oleko iso, kun olen 168-170cm ja 49-50kg?
mulla on tosi huono itseluottamus. Se ei johdu mistään ulkoisesta. Mua ei ole koskaan kiusattu ja on mulla kamujakin. Nyt viime vuonna aloin muuttua. Olen nyt 16 ja ysillä ja n. puolitoista vuotta sitten aloin masentua. En oikein jaksaisi tehdä mitään. Lopetin silloin tanssin harrastamisenkin. Koulun (läksyt ja kokeet jne.) hoidan kuitenkin hyvin. Olen aina ollut kova jännittämään uusia juttuja ja stressaamaan(en kuitenkaan kokeita) ja pelkään lukioon menoa. Ensi vuonna alkaisi lukio ja mua jännittää etten saa uusia kamuja tai pärjää. En ole kamalan oma-aloitteinen (oikeesti olisin, mutta huono itseluottamus on vienyt senkin) ja pelkään yksinjäämistä, vaikka mulla on kamuja koulussa.
Mun haaveammatti on pienestä asti ollut asianajaja, koska mua kiinnostaa kaikki lait ja rikokset ja tiiän aika paljon jo laista jne. kun vanhemmat on juristeja(jotenkin peritynyt:))
En myöskään arvosta itseäni. En ennen ajatellut, mutta nykyään aina mietin, miten muut näkee mut ja mitä ne ajattelee musta. Olen aika hiljanen koulussa(en ennen ollut) vaikka oikeasti olen sosiaalinen ja puhelias. Olen kuin itseni vankina, koska en vain voi olla oma itseni koulussa (enää edes kamujen kanssa) enkä enää viittaakkaan tunneilla. Mun on pitänyt jo kauan aloittaa se taas, mutta en vain pysty.Musta tuntuu että sairastan masennusta. Mulla on ollut aiemmin itsetuhosia ajatuksia ja olen kerran viillellytkin itseäni (viime maaliskuussa ja jäljet näkyy vähän vieläkin vaikka tein vain verinaarmut)Mulla on kuitenkin asiat hyvin. Asun tosin äitin kanssa ja isää näen noin kerran kuussa. Onko se, ettei mulla ole ollut ketään aikuista miestä perheessä, voinut vaikuttaa mun psyykkeeseen? Miten saisin itseluottamukseni ja -arvostukseni takaisin? Onko muita samassa tilanteessa olevia?
Miten voisin saada itseluottamuksen takaisin?
mulla on tosi huono itseluottamus. Se ei johdu mistään ulkoisesta. Mua ei ole koskaan kiusattu ja on mulla kamujakin. Nyt viime vuonna aloin muuttua. Olen nyt 16 ja ysillä ja n. puolitoista vuotta sitten aloin masentua. En oikein jaksaisi tehdä mitään. Lopetin silloin tanssin harrastamisenkin. Koulun (läksyt ja kokeet jne.) hoidan kuitenkin hyvin. Olen aina ollut kova jännittämään uusia juttuja ja stressaamaan(en kuitenkaan kokeita) ja pelkään lukioon menoa. Ensi vuonna alkaisi lukio ja mua jännittää etten saa uusia kamuja tai pärjää. En ole kamalan oma-aloitteinen (oikeesti olisin, mutta huono itseluottamus on vienyt senkin) ja pelkään yksinjäämistä, vaikka mulla on kamuja koulussa.
Mun haaveammatti on pienestä asti ollut asianajaja, koska mua kiinnostaa kaikki lait ja rikokset ja tiiän aika paljon jo laista jne. kun vanhemmat on juristeja(jotenkin peritynyt:))
En myöskään arvosta itseäni. En ennen ajatellut, mutta nykyään aina mietin, miten muut näkee mut ja mitä ne ajattelee musta. Olen aika hiljanen koulussa(en ennen ollut) vaikka oikeasti olen sosiaalinen ja puhelias. Olen kuin itseni vankina, koska en vain voi olla oma itseni koulussa (enää edes kamujen kanssa) enkä enää viittaakkaan tunneilla. Mun on pitänyt jo kauan aloittaa se taas, mutta en vain pysty.Musta tuntuu että sairastan masennusta. Mulla on ollut aiemmin itsetuhosia ajatuksia ja olen kerran viillellytkin itseäni (viime maaliskuussa ja jäljet näkyy vähän vieläkin vaikka tein vain verinaarmut)Mulla on kuitenkin asiat hyvin. Asun tosin äitin kanssa ja isää näen noin kerran kuussa. Onko se, ettei mulla ole ollut ketään aikuista miestä perheessä, voinut vaikuttaa mun psyykkeeseen? Miten saisin itseluottamukseni ja -arvostukseni takaisin? Onko muita samassa tilanteessa olevia?
Miten voisin saada itseluottamuksen takaisin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tästä voi tulla aika pitkä, olen melkein itsekin kokenut suunnilleen samoja asioita. Olen kohta 19vuotias, masennuin lievästi ollessani 14.. juuri pari kuukautta aiemmin tuli sen verran ikää. Olin yksin sinä vuonna, tuntui ettei muut mun luokkalaiset enää halunnu mun liikkuvan heidän mukanaan. Muutuin ujoksi ja hiljaiseksi, välitunnit olin yksin, paitsi jos rinnakkaisluokalla olevat entiset luokkakaverini olivat samaan aikaan välkällä menin juttelemaan heille. Sinä keväänä mulle kävi masennuksen lisäksi myös niin, että aloin ajatella olevani ruma ja lihava, vaikkakin olin semmoinen 54kg 164cm pitkä, eli normaali mitoissa
(mielestäni olet alipainoinen!) Laihdutin 6kg parin kuukauden aikana ja painoni jäi siihen, 48-50kg alueille.. alipainoinen olen..
Sain kuitenkin seuraavana syksynä vaihdettua entisten luokkakavereideni luokalle ja yläaste meni melko hyvin loppuun.
Olen nyt lukiossa. Ensimmäinen vuosi meni aika hiljaisesti, vaikkakin onnistuin heti ensimmäisinä päivinä tutustumaan muutamaan muuhun koulukaveriini :) Oikeasti olen tosi sosiaalinen, mikä sai kärsiä silloin yläasteen ensimmäisenä vuonna, mutta muutosta alkoi sitten tapahtua, kiitos siitä että sain vaihdettua luokkaa uskon sen auttaneen.. edes vähän :)
Olin kuitenkin jo ala-asteesta asti muuttunut koulun käynnin suhteen hiljaiseksi, en viittaillut tunnilla, kiitos vanhanaik. opettajani -.- Tätä jatkui koko peruskoulu ja ensimmäinen lukio vuosikin. Kunnes sitten toisella opintovuodella, joulun jälkeen, huomasin että aloin viitata ihan suoraan esim. enkun tunneilla. Olen silti edelleen sen verran arka (tämä juontaa juurensa ala-asteelta) että jos vastaan johonkin väärin, hävettää ihan hirveästi.. ja ehkä vielä jossain määrin ollessani ujo punastun siitä :D Mutta eihän sille mitään voi, häviää tod.näköisesti vuosien kuluessa :)
Tuntuu että sieltä yläasteelta asti mun itsevarmuus on heitellyt tasapainoisesta miinukselle. Mutta nyt tuntuu kuin se olisi asettumassa kohilleen, palaamassa ennalleen. Ja niin kyllä toivoisin :)
Itsekin joskus, niinkun kerroit, mietin mitä muut minusta ajattelee, ihan tuntemattomat tiellä kulkijatkin jotka saattaa katsoa.. ehkä olen vielä sen verran hukassa.
Mielestäni pitäisi vain olla välittämättä toisten katseista ja mielipiteistä ja mennä vaan ihan niinku itsestä tuntuu. Sillä luonteella ja tyylillä mistä tykkää, eikä välitä toisten mielipiteistä vaikka olisikin sitten joku peikko :D
Mielipiteeni.. olet vielä melko nuori, itsellänikin oli vielä aikamoinen etsiminen millainen oikeastaan olen ja mitä elämältä haluan ja millainen haluaisin olla.
Must tuntuu, että kun ikää tulee, elämä tasapainottuu ja huomaakin yks päivä että kaikki onkin kohdillaan.
Tottakai itsevarmuuden ja luottamuksen takaisin saamiseksi täytyy tapella vastaan jos joku meinaa laskea niitä miinukselle ja saada olon epävarmaksi.
Ehdottaisin että miettisit asioita mitkä voi kohottaa itseluottamustasi ja varmuuttasi. Kun olet ne keksinyt, alat toteuttaa niitä. Ja ajattelisit niin, että olet hyvä sellaisena mitä olet, ja että lähimmäisesi pitävät sinusta juuri sellaisena kuin olet!
Tsemppiä! :) Asiat kyllä järjestyy!!
Mulle kävi kansssa jossain vaiheessa sellanen taantuma, et ennen olin ilonen ja sellai ääänekäs koulussa, mut pienet kommentit, joita kuulin niiku puhuttavan selän takana vei kaiken itseluottamuksen ja nyt oon sellanen seiniäpitkin kävelijä... Pelkään kaikkien katseita ja haluisin vaa aina ihmisten edessä vajota maan alle pois niiden silmistä... Pahinta on, et jos tunnilla opettaja sanooki mun nimen vaa, nii meen tulipunaseks. Enkä mäkää uskalla olla oma itteni, sillä oon just ihan hiljaa vaan kaikkialla ja hautaudun ylisuuriin vaatteisiin, sillä pelkään olevani liian lihava....
Kaverit on ainoot, joiden kanssa jopa nauran ja juttelen, mut neki välillä painostaa liikaa mut kyllä ne kannustaaki... Niiden kanssa uskallan kävellä koulunkäytävillä normaalisti.
Ku mä menin lukioo muaki pelotti ihan hemmetisti... Mut oikeesti lukio on paljon suvaitsevaisempi paikka ku yläaste.. En olis uskonu, mut ihmiset ei vaan siellä enää arvostele nii paljoa ainakaa mun mielestä. Tai sitten ne on vaa taitavampia seläntakana puhujia, mut kumminki. Eli turhaan jännität lukiota, ainaki meillä lukiolaiset osaa käyttäytyä.
Ja jospa sä sieltä uusia kavereita saisit... Mäkään en oo yhtää alotetta kavereiden hankintaan tehny, mutta muutama uusi kamu on jostain ponnahtanu.. Kaikki kyllä tullu sillee vanhojen kautta, mut asiat vaan tuntuu järjestyvän omalla painollaan.
Teillä on kaikki hyvin.
-176cm 86kg, lihavalta en näytä vaatteet päällä.
Iän myötä saat kuule varmuutta kun et vetäydy kuorees. Oon aina koulus ollut niitä keskinkertaisia yleensä, yläasteella-lukio meni päin vittua mutta siitä syytän yksinkertaisesti teini-ikää. Nyt taas koulu menee paremmin mutta kaikki muut asiat päin vittuu... mutta ei sen välii.
Saat kyl uskon itsees takas kun keskityt vaan siihen mitä haluat!
(ite 174/70 ja mä olen upea! :D)