Aika monessa Porvoon kokoisessa kaupungissa on kaksi uimahallia. Olisikohan mahdollista miettiä sitä Porvooseenkin? Uimahalli on täysi lähes päivittäin lukuunottamatta hetkiä keskipäivisin, eikä kapasiteetti sitä kestä. Ainakin miesten puolella on todella likaista erityisesti suihkutiloissa, vessoista puhumattakaan.
Olen tällä viikolla käynyt hallissa useamman kerran, eikä siivoojaa näillä reissuilla näkynyt. Jos halli on täynnä ja kassaan kilisee ropoja hyvää vauhtia, voisi kenties harkita yhden siivojan palkkaamista. Halli on ehdottomasti likaisin paikka missä olen käynyt, ja monessa olen käynyt.
Mikähän siinä on, että erityisesti 40-60 v pulskat mammat, eivät pääse suihkuun vaan painelevat kuivina suoraan altaaseen hirveän vanhan ja halvan hajuvesikäryn saattelemina. Yöks!
Ja kun kommentteja lähdin laittamaan, niin säälittää vähän nuo aikuiset ruhot, jotka makaavat pienten lasten kahluualtaassa. Parhaimmillaan laskin niitä 10, lapsia oli 7, eikä lapsille riitä tilaa leikkiä, kun aikuiset makaavat lämpimässä vedessä kaulaa myöten. Ettekö ymmärrä, että missä liemessä lapsenne uivat? Pieni vesimäärä ja paljon ihmisiä... Ymmärrättekö?
Kiitos kuitenkin ystävälliselle henkilökunnalle. Ja tsemppiä heille uimareiden paimentamiseen.

Vastaukset 17
Vanhimmat
on kyllä porvoon uimahalli!! ainakin naisten puolella on ÄLLÖTTÄVÄÄ. ensimmäisenä kun astelet pesutiloihin, on hirveästi sukkanukkaa AINA. SIIVOOJAT TÖIHIN vaikka kerran tunnissa sukkanukkien pyyhinta tai jonkinlainen suihku siihen viereen, että saa huuhtastua ne pois tai jokin lasta. pesun jälkeen oksettaa, kun yrittää hipsiä siitä ilman, että muiden sukkanukat olisi omassa jalkapohjassa. kuulemma sama homma miesten puolella. YÄK YÄK YÄK!!!
Kuka täysjärkinen menee paljain jaloin uimahalliin? Uima tossut jalkaan vaan! Eihän saunaankaan mennä ilman peflettiä!
Nämä u-maalaiset rouvat suihkuun ennen halliin tuloa. Oikein silmiä kirvelee hien ja hajuveden tuoksu.Kovempi kuri niin hyvä tulee...
Toinen asia : Mitenkä kesäshortseissa ja ihme mekoissa päästetään uima-altaaseen ?
Muuten halli on ihan hyvä ja henkilökunta mukavaa.
älä käy siellä jos ei mielytä. mun kaveri siivoa siellä että pidä suu vaan kinni äläkä valita.
anteksi. en tienyt etta sinu kaverii siivoa sielä. minä pitä suu kiini ja sinu kaveri siivoa vähä enemman ja paremin. tai sitten sinu kaveri pitä otta koko suku muka siivous tai sinu jos itse ei pystyä.
du måst tydligen jävlas med någon som inte kan skriva finska på riktigt.skriv själv svenska så ska vi se hur förbannat bra det går.
Me ollaan suomessa. Opettele kieli!
suomi on kaks kielinen maa muista se juntti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Oikein housuissa sykkii. Upea nainen...
Kuka on se "ihkuin"? Kerropa tuntomerkit :)
minä käyn uimahallissa ja puen uimapuvun päälleni jo pukuhuoneessa ja syystä että, minulla on ollut rintasyöpä ja minulla on ihan lupa käyttää uimapukua sauna ja suihkutiloissa. (Siitä on oikein lappu suihkutilojen seinällä.)
Toivoisinkin, että myös henkilökunta huomioisi tämän asian.
Eli ei kaikki ole laiskoja vaan voi olla ihan perusteltu syy tuohon uimapukuun. Käyn toki suihkussa uimapuku päällä. No nuo hajuvedet onkin taas toinen juttu.
ps. henkilökunta on ihan kivaa.
Lihavat hylkeet ovat pakollisia lasten hoidossa koska yhtä beibiä vahtii isä, äiti, anoppi ja anopin uusi rakastaja ja yhteiskunnan edustajat Gammelbackan neuvolasta ja sossuntäti ja tuleva siaiskodin bisnes äiti ja isä.
Listalta löydät kaikki Suomen uimahallit. Voit myös valita alueen kartalta painamalla.http://uimarit.fi/index.php?option=com_content&task=section&id=6&Itemid=51
Eti siitä allas, mikä sopii sun hienolle ihotyypille. Veikkaanpa, että ehdottomasti likaisin paikka missä oot käynyt on sun alushousut.
http://uimarit.fi/index.php?option=com_content&task=section&id=6&Itemid=51 .
kyllä porvoon uimahallissa voisi hieman enemmän, tai paljonkin, hlökunta kiinnittää huomiota siisteyteen.
Voitas ajatella että lasten kasvatus vastuu on myös valvojilla vai eikö äidit ja isät tiedä kuinka uima hallissa tulisi suihkussa ja muualla käyttäytyä.
http://www.youtube.com/watch?v=tu1bF_zGCdw
sama meininki vai?