ansiosidonnaista

olen saanut kuukauden ja jos saan vaikka 5kk työtä,niin menetänkö korvauksia eli vaikuttaako se ansiosidonnaiseen jotenkin jatkossa.

Sen tiedän että ansiosidonnainen lasketaan pisimmän työssäolojakson mukaan mutta entäs kun tekee nätä 2-5kk pätkiä?
8473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kun kokoaikaisesta työstä palkka on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin työttömyyskorvaus ansiosidonnaisenakaan ja kaiken lisäksi kerryttää eläkettä ym. niin työnteko kannattaa aina.

Äänestä

pitkä aika, sun pankkitilishän suorastaan pullistelee sen palkallisen jakson jälkeen.

Äänestä

Ansiosidonnainen päiväraha määritellään uudelleen, kun on kertynyt edellisen määrittelyn jälkeen vähintään 34 sellaista työviikkoa, joissa työaika on vähintään 18 h/viikko 24 kk:n aikana. Tuo merkitsee n. 8 kuukauden työssäoloa yhteensä 24 kk:n aikana.

Siis jos saa 5 kk:n työn, niin se ei vielä aiheuta päivärahan uudelleen määrittelyä.

Äänestä
  • kiitos!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    kiitos!

    on tulkinnan varaista. Kassa ei hyväksy kilometrejä, päivärahoja ym. miksikään, vaikka olisit ne esim. jossakin rankassa myyntityössä laskuilla ansainnutkin. Samoin työajoista voi aina joutua vääntämään, varsinkin näissä epätyypillisissä töissä ja niitähän monet niin monet ovat, siis prekariaattitöitä. Byrokraatti on olevinaan aina oikeassa. Eduskunnan oikeusasiamies on oikeastaan ainoa, joka heitäkin voi ojentaa, sitä ne pelkää. Työkkäri ja kassat ovat koko perkeleitä ja potkivat aina päähän, jos on pienikin mahis. Tämä on v:nen euvostoliitto, kun omalle kohdalle pahasti sattuu. Ja sattuuhan se, jos ei asiallisesti palkattua pitkäkestoista työtä löydä...

    Äänestä

  • lasketaan työksi... kirjoitti:

    samaa mieltä olen,yllätyin täysin viimeksi kassalla kun jouduin työttömäksi,miten tylysti minua kohdeltiin.

    Eikö he voi ajatella että voivat olla itsekkin työttömiä joku päivä,en hillinnyt itseä vaan sanoin yhtä rumasti takas,saa nähdä miten käy.

    Onneksi on leipäjonoja.

    Äänestä

  • syytön työttömyyteen kirjoitti:

    samaa mieltä olen,yllätyin täysin viimeksi kassalla kun jouduin työttömäksi,miten tylysti minua kohdeltiin.

    Eikö he voi ajatella että voivat olla itsekkin työttömiä joku päivä,en hillinnyt itseä vaan sanoin yhtä rumasti takas,saa nähdä miten käy.

    Onneksi on leipäjonoja.

    Niin se on kumma, kuinka huonosti työttömyskassoissa voidaan työtöntä kohdella. Eivät ajattele yhtää, että jos työttömiä ei olisi, ei kassankaan työntekijällä olisi työtä.

    Itse tein vuosia sitten omaehtoisesti erästä selvitystä, jonka vuoksi jouduin soittelemaan paljonkin mm. työttömyyskassoihin. Sain aika tylyä kohtelua, kun ilmoitin itsekin olevani työtön. Kun vaihdoin taktiikkaa, enkä ilmoittanut työttömänä olostani, niin johan ääni kellossa vaihtui.

    Silloiselta työttömyyskassaltani sain todella sikamaista kohtelua. Kohtelu oli sellaista, että kirjoitin kassan johtajalle.

    Vastausta ei kuulunut. Ei, ennen kuin sitten sain työpaikan sellaista paikasta, jonka kanssa työttömyyskassa joutui olemaan tekekemisissä. Johan tuli vastauskin, jossa kassan johtaja pyysi minulta ymmärrystä työn kuormittamille kassan virkailijoille.

    Minulta ei löytynyt. Heti, kun oli mahdollista, vaihdoin liittoa.

    Äänestä

varmasti te kaikkitietävät tiedätte myös, että sekä työttömyyskassat että työvoimatoimistot noudattavat lakia. Siis sitä sellaista joka keksitään ja säädetään ihan jossain muualla. Ymmärrystä ei varmasti löydy ihan joka asiassa, koska laki sitoo em. puljuja. Kaikkia ei vaan voi yksinkertaisesti miellyttää... Niinhän se menee ihan joka paikassa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

....... kirjoitti:

olen saanut kuukauden ja jos saan vaikka 5kk työtä,niin menetänkö korvauksia eli vaikuttaako se ansiosidonnaiseen jotenkin jatkossa.

Sen tiedän että ansiosidonnainen lasketaan pisimmän työssäolojakson mukaan mutta entäs kun tekee nätä 2-5kk pätkiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu