Valitettavasti sekä Suomesta että ulkomailta löytyy pentutehtaan kriteerit täyttäviä tuotantolaitoksia, joissa eläimet elävät erittäin puutteellisissa olosuhteissa eikä niiden hyvinvoinnista huolehdita. Pelkkä koirien lukumäärä ei kuitenkaan kerro vielä eläinten hyvinvointiongelmista — pentujen tuottaminen muutamankin nartun avulla voi täyttää tehtailun tunnusmerkit.
Jotkut pentutehtailijat rekisteröivät osan pentueistaan Suomen Kennelliitossa ja pitävät näin yllä hyvää mainettaan, mutta seuraavaksi he teettävät samalla nartulla rekisteröimättömän pentueen. Kennelliiton rekisteröintiehtojen mukaan nartulla ei saa teettää pentuja alle 10 kuukauden välein, mutta koska juoksuajat tulevat useammin, pystyy rahanahne kasvattaja ansaitsemaan nartulla enemmän teettämällä välissä pimeän pentueen.
Ei siis kannata uskoa selitystä, että pääsi tapahtumaan "vahinko", josta seuraus ovat nyt kaupiteltavat pennut. Aitoja vahinkoastumisia voi joskus tapahtua huolellisellekin kasvattajalle, mutta silloin kun niitä sattuu toistuvasti samalle kasvattajalle, on melko varmasti kyse suunnitelmallisesta toiminnasta. Oli syy kumpi tahansa, ei pentua kannata ostaa tällaisesta paikasta.
Säälistä ostaminen ei koskaan auta — vaikka pelastaisit yhden pennun, tuet samalla toiminnan jatkumista. Paras keino lopettaa epäilyttävä eläinbisnes on olla tukematta sitä millään tavoin. Ilman ostajia ei pian ole myyjiäkään.
(lähde: Suomen Eläinsuojeluyhdistys)
ÄLÄ SUOSTU MAKSAMAAN SEKAROTUISESTA PENNUSTA ROKOTUS- JA MADOTUSKUSTANNUKSIA ENEMPÄÄ! Extra-tulonlähteenä seropeja kauppaavat on saatava kuriin.

Vastaukset 12
Vanhimmat
minkäs takia rotukoirista pitäisi sitten maksaa enemmän kuin mitä rokotus ja madotus on maksanut? Perustele.
ilmeisesti. KOSKA NIIDEN ROTUKOIRIEN TEETTÄMINEN MAKSAA PALJON ENEMMÄN KUIN SEN ROKOTUKSEN JA MADOTUKSEN!!!! Tuliko mieleen esim. terveystarkastukset (maksaa monta sataa), tulosten hankkiminen (näyttelyt yms on kalliita) sekä se että koiraan on perehdytty sekä pentujen vanhempiin? Seropeja tunnetusti panetetaan millä tahansa koiralla eikä piitata mistään.
Ja kyllä mieluusti maksan sen 500 euroa enemmän kun tiedän että sen vanhemmat on terveitä.
Yleensä tutkimuksiin menee 0-250€. Se ei montaa kymppiä pennun hintaan tuo lisää. Tutkimuksia ei edes vaadita kuin kolmasosalta roduista. Pevisaan siis kuuluu selkeä vähemmistö roduista ja tutkimattomilla koirilla pennutellaan ihan surutta. Rekisteriin pennut silti menee ja kiskurihintoja niistä pyydetään.
Näyttelyt ovat harrastus ja niistä ei juurikaan ole hyötyä kasvatuksessa. Ennemmin niistä on haittaa, koska ulkonäköön keskittyvä pennutus on pilannut monta rotua.
Sekarotuiset ovat useassa tutkimuksessa osoittautuneet rotukoiria terveemmiksi. Tämä kertoo siitä, ettei niitä todellakaan pennuteta millä tahansa koirilla. Rotukoirilla sen sijaan esiintyy selkeästi sairailla koirilla pennutusta. Koiranetistä näkee, että jopa E-lonkkaisilla teetetään pentuja.
Noin niinkuin esimerkiksi??
Toi on yleinen harhaluulo, ja sekarotuiset voivat olla yhtä sairaita kuin rotukoiratkin. Ideana vain se että seropeja EI TUTKITA tarpeeksi! Kuinka monelta seropilta olet kuullut kuvautettavan lonkat, kyynärpäät, saatikka sitten selän, polvet tai olat?? Mites silmäpeilaus? D/D -lonkillakin rotukoira voi elää terveen elämän, näin ollen seropi kanssa, joskaan kukaan ei tiedä/välitä sen olevan lonkiltaan D koska sitä ei ole kuvattu!!
Minulla on ollut rotukoiria ja sekarotuisia, kumpiakaan väheksymättä, ja minun tapauksessani sanon että minun sekarotuiseni ovat olleet sairaampia kuin rotukoirani. Yhdellä sekarotuisella epilepsia, toisella allergia...
Sekarotuiset (ne sairaat yksilöt) ovat helppo laittaa monttuun, koska niistä ei tilastoja ole. Ja harvemmin vielä "kasvattaja" on niistä myymisen jälkeen enää vastuussa. Näin valitettavasti. :(
-nimim. Kyllästynyt jatkuvaan riitelyyn sekarotuisten ja rotukoirien terveydestä.
http://www.koiranjalostus.fi/sekarotu.html
Tuossa asiantuntijan kirjoittamassa artikkelissa on mainittu kuusi tutkimusta, joissa asiaa on selvitetty ja tulokset ovat olleet sekarotuisille suotuisat. Sekarotuisille teetetään melkoisesti terveystutkimuksia ja osa sekarotuisista pennuista syntyy eri rotua olevien rotukoirien jälkeläisinä. Lähipiirissäni tiedän kaksi sijoitusnarttua, joille on tehty omistuksen siirryttyä sekarotuiset pennut.
Ei sairasta rotukoiraa ole yhtään vaikeampaa laittaa monttuun.
tehty, okei, mutta ei luetteloitu? Onko jossain olemassa seropien Koiranet?
Ja kuinka tarkkaan sekarotuisten ottaja yleensä kyselee vanhempien tutkimustuloksia ennen koiran ottoa?
Saa rotukoirankin samanlailla monttuun joo, mutta niissä tapauksissa joissa kuolinsyy on tuntematon, sekarotuinen harvemmin tutkitaan miksi se kuoli. Ja kynnys sekarotuisen lopettamiseen on yleensä aina matalampi.
Yksi asia vielä, Suomessa ei (tietääkseni) saa edes vakuutusta sekarotuiselle, vai saako? Tai yleensä rekkaamattomalle koiralle? Ainakaan meidän vak.yhtiöstä ei saanut...
Tehtailu sekarotuisilla, ja varsinkin "vahinkopentueilla" sais loppua.
Ei ollut tarkoitus loukata sekarotuisia koiria, jos jäi epäselväksi. Meillä on niitä kaksi, ja useita on ollut. :)
"Tämä kertoo siitä, ettei niitä todellakaan pennuteta millä tahansa koirilla. Rotukoirilla sen sijaan esiintyy selkeästi sairailla koirilla pennutusta. Koiranetistä näkee, että jopa E-lonkkaisilla teetetään pentuja."
Miksei seropien lonkkakuvaus ym tuloksia kerrota koskaan pentuilmoituksissa? Toisin kuin rotukoirilla? (joilla tulokset voi myös katsoa koiranetistä?)
"Sekarotuisille teetetään melkoisesti terveystutkimuksia"
Mihin tulokset arkistoidaan? mistä löytää viimevuosien tulokset?
Koirieni terveystulokset arkistoin pöytälaatikkoon. Sieltä löydän ne, jos niitä tarvitsen. Olen kuvauttanut poikkeuksetta kaikki rotukoirani ja sekarotuiseni.
Olisi mukava verrata tuloksia rotukoirien vastaaviin.
olisitte lukenut sen tutkimuksen joka ketjuun oli linkitettu niin huomaisitte, että seropit oli terveyden osalta jäljessä monia rotukoiria. Suurin osa näistä roduista oli alkukantaisia ja pystykorvia.
Ja pointti oli?