sääntöjen tulkinta

Vuosikokous on tulossa ja jäsenkuntamme on ympäri maata, samoin johtokunta. Ongelmana on että on vaikea saada aina johtokuntaa tarvittaessa kokoon juuri välimatkojen takia.
Säännöt eivät mainitse mitään puhelinkokouksista. Onko puhelimitse pidetty kokous laillinen jos siitä tehdään pöytäkirja, ja kaikki ovat olleet asiassa yksimielisiä?
Myöskään yhdistyslaki ei antanut vastausta tuohon.
Toinen asia:
Säännöissä sanotaan, että johtokunta valitsee keskuudestaan tarvittavat toimihenkilöt. Nyt tilanteemme on se, että olemme löytäneet sopivan taloudenhoitajan, joka ei ole yhdistyksen jäsen, ainakaan vielä, eikä johtokunnan jäsen, eikä ole tulossakaan näillä tietämin.
Onko tämä sääntöjen mukaista, vai onko taloudenhoitaja välttämättä valittava johtokunnan jäsenten keskuudesta - joista kukaan ei osaa tehdä edes tilinpäätöstä.
kyläneuvos kiittää jos saan apua näin yhdistysasioita enemmän tunetvilta.
5628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taloudenhoitaja voidaan yleensä valita hommansa taitavista henkilöistä myös järjestön ulkopuolelta. Yleinen käytäntö on kuitenkin että taloudenhoitaja on hallituksen jäsen. Nähdäkseni siinä ei ole muuta estettä kuin yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus joka on myös taloudenhoitajalla. Kun tämän kysymyksen ratkaisette, en usko taloudenhoitajan valinnassa nolevan vaikeuksia. Voihan joku hallituksen jäsen pyöritellä eurot ja ulkopuolinen kirjanpitäjä hoitaa kirjanpidon. Silloin ei ainakaan tule ristiriitaa nimenkirjoitusoikeuden kanssa. Tiedän yhdistyksiä joissa kirjanpitäjäksi on palkattu esimerkiksi pankki tai yksityinen kirjanpidon harrastaja. Kummassakin tapauksessa pitää kirjanpidosta maksaa erikseen sillä eihän ulkopuolista voi vaatia talkootyöhön kuten hallituksen jäseniä. Paljon riippuu siitä minkäluontoisesta yhdistyksestä on kysymys. Aatteelliset yhdistykset eivät mielellään anna asioitaan ulkopuolisten hoitoon mutta valittavan henkilön myötämielisyys yhdistystä kohtaan katsotaan yleensä plussaksi. Uskoisin että kaohdallasi ei liene estettä taloudenhoitajan valinnalle.

Äänestä

Vuosikokouksessa on oltava paikan päällä ja siellä käsitellään säännöissä määrätyt asiat, on myös pidettävä pöytäkirjaa.

Lain mukaan: jos vuosikokouksessa on vain hallituksen jäseniä he eivät ole jäävejä kun äänestetään hallituksen vastuuvapaudesta.
Ei myöskään ole määrätty montako jäsentä on oltava vuosikokouksessa, yksikin riittää.

Hallituksen kokous voi olla puhelinkokous, eikä ole pöytäkirjan pitopakkoa.
Ei myöskään tarvitse etukäteen ilmoittaa käsiteltäviä asioita.

Jos säännöissänne todella sanotaan, että hallitus valitsee keskuudestaan toimihenkilöt, on ne myös niin valittava.
Parempi olisi jos säännöissä olisi: hallitus valitsee toimihenkilöt, jolloin ristiriitaa ei tule.
Toisaalta, ei taloudenhoitajan tarvitse osata kirjanpitoa.
Useinhan ulkopuolinen hoitaa kirjanpidon ja taloudenhoitaja maksaa laskut ja hoitaa käytännön rahaliikenteen (tai toiminnanohjaaja)ja vie tositteet kirjanpitäjälle.

Mikäli sopiva ulkopuolinen löytyy, ei kai ole ylivoimaista seuraavassa vuosikokouksessa valita häntä hallitukseen.
Lain mukaan hallituksen jäsenen ei ole pakko olla yhdistyksen jäsen.

Äänestä
  • Vaikkei yhdistysten tarvitsekaan pitää kirjanpitoa, ovat silti kaikki kirjanpidonopettajat olleet ehdottomasti sitä mieltä, että yhdistyksienkin kannattaa pitää tarkkaa kirjanpitoa! JOS-KUITENKIN-TULEE-JOTAIN-ENNALTA-ARVAAMATONTA....
    Näissä asioissa jossittelua ei ole koskaan liikaa...

    Äänestä

Muuttakaa ihmeessä säännöt äkkiä muotoon:
"Johtokunta valitsee keskuudestaan TAI SEN ULKOPUOLELTA..."
Ettei tule enempää tällaisia tapauksia! Mikäli olette rekisteröity yhdistys, voitte anoa muutosta Patentti- ja Rekisterihallituksen Yhdistysrekisteristä. Ei oo vaikea homma.
Säännöt on säännöt ja jos joskus esim. riitaannutte jostai asiasta, voidaan kaikki ns. laittomat asiat vetää esiin...
Yhdistyksissä sääntöjä PITÄÄ noudattaa.
Voitte päättää kokouksessa sääntöjen muuttamisesta, täten päätös on voimassa vaikkei Pat & Rek. hallituksesta olisikaan tullut vielä päätöstä...

Äänestä

säännöt säännöt

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyläneuvos kirjoitti:

Vuosikokous on tulossa ja jäsenkuntamme on ympäri maata, samoin johtokunta. Ongelmana on että on vaikea saada aina johtokuntaa tarvittaessa kokoon juuri välimatkojen takia.
Säännöt eivät mainitse mitään puhelinkokouksista. Onko puhelimitse pidetty kokous laillinen jos siitä tehdään pöytäkirja, ja kaikki ovat olleet asiassa yksimielisiä?
Myöskään yhdistyslaki ei antanut vastausta tuohon.
Toinen asia:
Säännöissä sanotaan, että johtokunta valitsee keskuudestaan tarvittavat toimihenkilöt. Nyt tilanteemme on se, että olemme löytäneet sopivan taloudenhoitajan, joka ei ole yhdistyksen jäsen, ainakaan vielä, eikä johtokunnan jäsen, eikä ole tulossakaan näillä tietämin.
Onko tämä sääntöjen mukaista, vai onko taloudenhoitaja välttämättä valittava johtokunnan jäsenten keskuudesta - joista kukaan ei osaa tehdä edes tilinpäätöstä.
kyläneuvos kiittää jos saan apua näin yhdistysasioita enemmän tunetvilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu