Koirankeksit

Alan kouluttamaan nyt koiraani oikein kunnolla, niin olisiko mitään hyviä koirankeksejä, millä voisi palkita. Huomenna ei lemmikkieläinliikkeet täällä missä asun ei ole jostain syystä auki, en tiedä miksi. Kaupasta en oikein ole löytänyt mitään.

Voisin toki leipoa niitä. Olisiko jonkinlaisia ohjeita? Esim jotain kinkkukeksejä tai jotain. Mihin tulisi kinkkua jnejne. Kaikki vinkit "koiraresepteihin" otan vastaan :D
72402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suosittelisin jotain pehmeää makupalaa kuitenkin. Itse väsään omien koirien makupalat, keksejä omani eivät edes syö, vaikka ei nirsoja varsinaisesti olekkaan.

Oma resepti on (teen melko isoja määriä, mutta ohjettahan voi muokata omiin tarpeisiin)
n.800g jauhelihaa
6kananmunaa
vehnäjauhoja (voi korvata muulla jauholla jos on allergiaa)
maissijauhoja

Kaikki aineet kulhoon ja sekaisin, jauhoja sen verran että muuttuu kiinteäksi, en mittaile, mutta parhaiten oikean suhteen löytää kokeilemalla, ihanne on että paloiteltuna ei murene.

Sitten hoito levylle ja painele se tasaiseksi levyksi, päälle toinen leivinpaperi, ettei pala pinnasta. uuni 175 astetta noin tunti ja sitten vain harjuuttelemaan.

Äänestä
  • Mun koirille paras palkka on nakki tai muu pieniksi leikattu makkara. Kun koiralle jotain opetetaan on palkan oltava sen tasoista, että se tuntuu ja maistuu palkalta.

    Äänestä

  • varmaan tosi hyvä harjoitus nami.Kysyn varmuuden vuoksi,laitatko todella 6 kananmunaa?Siinä varmaan piilee,että palat pysyy hyvin kasassa.Teen suht samaa,mutta 3:lla kananmunalla ja tahtoo murentua kypsänä.Mutta kyllä koira tekee mitä ihmeellisempiä juttuja niiden eteen.

    Äänestä

  • siis toi on tollanen jauhelihalevy, se siis jää pehmeäksi paiston jälkeen ja sen voi leikata pieniin paloihin? Säilötäänkö sit kannellisessa purkissa vai kuinka? Eikö mene lismaan ja juutu toisiin paloihin kiinni?

    Kuulosti anyway hyvältä ohjeelta ja ajattelin kokeilla...=)

    Äänestä

omalle koiralle mutta minähän olenkin mies.Koira toimii isännän kiitoksella ja kaveruudella.Kun naiset alkoivat kouluttamaan makupaloilla alkoivat tottelevaisuus pisteet pudota roimasti palveluskoirakokeissa ,jossa tottelevaisuuden kesto on pitkäaikaisempi.Yököttänyt kun on joutunut jonkun naisen koiraa limasilla makkaroilla.

Äänestä
  • Voi voiih... Tuo on taas niin rotukohtainen asia, että turha yleistää. Tiedän että monia rotuja, juurikin palveluskoirarotuja, voidaan kouluttaa esim. "tottele tai saat selkääsi" -periaatteella ja jopa aivan loistavin tuloksin. Ja moni palveluskoirarotuinen tottelee (sen kummempia ajattelematta) vain koska koska isäntä käskee. Makupalat ovat tarpeettomia.

    Sitten on olemassa koiria, joilla on omat aivot, ja ne miettivät että "miksi minun pitäisi totella tai mitä minä tästä hyödyn". Niitä koiria on pakko palkata muutenkin kuin kehuilla. Sitä paitsi tieto tulevasta palkkiosta parantaa koiran työskentelymotivaatiota huimasti.

    Positiivinen vahvistaminen on tieteellisten tutkimusten mukaan aivan kiistattomasti tehokkain tapa saada koira oppimaan uutta.

    Niin ja minäkin olen mies. Ja minullakin on palveluskoirarotuinen yksilö, tosin ei aivan perinteinen sellanen.

    Äänestä

  • No höh,minä jo kerran vastasin edelliseen sovinistiviestiisi,että katsoppa nyt sinne koelajien huipulle nykypäivänä,mikä sukupuoli siellä jyllää ja koko ajan vain lisääntymään päin ;O)

    Jos olisit tippaleipäaivo,etkä putkiaivo,niin tietäisit,että on muitakin rotuja kuin esim.omasi ja sen tyyliset.Koirat,jotka on jalostettu miellyttämishaluiseksi ja toimimaan kiinteästi ihmisen kanssa (vahva laumavietti),on pikkaisen eri asia ja helpompi kouluttaa,kun puhutaan motivoinnista koulutuksen suhteen,kun esim.itsenäiseen työskentelyyn jalostetut.Siinä ei pelkästään kehuma "hyvä moppe" riitä tai sillä ei ainakaan parhaita tuloksia saa,vaan tarvitaan muutakin.Joillakin auttaa nimenomaan ruoka,varsinkin niillä,joilla on saalisviettiä tietyistä syistä haluttu pienentää,toisilla yleensäkin ruuanhankkimisvietti on motivoiva.Toisilla taas patukat syn muut.Riipuu koirasta ja vähän ohjaajastakin.

    Ja jos jossain tottelevaisuuden kesto on pitkä ja vaativa,niin tokossa,varsinkin ylemmissä luokissa.
    ja siellä huipulla olevat on paljonkin käyttänyt ruokapalkkaa ;)mm.

    Mutta kuten sanoin,rotuja on monia ja erilaisia.Viimeistään sen oppii siinä vaiheessa,kun itse harrastaa sellaisia.Tai ei pyöri oman navan ympärillä liikaa :O)))))))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysymys koulutuksesta :D kirjoitti:

Alan kouluttamaan nyt koiraani oikein kunnolla, niin olisiko mitään hyviä koirankeksejä, millä voisi palkita. Huomenna ei lemmikkieläinliikkeet täällä missä asun ei ole jostain syystä auki, en tiedä miksi. Kaupasta en oikein ole löytänyt mitään.

Voisin toki leipoa niitä. Olisiko jonkinlaisia ohjeita? Esim jotain kinkkukeksejä tai jotain. Mihin tulisi kinkkua jnejne. Kaikki vinkit "koiraresepteihin" otan vastaan :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu