Kilpailukammo

Kauhea

Joo, juttu on sellainen, että haluaisin kilpailla tokossa ja koirakin on koulutettu ja osaa kaikki liikkeet. Mutta en uskalla mennä kilpailuun, kun kammoan muita kilpailijoita ja pelkään, että jospa koira kuitenkin luistaa hanskasta ja pilaa toistenkin koirien suorituksen. Ja siinä sitten muitten ohjaajien vihat niskassa. Olen lukenut kaikkea, että on epäreilua mennä kisaan koiran kanssa, joka ei ole 100% hanskassa, mutta mistä pirusta sen tietää, eihän näistä koskaan voi ihan 100% varma olla. Onko se toko-kisa tosiaan niin tiukka-pipoista, kuin olen kuullut?

4

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä vaan

      Mielstäni koskaan ei mistään eläimestä voi sanoa, että on 100 prosenttisesti käskyn alla ja hanskassa.. Ei edes poliisikoirista, joita ammattiihmiset on kouluttanut vuosia. Koira toimii aina vaistonsa varassa. Jos koira toimii sinulla toko kentällä treeneissä niin luota siihen ettei se sitä edes ehkä älyä että on kilpailutilanne. Kaveri kisaa koiransa kanssa tokoa ja voin sanoa, että kyllä niitä kisoja seuranneena sattuu itse kullekin vahinkoja, eikä kukaan siitä voi itseensä ottaa! Leikkimielistähän tuon toko toiminnan pitäisi periaatteessa olla ja ainakin täällä meillä päin onkin ja vaikka kilpailut otetaankin totisemmin kuin tavalliset treenit, niin ei siellä toisten kurkussa olla, jos toisen koira tekeekin jonkun virheen ja "pilaa" muiden suorituksen. Jos koirasi on kiltti eikä agressiivinen, jotta sinun tarvitsisi pelätä sen hyökkäävän jonkun koiran/ohjaajan/tuomarin kimppuun..

    • No ei tosiaan mistään elukasta voi sanoa 100 prossasti mitään.

      Mutta lähtökohtana on hyvä pitää se,että ainakin voi olettaa ja tietää koiran olevan niin hanskassa,että se ei lähde litomaan.
      Ei toko nyt ryppyotsaista pitäisi olla,mutta kyllä se harmittaa,jos joku selkeesti out of control koira tulee kentälle,ja pilaa oman suorituksen.Sillä kun voi nuoren koiran kanssa olla kuitenkin kauaskantoisia seurauksia.
      Myöskin on aina vaara se,että jos se koira lähtee toisen koiran luo,niin tilanteesta johtuen on myös tappelun paikka uhkaava.Ja niitä kun ei pitäisi päästä tapahtumaan.

      Kokeenomaisia tilanteita voi vaikka harjoitella kaverien kanssa,ja jos kentällä käy treenaamassa,niin kyllä sielläkin aika hyvin näkee,missä koiran kanssa mennään.

    • Itseltä

      meni halut treeneihinkin, kun kentällä pantiin luu kurkkuun, kun koira jonkun kerran pääsi käsistä. Eikä siis mikään agressiivinen koira, vaan ainoastaan sosiaalinen. Eipä huvita enää mennä haukkuja hakemaan. Treenakkoon rauhassa siinä kinkeri-piirissään. Nimitin kilpakoirani seurakoiraksi, ja onhan meillä niinkin hauskaa.

      • minä vaan

        Todella tympeetä, että jossain paikoissa ollaan tollaisella lynkkaus asenteella mukana. Meillä onneksi ei tuommoista ole, mutta en kyllä itse lähtis kokeeseen jos en olis saanut treenejä meneen läpi niin että koira tottelee kun tauti. Sitten kun koira tottelee niin hyvin, niin voi hyvillä mielen mennä, mutta edelleen ei sitä koskaan voi elukans kanssa satavarma olla.. Ei ap eikä kukaan muukaan ja muuta on ihan turha väittää. ;) Ja jos on vielä epävarma itsensä tai koiran suhteen niin treenata vielä kentällä muutama kuukausi ja mennä sitten, eihän tässä elämässä ole niin kiire... Ainakin niin aina toivoisi..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      84
      5900
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3527
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      159
      2049
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      228
      1977
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      174
      1741
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      282
      1495
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1021
    8. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      67
      1011
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      990
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      937
    Aihe