Heei !
Tarvitsen kipeästi apua!
siis olisko jollain hyviä kummitustarinoita tai pelottavia tositarinoita..
myös linkit hyville sivuille sopii mainiosti(:
siis mahdollisimman karmivia ja pelottavia tosi/fiktio tarinoita !!!
KUMMITUSTARINOITA! APUA
62
8291
Vastaukset
- Veehbur
en tiedä onko tarina fiktiota vai oikeasti tapahtunutta, mutta tätä ei suomessa ole lapsille kerrottu tai muutenkaan kuultu
*****
Eräänä kauniina päivänä äiti ja isä päättivät lähteä leffaan. Puolivuotiasta lasta hoitamaan hankittiin lapsenvahti, joka puhelun perusteella vaikutti sopivalta. Paikan päälle saapuessaan neito osoittautui hipiksi. Olivathan vanhemmat kokeneen oman osuutensa 60- ja 70-luvuista, eivätkä halunneet tuomita suin päin, joten neito jäi vahtimaan lasta. Kun isä ja äiti pääsivät elokuvista, he menivät vielä romanttiselle illalliselle, ja soittivat sen jälkeen kotiin, kysymään oliko kaikki hyvin. Neito kuulosti oudolta puhelimessa, ilmoittaessaan että kaikki oli "makeesti" ja että hän oli valmistanut välipalakseen kalkkunan. Tästä hieman kummastuneina vanhemmat lähtivät kotiinpäin, muistellen, oliko heillä kalkkunaa jääkaapissa. Kotoa paljastui makaaberi yllätys: hippineito lauleli keskellä olohuoneen lattiaa outoa säveltä, ilmiselvästi jonkin huumausaineen vaikutuksen alaisena. vanhemmat kävivät nopeasti paniikissa koko talon läpi etsien vauvaansa, joka löytyinkin keittiöstä, kypsennettynä, puoliksi syötynä, käärittynä folioon.- Anonyymi
Omg
- Veehbur
tällä kertaa miehestä, ja hotellihuoneesta...
*****
Mies meni hotelliin. Hän oli varannut huoneensa etukäteen, joten huoneen saanti ei ollut ongelma. Astuessaan hissistä mies huomasi, että samalla käytävällä oli yksi vanhanaikainen ovi, jossa ei ollut numeroa. Ovessa oli myös vanhanaikainen lukko, ja siitä saattoi katsoa sisään. Mies toimi kuten utelias ihminen yleensä toimisi ja katsoi sisään. Hän näki tavallisen huoneen, paitsi että sängyllä oli nainen. Naisessa oli myös jotakin outoa, hän oli kauttaaltaan vitivalkoinen, riutuneen näköinen ja hän tuijotti tiiviisti huoneen varjoisinta nurkkaa. Mies nukkui yönsä oikein hyvin ja ennen hissiin astumistaan hän päätti katsoa uudelleen tuosta mystisestä avaimenreiästä. Tällä kertaa hän näki vain punaista. Ei huonetta, joka olisi vuorattu punaisella tai naista, vain punaista. Huone oli kadonnut ja tilalle oli tullut punainen läpitunkeva väri. Palauttaessaan avaimia mies kysyi reseptionistilta oudosta huoneesta. Vanha naispuolinen respa vastasi: "katsoit avaimenreiästä vai mitä? no, kai minä voin kertoa. Vuosia sitten mies murhasi vaimonsa siinä huoneessa ja huhutaan että siinä kummittelee. Kukaan ei kyllä ole tunnustanut, mutta eipä huonetta ole käytettykään sen jälkeen. Naisessa oli kyllä jotain hassua silloin kun hän oli täällä. Hänen ihonsa oli aivan vitivalkoinen ja hänen silmänsä olivat verenpunaiset."- Veehbur
kukaan ei siis ollu tunnustanut nähneensä kummitusta.
murhatun naisen silmänvalkuaisetkin olivat punaiset. - Selvittäjä
Niille jotka eivät tajunneet
Eli kun mies katsoi Toisen kerran avaimen reijästä niin kun hän näki pelkkää punaista ja hotellin omistaja kertoi naisen silmien olevan punaiset
Tajusotteko.?
Jos ette niin.Kun mies katsoi toisen kerran reijästä niin se Nainen joka oli ollut siellä huoneessa katsoi samaan aikaan reijästä - Lazel
Aika pelottava.
Heti kun luin tämän kylmät väreet tuli... - Regnarts
Hui Jumala. Heart attack.
- Anonyymi
Selvittäjä kirjoitti:
Niille jotka eivät tajunneet
Eli kun mies katsoi Toisen kerran avaimen reijästä niin kun hän näki pelkkää punaista ja hotellin omistaja kertoi naisen silmien olevan punaiset
Tajusotteko.?
Jos ette niin.Kun mies katsoi toisen kerran reijästä niin se Nainen joka oli ollut siellä huoneessa katsoi samaan aikaan reijästäOmg kauheen pelottava ihan kylmät väreet siis tuli
- Anonyymi
Oikeesti tää oli pelottavaa😳
- Anonyymi
Jos se tuijotti siitä avaimen reijästä ku sillä oli punaset silmät
- Anonyymi
On kuullut kaverilta ton
- Veehbur
Nuoripari meni naimisiin (hitto että alotan aina hyvin eikö?). Hääpäivä oli suuri tapahtuma molempien sukujen keskuudessa, juhlat pidettiin pariisilaisessa hotellissa, eikä missään kustannuksissa oltu säästely. Juhlat lähenivät loppuaan ja morsiamen piti päästä vessaan. Hän lähti siis etsimään ja sanoi että voi viipyä. Kului monta pitkää minuuttia eikä morsianta kuulunut takaisin. Suku vitsaili jo tämän vatsan menneen sekaisin. Mutta kun kymmenet minuutit muuttuivat tunniksi, alettiin juhlijoiden keskuudessa huolestua. Hotellin henkilökunta hälyettiin etsimään nuorta vaimoketta, mutta kukaan ei ollut nähnyt häntä edes aulassa, jonne hän oli sanonut menevänsä kysymään tietä vessoihin. Poliisille ilmoitettiin, mutta he epäilivät morsiamen pelästyneen ja karanneen häistään, kuten monille nuorille pareille usein käy. Nuori aviomies jäi hotelliin odottamaan vaimonsa paluuta, mutta viikonkaan jälkeen vaimosta ei kuulunut hiiskahdustakaan. Nuoren miehen elämältä putosi pohja. Hän ei pystynyt pitämään työpaikkaa eikä asuntoa suunnattoman surunsa takia. Eräänä aamuna hän heräsi ja päätti ottaa elämästään kiinni. Hän irtisanoi vuokrasopimuksensa ja pakkasi reppunsa ja lähti patikoimaan eurooppaan. Kuuden kuukauden matkustamisen jälkeen hän saapui pieneen kylään romaniassa. Kylän reunalla oli vanha ränsistynyt talo, jonka edessä oli kyltti. Kyltissä luki sanakirjan mukaan "friikkisirkus". Mies päätti mennä katsomaan, olihan hän tullut tänne tutkimaan maailmaa. talo oli etuovesta lähtien pelkkää mutkittelevaa käytävää ja häkkejä, täynnä erilaisia ihmisiä ja eläimiä. Viimeisessä häkissä mies näki runnellun, kyyryssä istuvan ja eläimellisiä murahduksia päästelevän naisen. Mies alkoi kirkua tunnistaessaan syntymämerkin vaimonsa poskella.
- Anonyymi
Hyi miten creepy
- Anonyymi
Älä viiti nyt
- possunen
tässä ois yks.olipa kerran eräs kartano jossa oli hovimestari ja kartanon herra.kartanon herralla oli todella arvokas sormus.mutta eräänä päivänä talon omistaja kuoli ja hänet haudattiin kartanon hautausmaalle. ja hovi mestari ajatteli että eihän kuollut tarvitse sormuksia ja voisin panna sen muistoksi herrasta.ja hovimestari meni hautuumaalle ja kaivoi ja hän löysi arkun ja avasisen mutta ruumiilla ei ollut juuri sitä sormea jossa sormus oli. ja hovimestari lähti taloon ja meni kellariin ja halus vähän viiniä.mutta juuri kun hän meni kellariin hän jähmettyi paikalleen ja katsoi viini pulloa sillä viini pullossa oli se sormi ja sormus. ja hovimestari juoksi äkkiä ylös mutta sitten aivan kuin salaman vilauksesta hovimestari kaatui maahan ilma PÄÄTÄ.
- Anonyymi
Hyi apua
- Anonyymi
Oikeesti mikä tarina
- :O
täs ois ykks ytävält kuultu osittain unohtunu..
Huhuu, kukaan siellä?!?, kaivosmies huusi tyhjyyteen. huhuu, kukaan siellä, huusi kaiku takaisin. A-a-auttaaa minua, jostain kuului, M-mitä?, huusi kaivosmies. auttakaa minua, huusi ääni taas, sitten kaivosmies säikähti ja juoksi pois, eikä ikinä palannut tuohon tyhjään kaivoon..- Anonyymi
Hääääähh
- perjantainen
En kyllä enää avaimenreikiin kurkistele...
- Hullu tiedemies
Tän oon kuulut mun kamulta.
Kaksi tyttöä istui autossa äitinsä ja isänsä kanssa odottamassa tyttöjen kavereita. Kun he tulivat niin tytöt ja heidän kamunsa menivät tyttöjen kotiin.- menemme kauppaan, tyttöjen äiti sanoi. - ok, tytöt sanoivat. Tytöt menivät sisälle. He menivät tyttöjen huhoneeseen. He kuulivat kirskuntaa. He avasivat radion. - HUOMIO! HULLU TIEDEMIES ON KARANNUT HULLUJEN HUONEESTA! VAROKAA!
Tytöt olivat kauhuissaan, sillä he kuulivat kirskuntaa.-onkohan se se hullu tiedemies,tytöt kauhisteli.he kuulivat taas kirskuntaa.he menivät äidin ja isän huoneeseen.Heitä oli viisi ja yksi katosi.he kuulivat taas kirskunta ja he menivät olkkariin. Taas yksi katosi. He menivät kylppäriin.taas kuului kirskuntaa. Ja taas yksi katosi ja heitä jäi kaksi. Seuraavaksi he kuulivat kirskuntaa heidän takaa. Se oli hullu tiedemies.sillä oli metrin pituiset kynnet ja tiedemies työnsi kyntensä tyttöjen sisälle ja tappoi heidät
. - Piilosta, juupajuu
Mä oon kuullu tän yheltä kaverilta
Aviopari oli mennyt naimisiin, ja hääjuhlia pidettiin parin kotona. Kun kahvit oli juotu ja kakku lähes syöty, päättivät he pelata piilosta ( xD ) Sulhanen alkoi laskea ja muut menivät piiloon. Kun sulhanen alkoi etsiä, yksi vieras löytyi keittiöstä, yksi eteisestä jne. Mutta kun vieraat oli löydetty, morsianta ei löytynyt mistään. Alettiin puhumaan että morsian olisi tullut katumapäälle ja karannut leikin turvin.
Kului monia viikkoja, eikä morsiammesta kuultu mitään. Sulhanen ei voinut käsittää, miksi morsian oli jättänyt hänet. Niinpä hän teki itsemurhan.
Parin vuoden kuluttua talon osti uusi nuoripari, jotka alkoivat kantaa vanhoja tavaroita pois talosta. Kun he kantoivat ullakolta vanhaa vaatekaappia, he kaatuivat portaissa ja kaappi lennähti auki. Kaapissa oli morsiuspukuun pukeutunut luuranko ja lappu, jossa luki: Haahaa, ettepäs löytäneet minua!- Anonyymi
Okei......
- pellottava
Nainen sai lapsen. Nainen ei pitänyt lapsesta sillä se oli todella ruma, joten nainen heitti lapsen kaivoon. Kaivosta nousi ylös tyttö jonka nainen oli heittänyt viisitoista vuotta sitten. Tytöllä oli pitkät takkuiset hiukset, valkoinen iho, arpia ja vaatteenaan perunasäkki. Tyttö meni taloon, jossa nainen yhä eli. Tyttö meni vessaan ja meni peilin sisään. Naisen toinen lapsi meni vessaan ja tyttö ilmestyi peiliin ja sanoi "sano pimeässä kolme kertaa: kuole, kuole, kuole". Sitten tyttö katosi peilistä. Lapsi meni kertomaan äidilleen siitä. Äiti meni kokeilemaan , mitään ei tapahtunut. Sitten hän kokeili valot pois päältä. Lapsi meni pian katsomaan, mitä äidille oli tapahtunut. Hän löysi äitinsä verisenä, kuolleena lattialta ja seinällä luki verellä kirjoitettuna: TÄMÄ ON KOSTO! KUOLE, KUOLE, KUOLE!!
- Anonyymi
Joo tajusin😁
- Anonyymi
En tajunnut
Eräs karmea unikokemukseni. Tällaiset olivat sen puitteet. Nukuin vanhan maalaistalon tuvassa. Oli varhaiskevättä.
Olin lämmittänyt tuvan massiivisen kiviuunin niin kuumaksi, että ikkuna piti jättää yöksi raolleen. Heräsin unessani ollessani tunteeseen, että joku tuijotti minua.
Katsoi tyyppiä tiukasti, haluat siis tuijotuskisaa. Mies oli kokoisen, se oli pöllinyt minun vihreävärisen mieli hupparini.
Nousin pystyyn näyttääkseni tyypille. Sitten kauhu lamautti minut kokonaan, tyypiltä puuttuivat kasvot kokonaan. Mikä piti yhjää hupparia koossa.
Yritin huutaa kauhuani ulos, mutta mitään ei ääntä ei pelon lamauttamasta meikästä ei lähtenyt...se tyyppi oli niin karmea.
Kerroin tapauksesta unia tutkivalle naiselle. Eihän tuossa ole mitään mystistä - sinä näit unessa kasvottoman itsesi, hän sanoi rutiininomaisesti.- Anonyymi
Hä
- hui kauhea
Olipa kerran tyttö, suuressa kaupungissa. Tyttö asui isossa kerrostalossa. Eräänä yönä kun tytön vanhemmat molemmat lähtivät töihin. Tyttö päätti katsoa koko yn kauhuelokuvia, jotka tulivat telkkarista, koska oli Halloween. Tyttö soitti parhaalle ystävälleen, ja pyysi hänet luokseen yökylään. Tyttö odotti kaveriaan ainakin tunnin, ja kun kaverista ei kuulunut, hän alkoi katsoa elokuvaa. Vähän ajan kuluttua telkkarin yläreunaan tuli teksti, että läheisestä mielisairaalasta oli karannut vanki. Tyttöä alkoi pelottaa, mutta jatkoi elokuvan katsomista. Vähän ajan päästä ovikelloa pimpotettiin. Tyttö meni avamaan ovea, mutta tarkisti silmäluukusta, että se varmasti olisi hänen kaverinsa. Hän näki kaverinsa kasvot, jotka olivat hiukan kalpeat. Hän hymyili ja avasi oven. Oven takana seisoi mielisairaalasta karannut vanki, jolla olin hänen kaverinsa pää sylissään. Tyttö juoksi vessaan ja lukitsi oven, mutta vanki sai sen avattua. Aamulla kun tytön vanhemmat tulivat, he näkivät tytön ja tämän kaverin päät vessanpöntössä.
- Anonyymi
🤣😂
- 9v tyttö
Tää tapahtu vuonna 1111 oli perhe ,tyttö Mari ,isä Mikko ja äiti Lusia.he asuivat kartanossa joka oli tosi,tosi vanha eräänä iltana kun Mari meni nukkumaan nii sit se kuuli kun Lusia eli äiti huusi KUOLE,KUOLE,KUOLE,sitten Mari meni kattoo oli kello 12 yöl.l nii sit Mari näki olkkarissa mustan hahmon jonka pää oli veressä.Mari kysy siltä et missä äit?i hahmo osoitti naapuri kartanoon. siellä ei asunu ketää.nii sit Mari meni kattoo sinne naapuri kartanoon ja näki kaapin siis jääkaapin sit se katto sinne sit siel oli possu:(Mari huus ja huus ja huus mut miks?se possu oli Marin äiti.seuraavana päivänä Marin isä Mikko kävi kartanossa ja näki Marin ja Lusian uunissa.sitte sinne tuli musta hahmo ja se söi kaikki XD keksin oikeest ite XD
- Anonyymi
Miten vuonna 1111 oli jääkaappi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten vuonna 1111 oli jääkaappi?
Koska tarinan keksinyt hyyppä on todella isosivoinen tyypperöinen joka osaa kirjoittaa vai numeron yksi. :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska tarinan keksinyt hyyppä on todella isosivoinen tyypperöinen joka osaa kirjoittaa vai numeron yksi. :D
Höm
- Anonyymi
Vaikka itse keksit, nii vuonna 1111 tuskin oli keksitty nimiä Mari tai Mikko, ja jääkaappia ei ollut olemassa. Ja uunit oli sit sellasia kiviuuneja, ei mitää sähköuuneja. Mut mielenkiintone "tarina", sain aika hauskan mielikuvan.
- Möömimato
Olipa kerran musta kaupunki.
Mustassa kaupungissa oli musta talo.
Mustassa talossa oli musta huone.
Mustassa huonessa oli musta nurkka.
Mustassa nurkassa oli musta pöytä.
Mustalla pöydällä oli musta arkku.
Mustassa arkussa oli
VALKOISET KALSARIT.
hahhahhaaa keksinton ite oon paras keksiä but the way- etkeksinyxd
tiedoks vaan, et mä oon kuullu ton aika monelta .. xd
- Anonyymi
Iha oikeesti no olihan se outoa XDD LOLL
- Anonyymi
But the way ?
- Anonyymi
😁😂😂😋
- jomppeliini
Tää on tositarina. Kerran oli yks tyttö ja poika jotka potkulautailivat usein hylätyn talon vieressä koska heidän mielestään siinä oli parasta asfalttia. Hylätyn talon ikknalaudalla(sisäpuolella) oli 4 ylösalaisin käännettyä t-kuppia. Kerran tyttö halusi näyttää nämä kauniit kupit isosiskolleen. Hän haki isosiskona ja he juoksivat hylätylletalolle. Tyttö kertoi kupeista ja näytti ne isosiskolleen , mutta silloin tyttö huomasi että kupit olivat käännetty oikein päin. Tyttö yritti kertoa isosiskolleen että ne kyseiset kupit olivat ollu samanpäivän aamuna vielä ylösalaisin käännettynö mutta isosisko ei uskonut. Isosisko lähti kotiin päin. Tyttö halusi nähdä talon sisälle joten kantoi suuren kiven ikkunan eteen ja nousi siihen. Hän katsoi tarkemmin sisälle ikkunasta ja huomasi naishaamun tuijottavan häntä. Tyttö kiljaisi ja lähti juoksemalla kertomaan pojalle. Poika ja tyttö lähtivät potkulaudoillaan hylätylle talolle mutta kun he katsoivat ikkunalaudalle kupit olivat käännetty taas ylösalaisin eikä naishahmoa enää näkynyt. Tyttö ei uskaltanut enää mennä hylätylletalolle tai edes potkulautailemaan sen viereiselle asfaltille.
- Anonyymi
Okei
- loiv
Olipa kerran tyttö joka meni kauppaan.kun hän palasi hän laittoi radion päälle. Sietä kuului. Pinkit kädet pinkit kädet. Sitten tyttö rikkoi radion. Hän kuuli. pinkit kädet pinkit kädet. Sitten tyttö meni kaappiin hän kuuli pinkit kädet löytää oven. Joku avasi oven sieltä tuli pinkit kädet ja ne löysivät tytön! Tyttö kuoli ja hänet poltettiin. LOPPU!
- Anonyymi
Hyi ei se noin mee
- HakaKeula
Olipa kerran pieni tyttö.Hän meni ulos,kun äkkiarvaamatta alkoi myrskyämään.Hän löysi metsästä ränsistyneen kartanon.Hän meni sinne.Hänellä oli vessahätä.Hän meni vessaan paskalle.Pönttö meni tukkoon.Kakkapökäleet tulvivat pöntöstä ja söivät tytön.Loppu :(
- Anonyymi
Nerokas
- Anonyymi
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
- Titanicin-haamu
Oli muuten tosi hyvä kauhutarina HakaKeula
- Kftukftukftkuftufttuk
Ei mikään noista ollu pelottava
- Marmakiisseli
Einii .-.
- kaakoa
Marmakiisseli kirjoitti:
Einii .-.
teil ei oo huumorii jos ette tajunnu!:)
- Hömppelipömppelipöks
Eräs tyttö oli jo pitkään halunnut leikata hiuksensa lyhyiksi.Eräänä päivänä tyttö meni yksin syrjäiseen kampaamoon.Kampaaja oli pelottavan näköinen nainen.Tyttö ei naisen ulkonäöstä piitannut, vaan meni rohkeasti istumaan kampaamotuolille.Nainen otti käteensä isot ja pelottavan näköiset sakset.Tyttö ajatteli että ne ovat vaan jotain kampaamovälineitä.Sitten nainen meinasi ensin leikata tytön hiukset, mutta sitten hän leikkasi tytön kaulan.Kun tytön äiti meni hakemaan tyttöä, hän näki tytön pään jonka huulilla oli kauhistunut ilme.Nainen ilmestyi vessasta ja leikkasi naisenkin pään irti.Jos luulet isoja saksia kampaajan kädessä kampaamovälineiksi, niin mietippä uudestaan!
- bvbvb
Ma olen varmaan tosikko, mutta mika näiden kummareiden tarkoitus on?
- kjhjh
http://www.yourghoststories.com/real-ghost-stories.php
http://www.americanfolklore.net/spooky-stories.html
Noista ainakin löytyy ja tulee ilmainen kieliharjoittelu päälle. - 5topfinland
Kerran kävelin omasta huoneestani keittiöön juomaan vettä.kun kävelin takaisin sänkyyn.vastaan tuli kuivasteline keskellä käytävää.kuivasteline ei ollut siinä silloin kun kävin juomassa vettä.siirsin telineen,mutta yllättäen kaapin ovenkahvassa ollut lakana tippui minun päälleni. Säikähin aika paljon.mutta myöhemmin kun olin sängyssä kuulin käytävällä rapinaa. Vaikka meillä ei ole hiiri/marsuja. Samana iltana kun kävin vessassa. Kun tulin pois vessasta.avasin oven,mutta kuivausteline oli oven takana niin, että en saanut saanut sitä siirrettyä enkä saanut raotettua oven niin ,että pääsisin pois. Valitettavasti jouduin nukkumaan vessassa.
- Perusjamppaoulusta
Olin yhesti vessassa ja kun olin tarpeeni tehnyt niin pesin käsiäni ja katsoin peilistä ja näin
FINNIN MUN OTSASSA - hoitsukka
Tositarina: olin töissä tehostetun palveluasumisen yksikössä ak vanhainkodissa. Osastollani oli dementikkoja, mistä syystä ovet ja hissit sai auki ainoastaan koodilla. asukkaana oli mm. "Kalle"-niminen pappa. Kalle usein erehtyi luulemaan minua tyttärekseen, joka oli kuollut vuosia sitten. Ehkä siitä johtuen, meistä tuli hyvät ystävät. Kalle oli lempeä, huumorintajuinen herrasmies, jolta muistin katoaminen ei ollut vienyt sydämensivistystä. Kallella tosin oli paha tapa yrittää karkuteille. Hänet löysi usein pyörätuoleineen hissin edestä. Hissi oli erään tyhjän käytävän päässä. Sillä tuskin olisi päässyt karkuun, koska se vei kellarikerrokseen, missä oli kylmätilat ruumiille ja kappeli yms. ja ovet olivat lukossa. Hissi vei myös yläkertaan, missä oli toinen osasto. Hissi toimi myös vain turvakoodilla. Mutta siellä Kalle vain istui ja jyskytti ovea ja odotti hissiä...
Menin sitten 5 vuodeksi Norjaan töihin. Palasin sieltä perhesyiden takia, ja pääsin vanhaan työpaikkaani. menin kipaisemaan vanhassa työpaikassani myöhään talvi-iltana, koska osaston vastaava hoitaja oli silloin paikalla. Käytävää kulkiessani huomasin kuinka monien asiakkaiden ovien nimilaput,( mm. Kallen) oli vaihdettu jo uusiin nimiin. Olin jo lähdössä kotiin ja minulla oli kiire, kun mies odotti autossa kun yht'äkkiä näin Kallen heiluttamassa minulle vanhasta paikastaan hissin edestä. Koska en tiennyt, missä huoneessa Kalle nykyään majaili ja huoonojalkaisen dementikon sänkyyn avustaminen harvoin kävi kädenkäänteessä, niin hihkaisin hoitajille, että Kalle on taas hissin luona.
Seuraavana aamuna kysyin hoitajalta, että missäs huoneessa Kalle on nykyään, niin hoitaja kertoi, että Kallehan on ollut kuolleena jo 3 vuotta.
iltahoitajat kertoivat, etteivät he olleet nähneet ketään hissin luona.
En ole osannut selittää asiaa mitenkään itselleni. Toisaalta käytävä oli hämärä, se saattoi hyvinkin olla joku toinen asukas. Tuntuu yhtä mahdottomalta kumpikin vaihtoehto.- Anonyymi
Tai sitten kummitus
- Anonyymi
Luin muiden juttuja ja päätin kertoa omani! Tämä tapahtui 15.10.2020
Kello oli noin 19.45 illalla ja olimme kotona siskoni, hänen kaverinsa ja koiramma kanssa, siskoni ja hänen kaverinsa yrittivät nukkua päikkäreita, sillä heidän oli tarkoitus katsoa elokuvia yöllä. Istuin olohuoneessa koirani kanssa ja kuuntelin musiikkia, koirani on tosin todella huomionkipeä ja hän kerjäsi rapsutusta, joten koirani oli rapsuttavana minun vasemmalla puolellani ja kuuntelin musiikkia kuulokkeilla ja samalla luin kirjaa puhelimeltani, vaihdoin kappaletta ja heti kun vaihdoin kappaletta koirani korvat nousi ja hänelle tuli vahtimoodi päälle, no hetken jammailtuani tuli kertosäe ja kuulin kuinka meidän etuoven kahvaa rämpättiin, kuunteli rämppäystä noin minuutin kun otin kuulokkeet korvistani ja rämppäys jatkui, vaikka musiikki pysähtyi. Loppujen lopuksi siskoni juoksi huoneestansa ja kysyi, että mitä mä oikeen touhuan kun se rämppäys oli kuulunut myös hänen huoneeseen asti, minulla oli tosin koko ajan näkyvyys ovelle, mutta siellä ei ollut ketään ja kahva ei liikkunut, rämppäys onneksi loppui kun koirani haukahti äänelle. - Anonyymi
Kuulin tän kaverilta
Jossain koulussa pidettiin yö koulua.
Silloin yhdelle tytölle tuli vessa jätä hän kirjoitti lapun ettei herättäisi kerää. Sitten kun kaikki olivat hereillä opettaja näki lapun mutta oppilas ei ollut luokassa. Hän kävi kahden muun luokkalaisten kanssa tarkistamassa vessan. Mutta tyttö ei ollut siellä. Mutta,ison vessan ovi oli auki ja vessan pytyssä oli verta.
Loppu!
Sori jos oli kirjoitus virheitä- Anonyymi
Menkat
- Anonyymi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768