhtälailla varkaita ja huijareita ja epärehellisiä muussakin yritystoiminnassa.

    4) Toiminnan laillisuus/etiikka/valvonta
    Emoyhtiö sanelee suunta-antavat säännöt mutta ei valvo toimintaa tarkasti.
    Valtaosa kavereista on saanut (juoruperiaatteella) vivahteeltaan väärää
    infoa
    ja näin monia sääntöjä ohitetaan. Kuinka moni AIDON brandin (Esso, McDonald's)
    jakelija ei toimi emoyhtiönsä ohjeiden mukaisesti. Vastaus: pyöreä nolla.
    V: Tässä olen samaa mieltä kanssasi muuten paitsi että näissä muissakin yritysmuodoissa kyllä löyty yritäjiä, jotka eivät noudatat emoyhtiön antamia ohjeita.

    5) Katteettomat lupaukset/kartoitukset
    1: "Soneran kanssa on tehty sopimus"
    2: "Missä todisteet?"
    V: Epärehellisten verkostoijia keksimiä juttuja.

    1: "Hinnat ovat halvimmat varmasti!"
    2: "Eivät ole, ainakaan Ruotsissa"
    ks. http://www.derigomedia.se/htmlmail/comit/comit20020912.html
    V: Kukaan ei voi olla varma, että hinnat ovat halvimmat, halpuus riippuu paljon myös soittoajankohdasta ja soiton pituudesta. Oikeammin olisi sanoa, että on olettavaa, että PGOne tulee olemaan yksi markkinoiden edullisimmista tuotteista, koska PGOne:n liikeidea on pyrkiä tarjoamaan markkinoiden edullisimpia puheluja.

    Ajanpuutteen vuoksi vain nuo esimerkit.

    6) Tapa hankkia/värävätä organisaatioon väkeä
    - Yleisin tapa: tehdään lista tuttavista
    V: Eli tehdään ns. 100 nimen lista.

    - Käydään kaikki läpi, 2-10 % ehkä onnistuu
    V: Tilastojen mukaan keskimäärin 2-4% lähtee mukaan.

    - Maine tuttavien keskuudessa harmaantuu
    V: Toimintatavat täytyvät olla sellaiset että eivät harmaannu. Vain idiootti pilaa suhteensa tyrkyttämällä tyrkyttämisen jälkeenkin. Erittäin pieni osa ihmisistä lähtee mukaan yhden kieltäytymisen jälkeen.

    - Kaikki nähdään potentiaalisina asiakkaina
    V: Kaikki ovat potentiaalisia asiakkaita.

    - Laitetaan nimi paperiin vaikka värvättävä vielä empii, ilman sopimusta
    (kyllä, NO kieltää tämän, mutta silti sitä tapahtuu. Kuinka moni McDonaldsin
    pisteestä myy McLaitonta? Ei yksikään.
    V: Ylimyynti ei sovellut tämänkaltaiseen toimintaan, koska verkoston rakentaminen on hidas ja pitkän aikavälin prosessi.

    - Aivopesuyritykset: psykologisina keinoina käytetään jopa käteisen rahan
    heiluttelua nenän edessä, vaikka värvääjä ei olisi tienannut euroakaan.
    V: Epärehellisten ylimyyjien kikkoja, joilla pyritään ainoastaan tekemään kauppa keinoja kaihtamatta, ei sovellu verkostomarkkinointiin.

    7) Tekotuttavuus (relaatiossa kohtaan 6)
    - "Hei Matti, ekalla luokalla oltiin samassa koulussa. Mulla ois yks hyvä
    juttu..."
    V: Jos henkilö on tuttu, niin se on tuttu, tai sitten ei.

    8) Toimintaperiaate (jälleen)
    - Perustuu usein värväykseen, värvättävistä saatavaan rahaan. Itse tuotteet
    (ks. kohta 9.) jäävät sivuseikalle.
    V: NO:ssa Startti-paketista ei saa pisteen pistettä, ainoastaan tuotteet ovat pisteytetty.

    9) Tuotteet
    1: "koska me emme mainosta missään, voimme siksi pitää tuotteiden hintaa
    alhaalla"
    V: NO:n tuotteet eivät ole markkinoiden edullisimpia, mutta eivät myöskään kalliimpia. Kukaan ei pakota kuitenkaan NO:n tuotteita käyttämään.

    2: "miksi sitten tukkasaippuanne maksaa enemmän kuin kampaajani ammattishampoo
    ja hammastahnanne kolme kertaa enemmän kuin Pepsodent. Entä vitamiininne?
    V: Hintataso on laatutuotteiden tasoa, osa tuotteista on tiivisteitä. Mikä tekee shamppoosta ammattishamppoon?

    Miksi tuotteitanne on jouduttu jopa vetämään markkinoilta?
    V: En tiedä miksi NO:n tuotteita on vedetty pois markkinoilta, enkä myöskään tiedä mitä tuotteita on vedetty pois ja milloin.

    Miksi en edelleen
    ostaisi Pharmacon tutkittuja vitamiineja, joita saan apteekista."
    V: Tullilaboratorio tutkii kaikki markkinoilla olevat tuotteet, myös NO:n tuotteet ovat tutkittuja. Jos toimit NO:n jälleemyyjänä saat NO:n vitamiinien ostamisesta ja myymisestä provisiota. Pharmacon tuotteistakin saat provisiota, jos olet heidän provisiopalkkainen myyntiedustaja.

    2: "mitä teen tuotteilla, joita saan"
    1: "käytä niitä"
    2: "ei minua kiinnosta pesuaineet"
    1: "mitä? Etkö peseydy?
    1: "jakele niitä tuttavillesi"

    (edit: kaikki nuo sitaatit ovat totta)

    10) Lumotut värvääjät
    2: "Esitänpä nyt todellisen kysymyksen: Miksi sinä luulet, että PgOne on
    jättimenestys"
    1: "Koska se on halvin"
    2: "Miten toimii asiakaspalvelu kyseisessä hommassa? Jos haluan laskulleni
    siirtoa tai muita palveluja"
    1: "öö.. Suomeen ollaan perustamassa konttoria ja Ruotsissa palvellaan jo
    suomeksi."
    2: "ok"
    2: "Miksi sitten kaikki eivät ole vaihtaneet DNA:han, vaikka se on paljon
    halvempi kuin Sonera, joka edelleen on yleisin?"
    1: "koska.."
    2: "Aivan, brändi on vahva tekijä. Mainonta, jota VM:ssä ei tehdä, vahvistaa
    brändiä. Yritykset arvostavat lisäksi varsinkin suurten operaattoreiden
    palveluja.
    Köyhälle ja pihille halpuus voi olla tärkeä asia mutta normaalisti ansaitsevalle
    se on sivuseikka."

    V: Tuohon vuoropuheluun en ota sen kummemmin kantaa, kuin että Suomessa on kyllä NO:n oma konttori.

    Nyt on sinun vuorosi.

    Perustele minulle seuraavat seikat:

    1) Mikä VM:ssä kiehtoo?
    2) Miksi sillä on niin paljon vastustajia?
    3) Miksi valtaosa lopettaa vuoden sisällä?
    4) Miksi valtaosalla on alkuun väärä käsitys hommasta?
    5) Miksi firmoista, jotka ovat toimineet 5 vuotta sitten ei nyt kuulu mitään.
    6) Miksi lähes jokainen VM-yritys kertoo olevansa suurin, toiseksi suurin tai menestynein?
    7) Miksi yksittäisiä tuolla alalla huijareita on niin paljon.
    8) Miksi markkinoidaan usein tuotetta, joka tulee (jos tulee) eikä ole juuri nyt.

    Ei minulla ole mitään intressiä jankata henkilön kanssa, joka ei anna katteettomia lupauksia ja nauttii VM-työstä. Haluan vain tuoda esille kolikon kääntöpuolen ja hyökätä niitä vastaan, jotka tätä väärää informaatiota ovat syöttäneet.

    Jatkuu edelleen
    Kirjoittanut: Varoittaja, 10.7.2003 klo 18.46

    Nyt on sinun vuorosi.

    Perustele minulle seuraavat seikat:

    1) Mikä VM:ssä kiehtoo?

    -Työ, josta saa rahaa. Lisäksi se ei ole tavanomaista ruumiillista työtä jota on ennen joutunut tekemään.

    2) Miksi sillä on niin paljon vastustajia?

    -Jotkut ihmiset ovat epäonnistuneet ja silloin on helpompi syyttää systeemiä kuin katsoa peiliin. Aikaisemmissa verkostomarkkinoinneissa on ollut liikaa huonoja puolia. Tutustu GNLD:n ja No:n verkoston rakentamiseen niin huomaat. Tähän asti et sitä ole tutkinut.
    3) Miksi valtaosa lopettaa vuoden sisällä?

    -Lopettajat ovat 90 prosenttisesti niitä jotka luulevat että raha pesii sohvan alle kun siinä makaa.
    4) Miksi valtaosalla on alkuun väärä käsitys hommasta?

    -Koska ei tiedä hommaa juuri niinkuin sinä. Siksi on noita infotilaisuuksia. Ne eivät myöskään ole mitään hurmoshenkisiä vaan aika kuivia tilaisuuksia, joissa asia tuodaan esille.

    5) Miksi firmoista, jotka ovat toimineet 5 vuotta sitten ei nyt kuulu mitään.

    -Edelleen voisit tutkia verkostojen rakentamisessa olevia eroja ja muitakin eroja. Sitten voit tulla kysymään lisää kun tiedät edes hieman mistä paasaat.

    6) Miksi lähes jokainen VM-yritys kertoo olevansa suurin, toiseksi suurin tai menestynein?

    -Nämä ovat omia juttujasi. Niihin en ota kantaa.

    7) Miksi yksittäisiä tuolla alalla huijareita on niin paljon.

    Oletko koskaan ollut rakennusalalla? Itse olen työskennellyt monissa tehtävissä ja tiedän yhtä ja toista. Eikä muutkaan alat ole todellakaan valkoisia. Ei tässä ole todellakaan sen enempää huijareita.

    8) Miksi markkinoidaan usein tuotetta, joka tulee (jos tulee) eikä ole juuri nyt.

    -PGonea ei NO markkinoi Suomeen. Se on noiden liian innokkaiden omia juttuja. Se tulee kun on sen aika. Sen saapuessa siitä saamme ehkä lisätuloja, mutta muu puoli tässä hommassa on se bisnes.

    Ei minulla ole mitään intressiä jankata henkilön kanssa, joka ei anna katteettomia lupauksia ja nauttii VM-työstä. Haluan vain tuoda esille kolikon kääntöpuolen ja hyökätä niitä vastaan, jotka tätä väärää informaatiota ovat syöttäneet.

    -Silloin olet suotta puhunut NO:sta, eli juttusi kulkevat jonkin verran ristiriidassa. Tutki tätä asiaa hieman enemmän ennen seuraavaa kirjoitus kertaa niin saamme todellisempaa tekstiä emmekä näiden epäonnistuneiden verkostomarkkina miesten juttuja (Mäntynen & Haipola).

    Äänestä

  • Varoittaja kirjoitti:

    Nyt on sinun vuorosi.

    Perustele minulle seuraavat seikat:

    1) Mikä VM:ssä kiehtoo?
    2) Miksi sillä on niin paljon vastustajia?
    3) Miksi valtaosa lopettaa vuoden sisällä?
    4) Miksi valtaosalla on alkuun väärä käsitys hommasta?
    5) Miksi firmoista, jotka ovat toimineet 5 vuotta sitten ei nyt kuulu mitään.
    6) Miksi lähes jokainen VM-yritys kertoo olevansa suurin, toiseksi suurin tai menestynein?
    7) Miksi yksittäisiä tuolla alalla huijareita on niin paljon.
    8) Miksi markkinoidaan usein tuotetta, joka tulee (jos tulee) eikä ole juuri nyt.

    Ei minulla ole mitään intressiä jankata henkilön kanssa, joka ei anna katteettomia lupauksia ja nauttii VM-työstä. Haluan vain tuoda esille kolikon kääntöpuolen ja hyökätä niitä vastaan, jotka tätä väärää informaatiota ovat syöttäneet.

    1) Mikä VM:ssä kiehtoo?
    V: Itseäni kiehtoo eniten verkostomarkkinoinnin tarjoama mahdollisuus saavuttaa merkittävät ansiot, toisin sanoen taloudellinen riippumattomuus. Jos homma toimii, niin tietyn vaiheen jälkeen on mahdollista ansaita merkittäviä summia todella pienellä työllä. Huom! Homma ei toimi jos organisaatio on rakennettu valheita hyväksikäyttäen ja väärin perustein. Aluksi verkostomarkkinointi tosin vaatii todella paljon työtä, uusien verkostomarkkinoijien kouluttamista ja lukuisia esittelytialisuuksia ja koulutustilaisuuksia jne. On koulutettava kaikki menestymään, sillä ellei uusi mukaanlähtijä menesty, hän lopettaa heti alkuinnostuksen jälkeen, elleivät odotukset vastaa esittelytilaisuudessa esitettyä.

    2) Miksi sillä on niin paljon vastustajia?
    V: Sen vuoksi, koska monet ovat menettäneet starttipaketin verran rahaa ja aikaa räpellettyään aikansa huonon valheita vijelevän sponsorin avustamana, joka on luvannut kuun taivaalta, ferrarin pihaan, miljoonan tilille ja huvilan jahteineen. Tälläinen henkilö on pettynyt, kun mitään tekemättä ei miljoonia saakkaan, jotka sponsori on luvannut 2-4 tunnin viikkotyöllä. Pettynyt henkilö on katkera ja näreissään ja kertoo kaikille tuntemilleen ihmisille, että älä koskaan ala verkostomarkkinoijaksi, se on huijarien hommaa. Tälläiset kertomukset luovat negatiivisia ennakkoluuloja ja ennakkoasenteita verkostomarkkinointia kohtaan myös sellaisille henkilöille, jotka eivät ole koskaan edes perehtyneet verkostomarkkinointiin ja he vastustavat sitä, vaikka eivät siitä yhtään mitään tietäisikään.

    3) Miksi valtaosa lopettaa vuoden sisällä?
    V: He eivät jostain syystä opi sitä mitä heidän pitäisi oppia, tai heille ei sitä opeteta, mitä heidän pitäisi tehdä, jotta he menestyisivät verkostomarkkinoinnissa. Toinen vaihtoehto on, joka on todennäköisin, on se että he eivät yksinkertaisesti viitsi tehdä jostain syystä sitä millä he pääsisivät organisaatiopalkkioihin käsiksi. NO:n kohdalla tämä on yksinkertaisimmillaan kahden uuden jäsenen hankinta ja heidän koulutus oman sponsorin avustuksella, sekä kuukausittaisen minimiliikevaihdon (75 pistettä) saavuttaminen. Liikevaihdon ei tarvitse olla edes 75:ttä pistettä, koska osan tuotteista voi käyttää itse. Tälläisen henkilön, joka ei tuotteita saa käytettyä/myytyä kuukaudessa 75 pisteellä, eikä pysty hankkimaan vähimmäismäärää, eli kahta uutta jälleenmyyjää, ei koskaan pitäisi aloittaa verkostomarkkinointia NO:n eikä minkään muunkaan verkostomarkkinointiyriyksen parissa.

    4) Miksi valtaosalla on alkuun väärä käsitys hommasta?
    V: Moni sponsori yrittää tehdä kaikkensa saadakseen uusia jälleenmyyjä, ja kun tälläinen henkilö tekee kaikkensa, aluksi hän hieman liioittelee ansiomahdollisuuksia ja kokoajan hieman enemmän ja enemmän. Lopuksi luvataan helppoa rahaa ja rikastuminen vain tuotteita käyttämällä. Näin ollen virheellinen mielikuva syntyy...

    5) Miksi firmoista, jotka ovat toimineet 5 vuotta sitten ei nyt kuulu mitään.
    V: Kaikki yritykset eivät yksinkertaisesti menesty. Ns. perinteisistä uusista yrityksistä noin puolet on lopettanut toimintansa syystä tai toisesta kolmen vuoden kuluessa. Sama pätee myös verkostomarkkinointiyrityksissä. Jos uusi verkostomarkkinontiyritys kuitenkin alkaa menestymään, ja yrityksen kasvu on todella nopeaa, "tie" ei ole helppo, sillä moni yritys ajautuu liian nopean kasvun vuoksi helposti toimitusvaikeuksiin, likviditeettivaikeksiin, logistiikkavaikeuksiin jne. yksinkertaisesti resurssit loppuvat nopeammin kuin uusia keritään hankkimaan tilalle. Verkostomarkkinointiyrityksien kehittymismalleja on sanottu olevan kaksi, ns. evoluutiomalli, jossa yritys kehittyy sen mukaisesti, kuin mitä markkinat sitä kasvattavat ja resursseja hankitaan sitä mukaan kuin niitä tarvitaan. Toinen on strategia-malli, joka on nykyisin yleisempi, eli suunnitellaan mahdollinen tuleva kasvu ennakolta ja tehdään tarpeelliset suunnitelmat resurssien hallitsemiseksi nopeassa kasvussa, eli luodaan selkeä strategia toiminnalle. Strategia-malli tosin vaatii huomattavasti enemmän rahaa.

    6) Miksi lähes jokainen VM-yritys kertoo olevansa suurin, toiseksi suurin tai menestynein?
    V: Tälläiset yritykset, jotka käyttävät tälläisiä argumenntejä, yleensä myös ovat tätä, tosin erilaisia verkostomarkkinoinnin aloja ja tyyppejä ja erilaisia variaatioita on niin lukuisa, että tällöin lähes mikä tahansa yritys voi sanoa olevansa jollakin saralla suurin. Suurin ja pitkäikäsin verkostomarkkinointiyritys on AmnWay, joka on toiminut yli 40 vuotta, jolla on noin 3 miljoonaa verkostoijaa ja jonka liikevaihto on noin 7 miljardia euroa.

    7) Miksi yksittäisiä tuolla alalla huijareita on niin paljon.
    V: Mikä huijareita eniten kiehtoo? Helppo raha! ;)

    8) Miksi markkinoidaan usein tuotetta, joka tulee (jos tulee) eikä ole juuri nyt.
    V: Koska tuote on jossakin vaiheessa lanseerattava markkinoille ja moni yritys aloittaa esimarkkinoinnin kertomalla, että tälläinen tuote on tulossa. Tälläinen tilanne on mm. juuri nyt NO:ssa, kun puhutaan PGOne:sta. PGOne kyllä tulee, mutta päivämäärää ei tiedä vielä kukaan.

    Laitahan vain lisäkyssäreitä tulemaan! :)

    Kuten sanoin, itse en NO:ssa ole mukana!

    Tilastokeskus kertoo seuraavaa tuoreimmassa tilastossaan: "Vuonna 2001 toimintansa lopettaneista yrityksistä 10 prosenttia oli toiminut alle vuoden ja 23 prosenttia alle kaksi vuotta. Lopettaneista yrityksistä 33 prosenttia on toiminut vähemmän kuin neljä vuotta."

    Vuoden 2002 tilastot ovat työn alla, siksi tuorein tilasto on vuoden 2001 mukainen. Mitään suuria poikkeuksia ei vuosittain kuitenkaan tapahdu, joten suuntaa-antava tuo tilasto on.

    Viisi vuotta on ns. kipupiste. Joka kestää tuon viisi vuotta, todennäköisesti säilyy hengissä pitkäänkin. Näistä, viisi vuotta toimineista yrityksistä vähän yli 50% säilyy hengissä.

    Vv. 87-99 kolme vuotta toimineitten yritysten "eloonjäämiskeskiarvo" on 67%. Samoissa prosenteissa pysytellään vieläkin, joten se mainitsemasi noin puolet on melko karkealla jyvällä ammuttu.

    Kaupan alalla (johon vm-yrityksetkin luokitellaan) lakaisee suurin luuta. Esim. vuonna 2001 lopetti kaupan alalla 1 114 yritystä. Eli siitä vaan luomaan jälleenmyyjäverkostoja, joissa jokainen toimii itsenäisenä yrittäjänä. Tämä yrittäjien "jokamiesluokka" tulee taatusti näkymään parin vuoden sisällä lopettaneina yrityksinä myös Tilastokeskuksen luvuissa.

    Muistin vuoden väärin, eli korjaan, "Ns. perinteisistä uusista yrityksistä noin puolet on lopettanut toimintansa syystä tai toisesta VIIDEN vuoden kuluessa." (Huom! ei kolmen)

    Tämä ei kuitenkaan ollut oleellista vastauksessa kysymykseen: "5) Miksi firmoista, jotka ovat toimineet 5 vuotta sitten ei nyt kuulu mitään."

    Sama syy! ;)

    -------------------------------------------------

    "Elinkykyisen yritystoiminnan synnyttäminen on vaikeaa. Tilastojen mukaan viiden-seitsemän toimintavuoden jälkeen 60 % yrityksistä on poistunut markkinoilta (meneillään oleva KTM:n rahoittama tutkimus). Siis vain harvoin kaikki menestyvän yrityksen elementit ovat alkavan yrittäjän hallussa: korkea osaaminen (know-how), riittävä pääoma ja käytännössä testattu liikeidea."

    Lähde: www.mol.fi/esf/ennakointi/FRALOPPU.htm

    "Tähän myös liittyy havainto siitä, että uusien yritysten keskimää-räinen ikä on hyvin lyhyt. Takalan ja Virénin (1995) mukaan yli puolet konkurssiin menneistä yrityksistä oli toiminut alle viisi vuotta, kun tarkasteltiin suomalaisia kon-kursseja 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. "

    Lähde: www.ptt.fi/tyopaperit/23.pdf

    "Lopettaneista lähes 60 % on toiminut alle 5 vuotta."

    Lähde: http://193.209.42.50/new/ennakointi/toimympana/Satakunta/satakunta.htm

    "Tilastokeskuksen aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilaston mukaan esim. vuonna 1997 yli puolet lo-pettaneista yrityksistä oli toiminut alle neljä vuotta. (Tilastokeskus 1998)."

    Lähde: Tilastokeskus

    Vuonna 2001 lopettaneet yritykset toiminta-ajan mukaan. Yli 5 vuotta toimineet yritykset 50,5%.

    Lähde: http://www.stat.fi/tk/ys/yritysrekisteri/yritysrekisteri_al_vuosik.html Kelaa sivun loppuun ja kts. kaavio + taulukko.

    Äänestä

  • JiiKoo kirjoitti:

    Varoittaja, et suinkaan ole yksin. Eiköhän meitä ole melkoisen monia, joiden mielestä verkostomarkkinoinnin periaatteet ovat hyvien liikemiestapojen ja yleisen etiikan vastaisia.

    Tuote tai palvelu verkostomarkkinoinnissa on vain ulkokuori, varsinainen mätä rakenne löytyy sieltä taustalta. Ainoat kestävät pyramidit löytyvät Egyptistä.

    Kuten eräs viisas mies osuvasti on todennut:
    Lähes jokainen ihminen tekee verkostomarkkinointia päivittäin, mutta eivät vaan saa siitä rahaa.
    Eivätkä tajua sitä tekevänsä!
    Toimit varmasti itsekin päivittäin parjaamiesi verkostomarkkinoiden periatteiden mukaisesti.

    Mitä muuta No on kuin tavaroiden suosittelemista toisille?
    Vaihda kauppaa ja hyödy taloudellisesti siinä samalla.

    Esimerkkinä ennenkin käytetty elokuvissa käynti:
    Käyt katsomassa elokuvan joka on mielestäsi erinomainen, ostat lipun (9€) ja naposteltavaa (5€).
    Kerrot siitä kaverillesi joka myös käy katsomassa sen.
    Hän ostaa lipun ja naposteltavaa.
    Hän on myös erittäin tyytyväinen näkemäänsä ja kertoo siitä eteenpäin.
    Hänen kaverinsa käyvät katsomassa leffan, ostavat liput ja naposteltavaa. Kertovat eteenpäin.
    Näin jatkuu ja elokuvateatterin omistaja on tyytyväinen. Toki liput tuottivat rahaa mutta eniten käteen jäi naposteltavasta.
    Vaan mitä jäikään sinulle käteen?
    Käytetty leffalippu ja karkkipussin jämät.

    Löytyykö yhteys NO:n ja esimerkin välillä?
    Itse et myynyt ainuttakaan lippua tai karkkipussia, aivan kuten et NO:ssakaan joudu myymään mitään.
    Aloituspaketit/liput tuottavat kertakorvauksena suurimman tulon mutta raha tulee vallan muusta eli uusintaostoista/naposteltavasta.

    Äänestä

  • Hukassa? kirjoitti:

    http://www.nic.fi/~phaipola/verkostomarkkinointi/huijaus.htm Noh nyt kun olen seurannut jo lähes vuoden tätä Naturen toimintaa on sanottava että ei se ole näköjään mikään "rahareikä" tämä siksi koska olen nyt seurannut monta mukana olijaa ja sanottakoon että itsekin oli aikomus ryhtyä myös markkinoimaan mutta vaikka innostus oli kova ja pelko että muut vie minun mahdolliset "asiakkaat" niin päätin kuitenkin malttaa ja seurata ensin hetken miten tuttavillani alkaa homma pyörimään ja alkoihan se ihan alku monella kohtalaisesti eli tuli tilille kovan työn jälkeen jo muutamia kymmeniä euroja tietenkin on muistettava että sinun on myös ostettava 75 €:lla tuotteita kuukausittain ja tässä on hauska puoli se että nyt on parilla kaverilla paikat täynnä puteleita mitä ei ehdi millään käyttää sitävauhtia kun niitä on tilattava ja pari hemmoa myykin jo enemmän heille kiertyneitä purnukoita kun itse pääasiaa. Nyt ei kyllä enää tulisi mieleenikään ryhtyä kyseiseen hommaan ja onpa sanottava ylpeänä että vaikka en yleensä varo paljon tekemisiäni mutta tässä tapauksessa nostan itselleni hattua että maltoin mieleni. Mutta vaikka nyt en olekkaan voinut olla hiukan ilkkumatta vahingoniloisena tuttujani niin minun on pakko ihailla kuinka sitkeästi he työtä jaksavat tehdä vieläkin vaikka ovet lyödään lähes aina kiini nenän edestä ja kun mukaan tulijoita ei tule ruvetaan myymään jo veljille äideille ja kavereille oikein tyrkyttämällä ja moni välirikko on jo tullutkin monelle tuntemalleni. No kommenteja varmasti tulee tähänkin (puolestapuhujilta kai pääasiassa) mutta en vastaile sillä en ota tätä niin vakavasti sillä jokainen tekee mitä haluaa ja onhan se kokemus tämäkin :) niin ja vielä se kaikki mitä kirjoitin on totta jos sillä nyt on mitään merkitystä mutta HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE

    Äänestä

  • Vahingoniloinen kirjoitti:

    Miksi tuollainen tilanne päästetään syntymään?
    Jos meikäläiselle alkais kerääntyä kamaa nurkkiin, tilaisin tavaraa jota voi antaa näytteinä eteenpäin tai ottaisin koko rahalla esim.välipala patukoita tai Focusta.
    Mitä vaan, mutta myymään en ala.
    Se oli juurikin se asia jonka vuoksi mukaan lähdinkin, ei tarvitse myydä mitään.

    Tyhmästä päästä kärsii koko bisnes...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rikas kirjoitti:

Minulla tuttavia jotka mukana NO:ssa. Tuntuu että ovat jotenkin hurahtaneita siihen kun heidän kanssaan juttelee pari minuuttia alkaa taas kerran sama jankutus isoista rahoista ja mukavasta työstä. Siitä puhe mistä puute: RAHAA EI TAIDA OLLA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu