Puhun sinulle sinne jonnekin ajatusteni alkupäähän,
evontulien loimottavaan kylmyyteen.
Sanoillani ei ole väliä,
Sillä Sinä kuuntelet ääntä.
Sen nousevaa ja laskevaa nuottia,
hämyisää hymähdystä,
joka on tahdoton tapani rakastaa sinua.
‘Pakastaa hiljalleen…,
kuuletko’
Sinä kuulet.
Vastaat,
mutta se ei ole sanoissa,
vaan liikkeessä kun käännyt katsomaan tähtiä.
evontulien loimottavaan kylmyyteen.
Sanoillani ei ole väliä,
Sillä Sinä kuuntelet ääntä.
Sen nousevaa ja laskevaa nuottia,
hämyisää hymähdystä,
joka on tahdoton tapani rakastaa sinua.
‘Pakastaa hiljalleen…,
kuuletko’
Sinä kuulet.
Vastaat,
mutta se ei ole sanoissa,
vaan liikkeessä kun käännyt katsomaan tähtiä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Omin sanoin; Olihan omaperäinen runo !
Kiitos.. öö..kait?.. :) Juh, kiitos..
Kun puhuu toiselle kauemmaksi, näkemättä...tuntuu kuin tietäisi taikka näkisi toisen liikkeet ja eleet.
Juh..tuollaista se runo yrittää kertoa.. jollain hämärällä tasolla :)