voitteko kertoa

mitä tehdään hampaille kun pelätään hammaslääkäriä,
kertokaa hyvät ihmiset, mä oon vanha
21817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

tehtiin nuorena silleen että lanka liikkuvan/kipeän hampaan ympärille ja toinen pää langasta oven kahvaan tiukastii sitten oottellaan että joku vetäsee oven auki ja avot huono hammas on hävinnyt
eikä edes ole yhtä kivuliasta miltä kuulostaa väitän että hammasläkärissä voi tulla kovemmat kivut

Äänestä

Ei Edwart nykyisin tarvi hammaslääkäriä pelätä!
Puudutuspiikin jälkeen ei tunne kipua, tekee hampaille mitä vaan.
Rohkeasti vaan hammaslääkäriin!

Äänestä

minua pelottaa,mutt olen silti käynyt ja käyn joka vuosi hammaslääkärissä.olen keskustellut lääkärille pelostani .sekin auttaa.aina se on joka kerta kova juttu.mulla kun tuppaa ylenanti tulla jo siitä kun joutuu avamaan suunsa.silmät pidän tiukasti kiinni hyvä ett silmät pysyy kuopissaan -rystyset valkoisina puristan käsinojia ei ole vielä jäänyt nojat käsiin ja aivot käy ylikieroksilla kun yrittää ajatella mukamas muita kivoja asioita.selvinnyt oon kuitenkin hengissä.aika hiffa olo tulee kun on ylittänyt sillä hetkellä pelkonsa .

Äänestä

Varaat rohkeasti ajan hammalääkärille. Kuvitel mat ovat paljon pahemmat, kuin mitä siellä todel lisuudessa tehdään. Ei ole enää 5-60-lukulainen meininki ja työvälineetkin ovat kehittyneet sit tenn viime vuosisadan.
Itsekin pelkäsin kuin " ruttoa", mutta aina sain vain itsestäni sen verran irti, että menin kun olin ajan tilannut ja "lääkärisetä" hoisi pelko potilasta kuin arvovierasta. No, jos ei nyt niin aivan joka kerta, niin kuitenkin kuin harvinais ta ja harvoin käyvää potilasta.Siis ymmärryksel lä.
Teki alkurutiinit, ja sen jälkeen hoitosuunnitel-man. Ja "työt" aloitettiin. Homma hoidossa. Nyt voin taas hymyillä, niin että heikompia pyöryt tää. Itse en tahdo pästä peilin ohi vilkaisemat ta, kuka siellä ( täydellä hammasrivillä) oikein hymyilee.Ja onhan se muidenkin sairauksien ehkäi semisessä melko tärkä asia, kun ikää tulee yhä enemmän ja enemmän ja vaivoja sen myötä myös.
Ei ole hyvä Edvard pelättävää, olet ollut paljon kovemmissa paikoissa. Tässä ei ole lähelläkään hengenmeno. Jos menisi, niin pääsisit otsikoihin.
Ota itsestäsi kiinni ja tilaa aika ja mene ensin vaikka keskustelemaan ja tarkastuskäynnille. Sen jälkeen lääkäri kertoo, mitä vielä voidaan tehdä.
Puudutusaineet ovat sitä luokkaa, että voisivat irroittaa vaikka pään ja laittaa takaisin, mutta sellaista tarvetta ei sinun kohdalla ole.
Ota jotain rauhoittavaa ennen sisään menemistä, jos niin koville ottaa, mutta uskon sinun yllät tyvän positiivisesti.
Ajattele hammassärkyä(se vasta vihonviimeistä on) kärsit päivä, ehkä viikkotolkulla ja siitä vaivasta pääsisit eroon kerta käynnillä ja pie nellä(somanpäästä tehtävällä verensokerin verrat tavalla) pistoksella eroon.
Kerää itses ja mene hoitoon, jos et pidä hammas särkyä sellaisena mukavana ajanvietteenä. Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä!jotka nauttivat siitä.
En kuitenkaan usko sinun kuuuvan siihen pieneen ryhmään.

Täällä ollaan hengessä mukana t. takarivin taavi

Äänestä
  • No Edvard, löytyihän meiltä jotain yhteistä.Mulle hammaslääkäri on painajainen,mutta oli pakko mennä kun lupasivat yhden yön elinaikaa.En ois menny kyllä sittekään mutta pääsin nukutukseen.Semmonenki hoitomuoto on kun sedaatio se on lääkityksessä tehtävä hoito,ja oot kyllä niin "pihalla"kun Ellunkana ettet tiedä kenenkään suussas edes käyneen.Suosittelen sitä,siinä on semmonen lääkitys että siihen nukahtaa.Ei muuta kun keskustele lääkäris kanssa,kyllä apu löytyy varmasti.Saat onnenpotkun multa,mä tiedän mitä se pelko on.

    Äänestä

  • pelkosi kirjoitti:

    No Edvard, löytyihän meiltä jotain yhteistä.Mulle hammaslääkäri on painajainen,mutta oli pakko mennä kun lupasivat yhden yön elinaikaa.En ois menny kyllä sittekään mutta pääsin nukutukseen.Semmonenki hoitomuoto on kun sedaatio se on lääkityksessä tehtävä hoito,ja oot kyllä niin "pihalla"kun Ellunkana ettet tiedä kenenkään suussas edes käyneen.Suosittelen sitä,siinä on semmonen lääkitys että siihen nukahtaa.Ei muuta kun keskustele lääkäris kanssa,kyllä apu löytyy varmasti.Saat onnenpotkun multa,mä tiedän mitä se pelko on.

    kiitos rohkaisevista viesteistä.kyllä se aika pitää tilata ettei ikenet ala ihmettelemään missä hampaat on

    Äänestä

eti jostain Romani hammaslääkäri jospa sit ei pelottais niin paljoo

Äänestä
  • siinäpä jäi sitte käymättä limppukirves poppamiehellä.
    Etsi romani lääkäri...hahahahahahahaaa....

    Äänestä

Ei edes puudutus auta... sattuu nii hel....tisti. Koko naama on turvoksissa sen jälkeen. Eli opetus tämä, kannattaa mennä ajoissa hampilääkäriin.

Äänestä

puudutus salvaa,jolla ensin puudutetaan hammas.
Usko että te iso mies kestätte hammaslääkärin,onhan sitä joskus kestettävä toisen miehen kanssa tappelukin.

Äänestä
  • juttu! jos hieman "veitestä" saa. Eihän se satu, koskee vain vähän jälkeenpäin!Mutta kyllä Edward tämän "koitoksen" kestää, kuin mies.
    Enemmänhän sinä "onneton" joudut kärsimään, jos vain pillerteitä otat. Helpottaa vähäksi aikaa mutta alkaa sitten taas uudestaan.Tuossa katsoin että yöllä olit noita "pelkotilojasi" kirjannut luultavasti hammassäryn siivittämänä. "Elä pele kää",ota sellainen "toti", että menet vaikka har maan kiven läpi, jos tarve vaatii. 1/2 puolikas 40% Vodkaa voisi olla sellaista. Jo vain velat muuttuu saataviksi !

    Leuka pystyyn, suu auki ja menoksi !

    t. taavi

    Äänestä

  • takarivin taavi kirjoitti:

    juttu! jos hieman "veitestä" saa. Eihän se satu, koskee vain vähän jälkeenpäin!Mutta kyllä Edward tämän "koitoksen" kestää, kuin mies.
    Enemmänhän sinä "onneton" joudut kärsimään, jos vain pillerteitä otat. Helpottaa vähäksi aikaa mutta alkaa sitten taas uudestaan.Tuossa katsoin että yöllä olit noita "pelkotilojasi" kirjannut luultavasti hammassäryn siivittämänä. "Elä pele kää",ota sellainen "toti", että menet vaikka har maan kiven läpi, jos tarve vaatii. 1/2 puolikas 40% Vodkaa voisi olla sellaista. Jo vain velat muuttuu saataviksi !

    Leuka pystyyn, suu auki ja menoksi !

    t. taavi

    Mikäköhän siinä tosiaan on, että hammaslääkäri pelottaa eniten, vaikka on olemassa paljon tuskallisempiakin tauteja ja operaatioita? Mutta tuo vodkahörppy ei ole huono neuvo, päinvastoin.
    Mutta Teille Edvard sanoisin, että pyytäkää puudutuspiikki. Se tekee vähän häijyä, mutta sen jälkeen ei ole väliä, vaikka lääkäri tekisi moottorisahalla töitä. Pelkkää hupihommaa.

    Ukkoni ottaa aina nukutuksen hammaslääkärissä, itse sanon: "ei metriäkään lähemmäksi, ennen kuin puudutus on annettu". Olen ristinyt hammaslääkärini tohtori Mengeleksi, eikä mies siitä suuttunut, naureskeli vain.

    t. Mirkku

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    mitä hammashoito on ollut 60-70 -luvulla, enkä aikaisamminkin. Ovat olleet yhdenlaisia Menge leitä, näin lapsuusajaltani muistan, ja hieman möyöhemminkin. Nythän hammashoito toimii kuin tanssi,"sie viet(hampaan) mie vikisien"-malliin, jos oikein pahasti on.
    Tällaisia nukutuksia pidän hieman liioiteltuina, eikä niihin tavallisella taavilla ole ollut va raakaan. Mieluummin sillä rahalla"ehostasin "mui ta paikkoja, vaikka eihän nekään vuosia vähennä.
    Tässä kevällä (2007) olin sairaalassa jonkin ai kaan ja oli sellainen vaihe menossa,että veri ei oikein hytynyt. Johtui (viinasta) ja sen jälkeen maksasta ja haimasta. Hampaista (ikenistä) vuosi verta, noin niin kuin hiljalleen, mutta kummim-kin liikaa, ja olin vähän muutenkin huonossa kun nossa.Niin lääkärit tekivät päätöksen että ote taan hampaat kontroilluisti pois. Ja niinhän ne tekivätkin,onneksi en ollut kovin huolestunut siitä, koska pikkuasiat (eivät kyllä suuretkaan)silloin painaneet mieltä.Ja hyvin olen pärjännyt senkin jälkeen,noin niin kuin arkielämässä. Suu resti ei vaikuta kävelemiseen,eikä naukun ottami seen.Ja joskus kulkee vielä ajatuskin, vaikkain pätkittäin. Että elä sie Edward hättäile, kaikki järjestyy ajallaan ja viimeistään silloin kun on pakko.
    Mankkaan Mirkku se osaa niin nätisti kannustaa ja näyttää sen positiivisen puolen asiasta.Olisi pa sellainen kyky. Mutta näin julkisesti kutsut teidät;Mirkun,noita-akan,juulian, örkin, edvar din,reporterin ym.kahville(muistaakseni) Bulevar di Caffe aika 28.2.2008 klo 12.15,tietysti muita kin saa tulla, jos teillä sopii.Itsekin tulen vä hän kauempaa, että siksi tuo aika. Aikaa tietys ti voidaan hieman muuttaa,eihän se kiveen ole ha kattu. Tuumataan,jos ketä tuollainen kahvittelu kiinostaisi ?

    Hyvää sunnuntaipäivää t. takarivin taavi

    Kiitos Teille tuhannesti kutsusta! Tulen varmasti, ei pitäisi olla esteitä. Toivottavasti muutkin pääsevät ja saamme tuumailla asioita. Näin juuri se yhteistyö edistyy, tutustumalla ja puhumalla.

    Oikein hyvää viikonloppua Teille, toivotaan, että silloin helmikuussa jo paistaisi aurinkokin!

    terveisin
    Mirkku

    Äänestä

  • takarivin taavi kirjoitti:

    mitä hammashoito on ollut 60-70 -luvulla, enkä aikaisamminkin. Ovat olleet yhdenlaisia Menge leitä, näin lapsuusajaltani muistan, ja hieman möyöhemminkin. Nythän hammashoito toimii kuin tanssi,"sie viet(hampaan) mie vikisien"-malliin, jos oikein pahasti on.
    Tällaisia nukutuksia pidän hieman liioiteltuina, eikä niihin tavallisella taavilla ole ollut va raakaan. Mieluummin sillä rahalla"ehostasin "mui ta paikkoja, vaikka eihän nekään vuosia vähennä.
    Tässä kevällä (2007) olin sairaalassa jonkin ai kaan ja oli sellainen vaihe menossa,että veri ei oikein hytynyt. Johtui (viinasta) ja sen jälkeen maksasta ja haimasta. Hampaista (ikenistä) vuosi verta, noin niin kuin hiljalleen, mutta kummim-kin liikaa, ja olin vähän muutenkin huonossa kun nossa.Niin lääkärit tekivät päätöksen että ote taan hampaat kontroilluisti pois. Ja niinhän ne tekivätkin,onneksi en ollut kovin huolestunut siitä, koska pikkuasiat (eivät kyllä suuretkaan)silloin painaneet mieltä.Ja hyvin olen pärjännyt senkin jälkeen,noin niin kuin arkielämässä. Suu resti ei vaikuta kävelemiseen,eikä naukun ottami seen.Ja joskus kulkee vielä ajatuskin, vaikkain pätkittäin. Että elä sie Edward hättäile, kaikki järjestyy ajallaan ja viimeistään silloin kun on pakko.
    Mankkaan Mirkku se osaa niin nätisti kannustaa ja näyttää sen positiivisen puolen asiasta.Olisi pa sellainen kyky. Mutta näin julkisesti kutsut teidät;Mirkun,noita-akan,juulian, örkin, edvar din,reporterin ym.kahville(muistaakseni) Bulevar di Caffe aika 28.2.2008 klo 12.15,tietysti muita kin saa tulla, jos teillä sopii.Itsekin tulen vä hän kauempaa, että siksi tuo aika. Aikaa tietys ti voidaan hieman muuttaa,eihän se kiveen ole ha kattu. Tuumataan,jos ketä tuollainen kahvittelu kiinostaisi ?

    Hyvää sunnuntaipäivää t. takarivin taavi

    ihan hieno juttu tämä cafee kokoontuminen, mutta en osaa vielä sanoa varmaksi, että sopiiko aika, kyllähän se olisi ainakin hieno homma nähdä juulia siellä ja taavi kanssa kun en oo nähny pitkään aikaa

    otahan taavi sitä brenkkua kohtuun merkeissä, niin kyllä me vielä tänä vuonna jossain nähdään, jos Luoja suo, tällä hetkellä olen kyllä aika kaukana, enkä osaa sanoa varmaks millon ilmestyn sinne päin,

    kaikkea hyvää kaikille, ja iloista kevään odotusta.

    t.edvard

    Äänestä

  • takarivin taavi kirjoitti:

    mitä hammashoito on ollut 60-70 -luvulla, enkä aikaisamminkin. Ovat olleet yhdenlaisia Menge leitä, näin lapsuusajaltani muistan, ja hieman möyöhemminkin. Nythän hammashoito toimii kuin tanssi,"sie viet(hampaan) mie vikisien"-malliin, jos oikein pahasti on.
    Tällaisia nukutuksia pidän hieman liioiteltuina, eikä niihin tavallisella taavilla ole ollut va raakaan. Mieluummin sillä rahalla"ehostasin "mui ta paikkoja, vaikka eihän nekään vuosia vähennä.
    Tässä kevällä (2007) olin sairaalassa jonkin ai kaan ja oli sellainen vaihe menossa,että veri ei oikein hytynyt. Johtui (viinasta) ja sen jälkeen maksasta ja haimasta. Hampaista (ikenistä) vuosi verta, noin niin kuin hiljalleen, mutta kummim-kin liikaa, ja olin vähän muutenkin huonossa kun nossa.Niin lääkärit tekivät päätöksen että ote taan hampaat kontroilluisti pois. Ja niinhän ne tekivätkin,onneksi en ollut kovin huolestunut siitä, koska pikkuasiat (eivät kyllä suuretkaan)silloin painaneet mieltä.Ja hyvin olen pärjännyt senkin jälkeen,noin niin kuin arkielämässä. Suu resti ei vaikuta kävelemiseen,eikä naukun ottami seen.Ja joskus kulkee vielä ajatuskin, vaikkain pätkittäin. Että elä sie Edward hättäile, kaikki järjestyy ajallaan ja viimeistään silloin kun on pakko.
    Mankkaan Mirkku se osaa niin nätisti kannustaa ja näyttää sen positiivisen puolen asiasta.Olisi pa sellainen kyky. Mutta näin julkisesti kutsut teidät;Mirkun,noita-akan,juulian, örkin, edvar din,reporterin ym.kahville(muistaakseni) Bulevar di Caffe aika 28.2.2008 klo 12.15,tietysti muita kin saa tulla, jos teillä sopii.Itsekin tulen vä hän kauempaa, että siksi tuo aika. Aikaa tietys ti voidaan hieman muuttaa,eihän se kiveen ole ha kattu. Tuumataan,jos ketä tuollainen kahvittelu kiinostaisi ?

    Hyvää sunnuntaipäivää t. takarivin taavi

    ei pääse tuleen kun tuo aika ei passaa kun oon töissä

    täytyypi tulla tervehtii

    Äänestä

pyydä puudutusta!

Äänestä

Hei taas! Jatkan vielä tosta aiheesta sen verran että ennenku saat kerättyä rohkeutes,niin apteekista voi ostaa neilikkaöljyä.Sen avulla pystyt yös nukkumaan.laitat pumpulipuikolla öljyä suoraan siihen särkykohtaan ja anna olla jonkun aikaa.Se polttaa sitten huulet jos osuu.Tää on sit väliaikanen ratkaisu!!! "Syö" myös hampaan jos kauan läträät sillä öljyllä.Toi öljy jotenki polttaa sen juuren,mutta auttaa.Siinä ensiapu,ja sitten lääkäriin.Niin ja vielä tota öljyä ei saa kaikista apteekeista,ja pidetään kylmässä,ettei härskiinny.

Äänestä

Aamulehden entinen päätoimittaja Raino Vehmas kertoo väitöskirjassaan mm. seuraavaa:

"Kerran saapui sepän luo mustalainen hammassäryssä. Seppä lupasi taikoa hampaan terveeksi, jos mustalainen pitäisi silmänsä kiinni ja suunsa auki. Mustalainen teki näin. Seppä haki vahvan langan ja sitoi sen lujasti hampaan tynkään ja sitoi toisen pään alasimeen. Sitten kuumensi raudan ahjossa ja sylkäisi alasimelle, pani raudan samalle kohdalle ja löi vasaralla rautaan, mikä teko antoi kovan pamauksen. Mustalainen luuli sepän ampuvan häntä. Säpsähtäen liikahti äkisti, mutta hammas jäi naruun alasimessa."

Eli tähän viitaten kannattaa ottaa yhteyttä lähimpään seppään, jos siis pelkää hammaslääkäreitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

edvard kirjoitti:

mitä tehdään hampaille kun pelätään hammaslääkäriä,
kertokaa hyvät ihmiset, mä oon vanha

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu