maailma masentaa

koulussa syrjitään ja puhutaan selän takana paskaa, kotona ei ole koskaan ketään, enkä tee mitään. mikään ei piristä. asenteeni on kaikkeen negatiivinen ja vihaan ylikaiken juhlia ja lomat masentaa vielä enemmän kuin arki joten en pidä edes lomista. Uutisista ja lehdistä saa kuulla kuinka maailmalla on asiat niin ja niin huonosti. En edes muista koska olisin viimeksi nauranut?
päiväni kuluvat hitaasti istumalla TV:n edessä tai tietokoneen. täällä minä vain puran turhauttavaa oloani.

En todellakaan mene puhumaan millekkään kuraattorille tai vanhemmille. jos voisin niin purkaisin oloani sinne. Minua pidetään varmaan ihan outona. en viiltele, en suunnittele itsemurhaa tai mitään muutakaan vastaavaa. ihmiset, ympäristö, elämä ja koko maailma vain on masentava.

Meneekö tämä edes koskaan ohi. Tältä on tuntunut jo vuosia.

Ja kuulostan joltakin teini angstilta, tiedän kyllä.
5565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei

Kyllä se masennus ajan kanssa lähtee pois mutta vielä nopeammin se lähtee jos ymmärtää että "murehtimalla ei kukaan ole elämäänsä pidentänyt."

Ja ainahan voi yrittää tehdä maailmasta paremman paikan esimerkiksi liittymällä vapaaehtoistoimiin, joista vielä kaikenlisäksi saa paremman fiiliksen.

Toivottavasti oli edes jonkinmoista apua tästä sekavasta tekstistä :)

Äänestä

Juu'u, itelläni on sama juttu. Tai ehkä vain ajattelen, että minua syrjitään. En kuulu mihinkään kaveriporukkaan ja tunnen olevani kaiken ulkopuolella. Elämäni kuluu tietokoneen edessä, kun muut ikäiseni ovat yhdessä ja pitävät hauskaa. Vihaan juhlia; kaikki kännäävät ja kulkevat ohitseni edes katsomatta itseeni päin. Eikä yksin bilettäminen ole edes hauskaa. Lomilla tunnen olevani varsinkin yksin, kun ei ole kavereita. Koulussa nyt sentään näkee ihmisiä. Usein kävelen yksin käytävillä, etsiskellen kavereita, jotka edes ottavat porukkaan mukaan. Hetken päästä jatkan vaeltelua ja yritän keksiä tälle tekosyitä. Pelkään, että muut ajattelevat minun olevan outo, jos vaeltelen (tajusitkohan? :P)

Koita jaksaa, kyllä sä pääset yli ongelmistas! Mieti mitää hyvää sussa on ja listaa ne vaikka ylös! Olen varma että oot jossakin asiassa muita parempi! :)

Itellä ongelmat on kestäny likipitäen yläasteen ja koko lukion läpi, tuntuu etten jaksais enää odottaa parempaa aikaa, ja silti aina uskon, että joskus vielä saan elettyä parempaa elämää. Toivottavasti joskus löydän ne todelliset ystävät!

Teini angst on ookoo, jos on teini, tai vähänkin angst ;) Tiiän et ratkaisuehdotukset on tyhmiä, mut hanki harrastus, kirjota vaikka runoja tai KIRJA. Ala pelaamaan salibandya. Osta kitara? Ala vaikka pelaamaan WoWia. Tee jotain josta todella nautit. Se voi pelastaa monta tylsää päivää!

Mielestäni on hyvä, että purat ongelmasi jonnekin, edes tänne palstalle! On mukava tietää, ettei sittenkään ole yksin, että on muitakin nuoria, joilla ei asiat mene ihan niin hyvin. Tää mun teksti voi tuntua oudolta, mut nää on mun tän hetkiset tuntemukset.

Muista et ihmisillä itsetunto vaihtelee päivittäin ja mielentilojen mukaan. Aamulla voi virkeänä olla mahtava fiilis ja iltapäivällä maailma romahtaa niskaan! Hang on! Kaikki tulee menemään ihan hyvin! :)

Äänestä
  • Olet vahva persoona. Voimia sinulle ja kaikille muille. Kyllä se aurinko joskus paistaa.

    Äänestä

  • Olipa varsin hyvä ehdotus masentuneelle: Ala pelaamaan Wowia. Monet ovat menettäneet elämänsä tuon pelin seurauksena.

    Äänestä

Moi

Monet on kokeneet tulleensa hylätyiks & huonoiks.
Kuka täysjärkinen puhuu toisesta paskaa selän takana?
Mut kyl ne silti puhuu. Se kuuluu siihen kun kun
toisen vahingoittamiseta saa kikisejä.
Voi että on kiusaajilla pönttö pahasti sekasin.
Pidä vaan oma linjas ja kärvistele läpi koko paskan.
Kyl se aurinko viä paistaa Hyville ihmisille, niinkun sulle.
t: mää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


musertuu kirjoitti:

koulussa syrjitään ja puhutaan selän takana paskaa, kotona ei ole koskaan ketään, enkä tee mitään. mikään ei piristä. asenteeni on kaikkeen negatiivinen ja vihaan ylikaiken juhlia ja lomat masentaa vielä enemmän kuin arki joten en pidä edes lomista. Uutisista ja lehdistä saa kuulla kuinka maailmalla on asiat niin ja niin huonosti. En edes muista koska olisin viimeksi nauranut?
päiväni kuluvat hitaasti istumalla TV:n edessä tai tietokoneen. täällä minä vain puran turhauttavaa oloani.

En todellakaan mene puhumaan millekkään kuraattorille tai vanhemmille. jos voisin niin purkaisin oloani sinne. Minua pidetään varmaan ihan outona. en viiltele, en suunnittele itsemurhaa tai mitään muutakaan vastaavaa. ihmiset, ympäristö, elämä ja koko maailma vain on masentava.

Meneekö tämä edes koskaan ohi. Tältä on tuntunut jo vuosia.

Ja kuulostan joltakin teini angstilta, tiedän kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu