Tuntuu olevan samanlaisia kaikki suomi24:n keskustelupalstat. Jos jotkut nimimerkit pystyvätkin kohteliaaseen ja normaaliin sävyyn keskustelemaan, niin aina sekaan änkeää nimimerkittä kirjoittelevia, riidanhaluisia tyyppejä.
Lapsellista touhua kertakaikkiaan, vaikea uskoa että nämä kapulanheittäjät olisivat aikuisia täyspäisiä ihmisiä. JOS ovat syöpäpotilaita, niin ilmeisesti sairaus on katkeroittanut niin, ettei kukaan muu saisi tehdä mitään muuta kuin kitua syövän ja hoitojen masentamana ja odottaa kuolemaa =o
Valitettavasti vain hengissä sinnitellään vielä hoitojen jälkeenkin, siinä uskossa että elämä jatkuu. Onnen hetkiä tunnetaan, kun saadaan koirien kanssa tuulettaa päätä puhtaassa luonnossa, tai perheen kanssa suihkitaan suksilla pohjoisen hangilla, tai haistellaan myrskyssä merituulta.
Se vaan on pakko sietää, että kaikki syöpäpotilaat ei kärvistele tuskissa koko ajan, osalla on hiukset päässä ja töissäkin käydään, epävarmuudesta huolimatta, harrastetaan entisiä harrastuksia ja jopa ihan uusiakin.
Ja ennenkaikkea, kirjoitellaan elämästämme. Vai sekö sitten piristäisi vastikään diagnoosin saaneita, että syöpäpotilaat kirjoittaisivat vain sairastumisestaan ja hoidoistaan, ja sen jälkeen katoaisivat palstoilta, kuolisivat joko syöpään tai hoitoihin?
Lapsellista touhua kertakaikkiaan, vaikea uskoa että nämä kapulanheittäjät olisivat aikuisia täyspäisiä ihmisiä. JOS ovat syöpäpotilaita, niin ilmeisesti sairaus on katkeroittanut niin, ettei kukaan muu saisi tehdä mitään muuta kuin kitua syövän ja hoitojen masentamana ja odottaa kuolemaa =o
Valitettavasti vain hengissä sinnitellään vielä hoitojen jälkeenkin, siinä uskossa että elämä jatkuu. Onnen hetkiä tunnetaan, kun saadaan koirien kanssa tuulettaa päätä puhtaassa luonnossa, tai perheen kanssa suihkitaan suksilla pohjoisen hangilla, tai haistellaan myrskyssä merituulta.
Se vaan on pakko sietää, että kaikki syöpäpotilaat ei kärvistele tuskissa koko ajan, osalla on hiukset päässä ja töissäkin käydään, epävarmuudesta huolimatta, harrastetaan entisiä harrastuksia ja jopa ihan uusiakin.
Ja ennenkaikkea, kirjoitellaan elämästämme. Vai sekö sitten piristäisi vastikään diagnoosin saaneita, että syöpäpotilaat kirjoittaisivat vain sairastumisestaan ja hoidoistaan, ja sen jälkeen katoaisivat palstoilta, kuolisivat joko syöpään tai hoitoihin?
Vastaukset 69
Vanhimmat
Mukavaa huomata,että sitä on elossa vielä tänäänkin :) -sinä myös,ystävä hyvä!
Olet sitkeä sissi!
Minä oon niin onnellinen,kun jaksan taas touhuta ihan normaalisti ja paranin tuosta tulehduksestakin.
Uinti on auttanut turvotukseen. :)
Täällä mättää räntää taivaan täydeltä. Olisi mukavaa,jos pakastaisi,niin jäisi lumi maahan ja pääsisi hiihtämään. luisteluhiihtoa ajattelin kokeilla.
Mites sinun hiukset jakselee? Mulla on jo kunnon tukka päässä. :)
ja aikalailla normaali elämässä kiinni,ainekin toistaiseksi;)Kanakastikkeet porisee pannulla,
ja riisit kattilassa,ja ei muuta kun ruokailijoita odottelemaan.Tuonne myskyyn sukellan happea ottamaan
vaikka täällä voisi melkein vesisuksilla hiihtää.
Sen olen huomannut,jos kotiin jää murehtimaan alkaa
nuoturvotukset ym.ottaa aivoon,eiköhän se normaali elämä ole parasta lääkettä tällähetkellä.
toisessa ketjussa alempana itketit eläkkeelle joutuneita, loukkasit heitä, mutta et edes pyytänyt anteeksi. Et mitenkään noteerannut, mitä vaikutti heihin joita halveerasit kirjoituksessasi. Pidätkö itseäsi jotenkin parempana kun olet parantunut syövästä? Mikä silti olet halveksimaan työkyvyttömiä.?
olet tulkinnut minun tekstini ilmeisesti väärin. Itseasiassa en edes tiedä mitä kirjoitusta tarkoitat, enkä viitsi alkaa etsimäänkään.
Sellaista en anteeksi pyytele, mitä en ole tehnyt tai tarkoittanut.
Tässä ja nyt: hiukset on kivat. Kävin alkuvuodesta kampaajalla värjäyttämässä raitoja ja leikkauttamassa muotoon. Sellaiset lyhyet, pirteän oranssit keltaisin raidoin :) Pitää ottaa ilo irti siitä mistä sen saa, esimerkiksi hiuksista nyt kun niitä taas on!
mallia Uuno Turhapuro,en ole vielä leikkauttanut,
odottelen että hieman kasvaa,vaikka kyllä nätisti
leikatut lyhkäsetkin hiukset on kivat:)
Kerro, miten olisi pitänyt tulkita viestiäsi, jonka mukaan sekä yhteiskunta että eläkkeellä oleva odottaa kuolemaa.
Olisi kamalaa
Kirjoittanut: kevätmielinen 12.1.2008 klo 18.24
jos pistettäisiin samantien eläkkeelle syöpädiagnoosin myötä. Siinähän sitä sitten tuntisi itsensä kelvottomaksi ja odottaisi sitä mitä yhteiskuntakin - kuolemaa.
kantaa kuka sanoi ja mitä.Niin olen eläkkeellä ja tohtorin mukaan olisi pitänyt jo kupsahtaa.
En tunne itseäni kelvottomaksi ,aikani ei käy pitkäksi.Syön ,juon ja ..... niinkuin ennekin.Touhuan
kaikennäköistä,että en oikein ymmärrä tätä valitusta.
Harvinaisen selväksi teit kantasi, kevätmielinen.
juttu tällä kertaa. Itse JOUDUIN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE sairauden takia. Missään kohtaa en ole huomannut minkäänlaista halveksuntaa tai loukkauksia. Päinvastoin.
kevätmielisen TOTEAMUS ei loukkaus tai halveksintaa. Joillakin taitaa olla ongelmia oman eläköitymisen kanssa.
ettei minustakaan työelämään ole,on minulla paikka valmiina,jos kuntoudun senverran.Enpä tee tuosta ongelmaa,kyllä minulla touhua riittää.Ainoa on,että
taloudellisesti tietty tuntuu,mutta ainekaan tässä kunnossa työt eivät onnistuisi.
tulkitsisit sen niinkuin se on kirjoitettu..
Että minun mielestäni olisi kamalaa, jos ihmiset saisivat eläkepaperit heti samantien, kun heillä todettaisiin syöpä.
Huomaa lauseen konditionaalimuoto, sekä syyseuraamussuhde.
Tarkoitin sitä, että JOS esimerkiksi minut olISI rintasyöpädiagnoosin yhteydessä passitettu samantien eläkkeelle, olisin tuntenut itseni yhteiskunnalle ja työelämään kelpaamattomaksi. OlISI tullut tunne, ettei kukaan enää edes odottaISI minun selviävän sairaudestani ja kykenevän työelämään.
Lisäksi kirjoitin, että jos minulle kerrottaisiin että todennäköisesti menehdyn syöpääni puolen vuoden sisällä, en haluaisi käyttää rajattua aikaani työntekemiseen, vaan tärkeämpiin asioihin.
Miten toiset kykenevät vääristelemään lähes kaiken kirjoitetun? Ei minulla ole mitään eläkeläisiä vastaan, sen enempää kuin työelämässä olevia tai opiskelijoitakaan.
Kirjoitin vain miltä minusta tuntuisi, jos en olisi saanut enää palata työhöni. Väännä nyt siitäkin itseäsi loukkaava ajatus?
On siis aivan eri asia, jos joku ei sairautensa takia enää voi tai kykene tekemään työtänsä kuin että häntä ei sairauden takia huolittaisi enää työhönsä..
Itse ainakin alkuun pelkäsin, etten saisi osallistua esimerkiksi työpaikalla järjestettäviin koulutustilaisuuksiin, tai ettei minua huomioitasi esimerkiksi urakehitystä ajatellen enää, koska olen syöpäpotilas. Ei se nyt niin kaukaa haettua ole, etten tulisi valituksi vaikkapa johonkin avaintehtävään syöpätaustani takia.. Inhimillistähän se olisi työnantajalta ajatella, että ei tuota kannata valita, sehän voi kuolla syöpäänsä parin vuoden sisällä...
Onneksi pelkoni ovat osoittautuneet turhiksi ja tunnen olevani samanarvoinen työyhteisössäni, kuin ennen sairastumistani. Suhteet työtovereihini ovat jopa syventyneet ja lähentyneet.
Minä taidan pitää tätä lyhyttä mallia nyt ainakin jonkin aikaa, ihmiset on sanoneet että tämä sopii minulle. Onpahan ainakin helppo, vähän vaan vahalla sutii takaraivosta pystyyn ja otsalta kiekuralle :)
Tosi monelle muuten sopii loppuviimein tosi lyhyt "taiteilijatukka". Harva vaan uskaltaisi kokeilla tälläistä, jos ei olisi pakko.
Voi käydä myös niin, että henkilö (terve?) joka siihen tiettyyn tehtävään valitaan ottaa ja kuolla kupsahtaa vaikka liikenneonnettomuudessa. Syövän sairastanut tai sen kanssa elävä saattaa olla huomattavasti varmempi valinta tehtävään. Syy; hän ei ota uhkarohkeita riskejä oman hengen kanssa.
Me, jotka olemme sairastuneet vakavasti, ymmärrämme ehkä paremmin ettei huomisesta ole takeita kellään, mutta terveet(?) eivät yleensä ajattele sellaista mahdollisuutta, etteivät he jostain syystä olisikaan esim. vuoden päästä enää terveitä ja täysin työkykyisiä.
Jos minulta olisi pari vuotta sitten kysytty, pitäisinkö todennäköisenä että sairastuisin vakavasti lähimmän viiden vuoden sisällä, olisin pitänyt moista ajatusta erittäin epätodennäköisenä. Vaikka luultavasti sairastin jo silloin syöpää..
Todennäköisesti sairastin syöpää jo tullessani valituksi nykyiseen työhöni, vaikka työhöntuloterveystarkastuksessa minut todettiin terveeksi ja työhön soveltuvaksi =o
Mutta... Elämä on arvaamatonta.
leikkuuttaa vielä. Annan kasvaa,kun kihartuvat niin mukavasti. :) Väri on edelleen tummanruskea luonnostaan. Aattelen ennen olin vaalea. =o
Mää tiedän ettet ole loukannut ketään,toiset vaan tahallaan haluavat ymmärtää kirjoituksesi väärin. Tuo Jaana ei tunne sun tyyliäsi ilmeisesti.
Lunta tulla tupruttaa ja valkoinen on maa ja luonto -voi kun pakastaisi....niiin kovasti tahdon hiihtämään. :)
iltapäivää teille kaikille.Tuolla alempana oli puhetta perheeni suolistosyövästä.Sanon nyt tietämättömälle,mieheni on sairastanut paksunsuolen syövän,minä itse rintasyövän.Niin,nyt on ollut huoli taas miehestä,kovin on heikkona vielä ja tiedän,ettei voi hyvin,koska aikoo ottaa yhteyden sairaalaan viimmeistään maanantaina.Hain hänelle äsken apteekista energiajuomia,ruoka kun ei muuten maistu eikä pysy sisällä.Alkuun näytti vähän parammalle,kun kotiutui sairaalasta.
Minä olen ollut kuntoutustuella lähes vuoden.Helmikuun 1.päivä palailen töihin.Olin tammikuun alussa 2.päivää,mutta sitten ukkokullan sairaalaan joutuminen järkytti minua niin,että työn aloitusta siirrettiin eteen päin kuukaudella.Sataa vettä ja enpä taida selvitellä enää,kenen kanssa lenkkeilin.Ymmärrän kyllä,että jotkut ovat täysin kyllästyneet minuun ja minun belgiini.ihan itseänikin huvittaa,kuinka koko ajan tuon hänet palstalle.Tästäpä tulikin taas sekava sepustus,kirjoittelin vähän hätääntyneessä mielen tilassa taas.
ollut minustakin,jos heti olisi laitettu eläkkeelle syöpädiagnoosin saatuani. Nythän olen täysin työkykyinen. :)
Mullekin sopi tosi lyhyt tukka. :)
Eihän kaikkea ole pakko lukea. :)
Ilmapalloja sinulle ja miehellesi!!!
hiukset kasvoi sytojen jälkeen.Menin töihin ja oli sellainen pysty pörrötukka.Monet sanoi että sopii nuun hyvin.Mutta kuitenkin nyt olen antanut kasvaa pitkäksi,toisaalta tekisi mieli palata siihen lyhyeen,niin helppo hoitoinen se oli.Vähän pörrötystä vain ja menoksi.On muuten ilo lukea sinun kirjoituksia,Kevätmielinen.Välillä jo pelkäsin,että häivyt palstalta,kun niin harvoin kirjoittelit.Ymmärrän kyllä,ettei töissä käydessä joka päivä ehdi koneelle.Niinpä voi minullekkin käydä .
ukkokultas elämä ei ou vieläkkää kunnossa-jospa muanantaina jottaa appuu sais!Eikö mustikkakeittokkaa pysy sisällä?Mumsku-voimmii siulle,piä itestäs hulta,ettet uuvu sen taakan alle.Ja belgi nuolloo kyllä kyynelleet siellä mehtäreissulla nuamaltas,jos sattuu itkettämmään.Enkä ihmettele itkkuus-väsymys ja epätoivo pistää polovilleen tämmösen kovemmannii immeisen!Miun pikku tipsu hättäänty aina kovasti,kun näki miun itkevän,eikä lähteny sylistä pois,ennenku itku loppu!Kirjutellaan myö vain näitä ommii juttuja tänne-vaikka tuon häirikön kiusaks,jos ei muuten!
onpa kurjaa,saisivat nyt miehesi kuntoon,ymmärrettävästi sitä olisi hädissään,
ennenkun saa selville missä mennään.Sinisiä ja vihreitä palloja sinulle.
noita ymmärtämisongelmia suomen kielessä. mene kieli ja kultturikurssille niin opit selvää suomee ymmärtämään
älä ole masentunut vielä asia korjaantuu äläkä välitä tuosta mieletään sairaan kirjottelusta. kerro vaan belgistä sitä on kiva lukee
ole kaikki kyllästyneet sinun Belgi juttuihin. Itse olen laiska lähtemään liikkeelle. Kun luen että sinä olet käynyt Belgin kanssa lenkillä alkaa omatunto kolkuttaa. Sinun ja Belgin innoittamana tulee lähdettyä useammin. Kun ei voi jäädä Pekkaa pahemmaksi.
Meillä on koko päivän satanut silkkaa vettä. Tuulee niin että sinut se veisi mennessään. Joten pitele Belgistä kiinni että pysyt maan pinnalla.
Terveisiä ja paranemista ukkokullallesi.
Mumsku kun kirjoittaa,että kävi belgin kanssa lenkillä,niin ei kehtaa jäädä kotiin,antaa puhtia lähteä lenkille satoi,tai paistoi.Tietty,jos olisi koira tulisi varmaankin vielä enemmän lenkkeiltyä.
Entäs kun mäkin kirjoitan että lähden sakemannin kanssa lenkille, sitten sun pitää Ira lähteä uudestaan :)
Juu, elä mumsku välitä valittajista, ei nekään välitä meistä. Kirjoittele vaan belgin ja sakuvauvan suotuisista vaikutuksista mielialaan ja fyysiseen jaksamiseen. Lääkäritkin on muuten todenneet, että lemmikin silittäminen poistaa stressiä ja alentaa verenpainetta!
Mutta nyt mun pitää kipaista vielä iltalenkille suteni kanssa, päivällä kävinkin jo naapurin isännän ja hänen kahden koiransa kanssa metsäkeikalla. Sammalmättäät loisti vihreinä ja suppilovahveroitakin vielä törrötti sieltä sammalen seasta. Nyt on maa valkoisena, kun heitti lumihunnun tuossa illansuussa tänne Pirkanmaalle.
silloin kun saimme sytomyrkkyjä,ja kirjoitit lähteväsi lenkille,olin reporankana,mutta pakotin itseni lenkille ja hyvä niin.Ajattelin,etten voi olla niin nahjake etten lenkille pääse:)
...maanantai apua sinun ukkokullallesi. Ei ole ihme, jos olet hädissäsi. Tulee niin ahdistavan voimaton olo, kun ei voi läheistään auttaa.
Minun oli eilen pakko antaa niin paljon kipulääkettä, että ukkokullan yö oli sitten varsin sekava. Valvoin ja vahdin, ettei mitään vahinkoja satu. Tämä on ollut aika vaikea viikko, vaikka vasta lisätty kipulääkettä. Nyt mies on nukkunut suurimman osan päivästä - hyvä kun saa nukuttua. Kunpa yö ei menisi valvomalla.
Mitähän belgi on tänään touhuillut?
Muuten, minkä nimistä energiajuomaa hait apteekista?
kun on tuollaiset kivut,kun ukkokullallasi,onneksi
saa nukuttua,on edes sen aikaa kivut poissa.Voisitko
sinä ottaa nokoset päivällä,jos yön joutuu valvomaan.
Toivotaan,että miehesi saisi nukuttua yönkin.
Milloinka se oli kun teillä on se kipusädetys?
Voimia sinulla ja lämpöiset ajatukseni teille:)
...Sinulta saa aina niin paljon empatiaa, että jo siitä olo kohenee. Muita jaksat ajatella, vaikka itselläsikin niitä terveysongelmia riittää. Tytär (koirulin emäntä) soitti juuri kovin flunssaisena - niinpä tassuterapiaa ei ole lähipäivinä tarjolla. Täytyy tyytyä mukaviin kertomuksiin teidän lemmikeistänne! :)
Kipusädetys alkaa 30.1. Se on kyllä aina tehonnut hyvin.
Pidäpä sinäkin itsestäsi hyvää huolta!
meidän pientä kissaa,se voi antaa tassuterapiaa,
se tulee päälle,ja haistaa ihoa tarkkaan,on melkein
kun lääkäri heh,ei nyt sentään:)
Sinulla on raskasta itselläsi ,miten jaksatkaan ajatella sen lisäksi meitä toisiakin.Ukkokullallesi taas lämpöiset ajatukset ja vihreitä,sinisiä ilmapalloja,samoin kuin myös sinulle!Nämä energiajuomat on merkiltään Addera,200ml ja yksi tetris makaa yli 2e.Ostin nyt 4.eri makua.Aiemmin oli sellaisia isompia,nyt ei ollut niitä apteekissa.
Niinpä,jos nyt uskaltaa vastata kyskymykseesi belgin touhuista.Kaiken näköistä,pappaa hoitaa ja ulkona sateessa itsensä kastelee.Saksanpaimenkoiran pentu oli hänen kanssa leikkimässä.Ukkokulta aikoi leikata belgiltä hännän pois,se kun huiskii leikin temmellyksessä hännällään kaikki tavarat hyllyistä alas.Ja on lutuinen se pentu,rauhallinen ja ihan kuin nallepuhin Ihaa!tein pienen lenkin hänen kanssa,ja kyllä oli helppoa.Ei pidetty kiirettä.Pennusta ei muuten tulisikaan näyttelykoiraa,hänen toinen korva jää lerpalleen.Ja se onkin niin herttaisen näköinen.Ja hänellä on selkä vino häntään päin,poika sanoi että sellainen on näillä sakupennuilla ja aikuisillakin.Mutta jotain hän selvitti,että selkä voi suoristua,jaa,dementia iski,en muistakaan mitä poika selitti.Olkoon.Sade ropisee ikkunaan,meinaa unohtua,mikä vuoden aika nyt on.Hyvää illan jatkoa kaikille.
Kevätmielinen.Olinkin jo vähän häpeissäni,kun aina tulee kirjoitettua belgistä.Jos haluat,kerro jotain ,millaisia sun sakut oli pentuina!
...tosi suloinen! Virtuaalilainaksikin. :) Harmi kun ei meille voi lemmikkiä ottaa astman takia. Minä aina tuumin, että me ollaan molemmat toisillemme allergisia, tytön koiruli ja minä. Yhtä mahtava aivastus lähtee molemmilta, kun tavataan...
että eläimetkin voivat olla ihmisille allergisia?
Elisama varmaankin tietää.
...tulevat kyllä kalliiksi. Ukkokullalle ehdotettiin Fresubin-energiajuomaa, jossa on runsaasti proteiinia (hinta n. 3e) sekä Forticreme-vanukasta (2e). Ei ole halpaa, ei. Onhan niistä tosin jonkin verran apuakin.
Taidanpa yrittää kohta tapaamista NM:n kanssa. Mokoma on tainnut hyljätä minut kokonaan ja Purkkimatista en oikein tykkää.
Mukavaa myöhäisiltaa ja hyvää yötä!
Ruoka maksaa, tuskin kukaan ilmaiseksi käy kaupassa. Mielestäni nuo eivät ole kalliita, ja tätä en suinkaan sano arvostellakseni. Hän saa tarvitsemaansa ravintoa ja energiaa.
valittaakseni sanonut.Totesin vain.Toki ruokakin on kallista,mutta jos tuollaisia esimerkiksi joutuu käyttämään viisikin tetristä päivässä,tulee hintaa.Ja jos jatkuu viikkojen ajan.Toki muille perheenjäsenille laitetaan samalla tavalliset ruuat.Ja enhän ostaisi niitä,jos ei olisi hyötyä.Hyvää yötä kaikille teille ja paranemista sairaille!
saapui joten hyvät yöt,kirjoittelemisiin:)
mumsku, viesti ei tarkoittanut sinua. En edelleenkään pidä noita kalliina, mitäpä ei tekisi auttaakseen läheistä.
niitä aika kalliina huomioon ottaen tämän hetkiset perheemme vajaan 1000e.kuukausitulot.Mutta tottakai ostan,säästetään jostain ei niin tärkeästä.Nyt yöpuulle,ukkokulta nukahti jo parisen tuntia sitten.Huomiseen !Toivottavasti Zom saat unen ilman lääkettä.Minä olen nyt pari yötä nukkunut ilman opomaxia.Jospa tänäänkin.
...tarkoitit?? En voi uskoa, että olit tosissasi! En kai minä nyt itsestäni puhunut, vaan ihan yleisellä tasolla - monella on esimerkiksi niin pieni eläke, ettei siitä pysty kustantamaan lisäravinteita vaikkapa vuodeksi.
Ja totta: Rakkaimman eteen tekee MITÄ TAHANSA!
niin, että emme aina huomaa sinun mainintaa koiran kanssa lenkkeilystä. Tai sitten se johtuu siitä ettet ole siitä syystä joutunut "raateluhampaiden" kohteeksi. Jatkossa pitää lukea tarkemmin. Ei se uusintalenkki pahaa tekisi.
porukoille.Ohho,jopas on tullutkin tänään paljon viestejä.Tällä kertaa täytyy luovuttaa,en ehdi puoliakaan lukea.Konekkin tökkii kovin.Jaa,kyllä minun lähes jokaisessa viestissäni on maininta belgistä,,kai olette jo niin tottuneet,että menee huomaamatta ohi.On ollut aurinkoinen,mutta kylmä tuulinen päivä.Lenkkeilenhän minä paljon nykyään belgin kanssa,sitten kun ja jos ukkokulta tuosta tokenee,vie hän belgin pitkille,pitkille metsäretkille.Eipä muuta kuin mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille.
jollei belgistä kuuluisi mitään.Tänään tosiaan aurinko näkyi pitkästä aikaa.
Uskoisin miehesikin vielä belgin kanssa metsälenkkejä kiertelevän,mukavat illan jatkot teille:)
joka ei ehdi lukea ja puuttuu kiinnostuskin.
yritän hakea syöpä aiheita näitten joukosta.
Olen erittäin kiinnostunut eri aihealueista syöpään liittyen. Mistä haluaisit keskustella?
kiinnostaa,mitä palstalle on päivän mittaan kirjoiteltu.Tarkoitin,ettei aiemmin ollut aikaa lukea,kone tökki ja viestit avautui niin hitaasti.Haluan olla ukkokultani kanssa ja hoitaa häntä,enkä vaan istua koneella.Nyt hän nukahti ja aion nyt hakea viestit,joita en aiemmin lukenut.
lukee sitten kun ennättää.
mitä terveet(?) ajattelevat.puhu vain omasta puolestasi.vai vaatiiko se aina sairastumisen että ymmärtää elämää ja sen lyhyyttä tai osaa ajatella mahdollista kuolemaa?
"ymmärrämme ehkä paremmin ettei huomisesta ole takeita kellään, mutta terveet(?) eivät yleensä ajattele sellaista mahdollisuutta..."
Lainaan pätkän tuosta Kevätmielisen viestistä, eli huomasitko lainkaan hänen kirjoittaneen ehdollisessa muodossa (huom. ehkä ja mahdollisesti) ja siten esittäneen asiasta vain oman mielipiteensä?
Sinä tietenkin saat esittää oman mielipiteesi, mutta en ymmärrä tuota vihamielistä sävyäsi, jossa tokaiset "puhu vain omasta puolestasi", sillä jokainenhan me puhutaan vain ja ainoastaan omasta puolestamme. Minun silmiini tuo kirjoituksesi siis kalskahti ilkeilynä.
ylleistykseltä "mutta terveet(?) eivät YLEENSÄ ajattele sellaista mahdollisuutta" / mahdollisesti?
Kuule, on siinä mennyt aikaa, kun olet käynyt kirjoittamasi mukaan läpi kaikki suomi24:n palstat, ja joka palstalla riidellään. On sinulla aikaa. Viestisi oli taas kerran ylimielinen, kuten tapanasi on.
kirjoituksia taaksepäin,niin huomaat kuinka mukava
ja välittävä ihminen hän on.Me ihmiset niin helposti ymmärrämme toisemme väärin.
alkavan kevätmielisen fanitus. Johan tuossa on monen fanit vaihtaneet fanikohdetta kuin tuuli suuntaa.
ja "hyviä ihmisiä, joita paha ihminen takaa-ajaa", ja huom. VAIN YKSI "täti" on paha!!! Voi pyhä yksinkertaisuus, ottakee nyt järki pois sieltä hattuhyllyltä ; ) Ota siekkii, kevätmielinen...,,,
Mitä mukavaa esim. ketjun aloittaneessa viestissä on? Ei löydy hakemallakaan, samanlaisia ovat myös ylimielisen aiemmat viestit. Kuinka hän on niin hyväkuntoinen ettei kukaan...
Kevätmielisen kirjoituksia ole kertaakaan tulkinnut,
vuoden verran me olemme tänne kirjoitelleet,kyllä
me molemmat olimme vähemmän hyvässä kunnossa tiputusten aikana.Kevätmielisen lenkkeilystä sain intoa itsekkin lähteä lenkille,vaikkei kunto oikein olisi antanut myöden.Minä olen iloinen hänen kuntoutumisestaan,ja tietysti kaikkien muidenkin.
Itse en ole kuntoutunut,joten ei muuta kun taas lääkärille,heippa ja hyvät päivän jatkot.
Hiukka kyllä huvittaa taas tämäkin hyökkäys..
"Valitettavasti" en ehdi kaikkia hengentuotteitanne edes lukemaan, mutta jatkakaa samaan malliin vaan, jos se helpottaa omaa ahdistustanne. Sikäli ne menevät hukkaan, etteivät ne osu kohteeseensa.
Minä olen nimittäin todennut jo vuosia sitten, etten minä pidä kaikista ihmisistä, eikä kaikkien ihmisten tarvi pitää minusta.
Minä yksinkertaisesti välttelen sellaisia ihmisiä jotka ärsyttävät minua ja hakeudun samanmielisten ihmisten seuraan. Elämä on paljon mutkattomampaa, eikä tarvitse uhrata energiaa vatvomalla itselleni merkityksettömien ihmisten mielipiteitä.
Joten... Aivan sama, olenko ylimielinen, kevytmielinen, vähämielinen, kaksimielinen tai what ever... Tiettyjen ihmisten välillä vain toimii henkilökemia ja tiettyjen ei. Arvaas kumpaan kategoriaan sinä kuulut? :)
Minua ainakin sinun viestisi loukkaavat, se on aivan sama, kuinka merkityksettömänä pidät, mutta jotkut syövät ovat parantumattomia, hehkuta niin kuin haluat.
jos et kestä sitä että jollakulla toisella on valoisampi ennuste tai tilanne kuin sinulla itselläsi.
Oletko käsitellyt sairauttasi ja suhtautumistasi omaan tilanteeseesi jonkun ammattiauttajan avulla?
Ei katkeruuden purkaminen toisiin lopulta helpota omaa oloasi yhtään, uskoisin että se syö loputkin voimat sisältäsi.
tuohon nokkijjaan-mites se onnii nyt nuin kovassa vauhissa,jotta hiärevvää meijän monen kimpussa-on vissiin ladannu patterisa jossaa:)
ku lähettelevät kaikenlaisia viestiä näille suoli24:n palstoille!
jotta lapsilla on hauskaa,mutta eivätköhän he ole
koulussa tähän aikaan?
se selvis miks minnuu nii mahottomasti vällii naurattaa. Miehä oo tult uuvvemma kerra lapseks. Se o hyvä assii kosk tällasen o mahottoma muvavvoo olla. Ei enne tarvihe välittöö aikuiste koukeroistakkaa mittää.