Yksin 16-vuotiaana

Oma äitini lähti kotoa 15-vuotiaana. Hyvin on pärjännyt, kuten jälkikasvukin. Äidilläni on tosin nyt jo ikää lähes 70 vuotta, eli kotoa lähdöstä on hieman aikaa.

Mun mielestä jos sun tyttös tahtoo muuttaa omiinsa asumaan, niin mikäpä siinä. Mutta jos tyttäresi epäröi paljon ja on taipuvainen äkillisiin päätöksiin, niin kannattaa ehkä kehottaa odottamaan vielä pari vuotta. Tiedän tapauksia, joissa yksin asuminen ei ole ehkä se paras vaihtoehto sittenkään.

No eipä se arki oo oollu mitään kovin kummosta. Vittumaista ku joutuu hoitaan kaiken ihan yksin --> ikkunoiden/lattioiden pesu, safkat/laskut/vuokrat ja blaah...sitte vielä ku oon lukios nii läksyt ja siis kuvittele! Välillä on vähän vittumaista ku muut perheenjäsenet asuu tuol 50km pääs nii niitäkään kokoajan pääse näkeen. Että ei oo kovin kummosta. Ainut plussa on täydellinen yksityisyys ja bileet joita voi järjestellä. MUT ei tää silleen oo kivaa ku koko ajan ei voi bilettää...ja frenditkää ei aina ehi kirjojensa parista...että näin

Itse olen 18 ja muutin juuri kotoa pois. VAnhempani asuvat 500 km päässä ja kyllä on vaikeaa ollut. Kotiin on iso ikävä kun ei täällä juuri ystäviäkään ole. Muuta kuin poikakaveri...Tahtoa kyllä pitää olla ja luja itsetunto jos meinaa omillaan pärjätä. Riippuuhan se siitä kuin kauas tyttösi muuttaa. Aika nuorihan hän kyllä on, että mitkä mahtaa sitten olla muuton syyt..

Millä se meinaa elättää itsensä? Soskustakaan ei tuu rahaa, kun se on sen ikäinen että vanhempien kuuluu sustantaa. Korkeintaan kirjoittat lapun siitä että paljon sun pitää antaa sille rahaa.

mä oon iha just kans 16w muija ja oon muuttamas 150km:n päähä himast...
mä kuulen joka päivä porukoilt et "et sä siä tu pärjää,et sä pysty elättää ittees ym..."
tosi kannustavaa...just ny mä oottaisin et ne kannustais ja vähä tukis mua mut ei...eli älä ainakaa tollast virhettä tee...
mut toisaalt se kyl vaa auttaa ku mä aattelen et vittu ny mun on ainaki pakko muuttaa et mä saan näyttää niille et mä pärjään yxinki...ja just ton takii mä en haluu jäädä himaa ku muhu ei uskota eikä mitää...ja mul ei tu ku ongelmii himas ja siä kaupungis...eli mä haluun alottaa "uuden elämän"...tosin meijä porukat ei tiä mun ongelmist eli kyl joillai voi olla iha hyvä muuttaa pois...kosk mä en pysty siä kaupungis olee...ja siä kaupungis ei ees o sitä linjaa mihi mä haluun...ollu jo monta vuotta haaveammatti...
mut lainataxeni mutsiani "puutopaha si ainaki jaloilles" ja "se on hyvä oppii kantapään kautta"...
meijä mutsi on itekki lähteny tän ikäsenä ja sanonu aina et pärjäs hyvi mut si se sanoo et mä en pärjää...just...anna yrittää ja kannusta ja rohkase...sitä mäki ny toivoisin porukoiltani...

oli 16v kun tuohon viereen muutti. Siinä näyttää edelleenkin asuvan 3 vuoden jälkeenkin.

Itse muutin pois kotoa 18-vuotiaana. Olin opiskelia. Sain asumistukea n. 80 % vuokrasta, mutta opintotukea en penniäkään (syynä vanhempien tulot). Kotoa en saanut yhtään rahallista tukea ja vaikka olin viikonloppu töissä ensimmäinen vuosi oli kituuttamista. Ruoka maksaa, sähkö maksaa, kännykkälaskut, vaatteet, siivoustarvikkeet, imurit, pesukoneet ja vaikka mitä piti hankkia.

Nyt vuosi siitä eteenpäin. Olen töissä, mutta ensimmäinen palkka meni vuokra- ja laskurästien maksamiseen. ja taas kituutellaan.

Opintolaina olisi auttanut, mutta eipä sitä olisi nyt mukavaa maksella pois.
Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen siihen että muutin pois kotoa.. Eläminen perheen kanssa oli kutakuinkin mahdotonta.