Viime viikolla (taisi olla keskiviikko) huomasin, ettei mulle pystytty soittamaan, mutta itse pystyin kyllä soittelemaan kännykällä toisille. Kokeilin kolmella eri kännykällä ja tulos oli sama. Arvelin, että Tele Finlandin sim-kortti oli tullut tiensä päähän. Soitin asiakaspalveluun ja tilasin uuden kortin.
Torstaina alkoi puhelinliikenne taas toimia ihan entiseen malliin. Alkoi vaan hiipiä pieniä epäilys, josko sim-kortissa olikaan mitään vikaa. Perjantaina sain uuden kortin, mutta en ole sitä vielä aktivoinnut kun vanha toimii ihan moitteettomasti.
Jotenkin on semmoinen tunne, ettei sim-kortissa alun alkaen ollutkaan mitään vikaa, vaan ongelmat juontuivat Soneran omista ongelmista. Olisi luullut, että asiakaspalvelu olisi tiennyt tästä ja voinut informoida meikäläistä paremmin, etten olisi turhaan tilannut uutta sim-korttia.
Onko kellään vastaavaa kokemusta viime viikolta?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.