Se on 10 vuotta näin laajalle levinneessä lymfoomassa ja jos uusii, niin tietysti vähemmän. Kohta on jo vuosi kulunut, enää siis jäljellä 9 vuotta. Tosin, en ymmärtänyt, mihin kuolen 9 vuoden päästä,jos tauti ei uusikaan. Mutta siinä ajassa ehdin juuri ja juuri maksaa velkani mutten ehdi nautti velattomuudesta. Eipähän tarvitse huolehtia yksinäisestä vanhuudesta kun sitä vanhuutta ei tulekaan.
Syöpäpalstalla 16-vuotiaalle oli annettu 2 kk elinaika. Epäreilua. Minä sentään elän näillä tiedoilla kuusikymppiseksi. Sama vaikka eläisi vain viisi vuotta kunhan niin vuosiin saisi ELÄMÄÄ!
Ajattelin, että jos tänä vuonna jo uusii, niin en jaksa vaan teen lopun kaikeksta. En jaksa toista vuotta peräkkäin niitä yksinäisiä kuukausia sängyn pohjalla. Ja sitä paitsi mitä useamman uusi, sitä huonompi ennuste. Ja saan sitä ylläpitohoitoa vielä ensi vuoden elokuulle asti ja josa sinä aikana uusisi, niin silloin olisi aika ärhäkas. Mutta mistä sitä elämää yksinäinen ihminen löytää? En kaipaa mitään vierasta tukihenkilöä, vaan olemattomia sukulaisiani, jotakin läheistä ihmistä, jota ei ole olemassakaan, että pojat vähän enemmän olisivat kanssani, edes nyt kun tietävät, etten tosiaankaan elä ikuisesti.
Haaveilin ennen, että sitten kun olen eläkkeellä, niin eläkeläismiehissä on jo leskiäkin, että saan vielä vanhuudenpäivillä itselleni miehen. Sen haavaan saan jättää. Ainakaan oman ikäiseni miehet eivät huoli syöpää sairastavaa ja näin kovia kokenetta naista kuin minä. Joten yksin täytyy jatkaa.
Eihän se elämän pituus ole tärkeä vaan se laatu. Näin yksinäni kesät talvet ikkunasta tuijottaessani aikaa tulee niin pitkäksi, että se 10 vuottakin voi olla jo liikaa....
Syöpäpalstalla 16-vuotiaalle oli annettu 2 kk elinaika. Epäreilua. Minä sentään elän näillä tiedoilla kuusikymppiseksi. Sama vaikka eläisi vain viisi vuotta kunhan niin vuosiin saisi ELÄMÄÄ!
Ajattelin, että jos tänä vuonna jo uusii, niin en jaksa vaan teen lopun kaikeksta. En jaksa toista vuotta peräkkäin niitä yksinäisiä kuukausia sängyn pohjalla. Ja sitä paitsi mitä useamman uusi, sitä huonompi ennuste. Ja saan sitä ylläpitohoitoa vielä ensi vuoden elokuulle asti ja josa sinä aikana uusisi, niin silloin olisi aika ärhäkas. Mutta mistä sitä elämää yksinäinen ihminen löytää? En kaipaa mitään vierasta tukihenkilöä, vaan olemattomia sukulaisiani, jotakin läheistä ihmistä, jota ei ole olemassakaan, että pojat vähän enemmän olisivat kanssani, edes nyt kun tietävät, etten tosiaankaan elä ikuisesti.
Haaveilin ennen, että sitten kun olen eläkkeellä, niin eläkeläismiehissä on jo leskiäkin, että saan vielä vanhuudenpäivillä itselleni miehen. Sen haavaan saan jättää. Ainakaan oman ikäiseni miehet eivät huoli syöpää sairastavaa ja näin kovia kokenetta naista kuin minä. Joten yksin täytyy jatkaa.
Eihän se elämän pituus ole tärkeä vaan se laatu. Näin yksinäni kesät talvet ikkunasta tuijottaessani aikaa tulee niin pitkäksi, että se 10 vuottakin voi olla jo liikaa....
Vastaukset 12
Vanhimmat
tuleehan noita mieleen elinikäennusteita,mutta loppujen lopuksi niistä ei voi mennä sanomaan
mitään,ei edes huomisesta,ja toisaalta sitä voi
elää porskuttaapitkälle vanhuuteen.
Otatko itse yhteyttä poikiisi,vaan mahtaa tänäpäivänä kaikilla olla kiire työelämässä,ja
yhteydenotot siksi jää vähemmälle.
Lähde jortsuihin,tai ihmisten ilmoille,jos jaksat niin tutustut helpommin toisiin ihmisiin.
Tulee minullakin mieleeni,kun oikein on oireita,että
elääköhän tässä enää edes vuottakaan,mutta ei muuta kuin eteenpäin.
kuka meistäkään syöpäläisistä arvaa mennä miettimään
elin aikaa.
itsekkin yksinäinen lapset maailmalla ja mies haudassa jo vuosikymmenen
Turha miettiä milloin oma elämä loppuu ja lääkäreitten ennustuksia miettiä.
Ja hyvä yksinäiselle ei tarvitse surra että läheiset jää suremaan.
Elämä on vaan elettävä näillä eväin mitä on annettu.
pääset vauhtiin niin et pian muistele pitkästikö elämä jatkuu. Miksi vain syöpäpotilaan pitää elää kuolemanvarjon maassa kun kaikki siellä elää, mutta menepä sanomaan sanomaan muille kuin syöpäpotilaalle että kuolet, mitähän siitä seuraisi.
Kirjoitan tämän siksi kun olet noin alakuloinen. Miehelläni on sama tauti kuin sinulla ja kun hänen tauti on kestänyt 9v oli myös laajalle levinnyt eikä ihän näkymättömäksi mennyt ensimmäisillä hoidoilla, mutta oli ihan oireeton 5v ja senkin jälkeen on pinellä määrällä sädetystä pysynyt kurissa, mutta kun sytöjen aikana vastustuskyky heikkeni niin on jatkuvien infektioiden runtelema.Nytkin on taas toipumassa pahasta keuhkokuumeesta.
Moni on käynyt katsomassa vuosien varrella "ei tuo elä kauan"mutta itse on monikin tullut tiensä päähän ilman syöpää.
Sinun Janett on hyvä olla turvallisella mielellä kun olet nuorempi ja hoidot ovat parantuneet niin paljon tässä ajassa.
Elä täysillä ja eikös ne vanhatpojatkin ala sinun iässäsi katselemaan naisten puoleen kun ovat vanhempansa hoitaneet?
Elämäniloa!!!
Harvoin löytyy sellaista, jolla on tämä sama tauti kuin mulla, kun on sellainen "iäkkäinen" ihmisten tauti eivätkä he netissä paljon pörräile.
Kyllä mieli on nyt vähän korkeammalla kun pääsin töihin ihmisten ilmoille. Yksin ajatukset tahtovat kulkea samaa rataa. Ja hoidot ovat tosiaan kehittyneet niistä ajoista kun miehesi sairastui ja on kuitenkin 9 vuotta jo sinnitellyt.
Eiköhän tässä kevään tullen taas piristytä eikä suunnitella omia hautajaisia. Kaikki me tosiaan kuolemme joskus, ei pelkästään syöpäsairaat ja muut vaikeasti sairaat.
Minä onneksi olen säästynyt infektioilta hoitojen aikana, joten kestän hoitoja. Täytyy sekin asia ottaa positiivisesti.
rivviin välistä musttoo huumorrii!Mie kans oon varanna jo vanhainkodilta itellen kiikkutuolin-oishan se mukava,jos siihen vierellä olevvaan kiikkutuolliin sittä istuutus joku "poika",niin nyökkästäs siinä sittä porukassa:)Ei kun rimppuillaan vain etteenpäin-hoijot kehittyy koko ajan,tiijä vaikka sata vuotiseks eläsit!
nokkija nyt siun kimpussa-pyyvettään vain ylläpittoo poistammaan nuo kirjutukset,eikä niistä välitetä sen enemppee!
No voi sentään. Ymmärrän tilanteesi ja että välillä tuntuu ylivoimaiselta kantaa kaikkea tuota.
Yksinäisyys on vielä pahentamassa. Toisille se vaikuttaa enemmän toisille vähemmän.
Onko paikkakunnallasi mitään sellaisia yhdistyksen keskusteluryhmiä.
tsemppiä ja voimia sulle jos voisin antaisin sulle suuren halauksen olen hengessä mukana.yrittä jaksa
suunnitella ja mietiskellä mitä haluat. Tosiasia on, että ainakin minä tulen tarvitsemaan sin kokemuksia, tietoa ja osaamista. Jaksaisitko ajatella vaikka ilmapalloja ja nallekarkkeja. Niillä saattaisi olla eh-eh-, no miten se nyt menikään eheyttävä vaikutus.
että saat olla yksin. ei tarvii jatkuvasti kuulla kuinkas huono on ja pilaa toisen elämää jo kun on olemassa.on tämäkin raskasta tuntuu kuin ei jaksais väliin.pelkään luhistuvani kohta
hae apua itsellesi.
itsellesi,tai kirjoita vaikka tänne,mutta älä jää murheinesi yksin.Voimia sinulle jaksaa eteenpäin.