tämä klassinen tapahtui minulle. Törmäsin mukavaan ihmiseen ja rakastuin. Alkuun toimi hyvin, lapset joka toinen viikonloppu meillä. Vähitellen lasten kasvaessa kävi niin, että tapaamiset eivät kaikkien lasten taholta enää sopineet aikatauluun. Joka viikonloppu oli aina joku meillä. Lapsilla on oikeus vanhempiinsa eron jälkeen ja se on ihan ok mutta minä aloin kärsiä siitä, että vapaita viikonloppuja ei ollut enää muuta kuin joskus ja niitäkään ei varmuudella tiennyt etukäteen. No, nyt olen yksin eikä sekään aina ole kivaa, mutta jos olisin jatkanut, olisin aika vittuuntunut ja sen huomaisi muutkin. Minun oppini oli se, että rakkauden ensihuumassa ei kannata tehdä suuria ratkaisuja. Olen aika itsekäs luonne ja siksi nyt siis yksin...
Sinkut harkitkaa
tarkkaan uusioperheen perus...
241711
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Nii-i...se on aika ikävää jos/kun huomaa, että "kivan miehen/naisen" mukana tulikin liuta muita yksilöitä "samaan hintaan"...eli siis yleensä sen henkilön lapset (ja suku)...!
Ja sitten vielä sen eksän suku neuvomaan ja patistamaan ties mistä...!
Ja lapset riitakapuloina...
Ja itse miettii, että ampuisiko tässä itsensä niin pääsisi vähemmällä...?
Itse olen uusperheen äiti. Meillä on aina joku lapsista. Ei ole lainkaan yhteistä aikaa avomieheni kanssa kahdestaan. Asia on alkanut huomattavasti ahdistaa minua, koska oma lapseni on aika usein isällään (joka toinen vkl+muulloinkin) ja avomieheni lapsi on aina meillä. Hänellä ei ole sukulaisia, jotka häntä edes joskus katsoisivat. Hänen äitinsä ei kykene lasta tapaamaan kuin pari kertaa vuodessa.
Miestäni ei hänen oman lapsensa jatkuva läsnäolo haittaa lainkaan, hänen mielestään siitä ei ole harmia. Minun kanssa ei halua eikä pysty lähtemään paljon minnekään, kun kaiken aikaa pitää tuota lasta katsoa perään, vaikka on jo kohta yläasteikäinen.
Mutta kun kerran on avoliiton "solminut", ei sitä osaa lähteä omille teille, vaikka vaikeaa on.
Etenkin minua ärsyttää, jos avomieheni lapsi arvostelee minua mistä syystä hyvänsä, koska hoidan hänet 100 %, niin hänen tulee kunnioittaa minua varaäitiä ja pitää mölyt mahassa ja vaikertaa isälleen, jos on jotain vaikerrettavaa.
Ymmärrän täysin. Vaikka lapsi puolisollesi on hänen omansa, ei tämä ole sitä sinulle, vaikka naimisissa olettekin. Kuvitelkaa itse "vieras" ihminen 24/7 kotonanne ja elä sitten siinä...
Oletko miehellesi kertonut ajatuksesi siitä, miten lapsi sinua kohtelee? Asiat eivät suju kuten niitä vain itseksesi mietit, yhtälössä on kolme tekijää, sinä, miehesi ja hänen lapsensa.
"Miestäni ei hänen oman lapsensa jatkuva läsnäolo haittaa lainkaan, hänen mielestään siitä ei ole harmia"
Lapsi on miehesi lapsi. Tietenkään häntä ei lapsen läsnäolo häiritse. Olisi täysin hullua jos häiritsisi. Mites tavallisissa, perinteisissä perheissä? Voiko vanhemmat sanoa pienille lapsilleen, että nyt te häiritsette meidän yhteistä aikaa menkää pois? Olkaa koko viikonloppu muualla, että äiti ja isi saa olla rauhassa.
Ethän siekää kunnioita lasta, kun arvostelet katkerasti.
Mies on lapsen isä, jolla on velvollisuus pitää lapsesta huolta, ja lapsella on oikeus isäänsä. Joten ota lapseton, jos noin ahdistaa. Sinä olet aina toinen, lapsi ykkönen.
Huti. Väännän rautalangasta: "Tav. perheissä" kummatkin vanhemmat ovat lasten biologisia vanhempia, ovat siis kummankin omia, tämä ei päde Uusperheissä. Jos hokaat. Se miten vieraan lapsen koet, ei ole sama kuin miten koet oman lapsesi.
ja kaikista ei ole siihen. Toisten lapset ovat niin arvokkaita. Eihän nämä sinkut,yksineläjät ole olleet lasten kanssa, eivätkä näin ollen osaa kohdella heitä. Lapsi ei ole aikuinen, ja häntä on kohdeltava aivan toisella lailla.
On liian suuri vastuu lapsettoman alkaa hoitamaan vieraan lasta, oma eri asia, mutta yksineläjät eivät osaa ottaa huomioon lasta, kun ovat olleet vastuussa vain itsestään. Siinä se itsekkyys on vallalla.
Ja kun eivät osaa, niin helppo syyttää sitten kaikesta tätä lasta, jos asiat menee pieleen, eikä he ymmärrä, että vika onkin heissä itsessään.
harkitsemaan perheen perustamista aina erittäin tarkkaan, oli sitten kyse ekasta tai seuraavista "kierroksista"!
Jos niitä ydinperheenkin lasten tekemisiä harkittaisiin tarkempaan ja ennen uhkaavaa eroa tehtäisiin kaikki, että perhe suinkin säilyisi kasassa, ei olisi tarvetta näille hermoja raastaville uusperheille! Tiedän, ettei elämä aina mene niinkuin suunnittelee ( ei itsellänikään), mutta usein siihen pystyy edes hiukan itsekin vaikuttamaan...
Ja tässä ap:n tapauksessa, jos kaikki lapset on samalle äidille, ei taida äidilläkään juuri itselleen olla aikaa, kun joka viikonloppu on joku lapsista kotona! ( toki myönnän, että itsekin vietän mieluummin aikaa omien lasten kanssa, kun puolison lapsen...)
Ensihuumassa ei tosiaan kannata tehdä mitään ratkaisuja !! Itselleni kävi niin että uuden miesystävän mukana tuli 2 tyttölasta ja aluksi kaikki sujui loistavasti ..kunnes eräänä pvänä tajusin että mikäs minä olen toisen lapsia hyysäämään. avopuolisoni ei tunnu tajuavan tätä tilannetta ja miksi hänen pitäisikään; ovathan kullanmurut hänelle kaikki kaikessa ja heidän takiaan voi maailman laittaa ylösalaisin.
Ja sitten on tämä exä vielä, joka saa edelleen ex-miehensä liekaansa, aina uudestaan ja uudestaan...
Mutta tässä sitä vaan mennä sitkutellaan pvä kerrallaan..
Sanokaapa, muuttuuko tilanne parempaan vai pahempaan jos jumala suo meille yhteisiä lapsia.Kellään kokemuksia ? vai onko yhteiset lapset täysin poissuljettu juttu tälläisessä tilanteessa ?
uusia lapsia tehdä. Ehkä se voi tasoittaa tilannetta koska oma on aina oma ja siinä sivussa menee vieraatkin paremmin. Mieti silti tarkkaan kestätkö sittenkään. Moni ilta-tähti on suomessa syntynyt myös ydinperheeseen korjaamaan rakoilevaa liittoa mutta usein heikolla menestyksellä.
lapsi on aina tärkein isälle. Sitä ei kukaan ohita, ellei mies ole täysin mielipuoli.
Vaikka sä kärsisit vaik kuin paljon, ketä se liikuttaa? Ei ketään, sillä lapsella on oikeus viettää isänsä kanssa aikaa kahden kesken, eikä siinä kellään ole oikeutta sitä aikaa viedä, vaikka kuinka kärsittää! Oma on vika jos iskee perheellisen miehen.
olemme KAIKKI niitä rakkaimpia ja tärkeimpi, minä,yhteiset lapset ja entisen liiton lapsi!! ei meillä ole koskaan mies korostanut tuota tärkesjärkestystä, minulle on ollut selvää että mies lastaan rakastaa, samoin kun myöhemmin yhteisiämme, ja minua.
meillä tehdään asiat porukalla,ja jokainen saa osakseen aikusten rakkauden, niin lapset kun me aikuisetkin.
missään ei sanota että lapsella on oikeus viettää aikaa isän kanssa kahdestaan, onko näin myös siellä lähikodissa, jossa äidillä kenties on miesystävä ja uutta perheenlisäystä!!
lapsella on OIKEUS vanhempaansa!!
ilmeisesti minulla on miehenäni mielipuoli, kun ei aseta perhettään arvojärjestykseen, kuka on tärkein, ja kuka vähemmän tärkeä.
meille molemmille tämä KOKONAISUUS on tärkein!!
kanssa kahdestaan. Lapsella on OIKEUS OLLA OMAN ISÄN KANSSA KAHDESTAAN, ei siinä lakikirjoja tarvita, se pitää vaan käsittää. Mutta eihän kaikilla ole sitä ymmärrystä.
Lapsilla on oikeus isäänsä. Se kahdestaan (??? mitä se oikeastaan tarkoittaa?) on ihan sinun oma lisäyksesi.
tervejärkinen mies, kun ei laita muita lapsia ihmettelemään miksi eristäytyisi vain yhden kanssa viettämään kahdenkeskeistä aikaa, kun pieni lapsi ei ymmärrä käsitettä
" laatuaikaa"!!
oletko tullut ajatelleeksi lapsen näkökulmaa, entä jos hän haluaakin olla koko isän perheen kanssa? vai tietääkö lähiäiti paremmin "lapsen tarpeet" ja "oikeudet" isää kohtaan?
ei meillä ymmärräkkään kukaan sinun käsitettä KAHDESTAAN, enkä usko että lapsen äitikään tätä ymmärtää meidän tapauksessa, jossa hänkin elää uusioperhettä!!
ymmärrän tosin että on asioita joita satunnaisesti tehään kahdenkesken, mutta tämä on hyväksyttävä kaikkien lapsien tosiaankin kohtaan! erolapsella ei ole sen enempää noita "äidin säätelemiä" oikeuksia kun ydinperheen lapsillakaan.
ei se vanhemmuus yleensä mihinkään katoa eron myötä, se vaan muuttaa muotoaan, ja on kaksi kotia, kenties kaksi perhettä!!
ja hei, ei missään sanotakkaan että pitää viettää uuden naisen kanssa aikaa kahdestaan, mutta sepä onkin sitä parisuhteen hoitoa ja vaalimista jotta KAIKILLA on hyvä olla!! ja minä mielelläni kutsun itseäni vaimoksi, en uudeksi naiseksi, sillä minä olen mieheni ENSIMMÄINEN VAIMO :)
vai pitäisikö ensi kerralla kun tuo leikki-ikäinen haluaa touhuta ja leikkiä puolisisarrusten ja isän kanssa sanoa, että ei, nyt te menette muualle kahdestaan, kun lapsi rakas, se on sinun oikeus, ja minä ymmärrän sen!!:)
huoh, miten jotkut jaksaa..kannattaisi ajatella asioita myös lapsen näkökulmasta.
EX puoliso oikeus viettää kahdenkeskeistä aikaa ex miehesi kanssa?? kun et tätä tunnu sallivan ex miehesi uudessa parisuhteessa!! vedoten ilmeisesti lapsen etuun, joka ei tietenkään sinun ja ex miehesi kohdalla toiminut samoin. Vai päätyikö suhteenne eroon, kun et ymmärtänyt aikuisten välistä kahdenkeskeistä aikaa?
ja anna kun kerron,sanoit ettei missään näin sanota, väärässä olet,useakin parisuhdeopas ja hyvistä liitoista kertovat kirjallisuus sanoo juuri näin!!
katsoppa peiliin, ex miehesi onnellisuus ja hyvä parisuhde ei ole turmio lapsellesi, se on vain sinun turmiosi näköjään, kun et osaa jatkaa eteenpäin.
Niin, ei rakastuttu tulisesti ja heti.
Alkumetreillä tein "selväksi", että mun "pakettiin" kuuluu myös lapset, en siis vain minä.
Varovasti edettiin, ja yhteistä elämää maistellaan...
Ei tuo itsenäiseen elämään tottunut sinkkumies niin huonosti ole pärjännyt, tuntuu viihtyvän oikeinkin hyvin meidän kanssa. Taitaa ihan nauttia kun on elämää ja vilskettä ympärillä.
Pikkuhiljaa ottaa vastuutakin ja kantaa huolta minun lapsistani, ihan omasta tahdostaan.
Meillä menee hyvin...
Eli se mikä passaa yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.
Ottaa vastuun mistä? Ei se SINUN lasten elättäminen hänen vastuulla ole.
Muistakaa myös, että ei ole olemassa mitään valmista reseptiä eikä ennakkotapausta. On toimimattomia ja toimivia suhteita, joissa toisena osapuolena on esimerkiksi lapseton aikuinen ja toinen, kellä on lapset. Toimivuus riippuu miehen ja naisen luonteista, elämäntilanteesta ja motivaatiosta. Sama pätee lapsiin. Paketti on ainutkertainen.
Entäs, jos uusäiti joutuu hoitamaan toisen erityislasta, joka tarvitsee enemmän ohjeistusta sun muuta kuin tavallinen koululainen? Eikä ole yhtään vapaavkl (ehkä 2 vuodessa!). Mutta ei niin isosta vammasta kuitenkaan kysymys, että yhteiskunta auttais, ei myöskään kukaan sukulainen. Aika tavalla Äiti Teresamainen olo välillä minulla!
Olette keskenänne miehesi kanssa sopineet asian niin. Kannattaa alusta saakka otta se linja, että asioista keskustellaan ja sovitaan yhdessä, eikä vain oleteta asioita puolin ja toisin. Sinä et kuitenkaan ole lapsen äiti, se on miehenkin ymmärrettävä. Sinulta odotetaan kaikkea ja kaiken laista, niin paljon kuin vain haluat "venyä". Ratkaisevaa on se, miltä sinusta venyessässi tuntuu. Onko se ok vai ei. Jos asia on sinulle ok, hatunnosto, ja jos ei, täysi lupa kokea asia niinkin. Vastuu tilanteen korjaamisesta, kompromissien hakemisesta on sinulla ja miehelläsi. Avaa keskustelu asiasta miehesi kanssa.
Lapsettoman naisen kannattaa löytää lapseton mies, se on vaan karu totuus. Minun tarinani on lyhyesti tämä: Olen ollut kimpassa lapsellisen miehen kanssa kolme vuotta, emme ole kihloissakaan miehen pelosta johtuen. Pystyin elämään asian (lapsen) kanssa kunnes tulin itse raskaaksi ja tein abortin ½ vuotta sitten. Tein sen koska olen joutunut kuuntelemaan kuinka kaikki naiset haluavat yh äideiksi ja mies ei ole kuin maksaja jne. Katkeruus ja pelko on valtava miehelläni. Halusin näyttää etten ole samanlainen vaan rakastan miestäni ja haluan hänen luottavan minuun ja siihen että kestämme yhdessä. Nyt tajuan ettei mieheni ikinä enään uskalla perheeseen, haluan perheen ja kun odotan lasta haluan molempien olevan onnellisia asiata. Ennen abortti päätöstäni keskustelimme kuinka perhe pitää tulla "suunnitellusti" nyt olen yrittänyt käydä keskustelemaan asiata, ei siitä puhuta eikä mitään voi suunnitella etukäteen. Olen 29 vuotias joka haluaa elämältä muutakin kuin toisen lapsen, miten voin enään hyväksyä toisen lasta kun en itse saa lasta miehen kanssa jota rakastan. Joudun kuuntelemaan humalaisen miehen kehumista omasta lapsesta ja kuinka se on tärkeintä elämässä. Asun mieheni talossa ja joudun kuuntelemaan kuinka talo on hänen lapsensa jne. Eikö tätä olekkaan meidän koti? Johon saisimme ihanan perheen johon kuuluisi hänen lapsensakin... Mieheni menee riidoissa minun sukulaisiini ja muihin lapsellisiin sanoihin ja haukkumiseen toisin sanoen tekee henkistä väkivaltaa. Miltäköhän kaiken tämän jälkeen minusta tuntuu? Olen kohta aivan yhtä katkera kuin mieheni on, en halua olla.
Mies puhui sinulle kuinka tärkeää on perustaa perhe suunnitellusti, koska pelkäsi että tulet yllättäen raskaaksi tai yht. äkkiä haluatkin lapsen, eikä hän halua enää lapsia. Halusi tavallaan tarkistaa että olethan samaa mieltä, ethän yllätä tai pistä häntä valinnan eteen, pakota isäksi taas.
Sinä myötäilit toivoen että kun hän huomaa kuinka ihana ja luotettava olet, hän olisi valmis isäksi jälleen.
Uutinen: hän on valmis isäksi jälleen sitten kun se nyytti on siinä sylissäsi, ei ennen. Ilmeisesti ero edellisestä ja perhe-elämä siinä yhtälössä oli niin karmea kokemus, ettei hän halua sitä toistaa tai siis pelkää että jos saatte lapsia, tulos on taas sama, vaikka tällä kertää yhtälössä vaikuttaa uusi ihminen, sinä.
Ettet katkeroituisi, annan vinkin. Älä ikinä koskaan "uhraa" mitään itsellesi todella tärkeää rakastamasi ihmisen tähden. Älä ryhdy kantamaan marttyyrin kruunua, siitä et kiitosta saa.
Jos haluat lapsen, keskustele asiasta miehesi kanssa, varmista että hän ymmärtää mistä on kysymys. Ja jos muu ei auta, vaihda miestä, tule raskaaksi vahingossa (mieti oletko valmis vaikka yh:ksi, mies haukkui heitä sinulle koska halusi vaikuttaa ajatuksiisi; se on hänen antamansa hinta sinulle, jos oman lapsen haluat....) tai hyväksy ajatus ettet koskaan saa omaa lasta tämän miehen kanssa ja jatka suhteessa. Mieti tarkaan. Kantaako pelkkä mies ja suhteenne niin, ettet mummuna kiikkustuolissa kadu?
meillä täysin sama tilanne tai oli....! Miehelläni on yksi vahinkolapsi ed.liitosta.Minun kanssa ei tullut kuuloonkaan lapset vaan hänen lapsensa olisi pitänyt riittää minulle. Kihloihin ei tosiaan voitu mennä, miestäni ahdisti koko ajatus!! samoin minä kuulin aina kuinka hänen lapsensa on sitä ja tätä...jne...lapsia ei voitu tehdä koska miehelläni ei kuulemma ollut varaa tehdä samaa virhettä toista kertaa. Silti tämä muksu oli maailmannapa hänelle ja kaikki elämä pyöri vain hänen lapsensa ympärillä! Mutta sitten tuli muutos...pakkasin kamani ja häivyin!! muutama kuukausi meni ennen kuin mieheni tuli vinkumaan minua takaisin ja kuinka tajusi erossa ollessamme että haluaa perheen juuri minun kanssa jne....nyt olen onnellisesti raskaana!!! ja tästä erosta aikaa vuosi.Kihloissa emme tosin viellä ole mutta kaikki aikanaan!!!