Aurinko alkoi jo laskea kun ajoin autolla pihaan. Kämppä oli suhteellisen uusi kaksikerroksinen valkoinen puutalo kauniilla puutarhalla ja kivetetyllä pihalla. Epäröin hetken ennen autosta nousua ja kurkistin aurinkolipan peilistä kaiken olevan kohdallaan. Olit soittanut noin tunti sitten ja pyytänyt visiitille kertomatta asiaasi sen tarkemmin. asuin viereisessä kaupungissa, joten reissu ei ollut ihan impulssipohjalta ajattelematta tehty, vaan autossa oli ollut aikaa miettiä minne menen ja mitä kenties siellä. Fiilikset olivat kieltämättä odottavaiset, olit jotenkin vain äänensävylläsi tehnyt kutsun kiehtovammaksi kuin osasin odottaa.
Nousin autosta ja kävelin hyvin hoidetun nurmikon yli etuovelle. Muistin juuri ennen ovikellon soittoa, että käskitkin käyttää takaovea kun eteinen oli remontissa. Ajatuksissani kävelin autolle ja ajoin auton pidemmälle pihaan ihan kämpän viereen, jos vaikka joku muukin tulisi käymään, tai kuten itse asian järkeilin, jäisi vähemmälle huomiolle ohimeneville. Jätin auton vanhahkon punavaahteran ja kämpän väliin ja kävelin laatoitettua reittiä takaovelle. Verhot olivat kiinni ja valot pois ja aloin epäillä olisitko edes kotona. Ovelle päästyäni huomasin kuitenkin pienen muistilapun ikkunassa ”Jos tiedät mitä teet, tule sisään”. Hymyilin ja avasin oven samalla napaten lapun housujen taskuun.
Takaovi oli suoraan olohuoneeseen ja mustien nahkasohvien välissä paloi punertava jalkalamppu ja telkkari oli päällä musiikkikanavalla. Katselin ympärilleni ja yskäisin. ”Onko kukaan kotona?” ja hetken päästä kuulin hiljaisen vastauksen parin huoneen päästä. ”Juu, tänne vaan.” Jätin kengät ovimatolle ja takin naulakkoon ihaillen samalla seinällä naulakon vieressä roikkuvaa kehystettyä valokuvaa sinusta. Päälläsi oli vain toppi, tiukat housut ja tuo katseenvangitseva hymy. Kuva lienee useamman vuoden vanha, mutta yhdennäköisyys oli itsestäänselvyys.
Kävelin olohuoneesta välikäytävään ja kokeilin valokatkaisinta, ei toimi. Jatkoin matkaa hämärässä seuraavalle ovelle vasemmalla puolella ja avasin sen. Takkahuone. Huonetta hallitsi suuri punatiili takka ja mukavan näköiset nojatuolit. Huone oli kuitenkin tyhjä ja jatkoin seuraavalle ovelle. ”Missä sä olet?” Odotin hetken ja kuulin vastauksen edessäni raollaan olevan oven takaa. ”Tule jo.”
Raotin ovea ja katsoin huoneeseen tarkkaan. Oli pilkkopimeää ja ikkunoiden edessä oli mustat verhot tai paksut viltit. Valon häivettä tuli sisään vain takaani olohuoneesta ja pienen pienistä raoista verhoissa. Astuin sisään ja suljin silmäni. Hetken päästä ne avattuani näin jo paremmin. Huone oli makuuhuone, jossa keskellä oli korkea metallirunkoinen prinsessasänky verhoineen ja parin yöpöydän ja taulun lisäksi huoneessa ei paljoa muuta ollut. Kuulin liikettä oikealta puoleltani ja ovi sulkeutui takaani. Kuulin sen menevän lukkoon. Olin heti leikissä mukana. Yllätyksekseni tunsin toisen naisen tuoksun takanani samalla kun suutelit edestä huulilleni.
Hiuksesi leikkivät kasvoillani samalla kun vastasin suudelmaan jo pelkästä ajatuksestakin kiihottuneena. Käteni hyväilivät paljasta selkääsi samalla kun kielesi seikkaili suussani. Tunsin huumaavan tuoksusi ilmassa ja jännitystä lisäsi vielä hieman huoneen toinen henkilö. Siirsin käteni hitaasti alaspäin pepullesi samalla kun siirrymme sänkyä kohti. Päälläsi ollut silkkinen yöpuku valahti lattialle paljastaen kauniin kroppasi. Pimeästä huolimatta näin sen ääriviivat selvästi, kauniista täyteläisistä rinnoistasi aina kireälle ja kosketusta huutavalle pepullesi. Kasvosi hymyilivät kun kaadoit itsesi sängylle. Nautin näkymästä hetken liian kauan, koska kiiltäviin nahkastringeihin ja toppiin pukeutunut toinen nainen siirtyi päällesi. Nainen oli myös hyväkroppainen, hieman suuremmat rinnat ja peppu, mutta selvästi urheilijatyyppinen. ”Tämä on muuten Jonna.”
Riisuin hitaasti teitä katsellen housuni ja paidan pois. Jonna otti samalla sängyn alta köyttä ja käänsi sinut kontillesi sitoen kätesi yhteen ja sänkyyn kiinni. Hän pyöritti samalla köyttä käsistäsi olkapäille ja rintojen ympäri lantiolle aina pepulle asti ja sitoi köyden reisiesi ympäri paikalleen. Asento oli selvästi harjoiteltu. Pääsin juuri sukistani eroon kun Jonna kääntyi kontilleen eteeni hänen kasvonsa vyötäröni korkeudella edessäni. Sanaakaan sanomatta tuo blondi laski alushousuni nilkkoihin ja otti jo miltei täysiin mittoihin paisuneesta kalustani molemmin käsin kiinni. Kuulin sinun sanovan jotain jolloin Jonna läimäytti pystyssä olevaa peppuasi avokämmenellä ja toisella kädellä ohjasi kaluni suuhunsa.
Olin uskomattoman kiihottunut ja tämän tuntemattoman naisen märkä suu ja kieli hyväili kaluani ihanasti. Juuri kun aloin tuntea väristysten kasvavan ihanuus loppui. Jonna suuteli terskan päätä ja siirtyi taka-alalle. Kalu pystyssä katselin uskomatonta näkymää. Uskomattoman seksikäs kroppasi sidottuna sänkyyn kiinni ja toinen nainen vieressäsi hyväilemässä peppuasi ja rintojasi välillä köysiä kiristellen. Siirryin polvilleni sängylle ja tulin taaksesi. Jos tätä halusit niin saisit sitä myös kunnolla tänä yönä. Jonna otti kalustani kiinni ja ohjasi sen ajeltuun haarojesi väliin suoraan märille häpyhuulillesi. Katselit välillä selkäsi taakse tuo kutsuva katse silmissäsi välillä värähtäen Jonnan nipistäessä rintaasi tai peppuasi. Huomasin suusi olevan suljettu silkkihuivilla.
Jonna siirtyi hetkessä allesi 69 asentoon ottaen samalla haarojeni välistä kiinni ja vetäen kaluni hitaasti sisään tulikuumaan ja kosteaan tiukkaan pilluusi. Tunsin, kuinka suorastaan värisit odotuksesta kun kaluni sentti sentiltä liukui syvemmälle. Jonna alkoi käsillään puristella peppuani ja tunsin miten hänen kielensä alkoi leikitellä klitoriksellasi. Sidotusta suustasi pääsi vaiennettu himon huuto kun Jonnan nuollessa klittaasi aloin liikkua sisälläsi ensin hitaasti sisään ja ulos. Jonna rikkoi hiljaisuuden kysymällä ”Tunnetko kuinka paksu kalu on joka liukuu sisääsi?” ja vastauksena kuului myöntävä värisevä huokaus jonka katkaisin työntyen yhtäkkiä sisääsi rajulla rykäisyllä. Vaiennetun kiljaisun jälkeen aloin liikkua nopeammin ottaen samalla kiinni reisiesi ympärille olevista köysistä helpottaakseni liikettä.
Köydet rintojesi ja käsiesi ympärille puristelivat aina kun työnnyin syvälle sisääsi ja tunsit selvästi Jonnan kielen klitallasi kiihottamassa korkeammalle ja korkeammalle. Nain sinua takaapäin yhä nopeammin ja rajummin ja huudoistasi päätellen alat lähestyä ensimmäistä yhteistä orgasmiasi. Pääsi heiluu puolelta toiselle samalla kun työnnän kovaa kaluani kuumaan ja märkään vittuusi. Jonna yllättäen iskee kyntensä peppuusi kiinni samalla kun työnnyn yhä syvemmälle sisääsi. Jokaisella työnnöllä kuulen ihanan läiskivän äänen kun nesteemme sekoittuvat toisiinsa tuoden ilmoille taivaallisen aromin. Näen kuinka Jonna työntää märän sormensa peppureikääsi ja alat väristä yhä voimakkaammin kunnes yhdellä nopealla työnnöllä orgasmisi saapuu räjähtäen. Tähdet huoneen seinillä tanssivat kun tunnet kaluni sisälläsi yhä uudestaan ja uudestaan. Tunnen välilihasi läpi Jonnan sormet pepussasi ja tiedän oman klimaksini lähestyvän.
Jonna raapii peppuasi ja survoo sormea sisään kiihtyvällä vauhdilla ja kaluni sykkiessä tunnet jo toisen orgasmin lähestyvän. Silmissäni alkaa pyöriä ja huoneen lämpötila tuntuu nousevan pilviin ja yhtäkkiä tunnen takaraivossani asti kuinka ensimmäinen syöksy iskeytyy kaluni vartta pitkin syvälle sisällesi. Tunnet tulikuuman nesteen suihkuvan sisääsi ja jalkasi tuntuvat pettävän. Jonna tukee jo lonkkiasi samalla kun levittää peppuasi antaen kalulleni lisää tilaa. Toinen syöksy tulee juuri ja juuri sisääsi lämmittäen koko kuuman reikäsi vielä kuumemmaksi. Työnnän kaluni rajusti tappiin asti ja saat koko kroppasi ravistuttavan toisen orgasmin samalla kun silmissäni pimenee hetkeksi.
Tunnen kuinka kaluni liukuu ulos häpyhuuliesi välistä Jonnan avustamana ja liukuu saman tien viileämpään, mutta yhtä märkään Jonnan suuhun. Jonnan sormet hyväilevät häpyäsi ja tunnen kuinka hänen kielensä ja huulensa pumppaavat loput nesteet kalustani. Katson Jonnan kasvoja jotka ovat yltä päältä märät sinun nektaristasi ja omista nesteistäni. Hän hymyilee ilkikurisesti. Näen sinun irrottavan kätesi sängystä ja työntäen köyden pään Jonnan häpyhuulien välistä sisään samalla kun siirryt makuuasentoon Jonnan vierelle. Miltei kaadun taaksesi viereesi hyväillen rintojasi tunnen yhä kuuman hehkun haarojesi välissä uudestaan kovettuvalla kalullani…
Katsotaan jos leikki jatkuu… Otan mielellään maililla kommentteja tarinasta...
-> [email protected]

Vastaukset 1
Vanhimmat
ihana tarina.. tätä lisää!!!