Suojaako?

Minulla olisi sellanen kysymys että suojaako pahvilaatikko homeelta jos vaatteet ovat olleet siinä kun olen ollut hometalossa asumassa.Asuin hometalossa n.2kk ja jotkut vaatteistani olivat purkaamatta vielä pahvilaatikoista.Pahvilaatikot olivat vielä tiiviisti kiinni.Pääseekö home silti leviämään sisältöön?Ajattelin ettei sentään pois tarvisi heittää?Joitain muita tavaroita oli myös vielä pahvilaatikoissa..
3895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Riippuu paljolti tilanteesta. Pahvi kontaminoituu itsekin helposti eikä mitenkään estä ainakaan kaasumaisten epäpuhtauksien pääsyä laatikon sisään. Jos ilmassa on ylimääräistä kosteutta siirtyy sekin laatikon sisään ja saattaa edesauttaa saastumista, kun sisältö ei pääse tuulettumaan. Toisaalta, jos kaikki on kuivaa, niin vaatteet ovat kuitenkin käsittääkseni paremmassa suojassa siellä laatikon sisällä kuin esim. vapaasti roikkumassa.

Tämä on siis vain teoriaa. Jos nimittäin olet asunut vain n. 2 kk hometalossa, niin en usko, että vaatteiden poisheittäminen on tarpeellista, ellet ole erityisen herkistynyt.

Äänestä
  • Pahvilaatikko siinä varmaan ensimmäisenä alkaa homehtumaan jos olosuhteet on otolliset. Eli jos laatikko on kunnossa ja se on ollut suljettuna, niin tuskimpa siellä hirveästi niitä itiöitä on.

    Äänestä

Kun muutat, jos et ole vielä muuttanut, niin ota ainoastaan vaatteet laatikosta uuteen asuntosi. Älä vie laatikkoa sisään. Pahvi on orgaanista ainetta ja homehtuu. Pahvi imee myös kosteutta. Jos pahvilaatikko on aivan kuiva en usko että vaatteesi ovat pilolla. Riippu tietenkin siitä millaista hometta asunnossa oli. Tuulettaisin ensin vaatteet ulkona, pesisin ne sitten ja laittaisin vielä ulos kuivumaan ja tuulettumaan. Huuhtele vaikka vielä pariin kertaan että saat pesuainehajut pois. Jos niissä ei sen jälkeen ole hajua uskoisin että ovat kunnossa jos eivät aiheuta sinulle minkäänlaista oireilua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anna-mari kirjoitti:

Minulla olisi sellanen kysymys että suojaako pahvilaatikko homeelta jos vaatteet ovat olleet siinä kun olen ollut hometalossa asumassa.Asuin hometalossa n.2kk ja jotkut vaatteistani olivat purkaamatta vielä pahvilaatikoista.Pahvilaatikot olivat vielä tiiviisti kiinni.Pääseekö home silti leviämään sisältöön?Ajattelin ettei sentään pois tarvisi heittää?Joitain muita tavaroita oli myös vielä pahvilaatikoissa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu