tarkeneeko

hellehepeneissä? Näytti sääkartta Goalle illalla 18-19C astetta.Helpottais pakkaamista joten tarviiko pitempihiaista ja-lahkeista iltasella.?
51150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tarkenee

Äänestä

Yhdyn edelliseen. Kyllä tarkenee. Illalla on vielä helle suomalaisen mittapuun mukaan. Aamuyöstä on vasta on hetken sellaista kohtuullista eli noin 20 astetta.

Äänestä

Ei siellä lämmön puolesta pitkähihaisia tarvitse, mutta joskus voi olla tarvetta suojata itseään auringolta, katseilta, hyttysiltä. Jotain ohutta pitkähihaista ja ohuet puuvillaiset pitkät housut on hyvä olla mukana.

Äänestä

Enpä ole pitkähihaisia lämpötilan vuoksi Goassa tarvinnut. On tietysti tilanteita ja paikkoja, joihin ei ihan shortsit ja toppi päällä voi mennä, mm. kirkot. Ainakaan mitään paksumpaa vaatetta ei tarvitse. Paikan päältä voi tarvittaessa ostaa pitkähihaista- ja lahkeista ohutta intianpuuvillavaatetta. Aamulla on yleensä viileintä hetken verran, mutta se tuntuu vain mukavalta ja lämpötila kohoaa varsin nopeasti.
Tosin me ihmiset koetaan lämpötilat niin eri tavalla, että toiset tuntevat vilua jo 25 asteen lämpötilassa ja toinen tarkenee hellevaatteissa alle 20 asteessa...

Äänestä
  • ..päivän jälkeen voi tuntua vilposelta vaikka asteet näyttäisivät yli kahtakymmentä. Varsinkin jos on saanut hiukkaakaan liikaa aurinkoa päivällä. Suosittelen ohutta puuvillaneuletta jonka voit vetää päälles jos tuntuu viileältä, muuten se kulkee mukavasti ns.turistirättinä hartioilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


illallakin kirjoitti:

hellehepeneissä? Näytti sääkartta Goalle illalla 18-19C astetta.Helpottais pakkaamista joten tarviiko pitempihiaista ja-lahkeista iltasella.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu