eilen kokeilin soittaa lapselleni,joka on tukiperheessä sijoitettuna,ei vastannut,harmitti jo muutenkin,kun kuulin,että poika mököttää.Sitten soitin tukiperheen äidille,pyýsin poikaani puhelimeen,alkoi se äiti kysellä,että millaista asiaa ja onko jotain ongelmia?? Siis hitto,niin mullako joku ongelma jos haluan lapselta kysyä kuulumisia!On se kumma jos lapsensa kanssa haluaa puhua,niin aletaan kysyä tolleen!Eipä lapsi suostunut puhumaan juuri mitään mulle,onhan se aika jääräpäinen luonne ja tiedän jo suunnilleen miksi mököttää,on ilmeisesti kyllästyny muhun ja siskoonsa,sisko on nyt murrosiässä,mullakin ollut rankkaa yksinhuoltajana,olen sairastanut masennusta,josta olen toipumassa...
Pahalta tuntui
kun..
10623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
jospa soitat tänään uudelleen paremmalla onnella.Voitko kirjoittaa lapsellesi kirjeitä,
ja näin ilahduttaa häntä.Kirjeisiin on helpompi laittaa tunteitaan,ja päivän tapahtumia,ja vaikka jotain namusia,tai tarroja.Itse kirjoitan lapselleni joka päivä,kerron kuinka tärkeä ja rakas hän on.
Yritä masennuksesta huolimatta keksiä jotain myönteistä,jotain pientä ilahduttavaa,tsemppiä teille.
vanhemmilleen. En minäkään olisi, jos olis lähetetty kotoa pois.
no voihan se asia olla niinkin,mutta itse tiedämme parhaiten,miksi mököttää.Lasta ei ole laitettu kotoa pois,tilanne oli joku aika sitten niin vaikea,itselläni oli uupumusta,masennusta ajoittain,sitten pojalla meni koulussa aika huonosti ja kotona ei enää pärjätty,niin sossussa päädyttiin siihen ratkaisuun,että pojan elämän rauhoittamiseksi hän menee jo entuudestaan tuttuun tukiperheeseen joksikin aikaa ja nyt vasta aloittivat perheneuvolan tutkimuksetkin.Asiat kun ei aina ole niin mustavalkoisia.Ja kun aiemmin kysyin itselleni terapiaa,silloin vaan vähäteltiin asiaa,työnnettiin vaan lääkkeitä ja tyrkytettiin vaan miekkarin keskustelukäyntejä,joissa ei käsitellä ongelmia tarpeeksi,mutta nyt olen hakenut terapiaa itelleni...
Siis odotatko nyt ymmärrystä ja myötätuntoa sinua kohtaan lapseltasi vai mitä kiukuttelet siellä.
Lapsesi on liian pieni auttaakseen sinua ongelmissasi.
Minun lapset on huostassa ja olen niin helkutin kyllästynyt ja väsynyt noihin apua tarvitseviin vanhempiin ja joihin minut on karsinoitu yleistyksen vuoksi ja siitäpä eräs syy huostaanottoon. On väitetty minun olleen masentunut ja muuta paskaa, mitä ei ole ollut. Olen ihmeissäni ollut kun ympärillä on silminnähden näitä äitejä, joilla on vanhemmuudessa ongelmia, mitään huostaanottoja ei ole heille tullut. Itselleen apua tarvitsevia, myötätunnon hakijoita lastensa kautta, vaikka millä keinoilla joihin ei kukaan ole osaanut tarttua. Vastuuntunnotonhan sellainen vanhempi on, joka ei osaa sanoa, että itselleen apua tarvitsee. Pahin on näissä omissa asioissani muuan ämmä, joka on katsonut, etten minä varmastikaan jaksa lapsiani hoitaa, kun hänelle itselleen vanhemmuus on tuottanut ongelmia siinä määrin, että hän katsoo omien tuntemustensa perusteella vaivojensa johtuvan lastensa synnyttämisestä ja sittemmin joutuneensa yksinhuoltajaksi on projisoinut omat vaivansa johtuvan siitä, että on joutunut lastensa kanssa keskenään ja lasten hoitamattomuuden taas johtuvan yksinhuoltajuuden taakoista. Isäänsä ei ole antanut lasten juurikaan tavata, vaan on ottanut lapset välikappaleiksi kiusatakseen isää. Sossun kanssa tämä äiti tulee hyvin juttuun, puhuu omiaan kun joku uskoo ja jaksaa kuunnella.
En tosiaankaan odota lapseltani sellaista! Ja itselleni ymmärrystä saan kyllä muualtakin sellaisilta jotka eivät heti ole mollaamassa ja syyttämässä!Kyllä me biovanhemmatkin saadaan pitää puoliamme.
Eikö kukaan sosiaaliviranomainen ajattele niiden murkkujen ja teinejen tunteita, joiden vanhemmat he houkuttelevat antamaan lapsensa vapaaehtoisesti huostaan ja sijoitettavaksi pois kodeistaan.
Tällä ratkaisulla, joka tuntuu olevan patenttiratkaisu kouluvaikeuksiin ja muuhun teini-iän normaaliin kapinointiin, saadaan aikaan elinikäiset perhesuhteiden vauriot. Lapsi ei varmasti ikinä unohda, miten helposti äiti ja isä hänestä luopui. Vaikkei se nyt ehkä näille näy, niin voin kertoa, että elämä on pitkä ja sotalapsetkin työstivät kohtaloaan vasta keksi-iän kynnyksellä, vaikka olivat taakkaansa kantaneet päällisin puolin reippaasti siihen saakka.
En voi käsittää, miksi lastensuojelijoiden ja sosiaaliviranomaisten resepti kaikkiin ongelmiin ja sairauteenkin on lapsen siirtäminen pois omasta kodistaan määräämättömäksi ajaksi.
Tässä mielessä ne lapset, joiden vanhemmat ovat vastustaneet huostaanottoa ovat paremmassa asemassa kuin vapaaehtoisesti luopuneiden vanhempien lapset, jotka ilman muuta kokevat kelpaamattomuutta vanhemmilleen.
en ainakaan lapsiani syytä ongelmistani,olen tiedostanut mikä on omien ongelmieni ydin ja päättänyt aloittaa työskentelyn itseni kanssa.
Olin silloin kun sijoitus tapahtui hyvin uupunut ja neuvoton pojan kanssa,siis olen nyt itsekin ihmetellyt sossun toimintaa ja päättänyt ottaa ohjat omiin käsiini!Mutta kun se koulu sujuu niin hyvin nyt!!Olen ajatellut,että hittolainen,miksei se voisi sujua kotoa käsin käytynä,osaan,kun vaan jaksan itsekin läksyissä auttaa!On niin kurjaa kuulla,kun jopa opettajakin kehuu tukiperheen vanhempia ja pitää tukiperheen puolia,olen ollut niin yksin tämän asian kanssa, siis että hyvin vaikea päätös oli mullekin :-(
Eli vaikuttaako hormoonit kirjoitteluihisi? Vai mikä on vikana, kun välillä haukut, mielestäni aivan turhaan.