raivari kun

Poika kohta 2v. Miten teillä muilla, onko tilanteita, että puistossa kun ei saa tahtoaan läpi, pitää lähteä parin tunnin ulkoilun jälkeen välillä kotiinkiin, syömään jne. niin saa kauhean raivarin tai huutaa ja yrittää kääntyä takasin??? Sit pitää kantaa ja huutaa kotiin saakka. Kuitenkin kotona leppyy. Mitä teen väärin? Muuten poika on tottelevainen ja hyväntuulinen. Joskus vain pitää peli laittaa poikki ja ottaa syliin ja antaa huutaa, kun ei puhe mene perille, että nyt lähdetään puistosta tai ei saa mennä sinne. Tuo huutaminen ei kauaa kestä mutta tuntuu ikuisuudelta, kun kaikki katsoo. Minusta kun se on lähes normaalia uhmaa tms. Tulee vain huono olo, että on jotenkin huono vanhempi tai tekee jotenkin väärin, että saa aikaan tuon raivon. Olen nähnyt puistossa muita vanhempia, jotka vain ovat ja antavat lastensa tehdä lähes kaikkea ja mennä kaikkialle vaikka puistosa pois ja juoksevat sitten monta kertaa perässä. Minä taas en lähde semmoiseen kissa- ja hiirileikkiin, että muutamien kertojen jälkeen jos ei usko, niin sitten kerrasta poikki. Sitten olen huomannut, että nämä vanhemmat ovat sen lapsen mukaan, että sitten kun hän haluaa lähteä, niin vasta sitten lähdetään pois, vaikka helvetti jäätyis.
7465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meidän 2,5 v. laittaa vastaan milloin mistäkin lähdöstä (kotoakin lähdettäessä :) Puistosta koitan houkutella ensin pois,"nähdäänköhän kuorma-autoa matkalla" tms.Karkaaminen puistosta on kiellettyä meilläkin ja jos koittaa pari kertaa niin lähdetään sitten pois kokonaan.Joskus auttaa kun "varoitan" lähdöstä jonkun aikaa ennen "ollaan vielä vähän aikaa ja sitten mennään kotiin".

Äänestä

Musta tuo on ihan normaalia, enkä minä ainakaan pahalla katso jos joku kantaa karjuvaa lasta puistosta :)

Meillä auttaa kyllä kovasti että varoitan lähdöstä etukäteen. Puistossa alan jutella vähän ennen lähtöä että alkaa tulla nälkä ja pitää laittaa ruokaa, ja mietitään mitä on ruokana jne. Sitten ennen lähtöä annan tehdä kesken olevan jutun loppuun, mutta ilmoitan että lähtö on pian, esim. "saat laskea 2 kertaa liukumäestä ja sitten mennään". Siitä pidetään sitten kiinni lipsumatta. Yleensä lähtö tällälailla onnistuu nätisti, mutta jos ei, niin en ala neuvottelemaan vaan vaikka sitten kannan huutavan lapsen pois.

Aamulähtöjä on myös helpottanut kun illalla mietitään seuraavan päivän ohjelmaa. Tappeluja ei juuri tule kun lapsi jo herätessään tietää että on hoitopäivä ja neuvolakäynti.

Äänestä
  • Meidän puistostalähdöt helpottuivat, kun aloin sanomaan, että leikitään vielä viisi minuuttia ja sitten lähdetään. Sitten luettelen (aika mielivaltaisesti, joskus kuluu 15min, joskus 3), viidestä minuutista alkaen sopivin väliajoin, että 4 minuuttia, kolme jne. Ja kun "yksi minuutti" on aikaa, sanon vielä, että yksi lasku liukumäestä tms.

    Meillä ei ole enää mitään ongelmia tuon lähdön kanssa! Toki muita ongelmia (esim. pukeminen ja syöminen jne..) ilmenee, mutta kommentoin nyt vain tätä..:)

    Mieheni mielestä tällä menetelmällä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, mutta minusta se on kyllä auttanut, oikeastaan heti sen käyttöönotosta asti.

    Äänestä

aivan liian vähän aikaa/harvoin siellä puistossa, kun lapsen tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen puistossa ikäistensä kanssa olisi massiivisesti suurempi. Tuollainenkin on lapsen laiminlyömistä. Ja todella naukeeta, eihän lapsi osaa siitä valittaa, millään muulla kuin tuolla huudolla poislähtiessänne. Muuta valitusoikeutta hänellä ei ole.

Miettisit vähän syitä ja seurauksia, niin ei tarvitsisi netissä kysellä. Opettele ajattelemaan lapsesi kautta. Se palkitsee myöhemmin.

Äänestä
  • niin mekin tehdään.

    Äänestä

  • Ei pidä paikkaansa. Se, että kyselen on näiden palstojen luonne. Enhän kyselisi, jos ei asia kiinnosta (lapsen asiat). Kiitos Teille muille asiallisista kommenteista, tätä negatiiviseen sävyyn asetettuna minulle-kommenttia osasin jo odottaa ja tulihan se. Lapseni on sosiaalinen ja käydään riittävästi ulkona, puistoissa; patikoimme myös - ainakin 2 x päivässä ja vähintään pari tuntia kerrallaan. Aina ei kuitenkaan voi, jos on joku meno. Puistoissa ei aina ole edes muita lapsia, joiden perään olisi tai ovat tosi isoja. Eväätkin on usein mukana. Samoin, ennakkoon kerron, että pian lähetään jne. Aina se ei näköjään riitä. Lisäksi lapsemme viettää aikaa mummon ja ukin kanssa. Hoidossa on pari kertaa viikossa, jossa näkee muita lapsia. Ja käymme syömässä ravintolassa ym. hän on mukana, että on oppinut olemaan erilaisissa paikoissa ja käyttäytyy hyvin. Ajattelin vain, että onko jotain vinkkejä mitä vielä voisi tehdä, kun tuo puistosta lähteminen on hankalaa. Uskonpa vain, että kyllä itsellesikin on käynyt joskus niin, että olet joutunut kantamaan kirkuvaa lastasi pois jostakin tai rauhoittelemaan muuten. Mutta kiitos kuitenkin, se eväs juttu on hyvä! Tosin jo käytössä ollut. Kuitenkin en ole sellainen vanhempi, joka lepyttelee lastaan joka käänteessä ruualla. Joskus on pistettävä peli poikki ja jälkeen päin kun asiasta jutellaan, lapsi tajuaa, että näin oli toimittava.

    Äänestä

  • Ota silmä käteen ja lue, "kahden tunnin puistossa olon jälkeen". Sinä varmaan lukeudut niihin vanhempiin, jotka eivät osaa muuta kuin notkua puistoissa eikä keksi muuta tekemistä lasten kanssa, tai ei pidä lapsen muusta päivärytmistä kiinni kuten ruokailusta, päiväunista tai jos vaatteet ovat kastuneet tms.miksi lähdettävä. Viet lapsiasi sinne muiden vahdittavaksi. Olet varmaan puistossa niin kauan, että lapsesi väsyy, kun et siedä lapsen kiukuttelua. Vanhempi on se, joka pistää lapselle rajat. Ja miksi pitää laukoa tosi ajattelemattomasti kysyjälle/ap.kirjoittajalle kommentteja? Menisit itseesi ja miettisit syitä ja seuraamuksia itse. Näytät vain täällä taas huonoa esimerkkiä siitä miten ollaan töykeitä toisillemme. Tuo tapasi ilmaista asiasi kertoo myös tavastasi kasvattajana aika paljon ja kun vertaa näiden muiden vastaajien kokemuksiin. Jätetään sinut omaan arvoon, myös sinä ap.kirjoittaja, älä välitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähdettävä kirjoitti:

Poika kohta 2v. Miten teillä muilla, onko tilanteita, että puistossa kun ei saa tahtoaan läpi, pitää lähteä parin tunnin ulkoilun jälkeen välillä kotiinkiin, syömään jne. niin saa kauhean raivarin tai huutaa ja yrittää kääntyä takasin??? Sit pitää kantaa ja huutaa kotiin saakka. Kuitenkin kotona leppyy. Mitä teen väärin? Muuten poika on tottelevainen ja hyväntuulinen. Joskus vain pitää peli laittaa poikki ja ottaa syliin ja antaa huutaa, kun ei puhe mene perille, että nyt lähdetään puistosta tai ei saa mennä sinne. Tuo huutaminen ei kauaa kestä mutta tuntuu ikuisuudelta, kun kaikki katsoo. Minusta kun se on lähes normaalia uhmaa tms. Tulee vain huono olo, että on jotenkin huono vanhempi tai tekee jotenkin väärin, että saa aikaan tuon raivon. Olen nähnyt puistossa muita vanhempia, jotka vain ovat ja antavat lastensa tehdä lähes kaikkea ja mennä kaikkialle vaikka puistosa pois ja juoksevat sitten monta kertaa perässä. Minä taas en lähde semmoiseen kissa- ja hiirileikkiin, että muutamien kertojen jälkeen jos ei usko, niin sitten kerrasta poikki. Sitten olen huomannut, että nämä vanhemmat ovat sen lapsen mukaan, että sitten kun hän haluaa lähteä, niin vasta sitten lähdetään pois, vaikka helvetti jäätyis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu