Suunnitelmissa syksyllä matka Santorinille.
Kaikenlaista tietoa kaipaisin.
Kannattaako majoittua mieluummin Oíaan kuin Kamariin? Etsitään rauhallista hotellia.
Millainen hintataso? Hyviä ravintoloita? Mitä kannattaa syödä? Millaista vaatetusta mukaan syyskuussa? Ym, Ym.
Kiios vastaajille.
Kaikenlaista tietoa kaipaisin.
Kannattaako majoittua mieluummin Oíaan kuin Kamariin? Etsitään rauhallista hotellia.
Millainen hintataso? Hyviä ravintoloita? Mitä kannattaa syödä? Millaista vaatetusta mukaan syyskuussa? Ym, Ym.
Kiios vastaajille.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Neljä kertaa olen käynyt, viimeksi toissa vuonna ja aina olen ollut Kamarissa. Oiassa olen käynyt vain tutustumassa, mutta en itse sinne menisi viikoksi. Se on pieni kylä korkealla rinteellä, rantaa ei ole. Uimaan mereen pääsee portaita pitkin tai uima-altaissa, minua varten se ei ole. Nämä ovat kuitenkin makuasioita, joista jokaisella on omat kannattajansa. Hotelleista en siellä osaa sanoa mitään, ihan kivoilta näyttävät esitteissä.
Kamarin kylä on melko vilkas ja ainakin hiukan laitamilla olevat hotellit ovat rauhallisia. Itse olen ollut vain siellä "vuoren" juurella. Kertaakaan ei ole ollut mitään valittamista. Joka paikassa päristellään yöllä moottoripyörällä kotiin ja naapuriin voi sattua joku "yöeläjä". Kamarin kylä on lähes lentokentän päässä, mutta kenttä on öisin suljettu eikä päivällä siitä ole haittaa, vaikka matalalla jo siinä kohdassa menevätkin. Kamarissa hotellien ja rantakadun välit ovat lyhyet, joten hiukan syrjemmälläkin voi asua.
Hintataso Santorinilla on sama kuin Suomessa, pääkaupungissa, Firassa, kenties kalliimpaa. Kamarissa rantakadun ravintoloissa on kalliimpaa kuin lukuisilla pikkukaduilla lähes vieressä. Kannattaa hiukan katsella ja vertailla, jos on tarvetta miettiä rahavaroja. Muutenkaan en itse pidä rantakadulla illalla syömisestä, on sellainen tunne, että on syötävä nopeasti ja poistuttava paikalta että saavat uudet asiakkaat tilalle. Palvelukin on hitaampaa kun ravintola on täynnä. Olemme saaneet sivukatujen ravintoloissa tosi hyvää palvelua ja lähes aina siellä laskun maksamisen jälkeen tuodaan jotain "hyvää", lasi ouzoa tai viiniä, hedelmiä,kakkua tms. Niistä ei tarvitse maksaa, ne ovat kiitoksia henkilökunnalta. Siellä on sen verran vähemmän kuitenkin asiakkaita että ei ole kiire mihinkään. Rantakadulla pöydät, joissa on liinat, on tarkoitettu illalla ruokailijoille. Ravintoloita joka lähtöön on Kamarissa vaikka kuinka paljon.
Santorinilla on myös hyvät bussiyhteydet kylien välillä, niitä kannattaa käyttää jos ei vuokraa jotain kulkuvälinettä.
Tässä varmaan tärkeimmät, Kreikkafanina voisin kirjoittaa monta sivua, mutta kukaan ei jaksa sitä lukea. Katsele vanhempiakin juttuja näiltä palstoilta, tiedät sitten valita itsellesi sopivan. Hyvää matkaa!
Kiitos, pipsa-anneli! Oli mukavaa luettavaa, jaksan kyllä lukea lisääkin, itse kun niin kovin vähän missään käynyt.
Olemme lähdössä heinäkuussa ekalle matkalle Santorinin Kamariin ja hotelli on Argo. Oletko majoittunut kyseisessä hotellissa? Meikäläisen selkä aina sillontällön reistailee ja sillon avo-ukko joutuu kävelemään vieressä etanan tahtiin.
Kysymys et onko sinne Argoon ylös(300m rannalta)rappusia tai muuallakin ja jos on,niin onko askelmat korkeita ja ei taida olla kaiteita joista ottais tukee?
Voisitko suositella hyviä ruokapaikkoja(sellasia ei kalliimmasta päästä) ja muutakin vinkkiä voisin ottaa vastaan ja ilomielin.Pidä peukut pystyssä et selkä on heinäkuus kunnossa.
Kiitos jos sinulla on aikaa vastailla.
En ole koskaan ollut Argossa, koska se on ollut aina Aurinkomatkoilla. Itse suosin Finnmatkoja tai Tjäreborgia, joissa on yleensä hiukan halvemmat hinnat ja kuitenkin yhtä hyvä taso niin hotelleissa kuin muussakin palvelussa. Merkillistä, huomasin juuri että jostain syystä Finnmatkat on lopettanut matkat Santorinille. Outoa. Argon ympäristössä olen joka kerran ollut. Argo on ihan helpon matkan päässä, portaita ei ole. Vain pientä nousua on. Usein sen kulman hotellit koostuvat useammasta pienistä rakennuksista ja niissä on usein portaita. Hissejä ei juuri ole. Argoa en tarkasti tunne. Melko lähellä on iso supermarket, isännän nimi on muistaakseni Loisa. Siellä on kaikkea mahdollista myynnissä.
Kreikassa on paljon hyttysiä, joten älkää pitäkö illalla parvekkeen ovea auki kun teillä on sisällä valot. Muuten nukkumisesta ei tule mitään. Meillä on mukana "itikkakone", pieni ufon näköinen kapistus johon illalla laitetaan uusi pieni laatta, josta kai erittää jotain tuoksua. Se on sähkötoiminen eikä ihminen sitä haista. Ihan hyvä on ollut. Silti pidämme illalla oven kiinni. Olen nähnyt niitä täälläkin myytävänä, itse olemme sen ostaneet Kreikasta.
Ruokapaikkoja en osaa suositella, jokaisella on niin oma makunsa. Sen vain, kuten jo tuossa edellä sanoin, rantakadulla on "hienoa" syödä meren rannassa, mutta siellä on paljon porukkaa ja kalliimmat hinnat. Nolo sanoa, mutta siinä rantakadun alkupäässä on hyvä pikaruokapaikka, jossa on maailman parhaat gyrokset. Vielä nolompi sanoa, että olemme siinä usein syöneet. Kesällä Kreikassa on niin järjettömän kuuma, että suolaista tekee mieli usein. Gyros on ihan hyvä välipala. Siinä on niin iso annos kun sen ottaa lautaselle eli gyros plate, syömme sen miehen kanssa puoliksi. Ja Mythos olutta, joka oluesta tykkää. Kreikassahan on tapana, että lounas on jotain kevyttä ja vasta illalla auringon laskiessa, noin klo 20 - 22, mennään syömään.
Nyt on pakko lähteä töihin, mutta tulihan taas tekstiä. Me lähdemme tänä vuonna kolmatta kertaa Rhodokselle, ei keksitty muuta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=104&conference=4500000000000909&posting=22000000027901225#22000000027901225
Laita tänne Kreikka-palstalle hakuun sana Santorini ja tulee paljon juttuja. Jos tuo em. aukeaa niin siinä yksi linkki. Todella ihana pieni, romanttinen paikka, varsinkin se Firan/Oian puoli. Kamari on aikalailla samanlainenn kuin mikä tahansa Välimeren hiekkaranta. Hae netistä (esim. santorini.net) suoraan hotelli, mailaa sinne ja kysy tarjousta ja ota vain lennot esim. suomalaisilta matkanjärjestäjiltä. Hotelleja löytyy netistä useita satoja, joten tee itsellesi jo valmiiksi kriteerit joita haluat hotellilla olevan. Ruoka on hyvää missä tahansa, joskin hinnat vaihtelevat. Ravintolan oven ulkopuolella on yleensä hinnasto. Jos ei ole, älä mene sisään, lasku voi olla huikea. Syyskuussa mukaan illalla varalta neule, muuten ihan hame/shortsikelit.
Mukavaa matkaa.
Itse olen aina majoittunut Kamariin ja kaduin sitä jo toisella kerralla. Minusta Kamarissa ei mitään sen kummallisempaa kuin turistirannoilla ylipäätään, vieläpä vähemmän ostosmahdollisuuksia. Oía on pieni ja sievä. Minusta ne pienet sokkelokujat ovat sympaattisia ja jännittäviä, löytyy myös erikoisempia kauppoja kunhan vähän etsii. Kattoravintolat ovat myös aivan omaa luokkaansa, ehkä hiukan kalliita, mutta näköala on iltaisin todella verraton. Fiiraa kuitenkin suosittelen, jos löydät sieltä hotellin. Eniten kaikkea. Tietysti rauhaa etsivälle viittoisin menemään sinne Oíaan. Jos kysyttävää, niin vastailen mielelläni =)
Niinkuin tuolla jo sanottiin, on ihan makuasia missä tykkää majoittua, mutta silti haluan tuoda esiin vielä yhden näkökulman:
Kamarissa on kuitenkin kaikkein edullisimmat hotellit. Ja koska saari on tosi pieni ja välimatkat lyhyitä, niin meidän mielestämme Kamari toimii hyvin tukikohtana. Busseja kulkee tiuhaan ja yömyöhään, ja maksaa 1,10/suunta. Reitit on yksinkertaisia, eli kaikki tiet vievät Firaan - et voi eksyä.
Pointtini siis on se, että kannattaa asua edullisesti Kamarissa ja sieltä käsin nauttia muusta saaresta. Ethän kuitenkaan jos esim Oiaan majoitut, siellä koko lomaasi vietä, samalla lailla sieltäkin liikut muualle saareen.