Tämä on LIIKAA

Jo kolmannen kerran viikon sisään kerrostaloomme soitetaan poliisit naapurin riehumisen vuoksi. Älämölö, tappelu, huobekalujen siirtely alkaa kolmelta aamuyöllä ja jatkuu siihen asti, kun pollarit saapuu. Jotain paskasakkia sinne on pesiytynyt, vaikka virallisesti kämppä on tyhjillään. Itse olen asunnon ostanut vajaa vuosi sitten, enka osannut tällaiseen varautua. Tuolloin naapurina oli lapsiperhe, joka muutti jokin aika sitten pois. Itse hoivailen 1 kk:n ikäistä vauvaa kotona, mies on parhaillaan työmatkalla.

Toissayönä rapussa metelöi pari mustalaista, jotka oli kutsuttu kylään naapurin toimesta. Poliisihan ne sieltä sitten hätisti.

Kaiken huipuksi hullu naapuri herätti minut ja vauvan viime yönä koputtelemalla oveeni. Toivotin hänet helvettiin häiriköimästä. Hyypiö huuteli postiluukusta ja alkoi sitten takoa ovea täysillä. rikosilmoitus tehtiin poliisille samantien. Ehdotettiin jopa, että lähtisin turvakotiin!

Isännöitsijälle on tehty kolme kirjallista ilmoitusta toistuvista ongelmista. Asia on kuulemma "työn alla". Eli siihen saakka pelkäämme täällä OMASSA KODISSAMME hullun naapurin kostoa! Näin meillä!
2895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikä helvetin "turvakoti"...?? KATSO nyt vähän itseäsi peiliin vaihteeksi!

Sinähän olet jo KOTONA, ei sinua mihinkään turvakotiin tule buukata!

Eli LIIOITTELIT oikein kauniisti kaikkea kokemaasti puhelimessa sinne jonnekin viranomaisille ja heti tuli sääliä roppakaupalla, eikös...??

Sääli mieluummin niitä ihmisiä, jotka siellä "riehuvat" - heillä on varmaan vaikeaa syystä tai toisesta!

Sinä olet elintasokansalainen, jolle ehdotellaan (jostain syystä) turvakotia!

Äänestä
  • Sä taidat olla ton aloittajan naapuri ;) Jatkoja ja mielenterveyttä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hulluksitullut kirjoitti:

Jo kolmannen kerran viikon sisään kerrostaloomme soitetaan poliisit naapurin riehumisen vuoksi. Älämölö, tappelu, huobekalujen siirtely alkaa kolmelta aamuyöllä ja jatkuu siihen asti, kun pollarit saapuu. Jotain paskasakkia sinne on pesiytynyt, vaikka virallisesti kämppä on tyhjillään. Itse olen asunnon ostanut vajaa vuosi sitten, enka osannut tällaiseen varautua. Tuolloin naapurina oli lapsiperhe, joka muutti jokin aika sitten pois. Itse hoivailen 1 kk:n ikäistä vauvaa kotona, mies on parhaillaan työmatkalla.

Toissayönä rapussa metelöi pari mustalaista, jotka oli kutsuttu kylään naapurin toimesta. Poliisihan ne sieltä sitten hätisti.

Kaiken huipuksi hullu naapuri herätti minut ja vauvan viime yönä koputtelemalla oveeni. Toivotin hänet helvettiin häiriköimästä. Hyypiö huuteli postiluukusta ja alkoi sitten takoa ovea täysillä. rikosilmoitus tehtiin poliisille samantien. Ehdotettiin jopa, että lähtisin turvakotiin!

Isännöitsijälle on tehty kolme kirjallista ilmoitusta toistuvista ongelmista. Asia on kuulemma "työn alla". Eli siihen saakka pelkäämme täällä OMASSA KODISSAMME hullun naapurin kostoa! Näin meillä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu