Mikäköhän siinä on, että monet punaniskat ottavat amerikanpittbulleja pippelin tai rintojensa jatkeiksi?
En ole aiheesta asiantuntija, olen elämässäni törmännyt muutamaan amerikanpittbulliin ja niiden omistajiin. Joka ainoa niistä koirista on ollut vihainen muille koirille, jokainen purrut vierasta koiraa(parissa tapauksessa uros naarasta, joka ei ole luonnollista edes provosointitilanteessa). YKSIKÄÄN näistä jatkeen omistavista "hellanlettas pienen" omístajista ei ole kyennyt pitämään koiraansa aisoissa. Viimeisen esimerkki oli laihasta ja arasta miehestä, jolta pittbull pääsi toisen koiran kimppuun narusta.
Tämä on siis omistajien vika. Mutta peräänkuulutankin sitä, miksi pittbulleja hankitaan? Sathy-koirayhdistyksen kanta asiaan on ollut TODELLA hyökkäävä, eivät näe koirarotunsa vaikeutta ja sitä ettei niitä tarvitsisi lainkaan antaa KENELLEKÄÄN ilman kunnon luonnetestausta.
Sama pätee moniin muihinkin koirarotuihin. En ole amerikanpittejä vastaan, mutta osa linjoista on mennyt väärille raiteille, liian kauas koira luonnollisista laumakäyttymissäännöistä ja toiminnasta.
En ole aiheesta asiantuntija, olen elämässäni törmännyt muutamaan amerikanpittbulliin ja niiden omistajiin. Joka ainoa niistä koirista on ollut vihainen muille koirille, jokainen purrut vierasta koiraa(parissa tapauksessa uros naarasta, joka ei ole luonnollista edes provosointitilanteessa). YKSIKÄÄN näistä jatkeen omistavista "hellanlettas pienen" omístajista ei ole kyennyt pitämään koiraansa aisoissa. Viimeisen esimerkki oli laihasta ja arasta miehestä, jolta pittbull pääsi toisen koiran kimppuun narusta.
Tämä on siis omistajien vika. Mutta peräänkuulutankin sitä, miksi pittbulleja hankitaan? Sathy-koirayhdistyksen kanta asiaan on ollut TODELLA hyökkäävä, eivät näe koirarotunsa vaikeutta ja sitä ettei niitä tarvitsisi lainkaan antaa KENELLEKÄÄN ilman kunnon luonnetestausta.
Sama pätee moniin muihinkin koirarotuihin. En ole amerikanpittejä vastaan, mutta osa linjoista on mennyt väärille raiteille, liian kauas koira luonnollisista laumakäyttymissäännöistä ja toiminnasta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sähän sen jo itekin sanoit.
etkö ymmärrä, että kun tuollaiset ihmiset (= jotka hakevat vain egonjatketta = eivät koirista mitään tiedä kun taas pitti vaatii määrätietoisen ja hyvän koulutuksen.. ) hankkivat koiran, ja kun se on viellä vaativa-pitti, on ONGELMIA LUVASSA.
kasvattajien pitäisi olla tarkkoja minne koiransa myy. ei milleekkään tatuoidulle jantterille tai nuorille pariskunnille.. vähän yleistystä, mut noilla harvoin pysyy hanskassa. niille paras lemmikki olis anttilasta pehmokoira, niitä voi kouluttaa hakkaamalla jne. pittiä ei. ne sekoaa ja se on _OMISTAJAN_VIKA. kun näet "sekopää-pitin" katso sen omistajaa.
mitä koira agressiivisuuteen tulee.. se on normaalia, pitti ei ole koirapuistokoira.
Koirarotuun on jalostettu näitä ominaisuuksia satoja vuosia, joten ei tosiaan ole aina omistajan vika.
"Ei koirassa vikaa - omistajan vika" on yleisin pitbulliin liitetty myytti, joka ei päde tähän jalostettuun rotuun.
Amerikanpitbullilla ei ole mitään oikeaa käyttöä suomessa. Sillä ei voi käytännössä kilpailla virallisissa kisoissa. Se hankitaan egon jatkeeksi, kyseenalaisiksi sohvakoiriksi tai marginaalitapauksissa laittomiin tarkoituksiin.
Se että muutama henkilö harrastaa satunnaisesti apbt:llä taakanvetoa tai verhottua terapiakoiratoimintaa ei tee tästä rodusta suomessa ns. työkoiraa. Sathyn työkoirakäsite on kieroutunut ja virheellinen. Oikeita työkoirarotuja löytyy esim. poliisilta, tullilta ja puolustusvoimilta.
Mikäli haluaa tämäntyyppisen koiran jolla voi suomessa harrastaa, kannattaa harkita amstaffia.
Mun muna on seisoessaan 19cm, joten tarvinko munanjatketta?....onko siis tuo sohvalla makaava pitbullini munanjatke?.....
taitaapi ollakki. kuulostaa vähän siltä,että munasi on väh. 2 kertaa pienempi kun väität.
kaivelemaan.
"ei milleekkään tatuoidulle jantterille tai nuorille pariskunnille.. vähän yleistystä, mut noilla harvoin pysyy hanskassa. niille paras lemmikki olis anttilasta pehmokoira, niitä voi kouluttaa hakkaamalla jne."
tai lähinnä tuo nuorille pariskunnille ihmetyttää. meillä on kaukasialainen vartiokoirana ja tottelee paremmin kun ykskään aikaisempi. ja se todellakin tarvitsisi osaavan ja määrätietoisen omistajan. ja ikää minulla on 20 ja mieheni 23. elikkä olemme nuori pariskunta. ei taida iästä olla koulutusasiat kiinni. tunnen monia nuoria joilla koira paremmin hanskassa kun vanhemmilla. joten mistähän ihmeestä olet saanut moisen käsityksen?
Se, joka mainitsee munansa fyysisestä mitasta tässä kohtaa, osoittaa yksinkertaisuutensa. Kyse on henkisesti heikkoudesta, huonosta itsetunnosta, jos tarvitsee munanjatketta.
Vaikka sinulla olisi 19 senttiä pitkä muna, et välttämättä ole henkisesti kauhean "isomunainen".
Pittbulleja ei kaivata täällä, joten tule aina olemaan valmis ihmisten niitä kohtaan tuntemaan vihaan ja epäluuloon. AINA.
Tanskuliini - yleistys nuoren iän tuomasta epävarmuudesta koulutuksen suhteen ei tarkoita sitä, että kaikki nuoret olisivat huonoja kouluttajia.
Miksi tarvitsette vahtikoiraa, se herättää kysymyksen teidän henkisesti kantistanne. Varmaan osaatte kouluttaa koiranne, mutta ehkä syyt rodunvalintaan ovat kuitenkin olleet liikaa siellä macho-tyyppisessä ajatusmaailmassa. Ei sillä, että kaukasialaiset olisivat huonoja koiria. Ainoa rotu, mikä on liian epäkoiramainen, eikä osaa koirien pelisääntöjä, on amerikan pittbull. Näissäkin on yksilöllisiä eroja, mutta suurin osa pittbulleista ei ole enää ns "kunnon koiria", vaan liikaa toisia koiria kohtaan aggressioon ehdollistettuja. Tapan surutta tälläisen koiran, joka tekee pahaa omalle tai tuttujen koiralle, oli syy kenen tahansa. Sillä en hyväksy pittbullien pitoa, niistä ei ole kenellekään hyötyä.
Eipä nyt uhota millään "tappamiselle", tuo on naurettavaa.
Itselläni on amerikanpittbull. Koira on kiltti uros, ei vihainen muille koirille. Mutta en ikänä vie sitä koirapuistoon juuri sen aggression syntymisen vaaran vuoksi. Pidän koirastani, se on ollut minulla jo 6 vuotta, mutta tiedän ettei se oikein osaa lukea muita koiria, joten en pidä sitä muiden koirien lähellä vapaana.
Täälläkin mainitusta Sathysta - nyt viimeistään olen menettänyt viimeisenkin kunnioituksen kyseistä yhdistystä kohtaan sen "kädet ylös, hyökkäys" linjausta kohtaan koiratappeluiden osalta. Kyseinen yhdistys ei ole suoraan tuominnut tappeluita vaan syyttänyt vain mediaa. Olen joskus ollut tekemisissä Sathyn kanssa, kohtasin siellä aika sulkeutunutta porukkaa, jotka katselivat maailmaa vain omien koirien kautta, eivätkä ymmärtäneet muita ja heidän mielipiteitään.
no meillä koira on nykyään kuitenkin vartiointi hommissa isolla tilalla. siksi meillä on vahtikoira. ei sillä machoilla kun varkaille.
tässä on kerrankin hyvä esimerkki! koira saatu sen rodun alkuperäiseen tarkoitukseen valjastettua! nuo ovat kuulemani(sukuni on kotoisin itä-euroopasta, maatilallasia)parhaita vahtikoiria, pelottomia mutta hyvähermoisia.
on se kumma ku tänne aina löytyy joku kommentoimaan että mulla on ja mun tutuilla on pitti jnejne sitte ei osata ees kirjottaa nimee oikein. suomen "piteistä" on 80% jotain aivan muuta ku pittejä, kaikki hörhöt raahaa koiria venäjältä millä ei oo mitää tekemistä pittienkas ku myynti nimi. ikinä ei oo papereita tai sit on jokku valokopiot, teiän "pitit" joista teillä on kokemusta on ihan varmaan jotain 4-50 kilosia palloja miltä on korvat typistettty. noi ei oo pittejä vaan venäjän sekarotusia. ihan rehti gamebred pitti ei paina ees 30 kiloo uros, hyvin vaatimattoman näkönen pieni koira.