Kuka täällä on kenellekään sanomaan, mikä on todellista? Todellisuus on jokaisessa, sinussa, minussa, hänessä. Kauniita ihmisiä tulee lahjaksi, kun olet avoinna. Joku tulee ja aukaisee sinun aarteesi, antaa niihin avaimet. Jokaisella on omat sillanrakentajansa. Kahta samanlaista ihmistä ei ole. Kävelytyyli jo paljastaa, kenestä on milloinkin kyse. Nälkäiset eivät lopu, huutoa kaikuu joka metsästä. Tunteet ovat ristiriitaisia, kaikki on muistamista, oivallus tekee levolliseksi. Todista todeksi sanasi, jotka näkyvät siinä, miten ajattelet ja mitä valitset. Pyyteetöntä on liian vähän. Harva uskaltaa istua omassa äänessään ja osoittaa, että unet ovat totisinta totta ja ne vapauttavat elämään.
Erillisenä, suurimpien virstanpylväiden ja asemien kohdalla ihminen on aina yksin. Sitä ei jaksa, jos ei ole ihmisten rosoreunaisia peilejä näyttämässä, mikä sinuus olet vuorovaikutusten viidakossa. Heitä köysi tänne, alfanaaraat ja alfaurokset eivät näe niitä käärmeinä, joita pelätään ja joiden päät saappailla survotaan.
Kiehuvan raivon takana ja surullinen, surkea ja onnellinen lapsi.
Seuraa sitä, joka näki sinussa auringon! Aurinko nousee äidistä ja laskee isään. Nainen nielaisee auringon illalla ja synnyttää sillä uuden päivän. Joka sekunti häviää joka sekunti, eikä tule identtisenä takaisin. Muistot ovat aarrevarasto ja kaiken viisauden lähde. Ehkä ne tulevat sukupolvien takaa, kukaan ei ole tullut kertomaan, mitä kirjoista emme voi lukea.
Vien sinut paikkoihin, jotka minulle ovat tulleet rakkaiksi. Vuorelle on vaikeakulkuinen tie, eivätkä kaikki polut ole näkyvissä. Kun pääset laelle, olet vapaa tekemään uusia löytöretkiä tuntemattomassa huomisessa, jota voit luoda tämän päivän teoilla.
Tunteva ihminen on arvokas. Me olemme ihmisiä. Me olemme arvokkaita. Kaikki muu ympärillä on loppuun ryystetty, eikä aivofarmeilla kuki auringonkukkia kuten hullujen istuttamissa oliivitarhoissa. Jokainen, joka uskaltaa, on omalla ainutlaatuisella tavallaan hullu. Hullut ovat ihania ja niille voi antautua, saavuttaa hitaan lempeän sisäisen rauhan. Ilman hulluja ei olisi aitoja, ei aidan yli hyppääjiä, ei sähköiskun saaneita, ei niistä selvinneitä.
Katsoi häntä, kun hän tuli sisään ruhjotussa kehossaan ja kivitetyssä sielussaan.
Katsoi häntä, kun hän lähti ovesta - ja unohti kipupisteensä tuolille, huoneeseen lohduttamaan uusia sisälle tulijoita ja sieltä lähtijöitä. Kuuleminen voi olla huutoa voimakkaampi oikeissa olosuhteissa. Kun valmistat tilan huolellisesti ja nauttien, ihmiset tulevat. Jokaisessa on pieni jumala ja sen ääni on ihmeellinen ja ainut.
Se, mitä paljastit itsestäsi, tulee olemaan lieventävä asianhaara kaikessa, mitä teet.
Sinut nähdään sen yhden asian kautta, siinä valossa ja siinä puvussa, jonka riisuit ja jonka kaikki nyt haluavat.
Päästä minut sisälle,
lainaa avaimesi
haluan päästä sisälle
sormeni ikävöivät kirjoitustani,
ne haluavat tanssia näppäimistöllä
laulaa yhden surullisen laulun
saada tyttären kiitoksen runosta
(äiti, älä itketä!)
antaa mahdollisuuden itkuun
ja siitä selviämiseeen.
Päästä minut sisälle,
lainaa avaimesi.
Tuska saada kirjoittaa kasvoi suureksi,
ilo olla olemassa vie voitolle.
Tanssin koneen ääressä,
hidas valssi on vaikeaa
älyn maailma,
mutta nopeat tunteet ovat minussa
ne tulevat helposti ja vaivatta
konstailematta ovat parhaita.
Erillisenä, suurimpien virstanpylväiden ja asemien kohdalla ihminen on aina yksin. Sitä ei jaksa, jos ei ole ihmisten rosoreunaisia peilejä näyttämässä, mikä sinuus olet vuorovaikutusten viidakossa. Heitä köysi tänne, alfanaaraat ja alfaurokset eivät näe niitä käärmeinä, joita pelätään ja joiden päät saappailla survotaan.
Kiehuvan raivon takana ja surullinen, surkea ja onnellinen lapsi.
Seuraa sitä, joka näki sinussa auringon! Aurinko nousee äidistä ja laskee isään. Nainen nielaisee auringon illalla ja synnyttää sillä uuden päivän. Joka sekunti häviää joka sekunti, eikä tule identtisenä takaisin. Muistot ovat aarrevarasto ja kaiken viisauden lähde. Ehkä ne tulevat sukupolvien takaa, kukaan ei ole tullut kertomaan, mitä kirjoista emme voi lukea.
Vien sinut paikkoihin, jotka minulle ovat tulleet rakkaiksi. Vuorelle on vaikeakulkuinen tie, eivätkä kaikki polut ole näkyvissä. Kun pääset laelle, olet vapaa tekemään uusia löytöretkiä tuntemattomassa huomisessa, jota voit luoda tämän päivän teoilla.
Tunteva ihminen on arvokas. Me olemme ihmisiä. Me olemme arvokkaita. Kaikki muu ympärillä on loppuun ryystetty, eikä aivofarmeilla kuki auringonkukkia kuten hullujen istuttamissa oliivitarhoissa. Jokainen, joka uskaltaa, on omalla ainutlaatuisella tavallaan hullu. Hullut ovat ihania ja niille voi antautua, saavuttaa hitaan lempeän sisäisen rauhan. Ilman hulluja ei olisi aitoja, ei aidan yli hyppääjiä, ei sähköiskun saaneita, ei niistä selvinneitä.
Katsoi häntä, kun hän tuli sisään ruhjotussa kehossaan ja kivitetyssä sielussaan.
Katsoi häntä, kun hän lähti ovesta - ja unohti kipupisteensä tuolille, huoneeseen lohduttamaan uusia sisälle tulijoita ja sieltä lähtijöitä. Kuuleminen voi olla huutoa voimakkaampi oikeissa olosuhteissa. Kun valmistat tilan huolellisesti ja nauttien, ihmiset tulevat. Jokaisessa on pieni jumala ja sen ääni on ihmeellinen ja ainut.
Se, mitä paljastit itsestäsi, tulee olemaan lieventävä asianhaara kaikessa, mitä teet.
Sinut nähdään sen yhden asian kautta, siinä valossa ja siinä puvussa, jonka riisuit ja jonka kaikki nyt haluavat.
Päästä minut sisälle,
lainaa avaimesi
haluan päästä sisälle
sormeni ikävöivät kirjoitustani,
ne haluavat tanssia näppäimistöllä
laulaa yhden surullisen laulun
saada tyttären kiitoksen runosta
(äiti, älä itketä!)
antaa mahdollisuuden itkuun
ja siitä selviämiseeen.
Päästä minut sisälle,
lainaa avaimesi.
Tuska saada kirjoittaa kasvoi suureksi,
ilo olla olemassa vie voitolle.
Tanssin koneen ääressä,
hidas valssi on vaikeaa
älyn maailma,
mutta nopeat tunteet ovat minussa
ne tulevat helposti ja vaivatta
konstailematta ovat parhaita.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jotain liikkuu ihmisten välissä,
ehkä jopa runopalstalla -
selittämätön tämä elämä,
pieniä ihmeitä,
lohdutusta ja rakkautta täynnä -
enkeleitäkö ihmiset toisilleen, joskus?
Avaimen lainaajia, avaavat portteja
sielumme sisään - varoen, hellästi hyvyyttä tahtovat puhaltaa - rohkaista matkaa itseemme, toiselta toiselle..
Ehkä hyvyyyttä todella on,
ehkä se lopulta on suurempi kuin mitä on Pimeys
ja Varjot, jotka kaiken hauraan niellä tahtoo,
uskotella, mitään hyvää ei ole
tai koskaan ollutkaan
Olen menettänyt suurilta osin kykyni uskoa mihinkään tai keneenkään, mitä/kuka täällä liikkuu paitsi itseeni. Mutta kiitos, jos kirjoituksellani herätin uskoa johonkin todelliseen!
noin se tietenkin vain on, mikäli tulee uskominen nikkien takana oleviin olentoihin - jotka tahtoo vain harhauttaa tai leikkiä tunteilla.. siltä osin kyllä..
mutta runojen takana ajatusten välittäminen on jotain, joka vielä tuntuu, että joskus voi saavuttaa ja olla hetkeksi välähdys jostain, kuin joku välittäisi runojen kautta ehkä muillekin jotain - jota he tarvitsevat kuulla..
avata tunteita, omia tunteita kuulla myös paremmin..
runoilla tuskin kukaan pyrkii viemään toisia harhaan..
niin kai uskon tai jotain
Erittäin mielenkiintoista.