Pyytäisin lapsenkasvatusneuvoja. Olen seurustellut yli puoli vuotta mukavan yh:n kanssa, mutta ongelmaksi on tullut äitiään manipuloiva 6-vuotias tytär. Tyttö näkee isäänsä ehkä viikon vuodessa, joten on tottunut asumaan kahden äitinsä kanssa. Nyt olen ollut kuvoissa ja manipulointi jatkuu entistä pahempana eli ei suostu nukkumaan omassa huoneessa vaan pitää päästä äidin viereen. Joka asiassa pitää sanoa vastaan.
Minusta äiti ei itsekkään ymmärrä, kuinka pitkälle lapsi vaikuttaa hänen elämäänsä. Minut on opetettu kunnioittamaan äitiä eikä vastaan sanottu. Ottaisitteko loukkauksena, jos miesystävänne arvostelisi kasvatustapojanne ? Minun on kohta pakko ottaa asia esille, koska jatkuva tulkutus häiritsee jo seurustelua. Minulla itsellänikin on ollut pieniä lapsia, joten tiedän sentään jotakin lapsen kasvatuksesta.
Pitääkö kohta sanoa, että joko lapsi kuriin tai minä en jaksa olla enää kiistakapulana ?
Minusta äiti ei itsekkään ymmärrä, kuinka pitkälle lapsi vaikuttaa hänen elämäänsä. Minut on opetettu kunnioittamaan äitiä eikä vastaan sanottu. Ottaisitteko loukkauksena, jos miesystävänne arvostelisi kasvatustapojanne ? Minun on kohta pakko ottaa asia esille, koska jatkuva tulkutus häiritsee jo seurustelua. Minulla itsellänikin on ollut pieniä lapsia, joten tiedän sentään jotakin lapsen kasvatuksesta.
Pitääkö kohta sanoa, että joko lapsi kuriin tai minä en jaksa olla enää kiistakapulana ?
Vastaukset 12
Vanhimmat
vaikea tilanne. Sitä kun on lapsensa kanssa kahden pitkän aikaa, niin pakostakin väsyy siihen, että on ainoa joka muksua komentaa. Kaikki kiukuttelu ja murhe tulee takaisin vain itselle, ei toiselle osapuolelle. Siihen vain yksinkertaisesti väsyy, eikä jaksa enää. Silloin on helpompi olla sanomatta vastaan, vaan antaa periksi. Järkeähän siinä ei ole, mutta niin se kaiketi menee. Joten helposti ollan siinä tilanteessa, että lapsi alkaa käytää hyväkseen äitiä.
Se, että miten asian ilmaiset äidille, on kanssa juttu sinänsä. Jokainenhan meistä kuitenkin haluaa olla hyvä äiti, eikä myönnä helposti tehneensä virheitä. Sanominen kasvatustavoista on isku vasten kasvoja... Ehkä kannattaisi lähteä liikkelle asiassa niin, että selkeästi kysyt häneltä, että kuinka paljon hän haluaa sinun yleensäkin osallistuvan lapsen kasvatukseen. Ja kuusivuotiaankin kanssa pystyy jo keskustelemaan!
Tuttavapiirissäni oli vastaavanlainen tapaus, ja äiti heräsi huomaamaan tilanteen itse. Tämä tapahtui, kun olivat olleet pienissä juhlissa, joista saivat kiitokseksi isännän kuvaaman videon. Hän näki heidät vieraan silmin...
Tsemppiä!
Lapsi on oppinut manipulointia luultavasti äidiltä itseltään ja nytpä äiti näkee kasvatuksensa seuraukset!Lapsi tuskin oppii manipulointia,jos ei joku läheinen ole sitä hänelle "opettanut".Kuinka kauan tunsit tuon yh:n ennen kuin aloitte seurustella? Miten äiti sitten suhtautuu tuohon vieressä nukkumis asiaan?Lähettääkö lapsen pois omaan huoneeseensa vai antaako nukkua teidän vieressä?Jos tuota on puoli vuotta jo kestänyt niin aika huono homma...
Miksi tyttö näkee isäänsä niin harvoin?Ihmetyttää vaan..Kenties äiti on manipuloinut tytön isäänsä vastaan-onko sinulla molempien näkemys asiasta-sekä isän että äidin,miten tämä asia oikeastaan on?Miten nainen käyttäytyy sinua kohtaan?Onko kaikessa siis "lapsi etusijalla"?Onko muita lapsia vai tämä tyttö pelkästään?Olisiko mahdollista yrittää etsiä joku tukiperhe,jossa olisi saman ikäisiä lapsia ja jossa tyttö voisi käydä silloin tällöin niin ei tarvitsisi koko ajan pyöriä äitinsä helmoissa?
En tietenkään suosittele samanlaista menettelyä kuin eräässä perheessä,että lapsi viettää kesälomat tukiperheessä ja käy vaan kotona parina viikonloppuna!
Jos ei muuta ratkaisua asiaan ole niin kannattaa miettiä,jatkaako suhdetta!
Kiitokset asiallisista kommenteista ! Lapsen isä asuu kaukana eikä muutenkaan välittänyt lapsenhoidosta avioliiton aikana. Oma huone on kylläkin vasta kuukauden vanha asia, mutta jo seurustelumme aikana on tyttö halunnut nukkua kolmantena sängyssä eikä ole suostunut omaan sänkyyn. Kieltänyt ehdottomasti halailun ja kyttää koko ajan vieressä. Mielestäni lapsella on ollut turvallista äitinsä kanssa, joten en usko, että kyseessä on öisin pelkotiloja. Kaipa pelkää, että minä olen tärkeämpi kuin hän. Sydämessään varmasti tietää, että äiti rakastaa.
En haluaisi tosiaan antaa periksi liian helposti. Aivan pelottaa, mikä on tilanne parin viikon päästä, kun lapsi on lähdössä viikoksi isänsä luokse.
Voisit joskus kokeilla yhdessäoloa tytön kanssa ihan vaan kahdestaan.Keksisitte jotain kivaa tekemistä ilman,että äiti on mukana kuvioissa.Siis ihan vähän aikaa kerrallaan,vaikka tunnin verran joinakin päivinä.Hän näkee,ettet oo mikään paha setä ja välität hänestäkin yhtä paljon,kuin äidistäkin.Lapsi tosiaan luulee,että olet viemässä hänen paikkaansa ja siksi käyttäytyy noin-sen vuoksi äidin ei missään nimessä saisi osoittaa puolueellisuutta,että antaisi lapselle sen kuvan,että hänen käyttäytymisensä on oikeutettua.Lapsen kuullen äidin ei pitäisi evätä sinun mielipiteitäsi vaan yhdessä jutellen-kaikkien kannalta parhaaksi-sopia käyttäytymis-säännöt.Lapsi on kuitenkin vain lapsi,eikä osaa asettaa itselleen rajoja mutta tuollaisella käyttäytymisellä hän niitä rajojaan kokeilee.Soitteleeko isä sieltä kaukaa lapselle?Yrittääkö hän manipuloida lasta tai joku muu,jonka kanssa lapsi on usein tekemisissä?Onko äiti selittänyt lapselle,kuinka tärkeitä te molemmat olette?Onko hän kertonut lapselleen,että kaikkia läheisiä ihmisiä voi halailla ja osoittaa tällä tavalla lähimmäisenrakkautta?Mitä lapsi tykkää,jos sinä halaat häntä?Tuo nukkumisasia on varmaan vaan totuttelukysymys-kokeilkaa yhdessä mennä lapsen kanssa hänen huoneeseensa niin hän huomaa,että molemmat välitätte ja hänellä on turvallinen olo?Ehkä olette kokeilleet?Uskoisin,että lapsi muuttuu viimeistään silloin kun kouluun menee-itsenäistyy pikkuisen jo siinä vaiheessa,eikä aina siis haluakaan että häntä tullaan "häiritsemään"-on omat jutut jne.
mutta pidin ja edelleen pidän aina lapsen ykkösenä ja mies tuli/tulee kakkosena, kissakin (ja miksei mummokin, jota ei kylläkään enää ole) on meillä ennen miestä = kaikki avuttomat. Se on mielestäni aikuisen vastuuta. Mutta eipä elämässäni olekaan sitten kaikin ajoin miestä näkynyt. Tyttöni kysyi kuusivuotiaana: Äiti, pitääkö naisen palvella miestä. Sanoin: En oikein tiedä, mutta en minä ainakaan palvelisi. Vaan eipä sitten ole miestäkään. Tytöllä kävi oivalluksen ilme silmissä, eikä asiasta ole sittemmin puhuttu. Lasten kiperät kysymykset tulee niin yllättäen, ettei niihin ole valmistautunut.
minä taas huolehdin miehen RINNALLA näistä jotka minun ympärilläni ovat avuttomia.
Hänen kanssaan se on helpompaa ja voin antaa yhteen kohtaan enemmän huolenpitoa...ja mikä parasta, joku joskus huolehtii minusta, kun minä olen poikki.
Samoin ajatteli ystävättäreni ennen kuin tapasi minut eli miestä ei tarvitse. Kohtalo sai meidät kuitenkin tapaamaan arkielämässä.
En aio yrittääkään laittaa valintaa siitä, kumpi on ykkönen: minä vai tytär. Minullekin ovat lapseni olleet aina ykkösiä. MUTTA miksi ei yh saisi olla myös hieman itsekäs ja ajatella myös omaakin hyvinvointia ? Pitemmän päälle on stressaavaa elää vain lapsen vaatimusten mukaisesti. Tuntuu vaan, että yh:lla on jatkuva huono omatunto siitä, onko riittävän hyvä äiti. Kaikki vastuu täytyy ottaa, koska isä ei edes soita koskaan tyttärelleen.
Eipä ihme että avioeroja on niin paljon, jos ihmiset luokitellaan ykkösiin ja kakkosiin. Eikö me kaikki olla samanvertaisia? Jos lasten tarpeet otetaan ensimmäisenä huomioon, en yhtään ihmettele jos puoliso tunteen itsensä ulkopuoliseksi ja lähtee lätkimään.
Heitit aika pahan ! Itse olen ajatellut, että lapset ovat lapsia vain hetken. Kyllä aikuisella on aikaa odottaa. Tietenkin se laittaa ihmissuhteen kovalle koetukselle eli jaksaako odottaa, kunnes lapsi kasvaa. Ei se huoli lapsesta siltikään minnekkään katoa. Esim. minun poika on 24-vuotias ja asuu kaukana. Siltikin on huoli siitä, että pääseekö töihin opiskelun jälkeen ja elämästä kiinni.
Edelleenkin toivoisin yh:ltä myös hieman itsekkyyttä. Jos oma elämä on tasapainossa, kestää lapsenkin kiukuttelua paremmin.
näin on, kuten sanoit.
Tietyissä asioissa pitää olla ensin lapset. Mutta mielestäni aikuiset päättävät omat juttunsa itse. On kamalan suuri vastuu laittaa lapsen hennoille harteille päätöksen uudesta kumppanista esim. Niin usein sen taakse silti mennään. "Kun lapseni ei hyväksy uutta kumppania..."
Kyllä lasta tulee kuulla lapsena. Ei päättäjänä. Ei "pienenä" aikuisena.
Tämä on oma mielipiteeni.
Asia on ihan tuttu minulle. Exäni valitteli kerran, että hän on joutunut katkaisemaan välit kolmen miehen kanssa, koska poika ei ole hyväksynyt miestä. Minulle ei poika kuitenkaan ole maininnut mitään kovin negatiivista. Mieleeni on tullut, että ehkä miesten suhtautuminen on ollut väärää. Pojalla ja minulla on hyvä suhde, joten ei ole "pelkoa", että joku pääsisi isän paikalle. Kyllä lapsi vaistoaa teennäisyyden ja mielistelyn. Täytyy kyllä myöntää, että ei ole helppoa tasapainoilla yksinhuoltajana ihmissuhdeverkossa. Nostan nöyränä hattua.
Minusta näyttä siltä että lapsi on teidän välissänne muutenkin kuin sängyssä. Kuusivuotiaan pitäisi jo osata nukkua omassa sängyssään ainakin suurimman osan yötä ja muutenkaan hän ei saa päättää koko perheen elämästä. Jos äiti häntä orjailee, niin vika on äidissä. Lapsen mielen mukaan tekemistä saa jatkaa ikuisuuksiin.
Sinun kannattaa ottaa ensin asia puheeksi äidin kansa ja kertoa hänelle mitä mieltä olet, ja että sinua häiritsee lapsen käytös. Ja että yhdessä te voitte tehdä asialle jotain. Usein lapsi vain tarvitsee selkeät rajat ja vaikka niiden tekeminen on nyt vaikeampaa kun tilanne on jo karannut käsistä, tulee myöhemmin olemaan helpompaa. Lapselle voi kertoa, että sinä et vie hänen paikkaansa ja että äiti on onnellinen kun saa olla teidän molempien kanssa. Uusperheessä kaikki aikuiset ovat vastuussa lapsista, joten myös sinun pitää saada määrätä lasta.
Tämä kaikki on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta uusioäitinä minäkään en ala lasten pillin mukaan tanssimaan.