Apua - help

Koneeni buuttaava kovalevy on oirehtinut jo jonkin aikaa ja nyt näyttäisi olevan aika panna se vaihtoon - onneksi näytti Seagaten sivujen mukaan olevan vielä takuuta voimassa. Levy kyllä vielä toimii jotenkin, mutta pitää toisinaan kovaa ulinaa - SeaToolsin testitkään eivät enää menneet läpi.

Nyt kysymys olisi siitä, että millä saisin levyn sisällön kopioitua sellaisenaan uudelle levylle mahdollisimman helposti ilman Xp:n (ja muiden ohjelmien) uudelleen asennusta ? - kokeilin kaverin Norton Ghostia, mutta se ilmoitti heti alkuunsa, ettei pysty lukemaan kaikkia sektoreita, jolloin kopiointi tyssäsi siihen.

Mikäpä neuvoksi ?
1158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikään ohjelma ei osaa keksiä vioittuneiden sektorien tietoja. Ainut vaihtoehto on asentaa kaikki uudestaan ja sitten kopioida ehjänä säilyneet omat tiedostot uudelle levylle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Speedyx kirjoitti:

Koneeni buuttaava kovalevy on oirehtinut jo jonkin aikaa ja nyt näyttäisi olevan aika panna se vaihtoon - onneksi näytti Seagaten sivujen mukaan olevan vielä takuuta voimassa. Levy kyllä vielä toimii jotenkin, mutta pitää toisinaan kovaa ulinaa - SeaToolsin testitkään eivät enää menneet läpi.

Nyt kysymys olisi siitä, että millä saisin levyn sisällön kopioitua sellaisenaan uudelle levylle mahdollisimman helposti ilman Xp:n (ja muiden ohjelmien) uudelleen asennusta ? - kokeilin kaverin Norton Ghostia, mutta se ilmoitti heti alkuunsa, ettei pysty lukemaan kaikkia sektoreita, jolloin kopiointi tyssäsi siihen.

Mikäpä neuvoksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu