MITÄ IHMETTÄ

Hei..

Olen 23 vuotias nainen enkä todellakaan tiedä mitä haluan opiskella/tehdä työkseni! Olen ollut kaupan kassana 4 vuotta, ja se saa nyt riittää. Olen kiinnostunut valtavan monesta ammatista, lääkäri ihan ensisijainen, mutta turha edes hakea, koska en ole lukiossa aikoinaan opiskellut kemiaa enkä fysiikkaa. Ilman niitä ei pääsykokeesta selviä. Toisaalta haluan "kunnon" ammatin (arvostusta ja palkan jolla elää), mutta toisaalta en ole mikään lukutoukka. Siksi en olekaan varma haluanko lääkäriksi oikeasti vai vain "maineen" vuoksi. Lukiokin oli itseasiassa aika pakkopullaa, mutta sisulla ja kovalla työllä selvisin hyvin arvosanoin.

Toki olen valmis opiskelemaan muutaman vuoden, jotta saan mielenkiintoisen ammatin/tutkinnon, mutta useat tutkinnot esim. amk:ssa ovat todella suppeita tradenomia lukuunottamatta. Sitäkin olen jo kokeillut pari vuotta: minua taitaa kiinnostaa enemmän ihmiset kuin yritysten asiat. Toisaalta siisti toimistotyö houkuttelee paremmalla palkalla ja helppoudellaan. Toisaalta se on todella tylsää, kirjanpitoa.. ei kiitos.

Olen kiinnostunut kodin sisustuksesta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Olenkin nyt vakavasti harkitsemassa terveysalan opintoja. Sairaanhoitajaksi en halua vaikka arvostankin heidän työtään suuresti. Ehkäpä terveydenhoitaja tai kätilö.. Silti, sitä samaa loppuelämä..?
En millään voi kuvitella tekeväni samaa työtä koko loppuelämääni..

Auttakaa, kuulostanko ihan toivottomalta tapaukselta? Opiskeluhalut ovat korkeat kun vaan tietäisin mihin haen..
111503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

vaihtoehtoja.
Voit valita vaikka minkä painotuksen...perustutkinto..amk...

www.mol.fi/avo

Äänestä
  • Noita mol:n testejä teen lähes päivittäin, mutta tulos on aina sama: kiinnostuspisteesi ovat niin lähellä toisiaan, että näyttää siltä ettet ole vielä löytänyt sinua kiinnostavia asioita!!! Työn ominaisuudet osio onneksi antaa joitakin vaihtoehtoja, muttei sopivia. Jalkojenhoitaja tai myyjä.. minua ei kiinnosta kaivaa ja hoitaa toisten jalkoja enkä jaksa olla enää myyjäkään.

    Olen käynyt myös ammatinvalintapsykologilla, jonka seurauksena sitten hain tuota liiketaloutta lukemaan. Masentavaa..

    Äänestä

kanssa painiskelin muutaman vuoden. Nyt hakeuden uudelleen kouluun, koska edellinen valinta oli väärän tyyppinen mulle. Uuden ammatinvalinnan tein pääosin tunnepohjalta sekä otin selvää työllistymismahdollisuuksista, jotka ovat suht hyvät. En miettinyt sitä, miten arvostettu ala on, vaan se oma mielenkiinto ratkaisi. Kannattaisi varata työkkäriin aika ammatinvalintapsykologille, kyllä siitä jotain hyötyä on. Kannattaa myös miettiä, miten ala työllistää. Tsemppiä!!

Äänestä
  • Minkä ikänen olet? Ihan mielenkiinnosta kyselen.. Ite 25 täytän ja just valmistuin AMK:sta. Houkuttelis lähtä suorittaan toinen AMK-tutkinto (tässä huonot työllistymisnäkymät), mutta toisaalta ahdistaa ku on jo näin vanha.. Periaatteessa oon ollu koko ajan lukion jälkeen koulussa ku oon vaihtanut koulua välillä ym. selkkausta. Tuntuu että menny hukkaan koko tutkinto :( Jos nyt lähtis toista tutkintoa hakeen niin siellä ois kaikki paljon nuorempia eikä sitä opintotukeakaan taitas enää paljon riittää. Huoh.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Minkä ikänen olet? Ihan mielenkiinnosta kyselen.. Ite 25 täytän ja just valmistuin AMK:sta. Houkuttelis lähtä suorittaan toinen AMK-tutkinto (tässä huonot työllistymisnäkymät), mutta toisaalta ahdistaa ku on jo näin vanha.. Periaatteessa oon ollu koko ajan lukion jälkeen koulussa ku oon vaihtanut koulua välillä ym. selkkausta. Tuntuu että menny hukkaan koko tutkinto :( Jos nyt lähtis toista tutkintoa hakeen niin siellä ois kaikki paljon nuorempia eikä sitä opintotukeakaan taitas enää paljon riittää. Huoh.

    ikäinen, kun sä. Kamala sanoa, mutta kiva lukea, että muitakin on samassa veneessä:). Jos toisen amk-tutukinnon suoritat, osan ainakin edellisestä tutkinnosta saat hyväksiluettua. Ja aion opiskella töiden ohessa, muuten ei pärjää mitenkään...

    Äänestä

Okei, sanoit siis ettet halua yksipuolista tylsää työtä, et halua suppeata tutkintoa etkä "likaista" työtä ja olet kiinnostunut enemmän ihmisistä kuin yrityksistä. Eikö tuossa ole jo aika hyvät lähtökohdat? Terveysalasta voin sanoa sen verran, että itse tunnen fysioterapeutteja, jotka hoitavat alleen päästeleviä vanhuksia sekä sosionomeja jotka hoitavat kuolaavia mielenterveystapauksia. Joten jos tiedät ettei empatia riitä ja hermot kestä, niin terveydenhoitoala (muukaan kuin sairaanhoitaja) ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto.

Tässä kuitenkin joitakin vinkkejä.

Terveysalalta esim. laborantti, röntgenhoitaja tai jos jotakin monipuolisempaa niin toimintaterapeutti
http://www.metropolia.fi/koulutustarjonta/sosiaali_ja_terveysala/toimintaterapia/

Tai entäs hyvinvointi ja tekninen osaaminen yhdessä: http://www.metropolia.fi/koulutustarjonta/tekniikan_ja_liikenteen_ala/hyvinvointiteknologia/

Vaatetusala: http://www.metropolia.fi/koulutustarjonta/kulttuuriala/vaatetusala/

Tai restonomin koulutus eli matkailuala tai palvelujen tuottaminen (tai johtotehtävät ja kehitystyö)...

Lisäksi yliopistoissa on tarjolla farmasiaa ja terveystiedettä, jos terveysala tuntuu oikealta vaihtoehdolta.

Tsemppiä valintaan :) Kannattaa selailla avoimesti eri oppilaitosten koulutustarjontaa.

Äänestä
  • Kiitos pähkäilijä, onneksi en ole ainut! =) Mihin sinä olet päätynyt uravalinnassa?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kiitos pähkäilijä, onneksi en ole ainut! =) Mihin sinä olet päätynyt uravalinnassa?

    siisti työ, hyvä palkka ja saa olla ihmisten kanssa tekemisissä :):)

    Äänestä

  • Tähti4 kirjoitti:

    siisti työ, hyvä palkka ja saa olla ihmisten kanssa tekemisissä :):)

    Voisin harkita hakua jos osaisin fysiikkaa ja kemiaa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Voisin harkita hakua jos osaisin fysiikkaa ja kemiaa.

    ap. voin sanoa vaan, että farmaseutiksi opiskelua kannattaa harkita. Itse tykkään farmaseutiksi opiskelusta tosi paljon ja hyviä numeroita on tipahdellut. Minulla ei ollut hakiessa lukiotaustaa vaan ammattikoulupapereilla pääsin pääsykoekiintiössä sisään. Piti vain päntätä pirusti ihmisen fysiologiaa. Kemian ja fysiikan jätin vähempää, vaikka nekin olivat kokeessa aika pilipali-tasoa. Jos ala kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi myös iltalukiota tietojen preppaamiseen:)

    Äänestä

Jos ei farmasia niin entäs ravitsemustiede? Varmaan laajemmat työmahdollisuudetkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alan tekemään? kirjoitti:

Hei..

Olen 23 vuotias nainen enkä todellakaan tiedä mitä haluan opiskella/tehdä työkseni! Olen ollut kaupan kassana 4 vuotta, ja se saa nyt riittää. Olen kiinnostunut valtavan monesta ammatista, lääkäri ihan ensisijainen, mutta turha edes hakea, koska en ole lukiossa aikoinaan opiskellut kemiaa enkä fysiikkaa. Ilman niitä ei pääsykokeesta selviä. Toisaalta haluan "kunnon" ammatin (arvostusta ja palkan jolla elää), mutta toisaalta en ole mikään lukutoukka. Siksi en olekaan varma haluanko lääkäriksi oikeasti vai vain "maineen" vuoksi. Lukiokin oli itseasiassa aika pakkopullaa, mutta sisulla ja kovalla työllä selvisin hyvin arvosanoin.

Toki olen valmis opiskelemaan muutaman vuoden, jotta saan mielenkiintoisen ammatin/tutkinnon, mutta useat tutkinnot esim. amk:ssa ovat todella suppeita tradenomia lukuunottamatta. Sitäkin olen jo kokeillut pari vuotta: minua taitaa kiinnostaa enemmän ihmiset kuin yritysten asiat. Toisaalta siisti toimistotyö houkuttelee paremmalla palkalla ja helppoudellaan. Toisaalta se on todella tylsää, kirjanpitoa.. ei kiitos.

Olen kiinnostunut kodin sisustuksesta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Olenkin nyt vakavasti harkitsemassa terveysalan opintoja. Sairaanhoitajaksi en halua vaikka arvostankin heidän työtään suuresti. Ehkäpä terveydenhoitaja tai kätilö.. Silti, sitä samaa loppuelämä..?
En millään voi kuvitella tekeväni samaa työtä koko loppuelämääni..

Auttakaa, kuulostanko ihan toivottomalta tapaukselta? Opiskeluhalut ovat korkeat kun vaan tietäisin mihin haen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu