käyttänyt esim.korujen teossa ISOJEN kalojen selkänikamien palasia tai muita kalan rustoja, ruotoja? Entä mistä saisi noita HELVETIN ison kalan ruotoja so.perkuujätteitä? Ja onko kukaan käyttänyt askarteluissaan lintujen luita? Mistä saisi? En takoita nyt luita kariniemen marinoiduista koipireisistä.
kukapa on
Nimetön
2301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kysy kaupan kaltiskiltä perkuujätettä. Metsässä kannattaa sulan aikaan kulkea pitkin vuotta. Ainakin minä keräilen kaikenlaista sieltä varvuista kääpiin. On sieltä luitakin löytynyt ja hirvensarvi mm toissa kesänä.
olen löytänyt rannoilta. Ovat mukavasti patinoituneita, kun ovat peräisin lokkien oksennuspalleroista. Ovat saaneet happokylvyn suolistossa ja aurinko valkaissut. Koko on tosin pieni.
Pöllöjen oksennuksista löytyy pikkujyrsijöiden luita. Esim jyrsijöiden poskihampaat ovat aivan suloisia. Ei kun pieni reikä läpi ja siimaan.
Yritin itse puhdistella kalanruotoja, mutten onnistunut, aina jäivät haisemaan tai pehmenivät käyttökelvottomiksi. Laitatko tänne niksin, miten sait omat nikamasi puhtaiksi ja pysymään kovina?
Linnunjalkoja ja sulkia löytyy paikoilta, missä tiedät olevan petolintuja, kuten myös niiden oksennuspalleroita. Jos löydät petolinnun raateleman linnun jäänteet ja otat talteen siitä esim jalat koruihisi, niin ota selville mistä linnusta on kyse. Sen saattaa saada selville jäljelle jääneiden sulkien väristä, muodosta ja koosta (muista, että taistelun tiimellyksessä voi petolinnultakin lähteä sulkia). Olen saanut lukemattomia kertoja vastata minkä linnun jalka minulla on kaulassani... -Närhen. Oli siipipeili tallella, vaikka en sitä talteen ottanutkaan.
Joskus hyvän korumateriaalin löytäminen vaatii paljon metsässä samoilua ja joskus se tupsahtaa eteen:
Viime talvena ikkunaan lensi tilhi. Kuoli hankeen siivet levälleen. Oli todella kaunis. En harmikseni heti mennyt hakemaan sitä ja naapurin kissa ehti ensin. Olisi tullut kaunis taulu. Nopeat syövät, hitaat jäävät harmittelemaan.